Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Lahjoista parhaimmat ovat sellaisia, että niitä ei voi ottaa sinulta ikinä pois. Muistoiksi, niitä kutsutaan. Nimesi löytyy tilastoista niin kauan, kuin on ihmisiä ja tekoälyä pitämässä kirjaa. Viimeisimmän kehitys on sellaista, että todennäköisesti se on täällä, vielä kauan senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole. Ei anneta sen haitata. Sellaista elämä on. Voit tehdä kaiken oikein, mutta sitten meteoriitti päätti tehdä reiän siihen sinun suunnitelmaasi. Opimme kivuliaasti, että emme olekaan yksin tässä maailmankaikkeudessa. Rakenna silti, kaikesta huolimatta. Rakasta, jotta saat rakkautta. Se on elämistä.
Oletko oikeasti elänyt? Niin moni kuolee eläessään, mutta sen jo tiesitkin. Ei mitään uutta siinä.
Kun yhdeksänvuotias tyttö sanoo, että teillähän on kuin synttärit kolme kertaa viikossa. Niin hetki pitää miettiä ja sitten tajuan mistä tyttö puhuu. Se kun on tarkkaillut meitä treenisalilla käydessä ja havainnoinut, mitä siellä tapahtuu.
”Te sovitte kavereiden kanssa leikkitreffit kolme kertaa viikossa. Sitten menette sinne salille, jossa nauratte ja huudatte onnesta soikeana. Sit ku ennätyksiä paukkuu, tuuletatte toisianne ja pidätte hauskaa. Yleensä tuollaista on vain synttäreillä. Kaikki haluaa olla siellä, ihan ilman pyytämistä. En oo koskaan nähnyt yhtä paljon iloisia ihmisiä samassa paikassa. Mäkin haluun olla maailmanmestari.”
Hmm. En ollut ajatellut asiaa noin. Mutta lapsen suusta tulee totuus. Ajatuksesta kaikki alkaa. Rakas tyttäreni, sinä tulet kyllä olemaan, jos vain tahdot. Sinussa virtaa sama voimaa tuottava veri. Genetiikalla on aina osansa yksilön menestyksessä. ”Isä, mitä on genetiikka?” Se on tyttäreni perintöä se. Seuraavan kysymyksen jo arvaatkin.
Muistan lapsuudestani sen yhden vuoden erityisen hyvin.
Vaikka se päättyikin niin traagisesti, että mieli on yrittänyt sulkea siitä ainakin osan pois. Tämä oli se yksi vuosi, jonka isä oli elämässäni. Isä otti tavaksi tulla luokseni lastenkotiin, kolmesti viikossa. Suurin lapsuudenhaaveeni siis toteutui. Isä tuli hakemaan koulusta. Jotain mitä olin itkenyt monta kertaa koulun jälkeen pihalla. Katselin aikanaan ala-asteen pihalla usein muita lapsia, joiden isät tulivat kerta toisensa jälkeen heitä noutamaan. Oli hienoja autoja ja monta hymyä. Monesti heidän riemunsa oli suurenmoista, kun siellä lähdettiin isukin kyydillä jalkapalloharjoituksiin ja sieltä herkuttelemaan mäkkärille. Näistä usein kuulin seuraavana päivänä. Olin saatanan kateellinen. Minua niin itketti. Minä halusin kanssa. Mutta ei koskaan. Sade löi usein kasvoihin, kun kävelin yksin koulusta kotiin. Ja sitten matkalla tuli alikulkutunnelissa vielä palkinnoksi turpaan. Sellaista se elämä on hylkiöille. Jos et ole voittaja, niin ketään ei kiinnosta. Sinua saa hakata. Puolustajat puuttuvat, eikä kukaan ole opettamassa sinua puolustamaan itseäsi.
Kiitos Kalle, että hoidit meidät yhteen.
Kalle oli poikkeuksellinen nuorityöntekijä lastenkodilla. Hän etsi isäni langan päähän ja neuvotteli isän haluamaan olla tekemisissä kaipaavan pojan kanssa. Isä tuli aina keskiviikkoisin töiden jälkeen lastenkodille. Muistan, että niinä päivinä toiset lapset istuivat sateessa huppu päässä tupakkapaikalla orpoilemassa. Aivan, lapset saivat siihen aikaan polttaa luvan kanssa tupakkaa. Monet imivät silloin jo askin päivässä, vaikka olivat vielä alakouluikäisiä. Oli kuulemma parempi kuin vaihtoehdot ja pysyivät paremmin valvottavissa.
Isän kanssa käytiin aina ajelulla. Isä opetti joka kerta ajamaan autoa. Sitten mentiin syömään hampurilaisia. Käytiin päälle munkilla ja limulla. Elämä oli niin hyvää. Sitten isä haki viikonlopuiksi kotiinsa. Isä jaksoi puuhata ja meillä oli hauskaa. Siellä sai aina sika hyvää ruokaa ja pääsi tekemään kaikkea todella kivaa. Isä oli musiikki ihmisiä, vaikka ei soittanutkaan mitään instrumenttia. Hän usein esittele allekirjoitettuja LP levyjänsä. Hänellä oli monta tuttua julkkismuusikkoa ystävänä. Ja jos tykkäsin jostain biisistä, niin isä usein äänitti niitä kasetille saman tien. Niitä kuunneltiin sitten yhdessä kateellisten kavereiden kanssa lastenkodilla. Usein niiden kasettien nauhat venähtivät, kun niitä kelattiin tuhat kertaa edes ja taakse.
Isä tuli sunnuntaisin mukana sisälle lastenkotiin ja halusi kuulla, mitä olin oppinut soittamaan kitaralla. Isä ostikin sitten kitaran minulle, kun kuuli, kuinka hyvin osaan soittaa. Isä lupasi, että jos opin soittamaan oikein vaikeat biisit, niin sitten ostetaan kallis hieno kitara, mutta siihen asti harjoitellaan halvemmalla. Tämä ei koskaan toteutunut, isä menehtyi ja kitara piti ostaa sitten aikanaan ihan itse. Olin tosin tästäkin osittain isälle velkaa. Sain neljätoistavuotiaana kerjättyä ensimmäisen oppisopimus paikkani, vain koska isä kannusti olemaan täysin peloton.
Kun kerroin eräs viikonloppu, että oppisopimusjohtaja viikolla nauru vitsaili, että oppisopimus kyllä järjestyy, mutta se työpaikka pitäisi etsiä ihan itse jostain. Ja hän kehotti kokeilemaan, vaikka keltaisia sivuja. Siihen aikaan kaikki suomen yritykset löytyivät tuon nimisestä paksusta kirjasta. Isä kuunteli hiljaa ja totesi, että ”ei se mikään vitsi ole”. Vaikka sellaiseksi se oli tarkoitettu.
”Pitää vaan uskaltaa soittaa niihin yrityksiin ja niin kauan, kunnes joku sanoo kyllä. Niitä numeroita on satoja tuhansia. Jos vain jaksan soittaa niitä läpi samalla tavalla, kuin opettelet soittamaan tuota kitaraa. Niin ennen pitkää olet töissä ja saat palkkaa. Voit sitten hankkia se kitaran ja vaikka uuden auton”
Minä kuuntelin silmät pöllönpoikasena. Isä oli täysin oikeassa. Oli totta, joka sana. Kun täytin kahdensantoista, sain samana päivänä ajokortin ja ostin heti maailman parhaan auton. Toyota Corollan. Se oli hemmetin hieno auto. Ei vian vikaa ja bensaakin meni vain kuusi litraa sadalla. Oli kaverit ihmeissään. Noilla ajaa yli kolmesataatuhatta kilometriä pelkillä perushuolloilla. Kertaakaan ei jättänyt tielle. Oli sitten kesähelle tai kolmekymmentä astetta pakkasta. Toiset sahasivat akkua tyhjäksi parkkipaikalla ja minä olin jo työmatkalla. Olen aina nauttinut todella paljon ajamisesta. Kivaa puuhaa.
Siinä meni kahdeksan kuukautta, soitellessa rehtorin kanslian puhelimesta. Siellä kun oli ainoa puhelin. Itse pääsy puhelimelle oli jo Oscarin arvoinen esitys. Rehtori ei uskonut alkuun sanaakaan. Pääsin kuitenkin puhelimelle ja pysyvästi. Uusi rehtori koulussa. Soittelin siihen asti, kunnes eräs työnjohtaja sanoi sen ensimmäisen kerran tervetuloa. Siitä alkoi nuorella miehelle kiinteistönhoitajan ura. Kiitos Pertti. En tiedä oletko enää edes hengissä, mutta aion etsiä sinut käsiini ja kiittää niin että tuntuu. Pelastit yhden nuoren pojan elämän. Kaikenlaisia muitakin vaihtoehtoja oli käsillä. Kaverit meinaan kirjoittelivat aika erilaisia tekstejä, kuin nämä johtajan kirjeet. Sieltä löytyy Immu I-III, elämäni gangsterina ja elinkautisen jälkeen. Sarasvuokin oli sitä mieltä, että tällä energialla olisi tehty paljon pahaa, mikäli sille tielle olisi lipunut. Nyt sen sijaan johdetaan yrityksiä, opetetaan uusia ammattilaisia alalle, juhlitaan voimailuennätyksiä ja tehdään musiikkia. Autan myös niin montaa elämätapamuutoksen kaipaajaa, kuin suinkin ehdin. Ihan jees vaihtoehto. Ja kyllä tässä toiselle kirjallekin ainesta riittää.
Uskaltamalla tehdä sitä mitä haluaa tehdä, vaikka kuinka naurettavalta tuo aluksi tuntui.
Muistan isän ylpeyden, kun soitin hänelle Jimi Hendrixin All along the watchtowerin soolot ja kerroin sitten hänelle uudesta oppisopimustyöpaikasta. Jonka sain soittamalla tuhansia puheluita keltaisilta sivuilta. Isä sanoi, että ei uskonut minun tekevän niin. Olin kyllä kertonut, että taas soittelin viikon verran niihin numeroihin ja ilman tulosta. Siinä meni niin pitkään, että isä oli unohtanut koko asian ja ei ajatellut sen enää tuottavan tulosta. Mutta jatkoin vain soittamista yrityksiin, kuin raivohärkä.
Isäkin näki poliisina paljon luovuttajia. Pitää ymmärtää, että jos lapsi kasvaa ilman eväitä, niin siinä käy yleensä huonosti. Mutta nyt, isä oli suunnattoman onnellinen tästä työvoitostani. Kun kerroin, että palkka on ensimmäisen vuoden ajan kahdeksankymmentäprosenttia taulukkopalkasta ja sitten täysipalkka ja alusta asti ylityöprosentit päälle. Isä oli hetken hiljaa. Tätä pitää juhlia täytekakulla. Se oli viimeinen kakku isän kanssa. Isä ei tullut enää koskaan. Isän kuolema iski, kuin miljoona volttia. Muut lapset olivat aivan hiljaa tupakkapaikalla, kun isä ei tullutkaan. Noissa ympyröissä tajuttiin, milloin pitää olla hiljaa. Jotain mikä opittiin katujen lakien mukaan.
Parin vuoden päästä, silloin viisitoistavuotias Antti, tienasi jo kymmenentuhattamarkkaa kuukaudessa. Se oli paljon rahaa jo siihen aikaan ja muutenkin ihmeellistä aikaa. Rahaa satoi taivaalta. vaikka yleensä lumi oli tähän asti ollut jotain ihan muuta. Täytyy muistaa, että olin vasta kolmetoista, kun aloitin keltaisten sivujen urakkani. Kukaan lastenkodin muista nuorista ei edes muistanut, että minulla on työpaikka odottamassa, koulu aikanaan loppui. Tai oikeastaan se oppivelvollisuus. Kun ei meistä kukaan mitään peruskoulua ole käynyt. Siellä tehtiin sitä, mitä katulapset saatiin tekemään. Opetussuunnitelma oli vain kaukainen vitsi. Yleensä tuo pelkkä omatouhuisuus ei johtanut mihinkään hyvään. Olin ainoa, jolla oli suunnitelma, kun sieltä lähdettiin. Väitän, että tuolla oli kaikki merkitys minun kohdallani, kun kohtalon arpaa heitettiin. Useimmille ei ole käynyt hyvin. Mikäs sun suunnitelma on?
Muutin lastenkodista suoraan omaan vuokra-asuntoon. Mietin nyt, että viisitoistavuotias on aika nuori lähtemään omilleen. Vai mitä mieltä olisit, jos omat lapsesi olisivat muuttamassa tuossa iässä pois kotoa. Heräisi kaikenlaisia huolia pärjäämisestä. Itse olin kaksitoistavuotiaana katkolla ja siitä suoraan lastenkotiin. Mites sun kersat?
Ajat isän kanssa olivat, kuin jatkuvaa synttärijuhlaa. Kolme kertaa viikossa. Osa tuli siitä, että isä halusi raivokkaasti kompensoida menetettyä aikaa kaikella yhteisellä kivalla. Tämä toteutui ja päälle sai kaikenlaisia elämänviisauden opetuksia. Isä oli tiukka opettaja. Ja hän antoi kyllä namirahaa, mutta ei koskaan tyhjästä. Töitä piti tehdä. Mutta kun tein, niin rahaa tuli. Tärkein opetus. Ei saa antaa jotain, ei mistään. Muuten ei osaa arvostaa. Siksi tämän päivän luottokortit ovat huonosta. Moni velkaantuu niiden takia. Raha, joka pitää luovuttaa kädestä käteen, pistää paremmin laskemaan, että mihin rahat riittävät. Sitä ei annetakaan yhtä helposti pois, kuin näkymätön helppo raha, muovin palasessa. Monet eivät edes tiedä, miltä oikea raha näyttää, kun käsittelevät sitä niin harvoin. Mummo vainaakin sanoi aikanaan viisaasti, älä anna rahan polttaa. Siinä palaa paljon muutakin samalla.
Mietinkin, että miksi tuo oman tyttären ”jatkuvat synttärit” lausahdus tuntui niin osuvalle.
Mutta mietipä itse, olet ollut iloisesti kavereiden ympäröimänä. Kaipaatko koskaan, miten hienoa se olisi, kun voisit tehdä sitä useammin. Ja samalla oppisit neuvottelemaan sopimuksia, joilla varmistat tulevaisuuden onnistumisen. Ympärillä on siis ihmisiä, joille pääset luottamaan henkesi kerta toisensa jälkeen. Ei tarvita kallista vakuutusta tähän, vaan se on maksettu luottamuksella sinuun. Kun onnistumista tulee, niin salilla on joka kerta kakkukahvit sinun nimelläsi. Ystävät hurraavat ja kannustavat. Sinusta tulee juhlittu sankari ja saat pitää hauskaa. Kuulosta kovin paljon samalta, kuin synttärijuhlat. Tätä kutsutaan voimailuperheen normaaliksi treenaamiseksi. Hauskanpidoksi kolme kertaa viikossa. Joskus useamminkin. Mitä vielä odotat? Ai, et tiedä mistä tuollaista saa. No vaikka soittamalla minulle. Eikä maksa mitään.
Onnellisuus on siis todellakin ilmaista.
Aikanaan lastenkodilla, oma nuorisotyöntekijäni Jan-Mikael vei minut treenaamaan kaupungin ilmaiselle salille ja loppu on historiaa. Toki tarvittiin minun kohdallani hieman onnea, että löysin nykyisen polkuni ja sitä kautta avaimet hyvään elämään. Mutta nyt sinulle on tarjolla kaikki sama. Ei tarvitse enää etsiä sokkona pimeässä. Mitä jos sinullakin olisi synttärit kolme kertaa viikossa ja elämä täynnä ystäviä.
Otat luurin kauniiseen käteen ja soitat. Niin minäkin tein. Olin silloin vasta lapsi, mutta mitä sillä on väliä. Ikä on vain numeroita. Moni on aloittanut voimailun eläkkeellä ja tehnyt maailmanennätyksiä seitsemänkymmentävuotiaana. Kun kuvitellaan, että elämän pitäisi silloin olla jo ohi. Eipä ole ystäväni, eipä ole. Miten haluat elää? Siinä kysymys.
Toki itsensä saa tuhottua monella tapaa ja ennenaikainen hauta kutsuu useimpia. Moderni lääketiede syöttää sitten kyllä pilleriä naamaan, kun ensin syöt itsesi sairaaksi. Tuo liiketoimintasuunnitelma siis toimii ja sinä olet sen koekaniini. Pakko antaa aplodit sen nerokkuudesta.
Sitten tulee se vaihtoehto.
Kaikki maailman tieto on käsilläsi, mutta et omista kirjastokorttia. Ymmärrän, jos sanot, että AHDH estää sinua lukemasta, mutta kuuntelet äänikirjoja senkin edestä. Mutta jos kerrot, että kuuntelet radiota autossa, niin sitten on syytäkin ajaa pari kolaria. Hukkaat elämäsi. Ajelet liikkuvalla yliopistolla pitkin työmatkoja, mutta et opi mitään. Älä nyt käsitä väärin. Minäkin kuuntelen radiota silloin tällöin, mutta vain tauoilla siitä opiskelusta. Liikaa mitä tahansa, kun tekee narkkarin.
En väitä, että sinusta pitäisi tulla kilpavoimannostaja. Mikä tahansa laji kelpaa, jos sinä olet siellä onnellinen ja saat perheen, joka on sinun puolellasi.
Niin sen kuuluu mennä tässä elämässä. Puolison tarkoitus ei ole tehdä elämästäsi kovaa, muuten kuin makuuhuoneessa. Suutele siis tarpeeksi monta kertaa puolisosi niskaa, niin ennen pitkää hymyilyttää ja kovasti. Menestys elämässä on vähän niin kuin vauva uutinen. Onnitellaan kyllä, mutta kenelläkään ei ole mitään hajua siitä, kuinka vaikeaa se lopulta oli. Ja aina vieressä on joku, joka ei koskaan saa omia lapsia.
Itket taatusti mieluummin ilosta ja sen eteen yleensä pitää tehdä työtä. Sen työn tulee vain olla tuottavaa ja parasta mihin pystyt. Kukaan ei halua, että panokset valuvat hiekkaan. Opi järkeväksi. Jos se on vaikeaa yksin, niin opettele kysymään apua. Niin kauan, kunnes onnistut. Ole se lapsi, joka ei luovuta.
P.S. Jos peruskoulua käymätön pääsee ylituomareita kouluttamaan, niin sinusta on ihan mihin vaan. Usko siihen. Naurat makeasti, kun lopulta ymmärrät mistä on kyse. Harmi vaan, kun yleensä se menee niin, että sitten kun ymmärrät, niin kaikki on jo ohi. Älä odota!
Tervetuloa onnellisten perheeseen.
t. Antti