Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Työrauha on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen. Keskeneräistä työtä ei saisi arvostella. Mutta työtä kutsutaan työksi, joten tapahtua pitää. Työmaa voi näyttää kovin karulta, ennen loppusiivousta. Joku viisas joskus sanoi. Niin kauan, kun homma toimii, ei kannata mennä sekaantumaan. Sitä kutsutaan työrauhaksi.
Rauhaa ei saa häiritä. Ei työrauhaa, ei mielenrauhaa. Ei yhden oppimismahdollisuuksia, eikä toisen pois oppimisen reilua mahdollisuutta. Ihminen kyllä muuttaa itseään tilanteen niin vaatiessa, mutta yleensä tähän liittyy jokin henkinen vamma. Tunteet ohjaavat. Ja koska ihmisen tunnekeskus ei keskustele älykkyysosamäärän kanssa käsikädessä, tulee päivittäin tehtyä vääriä johtopäätöksiä. Voi kunpa tietäisit, miten ihminen käyttäytyy, kun kukaan ei ole katsomassa. Siellä se todellinen luonne paljastuu. Joskus olisi kiva olla kärpäsenä katossa. Toisaalta ei kukaan oikeasti haluaisi pystyä lukemaan toisen ihmisen ajatuksia. Siinä tulisi niin turpaan, että hyvin nopeasti ominaisuudesta haluaisi luopua. Tai ainakin toivoisi mahdollisuutta päälle ja pois kytkimeen. Tosi asia on se, että olet kuitenkin huomattavasti viisaampi, kuin mitä ensi alkuun ymmärrätkään. Mutta jälleen kerran tunteet iskevät, kuin miljoona volttia. Päivän päätteeksi jokainen on vain reppana, joka kaipaa rakastetuksi tulemista ja kateus toisen rakkautta kohtaan satuttaa heikkoitsetuntoista. Nyt puhutaan tunnistimista, jotka ihmiseen mieleen on asennettu jo satatuhatta vuotta sitten. On aika ohjelmoida nämä viestimet uudestaan.
Ihminen tekee ansoja viholliselle.
Mutta myös itselleen, joihin astuu, kun ei muista missä ne perkeleen ansalangat sijaitsevat. Samaisesta syystä armeijan miinoittajat tekevät kartan miinakentästä. Muuten jollekin käy äkkiä ikävästi. Entisaikojen metsästäjäkeräilijät eivät tarvinneet samanlaista karttaa, koska liikkuivat aina paikasta toiseen, eikä tarvinnut miinoittaa kuin yksi paikka kerrallaan. Paisti naamaan, kunnon unet ja seuraava etappi. Ei tarvinnut pysähtyä puolustamaan omaa kylää hyökkääviltä varkailta. Tai paremmin sanottuna tautipesää. Varsin tuttua ajanmukaiselle tinder seuralaisten aikakaudelle, kun yksi tekee huijaus käyttäjiä saadakseen petollisen siippansa kiinni pettämisestä. Ja toinen heikkoitsetuntoinen luottaa sukupuolitautien testituloksiin, kuin sillä olisi mitään tekemistä sen kanssa, onko toinen oikeasti terve. Venäläinen ruletti loistaa läsnäolollaan, kaikessa hulluudessaan ja varsin muodikkaasti, vielä herran vuonna 2024. Jotain, minkä terve itsetuntoinen ja vähemmän lapsellinen oppii lukemaan toisesta, kuin lapsesta.
Kuten olen aiemmin opettanut, olet ihminen. Eli vastavaikutuksellinen olento, jonka vastauksista, vastaustavasta ja vastaamattomuudesta voi päätellä paljon. Sitten herääkin kysymys, että miksi et ota tosissasi intuitiosi varoituksia. Viisas, kun ottaa ja soittaa ystävältä neuvoja. Onko sinulle ystäviä. Tehkää yhdessä parempi suunnitelma. Katsos, ei jokaiseen kosintaan tarvitse vastata myöntävästi, vaikka kuinka imartelevalta se tuntuu. Ehkäpä sinua tarvitsee vielä hiukan vahvistua. Kiireessä voi käydä pahoja virheitä.
Selkäänpuukotus ei ole oikea puukolla lyönti, vaan termi, jolla kuvataan petosta.
Se ei siis ole se puukko, joka sattuu, vaan se henkilö, jonka tajuat olevan petoksen takana. Tässä vaiheessa on apua vahvasta itsetunnosta. On hyvä viihtyä omassa seurassaan. Aina, kun kaipaat jotain toisilta ihmisiltä, altistat itsesi henkisille ja fyysisille vammoille. En kannusta olemaan ystävystymättä, mutta älä ole pettynyt, kun ystävyys ei olekaan aitoa. Aito ystävyys on todella harvinaista ja paljastuu teoista, joilla sinua tehdään tärkeäksi.
Sanaa ystävä viljellään tänä päivänä ahkerasti, jotta myyntitilaisuuksissa sinulle tulee kaupalle tärkeä ostosuostuvaisempi tunnetila. Että luopuisit rahoistasi. Katsos, ystävähän ei huijaa. Ei vaikka kuinka olisi tarkoitus saada sinulta rahat pois tai hetken lempeä. Ja tässä asiassa jokainen meistä tekee virheitä. Koska jokainen kaipaa ystävää ja lempeä. Jopa se yksinäinen metsien mies, joka loukkaantuu samoilullaan. Ja haluaa kuitenkin mieluummin tulla hoivatuksi kuntoon, jonkun toisen ihmisen toimesta. Kuin vain ryömiä loukkaantuneena ja yksin, jonkun kiven alle kuolemaan. Joskus aikanaan pienikin naarmu saattoi olla kohtalokas. Mutta ei enää ambulanssien ja matkapuhelimien aikana.
Olet ihminen. Mutta niin on myös toinen, joten on aika alkaa tarkkailemaan ja ottamaan vihjeistä opikseen. Tosi asia on, että tiedä mitään toisesta ihmisestä. Vielä vähemmän vain toisten kertoman perusteella. Et siis hänen itsensä puheista, etkä varsinkaan jonkun vihamiehen. Siksi kärsivällisyys on edelleenkin huumeista tuottavin. Täytyy muistaa, että vihamies on asiassa omasta mielestään yhtä oikeassa, kuin vankilat ovat syyttömiä neroja täynnä. Edes täysi kriminaali, ei kriminalisoi itseään. Vain tärkein tehtävä pelastaa. Ota selvää, kuka on edessäsi. Ota selvää tavalla ja toisella. Siltikin sijoita säästellen.
Miksi et usko varoitusmerkkejä?
Oletko kenties itsekin varoitus. Ihmisiä kun on edelleenkin, vain kahdenlaisia. Roolimalleja ja varoituksia. Siis heitä ketkä puhuvat ja heitä kenestä puhutaan. Ja kun vaikeneminen on myöntymisen merkki. Ovat ensimmäiset tottuneet keksimään mitä parhaimpia selityksiä alhaisuuksilleen. Kun jälkimmäinen voikin vain istua hiljaa omassa arvostuksessaan ja antaa selittelijöiden lipua tuuliajolla omaan kohtaloonsa. Sen ei tarvitse liittyä sinuun millään tavalla. Siksi sinun on aina tehtävä oikein, vaikka kuinka nipistäisi omaan pyllyyn. Muuten nipistys saattaa olla hetken päästä tukkapöllyn sijaan jotain aivan muuta. Kun jokainen ihminen joutuu johtamaan vähintään itseään, tämä tarkoittaa sinun kohdallasi sitä, että nouset tasollesi tekemään sen, mihin muista ei ole. Ja sinusta on, usko siihen.
Niitä varoitusmerkkejä satelee. Ensimmäiset pistävät kyllä miettimään, mutta yleensä kuitataan käytännöllisesti vitseinä. Olit kyllä tarkkasilmäisenä pistänyt merkille, että käytös on jostain tuttua. Mutta siitä on sen veran aikaa, että arjen kiireiden keskellä ei ole aikaa ajatella. Annat tämän kerran lipua ja jatkat vain päivää. Hetki ajattelua olisi tuottanut muiston sieltä menneisyyden kauppareissusta. Josta ilme oli tuttu. Myymälävaras pälyili olkansa yli kiinnijäämisen pelossa, vain hetki ennen myymäläetsivän varmaa tervehdystä. Ei, et halua uskoa todeksi. Selityksiä luvassa.
Kaikki ovat vuorovaikutuksessa, mutta harvat lähettävät oikeita viestejä.
Jatkuva tiedon tulva. Siinä kuvaus tästä aikakaudesta. Ei enää leikkejä pihalla, vaan virtuaalitodellisuutta älyttömien laitteiden välityksellä. Kyse on aina energiasta. Miksi ihmeessä kävellä kaverin luokse, kun se vastaa pikaviestimeen saman tien. Huomenna on työpäivä ja paljon säästyy, kun ei tarvitse tuhlata aikaa ja energiaa matkustamiseen. Ja herran jumala, jos näen, että olet läsnä whatsupissa, mutta et lue viestiäni. Enkö minä ole tärkeä. Mitä ihmettä, sinä luit viestini, mutta et vastaa mitään. Nyt sinä kirjoitat siellä viestiä, mutta minä en saanut mitään. Se oli jollekin toiselle. Se on ohi nyt.
Lankapuhelimen ja kirjepostin aikakaudelle eläneet ymmärtävät, miten nopeasti maailma muuttuu. Tilivelvollisuus muuttui, kun satelliittipaikannus kertoo missä olet ja mitä sait aikaiseksi. Jotain minkä pitäisi tulla ihmiseltä itseltään, jos haluat, että valvomatta tuotetaan sitä mitä tuottaa pitää. Aina, kun joudut ohjailemaan, käsket toista tekemään. Yhden valtavan valvontajärjestelmän ylläpitäminen on rasittavaa, kun siihen vaaditaan kartalla oleva ihminen. Usein et sitä ole. Eikä ohjelma tiedä mikä on oikein. Sille kaikki on oikein. Tai väärin, riippuen ohjelmoinnista. Oletko miettinyt, mihin sinua ohjelmoidaan. Vai olisiko kiva ohjelmoida itsensä, tekemään oikein tärkeisiin asioihin.
Yhteisön tulee käyttää tätä työkalua siihen, että yhteinen päämäärä toteutuu. Jokaista järjestelmää voi käyttää väärin, joten on tärkeää opettaa ihmiset sisäsyntyisesti tekemään oikein. Ja pitämään huolta, että sama opetus jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Tämän vuoksi vuorovaikutuksella on niin tärkeä merkitys. Olet joko kiinnostunut tai siten et. Voit puhua paljon, kuin poliitikko, sanomatta yhtään mitään. Ja samalla antaa luvan kaikille muille tehdä samoin. Kyse on yksityiskohdista. Silloin ei latteat yleistykset enää toimi. Ja lopulta kysymys on toimituskyvystä. Tuliko sitä mitä tulla piti. Mitä tässä siis tavoiteltiin. Jos yhteiskunta kaipaa lisää yhteiskuntakelpoisia veronmaksajia, niin eikös siihen tarvita työpaikkoja. Ja jos työpaikka tarvitsee osaajia, niin eikö silloin koulutuksen tavoite ole tuottaa tehtäviin ammattitaitoisia tekijöitä. Ei siis vain saattaa reppanat kädestä kiinni pitäen koulun läpi, jotta saadaan tutkintotodistus käteen. Aika pian meinaa paljastuu, että osaaja ei ollutkaan osaaja, vaan jotain muuta.
Koulusta kun voi lintsata niin oppilas, kuin opettaja. Ja kun jokainen syyttelee vain toistaan, niin vuorovaikutus ei tuota sitä mitä piti. Pitää lähettää vahvempi viesti. Siksi puheiden lisäksi, pitää aina nähdä tositoimet. Se on kuten maatalon isäntä sen sanoi. Jos toinen ei tykkää paskan hajusta, niin sillä tutkintopaperilla ei tee mitään. Kun ei se mene sinne navettaan, kuin työntämällä. Ja koko ajan pitäisi olla työntämässä. Ei tul mittään.
Vaatimattomat ajat, tuottavat vain velttoja käsiä.
Jokaiselle junalla on veturi. Perään laitetaan vaunuja. Montaakos vaunua sinä jaksat vetää. Työelämässä veturi on sellainen, joka tekee työnsä ja korjaa raiteita ihan ilman pyytämistä. Muuten kuorma on toisten vastuulla ja energiaa palaa hukkaan. Tässä syystä se tasapuolisuus on niin tärkeä ainesosa. Mikään suhde ei kestä hyväksikäyttöä. Eikä terve suhde sitä koskaan olekaan. Se on yllättävää, miten puntari heilahtaa, kun laitetaan suoritukset samalla viivalle. Alkaa nopeasti tunteet kuohumaan. Tässä sitä stoalaista mielenrautaa osoitetaan. Luit aivan oikein. Mielenrautaa.
Moni veturi väittää olevansa veturi, mutta ilman yhtään omaa ajatusta. Veturina olo vaatii ajattelua ja voimaa, joita ei tule ilman harjoittelua. Yksikään veturi ei myöskään pysty huoltamaan itse itseään, joten seuralla on väliä. Heti kun väität olevasi ainoa, joka on oikeassa, niin voimat menee tappeluun. Vähintään hiljaisessa lakossa, joka alkaa, kun sinä et ole enää tervettä seuraa.
Ja sitten käy niin, kuin useimmille työpaikoille käy. Se vuotuinen kehityskeskustelu on vain muodollinen velvollisuus, joka täytetään, että ei tule kenkää. Eikä sinä mitään, leikkinäyttelijöitäkin tarvitaan, tähtien kylkeen. Muuten ei tule elokuvia. On vaikea näytellä ruuhkaista kahvilaa, jos siellä ei ole ketään.
Pitää vaan varoa, että penkkipunnerrus ei unohdu treenilistalta, jos jonkun pitää oikeasti punnertaa penkiltä.
Jos treeniohjelma puuttuu, niin nyt on oikea aika työstää ensivuoden toimintasuunnitelmaa. Kuten useampi viisas yritys ja henkilö tekee, jotta ensi vuosi ei menisi yhtä heikosti, kuin edellinen.
t. Antti