Voit aina epäonnistua tehden jotain mitä vihaat, joten eikö kannata yrittää tehden jotain mitä rakastat?

4.6.2023 | Johtajan kirje

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"

Johtajan kirje

Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.

Pikainen katsahdus ystävää silmiin ja totuus tulee ilmi. ”Okei, mä kerron kaiken”. Ei ystävää pysty harhauttamaan. Silmät on sielun peili.

Viisikymmentätuhatta vuotta ihmisen mahtavia aivoja ja silti olet autuaan tietämätön siitä, mitä tuleman pitää. Et voi vaikuttaa kosmoksen kiertokulkuun, ja silti aika moni murehtii tulevaisuuttaan ja polkua sinne. Kuitenkin kaikki mitä sinulla omassa elämässä tulee olemaan, perustuu päätöksiisi tässä hetkessä. Tai sitten se on herran hallussa ja et voi asiaan vaikuttaa. Aika moni näkee kummituksia siellä missä niitä ei ole. Ja suurin osa ihmisistä, joiden pitäisi jo tietää paremmin, kättelevät kuolemaa päivittäin, eivätkä olkaansa kohauta. Jännää tämä ihmiselämä.

Ajattele hetki kummituksia ja alat niitä pian näkemään.

Tarpeeksi monta vilunvärettä ja pian on voitkin hakea diagnoosin vainoharhaisuuteen. Miten lääkäri erottelee faktan ja fiktion, ennen diagnoosia ja lääkemääräystä. Jokainen meistä saisi jonkun diagnoosin, jos oikein hakemalla haetaan. Jokainen kaipaa lisää energiaa ja suurimmalla osalla kyse on aina energian väärin kohdistumisesta. Arki on niin täynnä, että ihminen ei jaksa enää nostaa kierroksia. Pitäisi pystyä tekemään nopeammin ja enemmän. Tuon se syy. Miksi fiksut ja vahvat kärsivät ennen näkemättömällä voimalla loppuun palamisesta. Ainakin jos eläkevakuutusyhtiön hätähuutoja on uskominen.

Vatsahaava, sydämentykytykset, kauhukohtaus ja paniikkihäiriö.

Siinä listaa nykyisistä työssä käyvien oireista. Onko elämästä vain tullut liian helppoa, kun ainoa metsästysreissu mikä sinun tulee oikeasti tehdä, on vain kelan, jääkaapin ja Netflixin väliä. On se rankkaa. No, nautitaan nyt. Jo pelkästään se, että pystyn näitä kirjoituksia tässä vatsa ruokaa täynnä tyytyväisenä rustaamaan ja ilman, että ilmahälytys vonkuu, kukaan ei ammu päähän tai rajoita vapauttani millään tavalla, on itsessään jo erikoista. Ei tarvitse mennä kovin montaa kymmentä vuotta taakse päin, kun kaikki oli toisin. Nyt jokaisella köyhällä on älypuhelin, vaikka ei mitään muuta omistaisikaan. Ja kuka tahansa Turhapuro voi vahingossa tehdä kukkuluuruu tiktok videon ja nousta maailmanmaineeseen. Ongelma vain on siinä, että suurin osa ihmisistä käyttää suurimman osan elämästään katsoen noita turhia videoita, sen sijaan että tekisivät itselleen sitä elämää, jota haluaisivat elää. Siinä naureskellessa tämä zombikansa tulee siis riistäneeksi itseltään juuri sen mistä haaveilevat. Tuo on ironiaa, jos joku. Ja kyllä, masennuksen kuuluukin tuossa hiipiä sisälle, kuin kauan kadoksissa ollut ystävä. Ymmärtäisin nuo tik tok addiktiot paremmin, jos kyseessä olisi edes jotain näennäisesti hyödyllistä, vaikka kaunislauluääni. Eikä vain täysin turhaa ajanhukkaa. Katsos, jos sinä innostut laulamaan sydämesi opetustarinoita, niin siitä voi tulla ihan oikeaa itsemurhat estävää iloa ja vielä useammalle. Ei mennyt hukkaan.

Eletään siis vähintäänkin ihmeellistä aikaa. Ja kaikki voi ”kuten mummi vainaa sen aikanaan niin hyvin sanoi”, muuttua pula-ajaksi nopeammin, kuin ehdit kissaa sanoa. Jos et tiedä mitä pula-aika tarkoittaa, niin katso googlesta. Syö siis säästäen savea. Sitten voitkin tutkia elämää 1800 luvulla ja todeta vain, että elämä ei ole koskaan ollut näin helppoa, turvallista ja hauskaa. Reilua siitä ei ole tullut vieläkään. Kaikki nyt ilolla tik tok videoita katsomaan.

Usko pois. Se paskanjauhanta millä joku kiipeilykyvytön pulu saadaan tänä päivänä uskomaan, että sä voit kiivetä mihin vaan, olisi ei niin kauan sitten ammuttu siihen paikkaan. Nyt noita kaiken kehtaavia huijareita kutsutaan oman elämänsä superstara seminaarien kouluttajiksi, jotka saavat pahaa aavistamattoman ottamaan lainaa uuden tulevaisuutensa ostamiseen. ”Kato, ku joskus pitää ottaa kaksi askelta taaksepäin, jotta pääsee kolme eteenpäin”. Juu, turvallinen maailma antaa rohkeutta kaiken maailman Heluna Hopoille. Hälytyskellojesi pitää aina soida, jos toinen ei lupaa sinulle mitään tuloksia, mutta tahtoo silti rahasi. Itsetuntosi, se on se mikä vaatii vahvistamista.

Hyvä tieto on se, että se mielentila, joka mahdollistaa nykyisen kurjuutesi, se joka sinulla on ollut lapsesta tähän asti elämässäsi, ei tarvitse olla se sama mikä sinulla on loppuelämäsi. Voit muuttaa suuntaa. Heti. Ja jos intuitio varoittaa, usko kerrasta. Pitää oppia kuuntelemaan.

Monelle tapahtuu tänä päivänä siten, että ihmiset eivät ymmärrä hidastaa ja keskittyä olennaiseen, ennen kuin on liian myöhäistä. Aika kuluu, asiat ei parane. Väsy iskee, eikä unenlaatu parane. Ei kasva kyvyt ei. Ei, vaikka kuinka olisi seuraavaa tulospalkkiota kiikarissa. Siinä käy niin, että nykyinen pelitasosi vaatii mustaa vyötä, mutta sinä itse jäit sinne keltaisen ja oranssin väliin. Sinua pitää siis parantaa, jotta pystyt kestävästi niihin vaatimuksiin, jonne olet kompuroinut. Ei siellä kuormaa pidä lisätä, missä sinun kapasiteettisi ei kestä rasitusta. On aika alkaa opettelemaan vahvistumista, monella tasolla.

Treeni, ruokavalio ja lepo, siinä kaava. Tiesitkö, että treenata voi vaikka lukemaan oppimista. Noista on hyvä aloittaa, mikä tahansa uusi elämänvaihe ja sitten sinä jo pystytkin. Ei huono diili.

t. Antti

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"