Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta, mitä opin työstä ja elämästä.
Vaikka monimuotoisuus työelämässä vahvistaa yrityksen kilpailukykyä, ikäsyrjintä voi estää sen hyödyt. Göranin tarina osoittaa, miksi tasa-arvoinen kohtelu on paitsi oikein myös kannattavaa.
Vaikka väite olisi aluksi yhteiskunnallisesti kelpo, ”monimuotoisuus vahvistaa yrityksen kilpailukykyä” on todellisuus kuitenkin jotain aivan muuta. Ymmärrän, aika, jota elämme, tekee varovaiseksi. Vakuuksia vaaditaan. Silti kukaan ei osaa ottaa jokaista nyanssia huomioon ja sopimusvirheitä tulee. Varsinkin vauhdissa. Tämän rallin keskellä yksi kirjoittaa, miksi pelkää työelämää, kun on nähnyt mitä pahaa se voi tehdä ihmiselle. Samaan aikaan toinen kirjoittaa, mitä olisi menettänyt, jos olisi antanut tuolle periksi. Molemmat ovat tässä aivan yhtä oikeassa, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Kävi miten kävi.
Monimuotoisuus työelämässä: Göranin tarina
Elettiin n. vuotta 2008. Toimin tällöin päällikkönä monikansallisessa pörssiyhtiössä. Eräänä päivänä, kun istuin ylisuuressa toimistossani ja naputtelin vaikeanimiseen järjestelmään budjettiesitystä seuraavalle vuodelle. Oveeni yhtäkkiä koputettiin. Ja kun sanon, että huoneeni oli ylisuuri, niin ei tuo sana mitenkään riitä kuvailemaan tätä kaksi sisäänkäyntiä ja pitkän neuvottelupöydän luomaa vaikutelmaa. Tänä päivänä tuollaisessa tilassa työskentelisi kaksi neljän hengen ryhmää. Mutta nyt asiaan.
Oli keskipäivä, kun oveni kopisi. Asiakaspalveluun oli astellut muuan henkilö, josta minulle tultiin kertomaan. Siellä joku herrasmies pyytää audienssia. Mietin hetken, missä olen kuullut tuon sanan edellisen kerran. Ja sehän oli Uuno turhapuro, armeijan leivissä. Yksi lempi elokuvistani. Eihän minulla ollut siinä mitään erityistä meneillään, joten päästin tyypin sisään. Näin alkaa tarina Göranista.
Göran oli tarkkaillut meitä pihan poikki jo vuosia. Hänellä oli tapana käydä tupakalla muun työporukkansa kanssa, koska se oli ainoa tapa pitää taukoa ja päästä pihalle näkemään päivän valoa. Hän oli siinä sauhutellessaan tehnyt havaintoja meidän toiminnastamme. Uudet hienot autot, naurun remakka ja kesäauringonpaisteessa kimaltanut juuri pesty lava-auton kylki, olivat rohkaisseet hänet tällä kertaa liikkeelle.
Muistan tuon käden puristuksen.
Siinä kädessä oli pidetty muutakin, kuin kaukosäädintä. Lisäksi miehen olemus ja pilke silmäkulmassa huokuivat suoraselkäisesti sitä jotain, mitä olin nähnyt viimeksi aliupseerikoulun partiotaitokilpailussa. Hän kertoi tarkkailleensa meitä ja tehneensä havaintoja. Hän olisi juuri oikea tekijä, opettamaan porukalle hieman työmoraalia ja näyttämään, mitä työnteko oikeasti on. Jos antaisin hänelle työpaikan ja mahdollisuuden. Hän lupaa, että en tule pettymään. Ja enkös minä kaipaisi juuri sellaista, oikein hyvää tekijää. Hänellä on kahdenkymmenenseitsemän varastovuoden jälkeen vain yksi toive. Pääsisi vielä kerran tekemään töitä auringonvalossa. Hän oli siis ajanut trukkia samassa pölyisessä varastossa kaikki nuo vuodet. Mies oli tosiaan kalpea. Sitäkin suoraselkäisempi. Mitä ihmettelin, koska vuosikymmenien kyyryssäolo ei yleensä tee hyvää kenenkään ryhdille.
Sanoin, että meillä ei tällä hetkellä ole töitä tarjota. Mutta tähän hän oli tehnyt myös sellaisen havainnon vuosien aikana, että meillä vaihtuu naamat aika usein. Ja kun minä varmasti tarvitsen hyvää tekijää, ettei tarvitse olla koko ajan perehdyttämässä uutta, niin tässä minulle on sellainen tekijä. Ja kun seuraava poislähtijä poistuu, mikä ei hänen tilastossaan kestäisi kovin kauaa, olisi siitä lähtien hänelle tilaa rivissä.
Kyselin mielenkiinnosta, minkälaisia havaintoja hän on tehnyt. Ensimmäinen oli se, että kaluston huoltolaatu ei ollut sama kaikille. Osa uusista autoista, oli jo kuin sikolätistä ja se ei anna hyvää kuvaa yrityksestä. Toinen asia oli se, että osa porukasta ajelee aamun kahvitauolle, juuri kun ovat lähteneet pilttuusta kentälle. Eihän siinä ehdi edes asiakaskohteen pihaan, kun pitää kääntää jo nokka takaisin päin. Sama ralli jatkuu lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Sitten osa jää selkeästi pitämään kitutuntia, kun työpäivän viimeinen tunti jäädään vain odottelemaan, että pääsisi jo kotiin. Hän oli usein sieltä tupakilta kuunnellut työntekijöiden puheita. Ja aika usein siellä on sanottu, ettei tässä nyt enää kannata mihinkään lähteä. Ei enää mitään ehdi tekemään, kun työaika päättyy ihan pian. Tämä käytäntö suututti osaa tekijöistä, koska siellä oli myös ahkeria tekijöitä joukossa. Heitä, ketkä eivät hyväksyneet kyseistä vätystelyä. Hän oli juuri päivää aiemmin todistanut, kun tuosta käytöksestä raivostunut konkari oli paiskannut tunkin hallin lattialle ja käyttänyt legendaarista ”pitäkää tunkkinne” lausumaa. Eräästä autosta oli puhjennut rengas. Tämä rehti tyyppi oli hakenut tunkin ja ehdottanut, että vaihdetaan edes tuo rengas, niin päästään huomenna heti aamusta ajallaan hommiin. Vastaus oli. ” ei kannata, niin ei ole aamulla mihinkään kiire”. Tunkki pamahti hallin lattiaan. Tähän tarvitaan muutos!
Kysyin häneltä, miten hän aikoisi korjata tilanteen. Vastaus oli, näyttämällä mallia ja puhumalla järkeä pojille. Hän näyttää miten hommia tulee tehdä, jos meinaavat saada jatkaa töitä. Tilanne kyllä korjaantuu nopeasti, jos työt ovat heille tärkeitä. Muuten tiedät kenestä pitää päästä eroon. Kysyin, että eikös tuo ole nykyisen työnjohdon tehtävä. Hän vastasi kysymyksellä, että miten hyvin mielestäni tuossa hommassa on onnistuttu? Paiskasimme kättä saman tien. Hän ei kuitenkaan tyytynyt siihen, vaan pyysi kirjallista sopimusta. Aivan oikein. Vaikka me luottaisimme toisiimme, voi jommallekummalle käydä jotain ja kukaan muu ei tiedä mitä olemme sopineet. Sopimukset aina kirjallisesti. Johtajan toiseksi tärkein tehtävä. Tee selväksi.
Kun avasin hr-järjestelmän, oli edessä iso yllätysten sarja.
En pystynyt täyttämään sähköistä työsopimusta hänen henkilötunnuksellaan. Ajattelin, että kyseessä on jokin häiriö. Tulostin paperit ohjesäännön vastaisesti ja täytimme kupongit käsin. Kun paperit aikanaan saavuttivat pääkonttorin, sain kiukkuisen puhelinsoitin. Näin ei olisi saanut toimia. Toinen asia oli se kirjoittamaton sääntö, josta en ollut tietoinen. Kun kyseessä oli juuri kuusikymmentä täyttävä henkilö, olisi tuo prosessi vaatinut erityisluvan etenemiselle. Eihän meillä mitään ikäsyrjintää ole, mutta vain luvan kautta. Yritykseen ei kuulemma haluttu mitään tikittävää työkyvyttömyyseläkepommia, niitä on jo ihan tarpeeksi. Muistutin koeajasta ja palkkasin hänet kaikesta huolimatta. Hänen painavat sanansa jäivät kaikumaan mieleeni. Nuo tärkeät korjausliikkeet olivat välttämättömiä ja häntä selkeästi tarvittiin. Myös tarve hyvälle tekijälle oli todellinen. Hänet koulutettiin valtakunnallisen sopimuksen tehtäviin ja hänestä tuli polttoaineasemien hoitaja. Loputtomalta tuntuva jatkuva uudenhenkilön perehdytys sai luvan päättyä. Aikanaan Göran jäi tästä tehtävästä ansaitulle vanhuuseläkkeelle.
Vuosi palkkausta myöhemmin, Göran palkittiin vuoden asemanhoitajana yli viidensadan työntekijän joukosta. Näin ei ollut käynyt koskaan aiemmin, yli-ikäinen noviisi valittiin. Ketjun johtaja vielä osti hänelle palkinnoksi hienon järjestelmäkameran ja laittoi perään minulle viestiä. Göranille tulee maksaa tuhannen euron bonus seuraavaan tiliin ja siten, että työnantajamaksut on katettu päälle. Koko raha tulee saada matkakassaan, kun tuleva loma koittaa. Ovat sopineet, että hienoja kuvia katsellaan sitten yhdessä, loman jälkeisellä kahvilla. Että sellainen laiton palkkaaminen.
Göranin tarina osoittaa, miten monimuotoisuus työpaikalla voi tuoda uusia näkökulmia ja parantaa työmoraalia. Hänen kokemuksensa ja halunsa työskennellä auringonvalossa toivat yritykseen jotain, mitä emme olisi muuten saaneet.
Kohtasimme hetki sitten uudestaan Göranin kanssa.
Olemme nähneet viimeksi n. kolmetoista vuotta sitten. Väliin mahtuu eläkkeelle jääminen ja suureksi ikävyydeksi, hän oli kärsinyt aivohalvauksen joitakin vuosia sitten. Jotain miehen sinnikkyydestä kertoo se, että yli jo yli seitsemänkymppinen mies oli opetellut uudestaan puhumaan ja kävelemään. Kahviseurani muisti, että hänkin oli viimeksi nähnyt tutun oloisen miehen pyörätuolissa läheisen S-marketin kassajonossa. Göran oli kuntouttanut itsensä siihen kuosiin, että pystyi nyt kävelemään jokapäiväisen kauppareissunsa yksin. Siinä tulee useampi kilometri molempiin suuntiin. Hän kertoi, että tässä tulee samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ei pääse paino nousemaan liikaa, kun joka päivä hakee kävellen päivän ruokansa ja samalla tulee kuntouttava harjoittelu. Äänestä kuulee selkeästi, että halvaus on jättänyt jälkensä, mutta tämä ei tätä miestä haittaa. Siinä on kova jätkä. Minä ihailen sinua Göran.
Meillä on kaikilla paljon opittavaa tämän kaltaiselta soturilta ja siitä, mitä ystävyys parhaimmillaan tuo elämään. Oli suuri ilo ja kunnia nähdä vanhaa ystävää pitkästä aikaa. Kohtaaminen oli lämpöä täynnä ja sellaista iloa, jota harvoin pääsee työssä kokemaan. Ja nyt taas. Koska ihmiskohtelu on aina ollut sellaista, että näitä työystäviä on usein vastassa.
Kuivin silmin ei tästäkään kahvireissusta selvitty, mutta sitähän se paras osa elämästä on. Tällä kertaa itkettiin ilosta. Tänäänkin on hyvä päivä miettiä, kenelle sinulle on syytä olla kiitollinen ja sitten vain kertomaan siitä hänelle. Palkinnoksi voi tulla elämän lahjoista yksi suurimmista, ystävyys. Ja jatkopalkintona tulee se, mitä googlesta parhaimmillaan luemme. Niitä menestystarinoita. Saatiin enemmän, kuin osasimme kuvitella. Loppu on historiaa.
Monimuotoisuus ei ole vain sana, vaan se on käytännön tekoja, kuten Göranin palkkaaminen, joka osoitti, että ikä ei määritä työntekijän arvoa. Tällaiset päätökset rakentavat paitsi parempaa työyhteisöä myös menestyvämpää yritystä. Göranin kaltaiset tarinat muistuttavat, että monimuotoisuus työelämässä on voimavara, joka tuo iloa, tuloksia ja ystävyyttä. Usko siihen, että jokaisella on annettavaa.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti