Työssä jaksaminen ja mielen järkkyminen – Kun työkaveri alkaa kuulla ääniä

3.8.2025 | Johtajan kirje

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"

Johtajan kirje

Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.

Työssä jaksamisen näkymätön raja

Niin, maailmassa ääniä riittää. Jotkut melodiat ovat niin kauniita, että menee kylmät väreet selkäpiitä pitkin ja tunne jättää ikuisen muistijäljen. Osa saundeista on taas sellaisia, että näitä ääniä, jos olisi todella kuunnellut, olisi säästytty monelta surulliselta tarinalta. Työkaveri yritti kertoa, että tautia saa ilman rekrytointiakin, mutta jostain syystä suojaus vain unohtuu. Ehkä se oli se hymy.

Otsikko viittaa siihen osastoon, jossa äänet käskevät asioita, joista ympäristö ei yleisesti tykkää. Vai mitä sanot työkaverista, joka saa kontrolloimattomia raivokohtauksia, ei yhtään mistään. Koko maailma on vain häntä vastaan. Toinen puhuu itsekseen ja toistelee sinulle samoja lauseita, kuin ei muista hölkäsen pölähtämää aiheesta, jonka lausui sinulle viisi minuuttia aiemmin. Aikamme lataa ihmisiin ”minulla on oikeus” käytöstä, enemmän kuin niksula ehtii hoitaa. Monet näitä itseoikeutettujen erivapausmielenosoituksien jälkipyykkejä. Monella omat voimat ei tunnu riittävän ravistelemaan, edes vauva apinoita olkapäältään. Mistä tämä kuransietokyky oikein tulee. Aika paljon on siedetty. Liian paljon siedetään. Mitä sinä vielä ajattelit sietää? Kaikkeen se ihminen voi jäädäkin narkkiin.

Varhainen kuuntelija olisi osannut välttää murheet omalta kohdaltaan, mutta ei jostain syystä kuunnellut sitä järjen ääntä, kun se vihdoin käveli kulmahuoneeseen. Viisaus, kun ei asu siellä. Ja vain harvoin se tuntuu uskaltavan kävellä sisälle. No, messiaan ei paljon tarvitsekaan kuunnella. Hänhän vain saarnaa. Pitäisi tahtoa. Mutta miten luoda hyvää tahtoa, kun ainoa argumentti neuvotteluissa on ”mutta kun mä haluun”. Toisaalta, eihän se Jessekään tehnyt muuta, kuin osoitteli tulevia opetuslapsia sormellaan ja sanoi, seuraa minua. Homma toimi. Hänen kohdallaan kuitenkin se mitä hän edusti, puhui vakuuttavammin, kuin mitä hän sanoi. Tarvittais siis taas Jesseä, enemmän kuin koskaan. Tai kuten vaari vainaa sen kuolin vuoteellaan totesi. Taidetaan tarvita taas yksi sota, että opitaan tavoille. Valitsen kuitenkin mieluummin uskottavan puolustuksen. Ja VR.n junamatkat, joissa ahdistelijat poistuvat vessan kautta.

Kuuntelu on sittenkin vain tahtolaji. Joskus se viisas sanoo vahingossakin oikean lauseen. Jos se kuuluisa ”joku” kuuntelisi, sitä oppisi itsekin sanomaan taikasanat. Menestys on muistamista. Harva vain muistaa, koska muisti on kuin onnetar. Kovin oikukas matkakumppani. Ja sitä mitä keho ei käytä, se luovuttaa pois. Tätäkään et muista, kosta lopetit juuri ennen ominaisuuden saavuttamista. Tietämättömyys ei kuitenkaan ole autuasta, se on vain murhenäytelmää. Ja hei, tuo menestys on niin tylsää puuhaa, että vain promille pääsee tanssimaan. Se menestys vaatii vähintäänkin lievän autismidiagnoosin, jotta teet likimainkaan sen tarvittavan määrän toistoja. Vai kuinka monesta kirjasta sinä muistat sanat ja opit ulkoa? Osaat opettaa eteenpäin? Aivan. Edes kirkon mies ei muista kirjaansa, vaikka väittää joka sunnuntai olevansa kirkon mies. Hänellä sentään oli sentään vain yksi kirja opiskeltavana. Toki useampi kappaleinen. Mutta, ei tainnut tarpeeksi kiinnostaa.

Johtajan tärkein tehtävä: ota selvää

Johtamisessa on vain yksi tärkein tehtävä. Se johtajan tärkein tehtävä. Ota selvää. Miten ihmeessä ottaisit selvää yhtään mistään. Kuten sellaisesta pikku jutusta, kuin mitä johdettavien keskuudessa tapahtuu. Kun sinä tuijotat vain nenä kiinni liimattuna, niitä kirjan sivuja. Paljon jää tiedostamatta, kun pitäisi katsoa johdettavien vastakaikuja. Jos hyvän kommunikaationkaava sanoo kohdassa kolme, lue kuulijaa. Pitäisikö sinunkin nostaa nenä ylös sieltä PowerPointista?

Illan hämärässä ihmetellään, miksi somen kaverikutsut jäävät ilmoille. Ai, että. Tämän päivän somessa on niin ihanan helppo pistää kukkuluuruut estoon. Kummituksettaminen on päivän megatrendi. Mä kostan. Ongelma hoidettu. Mutta nyt ei tainnut vati oikein ajatella. Olisiko tuo mitään muuta kuin lahja, estettävälle. Poistut itse paikalta. Tulee mieleen tarina työntekijästä, joka uhkaili työnantajaa irtisanoutumisella, kun hän oli kuullut huhuja osaston ulkoistuksesta. Uhkailu päättyi hiljaisuuteen, kun työnantaja kysyi legendaarisen lauseen.

”Niin, jos työnantaja tosissaan olisi teitä ulkoistamassa, niin olisiko tuo itse pois lähteminen, mitään muuta kuin lahja työnantajalle? Ja olisiko nyt hyvä aika alkaa korjaaviin toimiin, joilla ehkä vältätte kyseisen kohtalon? Tsemppiä ja oikein mukavaa päivää.”

Kaikkihan niitä kukkuupäitä työkaverikseen haluaa, aivan yhä paljon, kuin kaikista parhaimmista halutaan eroon. Tasan ei mene nallekarkit tässäkään kohtaa. Toki karkeistakin pitää olla kiinnostunut, jotta lause toteutuu. Mutta nyt ei taideta kuitenkaan puhua karkeista. Vai puhutaanko sittenkin? Kytkeydytkö itse niihin keskusteluihin? Ja niistä oli sinulle mitä hyötyä? Aivan.

Voi kunpa saisi tuota rauhallisuutta itseensä.

Niin, toiset osaavat olla rauhassa. Osaavissa käsissä asiat hoidetaan asioina ja silti ihmiset voidaan huomioida. Rehellisyys on aina hyve, mutta pitää olla silti varovainen, että et vahingossa loukkaa toista. Ole rehellinen, mutta älä tunteeton. Toisen kurmuutus ei tuota mitään hyvää. Varsinkin, kun hinta voi olla mitä vain. Viimeksi eilen näin ihmisen, jolla ei ollut enää mitään väliä. Surullinen näky, mutta aikuisten oikeasti, monelle varmasti pelottava sellainen. Tämä itsekseen puhuva likaisen haiseva hylkiö, etsi katseellaan vain seuraavaa purkupaikkaa saastaenergialleen. Jokin kertoi minulle, että edellisestä raiskauksesta oli jo sopivasti aikaa. Sitten luinkin lehdestä, kuinka tällainen hylkiö oli viihdyttänyt itseään junassa. Tyydyttäen itseään häpeämättömästi kymmenien naisten edessä. Kun yksi poistui paikalta, seuraavat teinit olivat jo filmissä. Uutinen oli siis siitä, kuinka kukaan ei halunnut joutua osapuoleksi hylkiön käytöksen estelyyn. Siis puolustamaan häpäistyjä ja poistamaan rikkuri putkaan. Toki liukkaan lattian kylttiä korostaen, ettei sellin kapeanvaaralliset karmit aiheuta vammoja. Toki VR tätä episodia pahoittelee. Anteeksipyyntö ei käy, kun sehän olisi ongelman myöntämistä. Ymmärrän toki, miksi puolustaa tuntemattomia tyttösiä, kun voi siinä käydä huonosti. Vai kävikö nyt vain sellainen epäonni, että juuri tällä kertaa vaunussa ei ollut yhtään aikamme pahuusleiman mukaista ”toksista maskuliinisuutta” paikalla. Nyt olisi riittänyt edes yksi turpaan vetäjä, joka on harjoitellut hirmuvoimiaan kamppailusalin pimeässä. Siis juuri tätä naisten puolustamisen hetkeä varten. Nyt ei vain ollut ketään sellaista. Mietipä, minkälaisen mielenkiintoinen kokemuksen olisimme saaneet tähän aikaan, kun 1939 talven jälkeinen elämä olisi kirjoitettu tämän reppana-ajan mielipiteillä. Aika lailla erilainen kokemus, jos tämän kaltainen käytös olisi ollut pirunkaan hyväksyttävää. Isoisämme kääntyvät haudassaan. Miesten aikana, kun nainen kirkaisee kauhusta, sotilaat säntäävät tappamisen meininki päällä pahuutta kohti. Kävi, miten kävi.

Man up podcastia tarvitaan enemmän, kuin koskaan. Miten siellä töissäkään kukaan jaksaa jatkaa ja puolustaa. Tehdä niitä arjen ihmeitä. Kuten uusasiakashankintaa. Jos ei ole mitään puolustamisen arvoista olemassa. Mitä hyvää on tulossa? Minkä vuoksi tässä ollaan sotimassa? Mies tarvitsee aina sen, minkä puolesta taistella. Vähintään kehon temppeliä parantaakseen. Ollakseen valmis, kun tarpeen hetki koittaa. Oletko valmis?

Tänäänkin on hyvä päivä kertoa puolisolle, kuinka kauniilta tämä näyttää. Ja kysyä, miten voisin tehdä sinusta tänään onnellisemman. Sen lupaan, että parempaa ei tule ainakaan kysymättä jättämisellä.

Tiedän, että sinusta on, usko siihen.

t. Antti

PS. Jos et vielä lukenut, tässä on viime viikon kirjoituksemme aiheesta:
👉 Työssä jaksaminen – mitä laskit väärin, kun voimat loppuvat?
Siinä käsittelemme jaksamisen yllättävää hiipumista ja syitä sen taustalla.

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"