Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Maailmassa on monenlaista lakia. Yksi niistä on reilu mahdollisuus korjata toimintaansa. Tämä ”reilu” on sitten väärinkäyttäytymisten vuoksi kirjattu auki, jotta reilu olisi sama kaikille. Hetken voisi jopa kuvitella, että maailma on reilu paikka ja reilu todella toteutuu. Johan siitä näin hienosti kirjataan. Totuus on kuitenkin jokaisen pienisieluisen omassa arjessa, kun yrität lauleskella kohtuuttoman kuningattaren lauluja. Surkeinta tämä on silloin, kun teet sitä sielusi heikkoudesta.
Samat säännöt pätevät, niin työssä perehdyttämiseen, kuin parisuhteen onnistumiseen. Jos se on väärin annettu, niin sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Rehellisyydestä kaikki alkaa ja itselle rehellisyys onkin tässä se kaikista vaikein laji. Sen verran monta kertaa on tullut nähtyä tilanteita, jossa ihminen ei tee palveluksia itselleen. Yksi ajatus yleensä riittää ja sitä seuraa toiminta. Impulsiivisuus ohjastaa herkästi vastaanottavaa. Varsinkin silloin, kun saatanallinen imartelu koukuttaa luulemaan, että tämä on itselle hyvä juttu.
Ainoa hyvä juttu on se, joka vie sinua kohti sielun rauhaa. Ettet uhraisi itseäsi väärille urille. On niin helppoa lipua vain virran mukana. Aika kuluu, eikä haluamasi asiat toteudu. Sen verran monen uran vaihtajan kanssa olen vuosien aikana keskustellut, että yleensä etsitään vain jotain, jotta ei päädyttäisi kaverin lailla ongelmajätteeksi, toimettomuus kauden perään. Se on sillä lailla, että ihminen on tarkoitettu tekemään. Käyttämään käsiään ja aivojaan, että niistä ei tarvitse luopua. Sinä katsos luovut kaikista ominaisuuksista, joita et käytä. Istu tarpeeksi pitkään, niin et enää ikinä kävele. Sillä kaverilla pyörätuolissa saattaa olla sinulle hyvä vinkki ajan käyttöön.
Sielu on sellainen ajuri, että sitä ei voi huijata.
Parin ensimmäisen paniikkikohtauksen jälkeen, olisi jo hyvä rauhoittua katsomaan kortteja pöydällä. Tuo on vain aivojen tapa soittaa hälytyssummeria, kun et sinä muuten tunnu kuuntelevan. Kun kohtaus iskee, on yleensä ensimmäinen vastaliike hakea apua lääkäriltä. Viisas kysyisi kuitenkin sitä ennen, että mitä jos vain kiittäisit ajatuksesta, kun ei sinussa mitään vikaa ole. Vikaa löytyy vain siitä mihin aikasi käytät. Ja mitä ajattelit, että lääkäri voisi hyväksesi tässä kohtaa tehdä. Kirjoittaa reseptin ehkä, mutta sekään ei välttämättä tuo mitään hyvää. Lääkekokeilut summanmutikassa tehtynä ei yleensä johda mihinkään hyvään. Mitä jos vain hengittäisit syvään pari kertaa ja keskustelet sitten ongelman auki. Miksi pääsi hälyttää. Lääkäri voi olla yksinäiselle ainoa vaihtoehto ja silloin se onkin oikea osoite. Ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin. Johan siitä sapelihammastiikerin aikaiset heimot ovat oiva todiste. Joukossa on voimaa, kuten perheessä on voimaa. Perheen vuoksi ollaan valmiita kuolemaan ja siksi perhe on paremmassa turvassa. Yksinäiselle ei käy hyvin. Someaika ei tee palveluksia yksinäiselle, kun niin kutsuttujen someystävien kasvot jäävät helposti vain digitaalisiksi. On sanonta, se mikä helposti tulee, se helposti menee. Ei synny verisiteitä. Some on yksinäisen viimeinen kanava huutaa apua, kun ystäviä ei enää ole. Mitä jos aloittaisit harrastuksen, johon liittyy aitoja eläviä kasvoja. Voisit luoda ystävyyksiä. Hälytysjärjestelmäsi tykkäisi, sen lupaan.
Muurahaisten yhteiskunnassa kannattaa aina välillä poiketa polulta.
Älä käsitä väärin. Muurahainen on meistä se tarpeellisin kaikista. Muuten ei ole yhtään sairaala, mihin mennä apua hakemaan. Muuten käy niin kuin opistoupseereille, niiden lakkauttamisen jälkeen. Esikunta on nyt täynnä majuriturvaa, mutta siellä mietitään pää kuumana, että jotain pitää keksiä. Koska jonkun ne työtkin on tehtävä. Strateginen ajattelu sotilaskodin kampaviinerin äärellä ei opeta ketään ampumaan. Nyt olisi se hetki, kun työtä pitää tehdä. Paras palvelus pääkopallesi on tehdä se työ, mikä tehdä pitää. Tee siis palvelus itsellesi.
Opeta hyvää myös muille.
Jos et vielä ymmärrä, niin suoratoista on vain nerokas keksintö viemään keskittymisesi pois, itsellesi tärkeistä asioista. Ja nyt ei puhuta siitä laatuajasta, jonka vietät satunnaisesti kultasi kainalossa, laatuaikaa nauttien. Aikaa, jossa hitsaatte toisenne lähemmin yhteen. Ei, nyt puhutaan siitä hinnasta, jonka maksat pitkässä juoksussa unelmistasi. Ja jos sinulla ei ole unelmia, niin olet jo kuollut ja odotat hautausta. Aika moni odottaa. Virkamiehen ajatus on turtunut, ei tunne enää mitään. Ei edes sormea, jolla työntää sitä kynää pitkin pöytää. Jotain pitäisi muuttaa. Suojatyöpaikkojen luvatussa maassa unelmointi on kielletty. Muutenhan joku voi unelmoida asiat oikeasti toimimaan. Karmea ajatus.
Miksi et tee sitä mitä tehdä pitää.
Ehkä et ole löytänyt sitä juttuasi vielä. Tai polkua sinne. Keinoa välttää kaikkia houkutuksia. Sinulla on vain jokin hoitamaton kauhuhäiriö, kuten myyjän luurikammo. Siksi siellä lääkärillä tai terapeutilla voi olla ihan hyvä käväistäkin. Tai optikolla. Ehkäpä uskot asiantuntijaa paremmin, kuin omia harhojasi. Terapia ei ole siis vain niille, jo sielunsa rikkoneille, vaan ihan sille poloiselle, joka haluaisi kirkastaa ajatuksensa sekamelskan keskellä. Rikkoontunutta sielua on paljon vaikeampi liimata kasaan, kuin vain tönäistä innostunut toteuttamaan itseään. Pitäisikö sinunkin varata aika oman elämäsi kehityskeskusteluun. Mitähän sieltä löytyy pinnan alta. Kun itsekusetukset on karsittu pois. Ja jäljellä on vain oikea riisuttu sinä. Moni välttää totuuden hetkiä, kuin tappavaa tautia. Kun siinä pitää ensin traumatisoitua, jotta voisi saada mahdollisuuden parantua.
Ei siinä mitään, että kiintopisteesi arjen keinorauhassa, on sinulle nyt tärkeintä maailmassa ja et sen vuoksi enää usko unelmiin. Mutta tuo on uskoa vääriin jumaliin ja itsensä hautaamista ennen aikojaan.
Reilu mahdollisuus pitää sisällään viisauden etsimistä.
Myymään oppii parhaiten myymällä. Ei siis ole tarkoituskaan, että onnistuisit tuossa, kuin ani harvoin. Hyötysuhde toki paranee hurjasti, kun kokemusoppia tulee. Eli ainoa asia mitä tuon tulee pitää sisällään, on aktiivisuutta. Vauhdikas saa kyllä tietää kenelle kannattaa tarjoilla mitäkin. Loppu tulee siis kuin itsestään, jos vain tapahtuu tarpeeksi. Sinun tulee saattaa itsesi asemaan, jossa tuo unelmasi myyminen on mahdollista. Jos ei tapahdu, niin pyydä apua. Maailmassa on hyviä auttajia ja ihan sinun lähelläsi. Sinun tarvitsee vain kysyä, niin saat. Ehkä et vain kehtaa kysyä ja tarpeeksi pitkään, kun marssiväsymys kalvaa jo kantapäitä. Pitää tietää milloin levätä, että et loukkaa itseäsi. Jos pää on huurussa, niin vain pikainen tuuletus auttaa.
Itsearvostus ansaitaan, siinä missä kateus.
Koska olet selvästi herkästi riippuvaiseksi tulevaa sorttia, niin olet täysin myös kykeneväinen pelastamaan itsesi. Riippuvuuden tulee vain olla sellainen, joka vie sinua kohti unelmiasi. Kaikessa voi silti mennä yli. Yhden riippuvuuden varaan rakennettu elämä päättyy taatusti suljetulle, siinä missä väärin valittu huume lopulta tappaa. No jaa, kyllä meistä jokainen jonkun diagnoosin saisi. Suljettua ei tosin tarvitse enää juuri kenenkään pelätä, kun ei siihen ole rahaa. Mielenterveyden ongelmat nyt vaan sattuvat maksamaan yhteiskunnalle kaiken, joten siihen ei tietenkään kannata panostaa. Ja tosi asia päättämisestä on se, että sinun ongelmasi kiinnostavat puliukon lailla loisivaa päättäjäehdokasta vaan siihen asti, kunnes siitä tulee rikas. Sitten se voi juoda itsensä hengiltä ja olla onnellinen. Jos et tätä ymmärrä, niin kuuntele mummoa. Ei ne rahat siellä patjassa, haulikon vieressä, vain dementiasta kasvavien aistiharhojen vuoksi piilossa olleet.
Ihminen on taitava suojelemaan omaa mieltään. Katsos, kun toiselle kertoo oikein innokkaasti omista kurjuuksistaan, niin toinen saa vaikutelman, että ei tuolla mitään hätää ole. Hymy sumentaa vääristyneen taustan, kuin huonosti pyyhkivät tuulilasinpyyhkimet. Sisällä on pieni lapsi, joka huutaa apua ja kaipaa vain suojelijaa. Kuka hoivaisi säikähtänyttä, että uskaltaisi taas työntää naamiottoman päänsä ulkoilmaan. Edellisen kerran tuli kynsille, niin että verisuonetkin paloivat karrelle. Hyvä, nyt tiedät paremmin. Miksi silti hymyillen kerrot kauheuksista, kun pitäisi etsi seuraa, jossa saat itkeä ilman häpeää. Tunteet ovat kuule ihan ok. Terveen ympäristön tunnet siitä, että on turvallista olla. Mieleen ei tule estäviä pelkoja ja tekemisen into tarttuu. Tuttua hyvän porukan voimailusaleilta. Ai että.
Jos otat edes yhden askeleen oikeaan suuntaan, niin psyykeesi kiittää.
Jokainen opettavainen tarina ei osu maaliin. Kuuntelija voi olla niin syvällä omassa harhassaan, että sieltä ei ilman väliintuloa nousta. Yleensä suutarin lapsella ei ole kenkiä, eikä tule koskaan olemaan. Ellei joku hyvä tyyppi osta sille niitä. Sama tyyppi työskentelee haastatteluorganisaatiossa ja soittelee uusien työntekijöiden perään, että miten se perehdytys meni. Vain kuullakseen samat kurjat lorut, kerta toisensa jälkeen. Mikään ei parane, vaikka tässä piti olla prosessitaikureiden viisaan valvonnan alla.
No, työ tekijäänsä opettaa, jos vaan yhtään nappaa. Sitten pitää muistaa, että kaikki voi mennä pieleen, vaikka kuinka olisi täydellinen prosessi suunniteltu. Kaiken takana on ihminen ja ihmiset ovat taipuvaista ja herkkähipiäistä sorttia. Yleensä kiukun takana on totuus, joka pistää puolustuksen päälle. Kukaan ei vielä arvostellut ketään, mutta omatunto huutaa niin perkeleesti. Yritä siinä sitten olla hiljaa paikallasi.
Seuraavan kerran, kun joku kiukahtaa, niin kysy onko sillä kaikki hyvin. Ja nyt voitkin samantien alkaa kirjoittamaan sitä oman elämän tavoitelistaa. Sinulla on sitten jotain mistä sen kiukahtelijan kanssa puhua, kun yrität saada molempia takaisin valoon. Annat vähän inspiraatiota ympärille. Saattaisitte molemmat antaa itsellenne reilun mahdollisuuden onnistua.
P.S. Harvalla on tavoitelistaa, vaikka unelmia vilisee mielessä…
t. Antti