Vain paremmat tavat pelastavat sen, mikä elämässäsi on puolustamisen arvoista.

31.3.2024 | Johtajan kirje

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"

Johtajan kirje

Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.

Tutun turvalliset ankeuttajat vaivaavat, niin yksittäistä ihmistä, kuin jokaista työyhteisöä. Siellä missä käskyvalta ei ole paikalla vahtimassa tai kielimässä korulauseitaan, ihmiset tekevät sitä, mitä muutkin tekevät. Ryhmän paineesta tai omista hölmöistä ajatuksista tulee lupa itseoikeutetuille erivapauksille. Jotain mitä tehdään, koska kuvitellaan, että ei tämä nyt niin kovin väärin ole. Ja olenhan minä nyt ansainnut vähintään tämän. No et ole, eikä kukaan muukaan. Tämä on vain tapa palkita itseäsi ei yhtään mistään. Onko hyvä opettaa, että saa jotain, ei mistään. Tästä samaista syystä se painoindeksi on mitä on. Samettisesti nieluun liukuva suklaa, tuo edes hetkellisesti sitä pientä kaivattua helpotusta elämäntuskaan. Samalla työpäivän tehokas työskentelyaika on pullamössön aikakautena aivan jotain muuta, kuin mistä palkkaa maksetaan. Ei ihme, että mielialalääkkeet tekevät kauppansa. Onhan se järkyttävää, että joutuu tekemään töitä palkkansa eteen.

Olisi muuten Taatto ollut ihmeissään, kun peltotöiden lomassa olisi joku alkanut vaatimaan yhteistä vessataukoa ja sieltä parin tunnin päästä olisi valuttu kyselemään, kuin ammattikoulussa konsanaan, että jokos sitä saa lähteä kotiin, kun muuten joutuu odottamaan bussia ainakin puolituntia tyhjänpanttina seisoskellen. Ei olisi Taatto uskonut korviaan. Sen lupaan, että hänen puheestaan ei olisi särkevän huudon keskeltä saanut mitään selvää, sen verran kovaa se raivo olisi purkautunut.

Kun kysytään, että mihin hel..ttiin te katositte, täällä oli töitä tehtäväksi. Mennään sen taakse piiloon, että kun nuo muutkin. Päälle tulee keksintö, että ei sitä vessa tauon pituutta oltu mitenkään määritelty.

On aika alkaa määrittelemään ja toden teolla.

No, yksilö ottaa vapautta. Vain joutuakseen kokemaan, että rangaistus on lopulta ihan yhtä kova itselle, kuin kaikille muillekin. Toisille tosin kovempi, kun kaikilla ei ole ilmaista turvaverkkoa, joka maksaa elämisen aina epäonnistumisten jälkeen. Ihminen tarvitsee siis vahvaa johtajaa, rakkautta ja rajoja. Hyvän opettajan kertomaan nuo rajat ja ojentamaan takaisin ruotuun, kun hetki koittaa. Karmein kohtalo on aina heillä, kenestä kukaan ei välitä. Itsekin muistan varsin elävästi, miltä rappukäytävän lattia tuntui talvella selkää vasten. Auktoriteettiongelmat syntyvät, kun ihminen on lakannut katsomasta tulevaisuuteensa. Elää kädestä suuhun. Epäoikeudenmukaisuuden huomiointi korostuu kohtuuttomasti.

Uusien tapojen oppiminen on niin kovin vaikeaa. Samaan aikaan kukaan ei halua joutua kiusatuksi ja ulkopuoliseksi omassa yhteisössään, tai missään muuallakaan. Joukkoon kuulumisen ja kasvojen säilyttämisen voima on niin suuri, että käytännön järki poistuu käytännöstä. Inhimillisyyttä tarvittaisiin, mutta se katosi jo valtion velan mukana tulevin leikkauksiin. Miksi edes yrittää.

Miksi annat itsesi sortua alhaisuuksiin.

Syitä on monia, miksi et kunnioita temppeliäsi ja tee palveluksia elämääsi kohtaan. Lopulta sinä teet kuitenkin kaiken, joko rakkaudesta tai pelosta. Ensimmäinen maalaa kaiken siten, että yrität viimeiseen asti uskotella kaiken taikoutuvan hyväksi. Luopuminen on ihmiselle niin vaikeaa, että jopa satuttaja kelpaa sinulle. Jos vain syytösten ja uhkailujen, itsetuhon ja itkujen välillä, tämä jakomielitautinen muistaa kehua sinua. Tai surkutella rakkaus kelvottomuuttaan. Ai, että.

Siinä totta tosiaan unohtuu oman elämän järkevä miettiminen. Johan tuossa on tarpeeksi tapahtumaa saamaan kenet tahansa unohtamaan se mihin piti keskittyä. Kaipaat edes hetken rauhaa. Siinä on jo palkintoa tarpeeksi, kun juoppo puoliso on sammunut, eikä ole kurkussa kiinni. Lisää viinaa turvavarastoon, eihän sinne mitään elintarvikkeita kannata varastoida, vaan kirkasta viinaa. Missä meni vikaan.

Kun oman kärsimyksen päälle sotketaan mukaan muut riippuvuudet, kuten huoli lapsista ja taloudesta, sekä sosiaalinen häpeän monet mahdollisuudet. On lopputulos pitkäksi aikaa elämisestä luopumista. Joku viisas sanoikin, että olen nähnyt niin monta ihmistä, jotka ovat kuolleet kaksikymmentäviisivuotiaana, mutta heidät haudattiin vasta seitsemänkymppisenä.  Mitä siis pitää tapahtua, että elämä alkaa uudestaan. Kuinka rikkoa vanha kaava. Se on selvää, että apua pitää löytää. Kukaan ei näe omia virheitään. Niitä ei osaa etsiä tai sitten ei ymmärrä näkemäänsä. Tärkeäksi muodostuukin aina avunantajan omat motiivit. Tekeekö hän sitä mitä tekee, silkasta auttamisen halusta, vai onko siellä kenties joku toinen ohjelma käsikirjoitettavana. Mikään ei ole raadollisempaa, kuin valheellinen ystävyys. Joku käyttää sinua hyväkseen, kun satut sopimaan omin tarpeisiin ja välinpitämättömyyksiin. Hälinästä pitää oppia kuulemaan se, mitä oikeasti sanotaan.

Älä erehdy luulemaan hymyilyä ystävällisyydeksi.

Korulauseilla on aikain saatossa tehty kaikki huijaukset, mitä historiankirjoista löytyy. Suurin niistä on kuitenkin aina se tarina, jolla sepität oman kohtalosi. Miksi sinusta ei mukamas ole. Täytyy muistaa, että se mikä on sinulle vaikeaa ja haasteellista, on toisella puistokävely auringonpaisteessa. Häpeä kuitenkin estää useimpia toimimasta omaksi edukseen. Kannattaa oppia nolaamaan itsensä nopeasti, niin ei ole enää mitään esteitä olla ihan oma itsensä ja tehdä sitä mitä teet. Millä ihmeellä ne enää sinua nolaa. Itsensä nolaaminen on suomalaisille tuttu juttu. Miksi et siis tekisi sitä kerrankin harkitun harkitsemattomasti. Jos et päässyt lapsena kerjäämään ruokaasi kadulla ja luopunut häpeästä pakon edessä, on nyt hyvä aika aloittaa. Vai onko lottokuponki jo ärrällä.

Mitä sinä kaipaat.

Siinä hyvä kysymys. No mistä sitä saa. Mene sinne ja viivyttelemättä. Elät tätä arkea ja sydän kaipaa. Mitä se on. Jos olet onnekas, sinulla on puoliso, joka kuuntelee, venyy ja paukkuu tarpeittesi edessä. Sinä teet samoin. Ai ei vai, teillä on puhuttavaa. Tätä keskustelua ei kannata pidätellä kauaa. Eroatte rumasti, joka tapauksessa, joten mitä teillä on menetettävää. Eikö kannata siis yrittää ja kovasti, kun kaikki voi mennä pieleen, joka tapatuksessa, vain tuon yrittämättömyyden takia. Parhaimmassa tapauksessa olette asioista yllättävästi samaa mieltä ja voitte nyt keskustella vapautuneesti asioista, joista ette ole pystyneet puhumaan koskaan aiemmin.

Mitä jos sinä oletkin se kaikkein arvokkain, mutta et vain tapojesi vuoksi ole ymmärtänyt koskaan ottaa arvostasi selvää. Ei ihme, että yhteiskunta painii itsetunnollisten ongelmien kanssa. Ihan ne kaikkein parhaimmatkin. Yleensä se on se ylilääkäri, joka niitä abortteja tekee. Vain koska on kokenut itse sellaisen nuoruudessaan. Hän ei voinut komplikaatioiden vuoksi itse saada enää lapsia ja siitä se idea lähti. Auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia, jotta kenenkään ei tarvitse kokea enää samaa karmeaa kohtaloa. Sama henkilö, jota sinä nyt kunnioitat vastaanottokäynneilläsi. Käy itse naapurihuoneen terapeutilla kertomassa ongelmistaan. Vihdoin pystyy käsittelemään elämänsä kurjimpia kokemuksia. Kun häneltä kysytään, että mitä hän haluaisi oikeasti tehdä elämällään, jos saisi vapaasti valita. On vastaus, maalaisi tauluja oman pikku kahvilansa myymälään ja nauttisi ihmisten kanssa elämän viihdettä. Tekee nyt työtä, jota ei olisi valinnut, mikäli mielen vammautuminen olisi hoidettu ajoissa. Mitä sinä tekisit, jos sinä olisit itsellesi sen arvoinen, että kunnioittaisit elämääsi sen arvoisesti.

Tänäänkin on hyvä keskustella järkevästi, tulevasta ja tulemattomasta.

t. Antti

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"