Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Sitten pää täyttyikin erilaisista huolista. Yhdellä paljon, toisella vielä enemmän. Synnyit yksin, kuolet yksin. Jos hyvä onni kävi, joku pitää kädestä kiinni. Elämä jatkuu aikansa, oli elämässäsi rakkautta tai ei. Ehkä kuulut niihin ihmisiin, kuten minä, että ei ollut perinteistä lapsuutta. Lapsuuskodin naapurin poika paloitteli oman isänsä, että sellaiset piirit. Yksinäisyys oli tuttua. Lastenkodissa lapset olivat tottuneet olemaan yksin ja sitä myös yleensä tekivät. Ei itketty suruja, koska se olisi ollut heikkouden näyttämistä ja siitä ei hyvä olisi heilunut. Nyyhkivä lapsi erottuu joukosta, kuin nilkuttava peura savannin reunalla. Eikä kukaan olisi tullut kuitenkaan. Aivan sama miten paljon sattui, kukaan ei halannut. Ei osaa kaivata sitä, mikä on aina puuttunut. Pitää olla värit nähnyt, jotta osaa erottaa ne toisistaan. Siltikin välissä on aina sävyjä, joiden nimiä et ole koskaan edes kuullut. Johonkin tutuimpaan se vain sitten taittuu. Ymmärsit tai et, elämä jatkuu. Mielipiteistäsi huolimatta. Huomasiko kukaan, kun työpaikalta katosi se yksi tyyppi. Ehkä niistä pienistä hetkistä, jolloin kyseinen tyyppi lausui jotain liian epätoivoiselta kuulostavaa, niinkin arkipäiväisestä tilanteesta, kuin toimiston kahvin porot olivat loppu. Vaikka joku lupautuu heti niitä heti hakemaan, on silti sairaslomalappu pöydällä. Psyyke meni jo, meni paljon aiemmin. Silti elämä jatkuu, aivan se ja sama, kuinka rivit ohenevat. Kukaan ei soita perään. Se vaatii jo todellista välttämistä. Muut jatkavat pakertamista ja odottavat omaa vuoroaan. Kaikilla on katkeamispiste. Maailma jatkaa silti pyörimistään. Ketään ei kiinnosta. Vaatisi erityisen hyvää onnea, että olisit pudonnut keskelle elämää, jossa sinusta pidetään huolta, tilanteestasi huolimatta. Sellaista pyyteetön rakkaus on. Mutta eihän sekään ole koskaan lopullista, tämäkin otetaan sinulta jossain kohtaa pois. Kun henki menee, jäikö kukaan kaipaamaan. Jos rakkautesi läksi, rakastunut oli tuomittu jo alun perin. Vaikeaa on, ellet opi kiittämään hetkestä. Hän ei ollut sinun alun perinkään, ainoastaan lainassa. Siksi pitää keskittyä sen verran itseensä, että työkalut ovat valmiina, kiitollisuus ymmärretty. Kun hetki nostaa ajatuspankin katetta kolahtaa klyyvariin. Sinusta pitää olla.
Hassu sana tuo klyyvari.
Muistan elävästi hetken, kun nuoriso-ohjaaja Kalle vaiensi niin kovin suulaan Riston lastenkodin tupakkapaikalla. Risto oli hetkeä aiemmin jälleen kerran solvannut ja nolannut yhtä naapuriosaston lapsista. Uhkailemalla poikaa *kirsikka klyyvarilla. Viisas Kalle sattui kulkemaan paikalle samaan aikaan ja kysyi Ristolta ”tiesikö tämä, mikä klyyvari oikeasti on?”. Risto ei tiennyt. Kalle kertoi. Se on purjeveneen etummaisin pikkupurje. Oli Risto hiljaa. Ei suinkaan tietämättömyyttään, vaan sen vuoksi, että Kalle oli kuullut, mitä Risto uhkaili. Seurasi hauskan kikattava keskustelu. Vaikka kyseessä oli hänen mukaansa vain vitsi, se oli todella huono sellainen. Hänellä oli muutekin tyyli viisastella ja nolata lapsia alvariinsa, joten sitä nähtiin päivittäin. Pelkäsin aina, että onkohan kyseinen kusipää vuorossa. Sitä tiesi päivittäin saavansa jotain kuraa niskaan, kun tyypin kohtaa. Hän ei vain pystynyt hillitsemään viisastelijan persoonaansa. Melko traumatisoivaa, ympäristössä, joka koostuu lapsista, jotka eivät ole muuta kuin traumaa saaneet osakseen. Pelkoa ja epävarmuutta. Ai, että oli mahdollisimman väärä tyyppi koulubussin ratissa. Mietin monta vuotta, että etsin aikanaan tyypin käsiini ja annan kuulla kunniansa. Satuttaisi en, se ei kuulu tyyliin. Mutta päiväunissa tarjoan kättäni jälleen kerran hänen väännettäväkseen, voiman yllätys olisi melkoinen. Sillä oli tapana tehdä kipeästi sattuvia käsilukkoja lapsukaisille, ja aivan huvikseen. Lastenkodilla kyllä harjoiteltiin aikidoa, kun se oli ainoa sallittu itsepuolustuslaji, jossa ei hyökätä kenenkään kimppuun. Käytetään vain hyökkääjän liike-energiaa hyväkseen. Risto väänteli naureskellen lasten käsiä tupakkapaikalla, aina kun mahdollista. Ja jos joku kysyi hurjalta näyttävien leikkien järkevyyden perään, hän vain kertoi kyseessä olevan treenaaminen. Nauroi päälle. Että sellainen lastenkodin nuoriso-ohjaaja. Todella turvallista ja parantavaa. Jo valmiiksi traumatisoiduille lapsille.
*Kirsikka klyyvari = Otetaan toisen nenä nyrkkiin puristetun keski- ja nimettömän sormen väliin. Sitten lyödään toisella kädellä nopeasti läpäisten nyrkki pois nenästä. Nenänpäähän tulee iso verenpurkauma, joka loistaa kirsikan kirkkaasti, kuin Petteri Punakuonon kirsun kärki. Mustelma paranee hitaasti ja muistuttaa pitkään ilkeästä teosta. Makeat naurut ympärillä olijoille, pitkäksi aikaa. Risto olisi kyllä ansainnut yhden kirsikkanenän.
Alhaalla on turvatonta.
Suosittelen olemaan se hurjin mahdollinen tyyppi. Vahvistu, viisastu, vaurastu, vetristy, vuorovaikuta rakkautta elämääsi. Jatka, kunnes olet ravintoketjun yläpäässä. Siellä, sitä turvaa ja rauhaa on tarjolla. Ja äläpäs nyt käsitä taas väärin. Hiirikin voi ystävystyä leijonan kanssa ja siksi saa elää juuston pulleaa elämäänsä, vailla huolen häivää. Sinulla vain pitää olla tarjota jotain sellaista, josta leijona kiinnostuu. Siksi kannattaa keskittyä itseensä. Mitä tuot pöytään?
Keskinkertaisuus ei riitä. Leijonaa ei kiinnosta, jos et tarjoa parempia metsästysmaita. Tason pitää nousta. Sinusta pitää olla hyötyä. YT-kirje kolahtaa varmasti, kun puret kättä, joka sinua ruokkii. Tuttua tyypeille, jotka hokevat rasittavan ärsyttävää lausetta. ”Minä en kumarra ketään”. Ja taas ollaan rukoilemassa seuraavaa työpaikkaa. Perhe vain syö paremmin, kun on työllistytty. Kiitos ja kumarrus.
Huipulla sinua vihataan joka tapauksessa. Mutta se kiinnostaa sinua koska? Aivan. Ei kaurapuurossa ole mitään vikaa. Se on itse asiassa aivan parasta ruokaa. Mutta kaurapuurosta tykkääminen nyt vain sattuu olemaan se avain siihen kurinalaisuuteen, joka sinut huipulle vie. Jos kaikki olisivat riittävän alttiita itsekurille ja jatkuvalle paremmaksi harjoittelulle, ei meillä olisi muita kuin maailmanmestareita. Kateus on siis ansaittua. Täällä sinua tosin seurataan, koska lähelläsi elämästä tulee parempaa. Oletko tavannut ihmistä, joka haluaa, että elämästä tulee huonompaa? Aivan.
Yhteiskuntaa pitää rakentaa, jotta hiirikin saa mahdollisuuden.
Kaikilla on paikkansa ja jokaista tarvitaan jossain. Onnekas löytää oman ruutunsa ennemmin. Onneksi ajankohdalla ei kuitenkaan ole väliä, kunhan se löytyy. Moni elää hiirenä, vaikka todellisuudessa voisi edustaa ravintoketjun kirkkainta kärkeä. Ihmiselämässä, kun palkintoja ei jaeta suorituskyvyttömyydestä. Sivistynyt tosin pitää huolta heikommista ja siksi iso kiitos sinulle, joka veroja maksat. Olisin varmuudella kuollut ilman sinua. Kiitos.
Koitan antaa takaisin päin sen minkä ehdin. Joskus se on työpaikalla, toisinaan eksyneen yksinäisen treenaajaan maastavedossa neuvominen. Ei sen väliä, kunhan pääsee antamaan. Anna jotain, millä taistelun kipinä säilyy ihmisessä. Hiiri, joka ei luovuttanut. Ihmisen elämässä se voi tarkoittaa sitä, että uskalsit tarttua luuriin. Etsiä periksiantamattomasti sen seuraavan asiakkaan. Uuden työpaikan. Puuttuvan puolison. Uuden ystävän. Listasi jatkuu.
Tiesitkö, että etelänavan valloittaneen Amundsenin, kilpailevan retkikunnan ruumiit, löytyivät vain viidentoista kilometrin päässä seuraavasta välisuojasta. Niin lähellä oli pelastus ja lämmin ruoka. Puhtaat lämpimät sukat. kolmetuhattakilometriä marssia ja yksi asia lopulta erotti voittajat häviäjistä. Tiedätkö jo mikä?
Päivämarssin pituus
Ei niin paljon kuin pystyy, vain sen verran, kuin mistä selviytyy pysyvästi. Kurinalaisuus, voittaa kuin voittaakin systeemin joka kerta. Koska kurinalaton voi jättää systeemin käyttämättä. Millä sinä sen sitten korvaat? Data on vääristynyttä. Käy kuten Robertin retkikunnalle. Liikaa työtä ja liian vähän iloa. Liika kuorma syö itsensä, eikä palautumiselle ja uudelleen kiinnostumiselle jää sijaa. Into pitää säilyttää. Välivarastot pitää olla sellaisin välein tiputeltu, että pääset aina suojaan. Laiminlyö lepo, ravinto ja ehjänä pysyminen, niin loppu koittaa äkkiä. Siksi tärkeitä asioita kannattaa kokeilla kestävästi.
Kuulen usein kaikenlaisia poppa tohtoreiden arvioita siitä, mikä on tämän hetken tutkimusten mukaan ainoa oikea tapa harjoitella kehoa. Sitten toivotan heidät kaikki tervetulleiksi harjoitteluun, joissa yksikään ei ole edes käväissyt. Puhumattakaan siitä, että yksikään olisi jäänyt tarpeeksi pitkään, jotta ymmärtäisivät, kuinka paljon panostusta vahvuus vaatii. Ja miksi nämä niin kutsutut voiton kaavan tuntevat, eivät ole koskaan itse kertomassa omista uroteoistaan. Syy on ilmeinen. Ihmisiä on kahdenlaisia, heitä, jotka puhuvat ja sitten he kenestä puhutaan. Kumpaan ryhmään haluat kuulua? Sinä hyvä kysymys.
Sinusta on, usko siihen.
T. Antti