Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Mitä jos oppisit ajoissa kääntämän tuo toisin päin. Olisiko sillä vaikutusta arkesi tunnetiloihin ja suotuisampiin lopputuloksiin, niin liitoissa, kuin kasvatuksissa. Onko sinulla enää mitään menetettävää, muuta kuin koko elämäsi. Kuten päivittäin tapahtuu, tuli kuluneella viikolla tuli taas kuultua pitkä lista huolestuneita lauseita. Avaan niitä tässä hieman.
Pitää vähän jutella sen kanssa, jos se ei suostu tuohon, niin minä nostan kytkintä.
Suosittelen aloittamaan tervehtimisellä. Rakennat siltaa toiseen. On parempi lähtökohta keskustella, ilman vastakkainasettelua. Sitten voikin ottaa selvää, että kannattaako keskustelua edes aloittaa. Voi olla, että olet väärässä paikassa tai ajassa. Kärsivällisyyttä on hyvä oppia, haudassa viimeistään.
Suoran hyökkäyksen sijaan, voit kysyä, että miten meillä menee. Sievistelyiden jälkeen on totuuspuheen aika. Tarkoituksesi on selvittää, että oletko sinä sen arvoinen, että sinuun halutaan sijoittaa. Vain halukkaaseen kannattaa enää sanoja istuttaa. Jos itsetuntosi ei tätä kestä, niin ei sinulla ollut mitään mahdollisuuksia alun perinkään. Löydät pian itsesi selvitystilasta. Sanojen vaihdon lopputuloksena kulissi kaatuu, tai alatte korjaamaan tilannetta. Tai se saa jatkua tyhjyyttään hamaan tappiin asti.
Ensin pitää tietää mistä neuvotellaan. Sydämesi arvot määrittävät loput. Jos olet tarpeeksi arvokas, sinuun sijoitetaan. Kysymys kuuluu, että oletko, vai oliko se vain oma harhainen ajatus. Selän raapiminen loppuu, jos vain toinen saa helpotusta. Mutta on se vaan kivempi, kun oma kulta raapii.
Saas nähdä mitä marmatusta tällä kertaa tulee, kun menen salilta kotiin.
Mielenkiintoinen asetelma. Aivan taatusti jokainen puoliso toivoo, että olisit hyvässä kunnossa, hyvän näköinen, tuulinen ja ainakin perhettä kohtaan iloinen. Jaksat hoivata kotia ja puolisoa. Kylvettää lapset ja laittaa tiskit koneeseen. Ihan ilman pyytämistä. Ruoka on aina toiselle valmiina, kun tullaan raskaan päivän jälkeen kotiin. Ai ei vai. Sitten kannatta tutkiskella sisintä. Etkö jaksa, vai halua. Masennus on tänä päivän niin yleinen vaiva, että ei tätä pidä ihmetellä. Toivon sinulle puolisoa, joka ei satu masentumaan samaan aikaan. Sitten vasta onkin vaikeaa.
Jos et viitsi, niin sietääkin saada koulutusta. Kuinka kehtaat. Vai viemäröityikö puolison kunnioitus jo kauan sitten väärään puolisovalintaan. Et halua palveluksia tehdä. Tuon kun toinen haistaa, niin alkaa tiivisteet rakoilla. Tunteet raivoavat ja odotus on vain painekoe. Pian saat tuta. Anna edes joku tekosyy.
Lääkkeitä on monenlaisia. Ennen pilleripurkkia, suosittelen kuitenkin tarkistamaan edellytykset onnistuneeseen yhteiselämään. Monelle on terapiassa selvinnyt, että puoliso on homo, mutta ei kehdannut häpeän pelossa tätä kertoa. Kun menee ydinperhe ja mitä kaveritkin sanoo. Olisiko sinun hyvä kuitenkin tietää tämä tosiasia, ennen kuin herättelet toiveita onnellisesta elämästä kyseisessä asetelmassa. Ihmettelet vain hukkaan, että miksi kaikki panostuksesi valuvat hiekkaan. No, jos oireita on ja elät puutteessa. Niin kysymys kuuluu, että otatko selvää, sen kiukuttelun sijaan. Tuo on sinun tärkein tehtäväsi elämässä ja varmasti yksi vaikeimmista asioista, mitä tulet koskaan tekemään. Lapsesi myöhemmin kiittää.
Mitähän se siellä levillä oikein puuhaa
Jos joudut miettimään, on jotain jo pahasti pielessä. Toki kyse voi olla vain siitä, että toinen tasaa tilejä. Katsos, kun ei se niin voi mennä, että sinä käyt siellä ”huoraamassa” ja toinen vain katselee kerta toisensa jälkeen vierestä. Odottaa tilannetietoa ja hälvennystä epäilyilleen. Jotain mitä toinen on pyytänyt jo monta kertaa, vastakaikua koskaan saamatta.
Sanoisin, että teillä on asioita puhumatta ja sopimatta. Sanoisin myös, että kotona odottava puolisosi on ollut jo pidempään terapian tarpeessa. Mistä ihmeestä tulee ajatus mieleen, että elämän kuuluu olla jatkuvaa kynnysmattona elämistä, jossa ihmisen kunnioitus on eteisen kuramaton tasolla. Kaikkea se kasvattamattomuus tuottaa.
Muutaman kerran ”levillä” käyneenä, voin todeta, että siellä käy kahdenlaisia ihmisiä. Heitä ketkä tulevat oikeasti yrityksen kehityspäiville työstämään tulevaisuutta ja pitävät hauskaa siinä samalla. Sormus pysyy sormessa ja kaverin kanssa lähdetään illan päätteeksi toisiinsa nojaten kämpille nukkumaan. Samalla kirjoitetaan viides hyvää yötä viesti selfien kera omalle kullalle ja luvataan kertoa lisää, kun pää on selvä. Kika kika. Hauskaa on. Ja niin pitääkin olla. Ei tule syitä sydämellä epäillä mitään. Varsinkin, kun tällä kertaa puoliso on mukana omakustanteisesti ja sieltä kokouksesta tuli kiire kullan kainaloon. Siinä sinulle mietittävää.
On vain yksi oikea keino varmistaa, ketä se puoliso panee. Voit siis yrittää kahlita puolisosi kotisänkyyn, mutta sillä ei ole pitkää ikää. Voipi olla, että sitä luottamusta joutuu vain rakentamaan. Kysymys kuuluu, että rakennetaanko. Ilman luottamusta tulee lopulta hulluksi.
Jos vain toinen käyttää toista, niin miksi sitä kutsutaan?
Sitten on heitä, ketkä tekevät sitä mitä luonteeltaan ovat. Firman kehityspäivät ovat vain kulissi, jolla päästään irti kotioloista. Sormus on opeteltu ottamaan taikurinsormin yhden käden liikkeellä pois, että vain paatunut taskuvaras huomaa eleen. Ja selityskin on aina valmiina. Juu, erottiin juuri, ei ole vielä painauma parantunut. Tarkka silmäinen osaa onneksi katsoa, että häilyvä rusketusraja ja tuore teräväreunainen painauma, synnyttävät hieman erilaisen tehosteen. Voi itsetunto sentään ja kirkasmielinen järki. Jos on syytä epäillä, niin olisiko aika piirtää kehykset selväksi.
Taas meni valtion rahat seitsemännen kerran hukkaan, kun katko ei tälläkään kertaa tuottanut tulosta.
S-marketin kassalla pieni tyttö pyytää isältään perjantain tikkaria. Isukki vastaa, että nyt ei ole rahaa. Koputan isukkia selkään ja kysyn, että mitä jos jättäisi tuosta olut merestä yhden tölkin pois ja ostaisi sen tikkarin. Lopputulos on se, että isukki ei tule enää lapsen kanssa kauppaan. Ei noin törkeästi saa häiritä hyvin ansaitun kaljan kaupparauhaa.
En arvostele yksilön oikeutta olla mitä on. Ihminen voi olla rikki niin syvältä ja uida niin syvällä, että sieltä ei enää nousta. Ainakaan yksin. Surullista tämä on aina, kun lapset joutuvat elämään aikuisen kärsimykset uudestaan. Vain päästäkseen kertomaan surunsa terapeutille, sitten myöhemmin. Miksi ei luota ihmisiin ja terveen parisuhteen muodostus on lähes mahdotonta. Vanhemmat voivat helposti tuomita lapsensa ikuiseen yksinäisyyteen, vain itsetuntonsa kehittymättömyyden ja jatkuvien valheiden varjon takia. Lapsi puolustaa juoppovanhempaa raivokkaasti, vaikka samana iltana tulisikin taas turpaan ja tikkari on jotain, mistä vain naapurin lapset pääsevät nauttimaan.
Lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta, siinä missä juoppo tarvitsee vahvempaa holhousta. Ei se vanki halua olla siellä eristyksissä yhtään pidempään, kuin on pakko. Juoppo tosin juo vapaudessa, kunnes laittaa korkin kiinni. Syntyä suomeen, on siis juopon lottovoitto. Ilmaista viinaa riittää ja panna voi murehtimatta. Sosiaalihuolto pesee säännöllisesti juopon ja hoivaa lapset. Syntyneet ja vielä syntymättömät. Ai, että.
Tämä ei siis ole juopon vika. Vaikka itse tölkin ostaa ja nostaa. Yhteiskunnan järjestys se vain vuotaa. No, mutta. Ostetaan vain juopolle lisää viinaa, niin ainakaan se ei ole keksimässä mitään järkevää mielenosoituksen aihetta. Ehkä eksyy vain pussikaljansa kanssa elokapinan puistotapahtumaan. Siellä on hyvä typeröidä. Hyvällä onnella löytyy lisää pussikaljaa ja omat säästyy, jippii.
Haastan kaikki mukaan sometalkoisiin.
Päivänä, jona lapset kirjoittavat koulun ryhmätöissä, että heidän ainoa toiveensa on se, että olisi kiva, jos isi tai äiti ei olisi koko ajan puhelimella. On edesvastuutonta kannustaa lisäämään someaikaa. Ymmärrän, kauppa se on mikä kannattaa ja kaupan pitää käydä. En kuitenkaan ohjeistaisi ihmisiä, varsinkaan työpaikalla vastuuttomaan somekäyttäytymiseen, edes puolivahingossa. En ainakaan ilman tarkkoja reunaehtoja ja esimerkillisiä ohjeita. Yleinen lupa sometella työaikana, kotona ja unissaan, antaa vaaralliset raamit aiheelle, mistä ei seuraa mitään hyvää. Oliko tarkoitus käskeä ihmisiä jakamaan elämänsä ja ympäristönsä varauksetta koko maailmalle. Mitä asiakkaasi sanovat, kun yrityssalaisuudet alkavat putkahtelemaan vastaan tiedon valtatiellä. Olisiko pitänyt vielä hieman miettiä.
Kuten eversti Kaarna sanoi, ymmärtäisin paremmin, jos kyseessä olisi hyväntekeväisyys, johon voi kutsua lapset mukaan. Hallitusti ja sovitun raamin sisällä, tämä olisi jopa tervehdyttävää touhua.
Jos tarkoitus on kertoa vieraan valtion edustajille, missä asevarastomme sijaitsee, niin nyt on oikeat ohjeet. Muuten ottaisin komennon takaisin ja ohjeistaisin vielä kerran, että mitä tässä tavoitellaan ja mikä on sovelias raja, jota ei pidä ylittää. Some on koko maailmalla samaan aikaan ja pysyvästi, tämä pitää tatuoida jokaisen mieleen. Muuten vihollinen kiittää.
Aikana, jona tiede todistaa sosiaalisen median olevan suorassa yhteydessä mielen muutoksiin, miten aivomme reagoivat ympäröivään maailmaan ja kaipaavat seuraava tykkäystä. On tärkeää suitsia tarpeetonta. Onhan se kiva saada tykkäyksiä, ehkä kuitenkin olisi kiva, että lapsilla on ihan eläviäkin ystäviä ja luottotietoja ei tarvitsisi menettää sen takia, että hölyn pöly lainaa piti ottaa hienoihin vaatteisiin, että saa hienoja kuvia someen. Riepuihin, joita ei voi epäkäytännöllisyyttään käyttää, kuin sen kuvanottamisen hetken, jotta tykkäysmäärät ei tipu. Kato, kun muuten minä en kelpaa. Ai, että. Itsetunnon kasvatus kiittää. No, tuota on aikaa miettiä sitten ulosotossa. Ai ei aikanaan sun lapses vai…
Väärää ajattelua, tuhlausta, yksinäisyyttä ja huumeita on maailmassa jo ihan tarpeeksi, vaikka sinä et kaunistaisikaan enää riippuvuustilastoa.
P.S. Jos meinaat mainostaa somessa ja haluat, että joku voi ostaa. Niin katso edes, että kampanja aika on voimassa vielä mainoksen aikaan.
Olisiko aika nostaa tasoa ja opettaa samaa muille?
T. Antti