Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Kuulin kaupassa vierestä sanat vi… pelle. Parjattu henkilö oli pukeutunut muodikkaasti. Siinähän on syytä kerrakseen, alkaa haukkumaan toista ihmistä. Ai, että, kateus vasta pellen toimintaa onkin. Nostan hattua jokaiselle, joka löytää oman tyylinsä ja kehtaa elää sen todeksi. Kateellisille esitän vain yhden kysymyksen. Kun kerran haukut muita pelleiksi, niin miksi osallistut sirkukseen?
Työkaveri neuvoi töissä aamukahvilla toista. Kun pitäisi löytää mies rinnalle. ”Sun pitää löytää sellainen mies, joka pitää sinua koko ajan kädestä kiinni, kävelee sun kanssa lähekkäin ja pitää ovea auki. Vierestä kuuntelija vastasi, että ”toihan kuulostaa ihan putka poliisilta. Mitä sie sille oikein ohjeistat”. Ja sitten naurettiin makeasti. Tarkoitus on siis löytää puoliso, ei joutua putkaan. Tosin kyllä se rakkaus niinkin voi löytyä. Joskus se pitää kutsua kylään. Kuten siskolleni kävi. Auto hajosi ja itse ei osannut korjata. Yksi viesti somen maailmaan. Korjaaja tuli, eikä koskaan enää lähtenyt. Molempia mahdollisuuksia yhdistää tekeminen. Siksi menestys on aina näyttänyt työltä. Jotain täytyy tehdä, että tapahtuisi. Siihen päälle pitää olla avoin ja suostua oppimaan uutta. Toisesta voi oppia paljon, jo vain toisen käyttämiä lausemuotoja kuunnellen. Yhdessä vietetystä ajasta puhumattakaan. Mutta usko kerrasta, kun punalippu nousee. Älä ole niin lemmenkipeä, että myyt itsesi halvalla. Olet aivan liian arvokas siihen.
Luovuttava asenne kertoo syvistä haavoista sielussa.
Onko kenties pettymyksiä tullut niin paljon, että ei jaksa enää välittää. Ei mistään. Antaa liukua vaan. Mitä sitä enää yrittämään. Meni jo. Oli tilanne sitten omaa syytä tai ei, niin ainakaan märehtimällä sieltä ei olla nousemassa. Ja ennen kuin asenne paranee, ei tällaisesta ihmisestä ole tulossa kenellekään terveellistä seuraa. Siksi työhaastatteluissa pitääkin kysellä hiillostamalla enemmän yksilön asennetta ulos tuovia kysymyksiä, eikä keskittyä vain osaamiseen. Kaikki onnistuu, kun persoona osuu kohdalleen. Mikään ei onnistu, kun kohdalle osuu päätä aukova venkula.
Olen itse ottanut työn vastaan, jossa käytiin erittäin raskas, laajimmista laajin menetelmä läpi, jotta kelpaava tekijä löytyy. Sitten, kun aloitin työssä, niin ymmärsin hyvin nopeasti, että ammattitaidolla ei ole tässä tehtävässä mitään tekemistä varsinaisen arjen kanssa. Siellä oikeasti haettiin ihmistä, joka tykkää oppia tyhmistä ja turhista järjestelmistä vaiheet ilman kiirettä, kiireisessä ympäristössä. Mikä on itsessään jo mahdotonta. Ja oppia käyttämään kymmeniä eri ohjelmia, vain ohjelmien pakkokäyttämisen vuoksi, kun ilman sitä mikään ei etene. Ei pidä ihmetellä valtion virkamieskoneiston kankeutta ja hitautta. Siellä on luotu rakenne, joka mätä ruokkii itseään. Kaikille yhteistä on kustannustehottomuus ja erittäin huono tuottamisen hyötysuhde. Jokohan se olisi kahviaika?
Työhaastattelussa muutenkin keskityttiin aivan muihin aisoihin, kuin siihen, miltä minusta oikeasti tuntuisi vain työntää kynää pöydällä päiväistä toiseen. Ja odotella, että josko tänään verkko saattaisi toimia ja työskentely olisi ylipäätään mahdollista. Tämäkin vain, koska sattumalta vieraan valtion palvelunestohyökkääjät pitävät koulutuspäivää. Super hauskaa tästä hupinäytelmästä tekee se tosi asia, että muistan elävästi, kuinka haastattelua suorittanut psykologi kysyi minulta, mikä minua eniten harmittaisi tai ärsyttäisi töissä. Mistä en siis tykkäisi yhtään. Kun kerroin, että elämä ja energia ei saa mennä hukkaan. Olen montaa asiaa, kuten pörssiyhtiön kasvatti. Ja kulukuri, yhdistettynä tehostavan kehityksen yhdessä työstämiseen on selkärangassa. Hän kysyi, että no mikä olisi pahinta mitä siellä töissä voisi tapahtua. Vastasin, että en kestäisi yhtään, jos työ oli vain odottamista ja kynän pöydällä pyörittelyä. Muuten jäykkä ja kiukkuryhdikäs haastattelija nauroi tässä kohtaa avoimesti ja sanoi, että ei kai nyt sellaista enää ole edes olemassa. Voi kuinka vähän hän tiesikään. Syykin on ilmeinen. Hän oli ulkopuolinen konsultti, joka ei ollut työskennellyt päivääkään kyseisessä työympäristössä. Halleluja. Ei voisi enempää pieleen mennä. Eikä tässä mitään, kuten sanoin yhdellä vääristä valinnoista itseään parjaavalle johtajalle kuluneella viikolla. Ei aina voi onnistua. Ei pidä syyttää itseään virheistä, joista et voinut olla tietoinen. Sinä annat toisille mahdollisuuksia parhaan arviosi mukaan, ja heille jää velvollisuus lunastaa odotuksesi toteen. Jos näin ei tapahdu, niin seuraava. Et sinä voi tietää mitä tuleman pitää. Ja kun kukaan ei kerro itsestään, niitä oikeita virheitä, niin asia jää nähtäväksi. Totuus kyllä paljastuu. Puu tunnetaan hedelmistään. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Kuten parisuhde, ensin ollaan mielin kielin ja sitten niin kuin oikeasti ollaan. Vain kokeilemalla selviää. Ei ole olemassa avioliittokoulua, tai onhan meillä, sitä elämäksi kutsutaan. Mutta jos sellainen koulu olisi, siellä kannattaisi opettaa ihmisille seuraavaa.
Avioliitto on lupaus luoda yhteyttä valittuun ihmiseen läpi elämän, siten että luottamus ja yhdessä onnistumisen usko voivat syntyä. Tämä on korkein opiskelutaso ihmisen henkilökohtaisessa kasvussa. Ei lupaus siitä, että olisit aina onnellinen.
Olen tavannut entisiä valtion työkavereitani, joka kerta tulee empatiasääli päälle.
Olet käynyt joskus Korkeasaaressa. Siellä kultapanda laahustaa katkeamattomasti häkin reunoja, etsien ulos pääsyä. Se ei katso sivuille ja pysähdy tervehtimään pällistelijöitä. Se vain laahusta reunoja. Hirvittävän surkea näky. Täytyy toki ymmärtää, että tässä ihminen ei yritä olla julma sirkushuvittaja, vaan että vangitsee eläimen huvin vuoksi. Nyt ollaan sentään pelastamassa elukkaa sukupuutosta. Mutta mikään ei muuta sitä tosi asiaa, että eläin on surkea. Etsii vapautta. Silmät eivät valehtele. Samaa vaivaantunutta tyhjää ja hassun hauskasti pirskahtelevaa ilmettä olen nähnyt entisten työkavereiden silmissä, jotka niin paljon käyttävät elämästään odottaen, että pääsisi kotiin. Eikä siinä mitään, jokuhan ne virat täyttävät. Ja varmasti on ihmisiä, joille tuo päivien pois odottelu sopii vallan mainiosti. Kävihän se aikanaan saksien teroittaja kiertämällä kodeissa ja kouluissa. Teki saamaa hiovaa liikettä koko elämänsä, ja kukaan ei muistanut edes hänen nimeään. Hän oli se saksien teroittaja. Kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassa. Kohtasin ihan juuri yhden entisen työkaverin. Iloinen näkeminen muuten, mutta ilmeen vääristyneestä virneestä pystyi lukemaan, että hän oli se, joka katsoi häkistä ulos ja etsi aukkoja. Tarkoitus ei olut tuntea mitään ylemmyyden tunteita, mutta jälleen kerran silmät eivät valehtele. Katse kääntyy pois ja silmäkulmasta kajastaa huokaus. Niin, olisipa minullakin rohkeutta tehdä se mitä sydämeni halajaa. Ei muuta, kuin takaisin toimistolle ja kynää pöydällä työntelemään.
Ihmistä pitää auttaa näkemään ihan itse.
Treenikaveri kysyi kerran suuntaa. Sä osaat vastata, kun sä oot tollanen tietäjä. Hän kertoi, että on seurustellut erään naisen kanssa jo pidemmän aikaa, mutta tämä tahtoo vain riidellä. Pienimmästäkin erimielisyydestä alkaa sotaisi käytös ja se pilaa päivän toisensa jälkeen. Aikuinen nainen käyttäytyy, kuin teini draamakuningatar, jolla ei ole mitään rajoittimia ällöttävän huonossa käytöksessään. Mitä hänen kannattaisi tehdä.
Vastasin hänelle kysymällä, että eikö se tosiasia, että hänen täytyy asiasta tällä tavalla minulta kysyä, jo vastaa hänelle puolestaan. Lisää keskustelua ei tarvittu, mies lopetti suhteen naisen kanssa samana päivänä. Juttelimme kyllä muuten elämästä ja tilanteesta. Hurjiin kuvioihin ihminen voi joutua, vain onnen etsimisen hämärillä rajamailla.
Keskustelun paikka tuli siinä, että miksi mies suistui tuollaiseen, yhtään tajuntaa pidemmälle. Vastaus löytyi heikosta itsetunnosta. Jos suhdetta hakee tekemään itsensä onnelliseksi ja siihen on valmis näkemään vaivaa, on narsistin helppo koukuttaa juuri syyllistämällä, hoivaaja luulemaan, että tilanne oli hänen oma vikansa. Tätä voi jatkua jopa vuosikymmeniä, ennen kuin jotain tarpeeksi pahaa tapahtuu, että mieli alkaa näkemään ihmisen oikeassa valossa. Sitten ei ole enää paluuta. Ei kukaan terve ihminen juo tappavaa myrkkyä, kun asian tolan tietää. Tosin itsemurhatilastot kertovat, että kaikki eivät pääse ajoissa pois.
Yleensä myrkyllisiä ihmisiä yhdistää menneisyyden traumat. Ja kuten tässäkin tapatuksessa, naisen taustalla oli tapahtunut paljon ikäviä asioita lapsuudesta asti. Alkoholismi, köyhyys, vanhempien hylkääminen, turvattomuus, koulukiusaaminen, epäterveet suhteet elämässä, itsetuhoinen sairastelu, ja paljastui taustalta vielä vuosien itsensä myyminen ja raiskaus. Siis tapaus, jossa saastainen asiakas ottaa kondomin pois ja saastuttaa tahallaan, kurkusta kiinni pitäen. Tulee mieleen Aileen Wuornos. Vähemmästäkin sekoaisi. Jokainen yksistään jo riittävä aiheuttamaan tuhonsa, vinoon kasvaneelle ihmisalulle. Karmea ajatella, mitä kaiken yhdistelmä psyykelle tarkoittaa. Karmeita asioita pitkältä ajalta, jotka kumuloituivat tähän hetkeen elämässä, jotka olivat muovanneet hänestä sellaisen kuin oli. Surullista tässä on vielä se, että näitä tarinoita on todella paljon. Kuten itsekin kuuluu tähän sarjaan. Minut on kasvattanut joku muu, kuin omat vanhemmat. Kerroin tästä juuri työkaverille, kun hän kysyi, että miten sinusta tuli niin vahva ja selväpäinen. Muistutin, että olen kertonut, aiemmin, kuinka minulla kävi toistuvasti hyvä opettajaonni. Tuli ihmisiä vastaan, jotka eivät kävelleet minusta ohi. Eivät, vaikka kuinka perseelleen olisin käyttäytynyt. Se vaatii omistautumista ja lähimmäisen rakkautta. Kaikki eivät saa tätä lahjaa. Kuten treenikaverini morsian ehdokas. Yksin oli jäänyt. Hyväksikäytettäväksi.
Paljon eheytymistä täytyy siis tapahtua, ennen kuin kyseinen nainen koskaan olisi parisuhdekelpoinen tyyppi, joka kykenee terveeseen rakkauteen. Toki jos pystyisi olemaan rehellinen alusta asti, voisi saada mahdollisuuden löytää jonkun kulkemaan rinnalle, joka ymmärtää ja hyväksyy, menneet ovat menneitä. Tarina voi muuttaa suuntaa ja tapahtuu niitä ihmeitä koko ajan, ihan lähellämme. Kuten tunnettu entinen murhaaja löytää rakkauden ja elää nyt tavallista siunattua perhe-elämää. Ei hänkään varmasti ikinä ajatellut, että se voisi olla hänelle edes mahdollista. Kuka nyt murhaajan haluaisi. Toisin kävi. Onnellinen avioliitto, ihanan vaimon kanssa. Yhteinen missio elämässä. Siinä motivaatiota pitää itsensä rehtinä. Kukapa ei haluaisi tuollaista onnea. Katsaus vaimoon ja uskon, että mies tekee kaikkensa. Yhdessä he onnistuvat.
Treenikaverilleni kävi vielä niin ikävästi, että monet näistä ilkeistä yksityiskohdista naisesta paljastuivat vasta myöhemmin. Eräs miehen läheisestä kavereista oli aikanaan käynyt naisen vakio asiakkaana, mutta ei ollut kehdannut kertoa asiasta, ennen kuin he olivat varmasti lähteneet eriteille. Juttelimme asiasta monta kertaa. Mies oli saanut tästä kokemuksesta omat traumansa ja kävi nyt terapiassa niistä kertomassa. Aika tarkkana pitää olla, ketä lähellensä päästää. Surullista oli se, että ilmassa oli oikeaa rakkautta, joka ei koskaan saanut mahdollisuutta.
Aina voi tapahtua myös ihme.
Mutta se olisi hölmön toivoa. Sen varaan ei voi rakentaa. Sitä mitä näemme joka päivä ympärillämme, kun ihmiset rakentavat toivonsa lottovoittojen päälle. Eikä siinä mitään, käsittääkseni lottorahoilla tehdään paljon hyvää. Tai tehtiin, kun nykyään valtio päättää varojen käytöstä. Jokainen tietää miten hyvin valtio käyttää rahaa. Nooh, ainakin maksetaan lottopomoille isoa palkkaa ja se tekee heidän perheelleen ja yleiskulutukselle hyvää. Että, jotain hyvää nyt kuitenkin. Ei mene siis aivan täysin hukkaan. Kuten hölmön haaveilut. Uhkapelit se on mikä kannattaa.
Mitä tarvitsee tapahtua, että ihminen alkaa eheytymään. No, ihminen tarvitsee sellaisen johtajan elämäänsä, jonka hyvätahtoisuuteen voi luottaa. Sellaisen ihmisen, joka auttaa kasvamaan. Vaikka se sattuukin aluksi, ja paljon. Älä nyt käsitä väärin, ei tässä haeta palkkatyötä, jossa joku alkaa pomottamaan, vaan ihan tuiki tavallista ihmistä, joka on itse sen verran ehjä, että ei kävele ohi, niistä vaikuttamisen hetkistä. Riittävän selväpäinen ja selkärankainen, jotta kehityshaastamista voisi tapahtua. Ja silti mitään ei tapahdu, ellei yksilö suostu myöntämään omaa avuntarvettaan. Ihmistä, joka ei halua apua, ei voi auttaa.
Siksi meillä oli hyvinvointiyhteiskunta. Ja jos jokaiselta kuntavaaliehdokkaalta nyt kysytään, että kuinka tärkeää on auttaa ihmisiä ongelmiensa kanssa. Jokainen vastaa lisä-äänien toivossa, että kaikkein tärkeintä. Nyt olisikin siis hyvä aika oppia kysymään, että mitä olet ajatellut tehdä sen riittävän avun saamisen korjaamiseksi. Jos vastaus on, että en tiedä, mutta kaikkeni yritän, on se todennäköisesti rehellisin vastaus, mitä tulet saamaan. Tämänkään varaan ei voi hirveästi rakentaa, mutta olette ainakin lähellä ajatuksienne kanssa. Tästä voi alkaa tutkimaan yhdessä.
Tarvitaan suorituskykyä, tuottamiskykyä ja toimeenpanokykyä.
Yleensä vaaliäänten kalastelijoilla ei ole mitään yllä mainituista. Ai miten niin? No näytä tulokset siellä päättävissä toimissa. Aivan, ei ihan hirveästi ole mitä näyttää. No, aina toisinaan joku urheilu-uransa päättänyt jäähdyttelijä tule ehdolle ja pääsee läpi, vain koska ihmiset tuntevat tyypin kasvot ja hän vaikuttaa mukavalta. Hänellä tuo ensimmäinen on kuulemma todistetusti hallussa. No, ainakin omassa lajissaan. Tässä tapauksessa, vain olisi tarvetta ammatilliselle edunvalvonnalle, joten ehdot eivät täyty. Mutta aina kiva saada joku reipashenkinen ihanneaatteellinen tyyppi remmiin. Tulee mielenkiintoisia uutisotsakkeita hetken päästä. Hyvää mainosta, hyvää mainosta.
Sitten tarvitaan tuottamiskykyä, siis keinoja saada sijoitus tuottamaan. Ei vain käytetä rahaa, ja sitten itketään leikkaussäästöille, kun on matti kukkarossa. Kuten nyt parasta aikaa, ja melkein aina on tapahtunut. Mitä nyt Sauli hieman lyhensi velkaa omalla vuorollaan. Muut saavat hylätyn arvosanan. Kyllä Nalle on oikeassa. Suomeen pitää saada sijoittajia ja rahaa, jotta tuottamista voi tapahtua. Mutta mitään ei tapahdu. Kuten Alahuhta sen sanoi, kun puuttuu johtajuus. Saulikin on jo liian vanha palatakseen oikeisiin töihin ja pistämään kulutusjuhlalle loppu. Hänellä olisi arvovalta, kunnioitus ja riittävä kiukku siihen. Jopa paljon paremmin nyt, kuin ensimmäisellä kierroksella.
Sitten tulee toimeenpanokyky. Mikään seminaari ei tuota, kuin parhaimmillaankin kuponki nipun, joka hautautuu pölyiseen arkistoon. Niitä nippuja riittää. Ja jokaista yhdistää se, että mitään ei tapahtunut. Paljon melua tyhjästä. Jonkun olisi pitänyt kertoa, että tarvitaan suunnitelma, jossa on tavoite, mittari, vastuuhenkilö, aikataulu ja paluutiedon seurantamenetelmä. Sitten vain tarpeeksi hauista potkimaan laiskat hommiin. Jos ei tapahdu, niin vaihtoon. Jopa Sipilä sanoi aikanaan, että tulos tai ulos. Se olisi pitänyt ottaa heti vain markkinointipuheena. Sen verran pieleen meni. Katsos, mitään ei tapahdu, eikä mitään voi korjata, jos ei paluutieto tuota jotain timanttista hiottavaa. Sitä varten pitää tehdä töitä, jotta tiedetään mihin aika kannattaa käyttää. Ja vain sovittuun käytetty aika, voi kertoa sen, toimiiko se mitä nyt tehdään. Jos suorituskyky ei nouse, ei tuottamiskyky voi nousta, eikä toimeenpanoa voi tapahtua.
Suomalaisen työnteon tehokas työaika on vitsi parhaimmillaankin.
Ainakin, kun mitataan työn tuottoja. Yleensä ei vain mitata. Juu, siellä koneiston hienoissa henkilöstötietojärjestelmissä on niin paljon hölynpölyä, että sinne hukkuu viimeinenkin inhimillisyyden ripe. Kun jo valmiiksi ylityöllisestetty reppana laitetaan karmean vaatimuslistan eteen ja pitää täyttää sarakkeisiin valheita, joilla oma työ saisi jatkua seuraavaan arviointikauteen asti.
Pääpaino on sanalla sanalla ylityöllistetty. Jokainen markkinataloutta ymmärtävä tietää, että raha ei kasva puissa. Sitä otetaan veroina tai voittoina tuottavasta työstä tai lainataan, kuten on tehty parin sukupolven tuhoksi. Eli se kirjaimellisesti revitään jonkun selkänahasta. Siksi ihminen on aina ollut hieman herkkä johdon tuhlailevalle käytökselle ja ylisuurille palkoille. Ongelma ei ole kulut, vaan se mitä rahalla pitäisi saada. Hemmetin huono tuotto, pienelle tekijälle ja riita on valmis. Enää ei eletä kuninkaiden aikaa, vaikka jotkut niin edelleen yrittävätkin leikkiä. Kukaan ei parjaa yrittäjän riskistä menestyjää, jos sen alla voidaan hyvin. Otapa hyvinvointi pois ja katso mitä tapahtuu.
Siten luin uutisen rapakon takaa. Jossa Mark Cuban, Dallas Mavericksien omistaja, joka on tuttu myös tv ohjelma Shark Tankista, yhtenä sijoittajista. Jakoi kolmellesadalle työntekijälleen miljoona euroa, kun yritys listautui pörssiin. Siinä vasta hieno teko. Hattu päästä aikana, jolloin ei paljon hatunnoston arvoista nähdä. Harvinainen tarina, aikana, jolloin ei paljon menestystä nähdä. Täällä suoritettiin, tuotettiin ja pistettiin toimeksi. Yksin ei Mark tätä tarinaa olisi kirjoittanut. Tämä vaati hemmetin monen rankan vaiheen onnistumista ja pitkän aikaa. Kultaiset työntekijät puhalsivat elämänsä yhteiseen visioon, ja loppu on sitä kauniimpaa historiaa. *Luuletko, että tuolla on työntekijöiden toimesta paljon loisia hyväksytty keskuuteen? Mietipä tuota hetki. Hän pisti omalle tavoitelistalleen, tehdä omista työntekijöistään miljonäärejä. Olen sen sanonut monta kertaa ja sanon sen nyt. Pidä huolta, että paremman tulevaisuuden imu on vahvempi, kuin menneisyyden traumat. Niin tapahtuu parantavaa liikettä. Tässä oli yksi tarina juuri siitä oikein asetetusta työstä. Loppu hoitaa itsensä, jos vain kosmos sallii.
*On olemassa terve ihminen, joka arvostaa itseään ja ymmärtää suojata itseään ympäristöltä. Sitten on olemassa sairastunut ihminen, joka ei vielä arvosta itseään tarpeeksi, että osaisi suojata itsensä. Yleensä vasta pakotettuna, sairas ihminen tarttuu haasteeseen. Silloinkaan mitään taetta parantumisesta ei ole. On vain se mitä näemme nyt. Toiminta jää aina yksilölle.
Sinusta on, usko siihen.
P.S. Ja jos ei ole, niin kyllä joku ystävällismielinen kyvykäs sinua auttaa. Pitää vain etsiä, kunnes löydät hänet. Ja jos et nyt haluakaan ryömiä jonkun kiven alle kuolemaan, niin mitä jos jatkaisit etsimistä.
t. Antti