Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Tiesitkö, että juna on suosittu siirtymisväline. Ei pelkästään elämänrientoihin, vaan ulos kirjautumiseen. Et tiennyt tätä, mutta kuluneella viikolla 4 ihmistä hyppäsi junan alle pääkaupunkiseudulla. Ei ylitä enää uutiskynnystä. Kaksi hyppäsi vielä samalla asemalla. Juu, toiset asemat on suositumpia, kuin toiset. Eräs mielenterveyshoitaja sanoi tänään, että tietyt asemat ovat saaneet kulttimaineen, itsareiden tekopaikkana. Jätetään asema tässä kohtaa nimeämättä, niin ei lisätä momenttia innostuksen ympärille.
Somessa manataan, että pitikö sen nyt ittu aatana ruuhka aikaan hypätä.
Kato ku toisen ihmisen itsari ei oo pätevä syy myöhästyä päiväkodilta lasten noutamisesta. Oma ehkä olisi. Mutta tädit kysyy siellä päikillä, että kuka maksaa ylityöt. Eikä ne usko sua muutenkaan, kun kerrot, että seuraavalla asemalla tuli uusi viivästys samaan kotimatkaan, kun seuraava tyyppi hyppäsi junan eteen.
Mitä se kertoo, kun edes nämä kyyniset somen hirmukommentoijat eivät ansaitse mainintaa päivän uutisotsikoissa. Ei katsos aiheuta enää sitä sensaatiota ja draamaa, mitä pitää uutisissa saada aikaiseksi. Kuolemalla mässäily ei siis enää hetkauta hälytyskarvojamme. Jotkut jopa kyselevät innoissaan, että voisiko perustaa facebookiin ryhmän itsareille, niin voisi tulla paikan päälle poppareiden kera nauttimaan näytelmästä. Realitya, ja vietynä päivän tasolle. Kato, ku dopamiinia ei enää erity riittävästi pelkästään näiden älypuhelimien stooreista. Tarvitaan adrenaliinia, että annoksen voimakkuus ylittää kortisolin, edes hetkellisesti. Lyhyt iso vaikutus, isompi romahdus. Somen pakonomainen katsasteluväli taisi olla tänään jo 5 minuutin keskiarvossa. Tarvitaan pidempivaikutteista dopamiinia. Jos haluat tietää mistä sitä saa, niin luet seuraavankin johtajan kirjeen.
Ylläty, yllätys. Ihmisistä ei siis ole tulossa älykkäämpiä. Se on kuten, eräs viisas opettajani sen kirjaansa kirjoitti. Tarinankerronta on viimeinen johtamisen muoto, hetki ennen maailmanloppua.
Jaksaminen on aina kapasiteettikysymys. Toisen parantava ja vahvistava treenikuorma on toiselle tappava.
Ylilääkäri sanoi psykiatrisen hoitajalle, tästä yhdestä junatytöstä kuluneella viikolla.
”ei herätä enää sympatioita”. Kato ku nää kympin tytöt on niin fiksuja, että ne jallittaa sut pelillänsä 6-0 ja nää on just ne ketkä tappaa itsensä ilman mitään mahdollisuuksia yrittää estää. Na jaksaa näytellä sen suljetulla olemisen varoajan, ja hymyillen kertoa just sen, mitä haluat kuulla. Sit ne pääsee avoon, maksaa laskut ja menee suoraan x asemalle ja hyppäävät junan alle. Ja aivan tarkoituksella perjantaina klo 16.30. Kato ku ne haluu hoitaa vastuullisesti sen työvuoronsa loppuun. Jos tässä vaiheessa alkaa miettimään omaa osuuttaan ja mahdollisuuksia vaikuttaa, niin pian on itse siellä junan alla. Jaksan vain niiden takia, jotka onnistutaan pelastamaan. Ja niistä ei kirjoitella missään”.
Ei kirjoiteta kuolleista, ei ainakaan kauniisti. Usko nyt, ihmisen suunnitelmista pitää olla perillä ja itsarikkaiden kanssa ei jäädä perusmuodollisuuksien varaan. Siksi työ on kuormittavaa. Jotta päästään perille totuudesta, pitää mennä syvälle. Ja se vaatii itsensä likoon laittamista. Pitää siis kertoa takki auki itsestään raakoja juttuja, jotta luottamusta voi syntyä.
Hmm, ehkäpä toi jotain tajuaa, kun on itsekin kärsinyt.
Kaiken takana on riittämättömyyden tunne. Tuota tunneilmiötä täytyy kyllä tukea. Oma kokemus on se, että onnellisimmat ihmiset ovat kaikki olleet rahallisesti köyhiä, mutta sosiaalisesti rikkaita. Ystävät siis pitävät huolta, että masu on täynnä ja töitä riittää.
Raha ei ole tuonut kenellekään tuntemalleni ihmiselle mitään muuta, kuin päänsärkyä ja pelkoa. Eräs yrittäjä ystävä sanoi, että koitapa saada avioehto tehtyä vaimon kanssa nyt, kun sitä rahaa on tullut. Ei kuulemma onnistunut ja nyt sitten ollaan. No, ompahan ainakin varaa itkeä elämänkurjuutta, siellä Mersussa. Hmm, olikos se raha nyt sitä onnea tärkeämpää. Ehkä olisi pitänyt panostaa myös parisuhteeseen, rahanhimon rinnalla…
Neljä viidestä suomalaisesta sai kelan tukia vuonna 2023
Olen kiitollinen tästä hyvinvointisuomesta. Ilman tätä olisin itse varmasti kuollut jo nuorena jengitappeluissa tai pahempaa. Ai mikä voi olla pahempaa, kuin kuolema. Voi kuule, voin kertoa sen verran, että lastenkodissa kasvatettuna katulapsena, olen nähnyt niin sairaita kohtaloita, että kuolema on kaikista inhimillisin vaihtoehto. Jonka moni olisi valinnut tietäen lopputuloksen.
Ajattelepa itsesi myrkkyhuumeiden halvaannuttamaksi ja sokeaksi syötettäväksi. Ilman, että voit kommunikoida muuten, kuin silmiä räpyttämällä. Koko ajan tajuat, että olet itse aiheuttanut tämän itsellesi ja kaipaat enää pikaista kuolemaa. Ainoa vain, että eutanasia ei ole tässä kohtaa laillinen keino tehdä exittiä. Enää et voi sinne junan alle hypätä. Ainakaan ilman apua. HIV on siis enää pienin päällä olevista kurjuuksista. Voipi olla, että kela korvaa jonkun mielialalääkkeen, kun terapiaa ei myönnetä enää ilman hoitovastetta. Olet toivoton tapaus. Mietipä omalle kohdalle. Ei hymyile enää edes itse viikatemies. Kato ku nyt sut pidetään hengissä, ja vaikka väkisin. Mitä jos olisit vielä kuuro tuohon päälle…
Kuuntelemalla ihmisiä saat ainoaa pääomaa, jonka saat tässä elämässä pitää ilman päänsärkyä.
Elämässä murehditaan kaikkea, hilavitkuttimesta tingetangeliin. Kuningas alkoholin kunnioituksen, ylittää vain maallinen vauraus. Eli jos saisi juoda sen tonnin viskin, kulta reunuksisesta timanttilasista, niin sitten elämä olisi täydellistä. Sitten kun. Ja pitäähän nuo kalliit juomat kaataa kurkkuun ennen lähtöä muutenkin, kun ei ole Niemen muuttoautoa hautajaissaattueen perässä.
Lopulta onnellisimmat tapaamani ihmiset ovat todella köyhistä oloista ja iloisia kaikesta hyvästä mitä vastaan tulee. Ei ehdi murehtimaan höpö höpöä, kun on juuri saanut hyväksytyn palkkatukipäätöksen ja allekirjoittanut 3 vuotisen oppisopimuksen ammattiin, jossa töitä riittää. Loppuelämäksi takuuvarma työpaikka, työehtosopimuksen mukaisine ylityökorvauksineen. Tätä kutsutaan työmarkkina-arvo vakuutukseksi, joka toimii. Ja pitäähän tällaista juhlia. Eli keittää 10 litraa riisipuuroa ja nauttia koko perheen kera. Kanelia, sokeria ja naurua riittää. Voisilmänkin saa laittaa.
Juhlaa ei haittaa edes se, että kotimatkalla bussi tuli 60 tiellä pysäkiltä suoraan kylkeen ja raapaisi rumat jäljet koko kyljen matkalle. Tästä seurasi vain iloinen yllätys. Vakuutusyhtiön harmiksi, vain käyttöarvoa omaava 90 luvun lopun kulkuneuvo, on ihan yhtä kallis maalattava, kuin aivan uusi auto. Koko kyljenmaalauksen kattava vakuutuskorvaus toi siis tilille joululahjarahat tänä syksynä, koko suvulle. Hiomapaperi ja maali maksoivat motonetissä 9 €, joten life is good. Kukaan ei ole tapahtuman jälkeen edes huomannut, että kylki on itse spraylla maalattu. Ystäväni Senegalista näyttää vähintäänkin iloiselta kertoessaan tapahtumista, joka kirpoaa, kun kysyn, että miksi sivupeili on jesarilla kiinni autossa.
Tämä oli hauska kohtaaminen. Nauru oli makeaa, molemmin puolin. Hän ei voinut vain käsittää, että täällä maksetaan siitä, että joku kolaroi. Kotona tuo olisi vain kuitattu ikävänä tapahtumana. Paikassa, jossa 90 % kansasta on työttömänä ja rahaa ei ole mihinkään korvauksiin, vaikka kuinka olisi jonkun vika. Töitä kyllä saisi tehdä, vaikka kuinka paljon, mutta ei siitä palkkaa makseta. Ehkä kupillinen riisiä, joka toinen päivä. Suomi on ihana maa!
Koitapa elää koko elämäsi yhdellä eurolla päivä.
”Enkö tosiaan voi saada potkuja määräaikaisesta oppisopimuksesta, siis 3 vuoteen?” Et voi, laki on suomessa sellainen. Ei edes, vaikka muut saisi YT neuvotteluissa kenkää. Et voi, laki on sellainen. ”Voi tätä onnen päivää”. Tai voit käytännössä, mutta sitten sinulle pitää korvata tuo koko määräajan palkkaa vastaava summa. ”Wau, onko suomessa niin paljon rahaa, että noin voi tapahtua”. Kyllä vain, mutta se maksetaan lainalla, jonka takia terveyskeskukseen ei enää pääse, vaikka olisi kuinka sairas. ”Karmeeta, kuka tuollaista on päättänyt?”. Maailman onnellisin kansa.
Kysymyksen voima on voittamaton.
Joku toinen on sanonut, että hymyn voima. Minä sanon, että mieluummin otan selvää, miksi joku hymyilee. Varsinkin väärässä paikassa. Tänään oli pieni hetki, jossa pääsin kysymään treenikaverilta, että oletko ajatellut tuota asiaa. Hän tykkäsi analytiikasta. En siis esittänyt omia ajatuksiani totuutena, vaan kysymys oli mieltä prosessoiva. Pisti miettimään, onko osa-aluetta otettu huomioon. Siinä on vissi ero, miten asiasi esität. jotain, mitä siellä psykiatrisella pitää oppia tekemään.
Sanotaan, että et voi auttaa ihmistä, joka ei halua tulla autetuksi.
Ei pidä aivan paikkaansa, koska ei sieltä suljetulta, missään pakkopaidassa junan alle hypitä. Kyllä ne on ihan vapaana kulkevia ja fiksuja ihmisiä, jotka sinne junan alle päätyy. Itseäni huolestuttaa tämä digitaalinen kehitys, joka on omiaan eristämään ihmisiä entisestään ja tekemään ihmiselämän tarkoituksettomaksi. Koneet korvaavat ihmiset töissä. Jos luulet hetkeäkään, että sijoittajat maksavat enää euroakaan ylipalkatulle kiukuttelijalääkärille sen jälkeen, kun Watson tekee 100 % oikeat diagnoosit ilmaiseksi, niin mietipä vielä. Tässä vaiheessa alkaisin lääkärinä etsimään seuraavaa työllisyysvakuutusta, jostain toisesta ammatista. Ehkäpä psykologiaan liittyen. Vai mitä luulet, että käy, kun tekniikka mahdollistaa sen, että kuka tahansa halpatyötä tekevä hoitaja voi syöttää oireet koneeseen. Jossa Watsonilla on käytössään koko maailman diagnostiikkadata, siinä samassa hetkessä käytettävissä. Ja homma ratkaistu jo ennen, kuin lukihäiriöinen lääkäri vastaa availee naamasi edessä, sitä samaa googlea, jota sinä juuri selasit odotuskäytävällä. Voipi olla, että maailma muuttuu ystäväni, ja muuttuu nopeasti.
Perusasiat ei kuitenkaan muutu mihinkään.
Terveys, niin henkinen kuin fyysinen, alkaa perusasioista. Kehonpainoa säädetään ruokavaliolla. Suorituskyky nousee vain treenaamalla. Sivistys vaatii edistystä ja se taas vaatii nöyrää opiskelua. Parhaimmassa turvassa on se, joka tajuaa pelin hengen ajoissa. Ei se donitsi sinua hallitse, jos et anna sen hallita. Mutta alkoholistilla on tukihenkilö, joka auttaa vaikealla hetkellä. Kuka sinua auttaa, kun meinaat taas työntää sitä donitsia naamaan, vaikka tiedät, että se ei kuulu sinulle tässä kohtaa. Ei todellakaan. Tästäkin puhuin tänään erään uteliaan kanssa. Sinua hallitsee kehosi hormonit. Aika usein tulee vastaan kovia traumoja, ennen kuin sivistyminen ja paraneminen alkaa.
Jos luit tämän kirjeen, olet tehnyt jo isoimman palveluksen itsellesi. Jotain, mistä Google ja Apple ei halua sinun olevan tietoinen. Ja se ei liity tämän kirjeen sisältöön millään tavalla.
Pitäisikö sinun olla aikaasi edellä?
t. Antti