Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Kun asiaa tutkii pidemmälle, siis kauemmas menneisyyteen. Paljastuu lopulta näytelmän juurisyyt. Toki kyseessä on aina pidempi reissu, jossa lähtökohtaiset traumat kertautuivat matkalla moninkertaisiksi. Eräs kyllä varoittaa, että ei kannata psykoterapeutiksi ryhtyä, mutta sitähän vartenhan ne läheiset on. Kenelle sitten avaudut, jos ei ystävälle. Sitä on hyvä pohtia tänään, kun juhlimme ystävänpäivää. Voi kuinka siunattu on ystävyydellä hemmoteltu. Itsekin tuon lahjan moninkertaisesti saaneena. Niin töissä, kotona, kuin harrastuksilla. Kun tulee herkäksi ympäristön tarjoamille mahdollisuuksille, voit törmätä elämän täyttäviin tyyppeihin. Heidän oli tarkoituskin tulla tupsahtaa sulostuttamaan elämääsi läsnäolollaan. Lause, jota olen päässyt yleensä käyttämään vain retorisesti. Siis vitsinä, joka ei kaipaa tilanteen rumuudessa selitystä. Eräs ystävä tässä totesi podcastissään, että surullisuus ja kaihomieli on lisääntynyt sellaisella vauhdilla, että iloa joutuu ihan etsimällä etsimään. Kunnes tulee omiensa pariin. Siinä on mietittävää. Minkälaisessa ympäristössä elät. Sinuun joko puhalletaan elämää tai sitä viedään pois. Valinta on sinun.
Sana näytelmä viittaa siihen, että stressi jäi päälle.
Sitä traumaa ei siis käsitelty. Ei hoidettu mieltä takaisin sallimukseen. Ei tullut lupaa jatkaa elämää ilman surua, kun ikävyydet jäi käsittelemättä. Kävi kuten tarinan opettajalle, joka kannatteli vesilasia kädessään liian pitkään. Höyhenkin painaa lopulta tappavan kuorman. Vesilasista puhumattakaan. Moni kantaa surua mukanaan. Puhuminen on liian vaikeaa. Sitä ei opetettu lapsuudessa ja nyt se on lähes mahdotonta. Kunnes käy niin, että häpeän pois päältä laukaiseva tekijä putkahtaa ilmoille. Jotain niin tärkeää, että se estojen hintalappu ei yksinkertaisesti enää sovi pääkopalle. Parantuminen vaatii uuden trauman. Pitää olla valmis avaamaan sielunsa ja mieluummin riittävän ajoissa. Jos hyvin käy, löydät ihmisen, jolle avautuminen tapahtuu, kuin itsestään. Parantuminen pääsee alkamaan. Jokin loksahtaa paikalleen ja elämästä tulee rehellisyyden suojaamaa. Harvinaista herkkua. Ja katsos, millä sinua enää nolaa, kun teit sen jo ihan itse. Luovuit vapaaehtoisesti salaisuuksistasi ja tulit samalla vapauttaneeksi sielusi vankilasta. Rentouttavaa kerrassaan.
Jos et vielä ymmärrä, niin koitapa jatkaa olohuoneessa istuskelua, kun joku heittää myrkkykäärmeen luikertelemaan sohvan alle. Voit yrittää leikkiä välinpitämätöntä ja mukamas unohtavasi sen sinne. Mutta fysiologinen tosiasia on, olet jatkuvassa hälytystilassa. Lukaisepa mielenkiinnosta, mitä hypotalamuksen pitkäaikainen ylikuormitus ihmiselle aiheuttaa. Katsos, se käärme. Vaikka kuinka leikkisit, että sitä ei ole, niin aivosi ei pysty muuta ajattelemaan. Sinä vahdit sivusilmällä mahdollisia ulostuloaukkoja. Kun jostain se perkele kuitenkin luikertelee puremaan pyllyyn ja silloin, kun vähiten sitä odotat. Sehän on käärme, ne purevat tappavat myrkkyhampaansa ihmisen lihaan. Aivot ei käännä hälytystä pois, ennen kuin olet pihalla asunnosta. Etkä palaa sinne, ennen kuin olet nähnyt tuon käärmeen päättömänä tai tuholaistorjujan vitriinissä. Moni antaa käärmeiden luikerrella elämäänsä ja sitten ihmettelee pahaa oloaan. Vahvempi pitää olla.
Yritäpä siis elää rauhassa, kun töissä joku hullu kiusaa tai omapuoliso voi milloin vain vetää turpaan. Tai käy kuten eräälle työkaverilleni. Vaimolla oli tapana uhkailla erolla, kun tuli pienikin riita. Erään riitelyn tuoksinassa työkaverini totesi, että uhkaile vielä kerran, niin eroamme oikeasti. He sitten erosivat. Vuosia myöhemmin ex-vaimo oli kertonut, että uusi mies ryyppää, hakkaa ja pettää. Hän koki eron virheeksi ja kertoi, että olisi halunnut palata yhteen, edes lasten vuoksi. Se juna oli mennyt, mutta tästä kehkeytyi rehellinen vuorovaikutus heidän välilleen, ensimmäistä kertaa. Mies tuli silloin kysyneeksi, miksi silloin jatkoit erolla uhkailua, kun sanoin, että eroamme, jos niin vielä teet. Vastaus tyrmistyttää. Juoppoisä oli opettanut lapsuudessa, että periksi ei saa antaa. Ei vaikka mikä olisi. ”Minut olisi pitänyt kasvattaa aikuisena uusiksi, etten olisi itsetuhoinen kaikessa ehdottomuudessani. Jotenkin toivoin, että sinä olisit sen kasvatustyön tehnyt.” Ehkä, jos olisi tuntenut itsensä tervetulleeksi omaan kotiinsa.
Näitä juoppojen kasvattamia tarinoita riittää.
Itselläkin kaikki oli hyvin, kunnes mummo joi itsensä hengiltä. Mutta tuossakin työkaverin tapauksessa traumojen kasa, oli jättänyt aukot sinne, missä terveenjärjen olisi pitänyt majailla. Turhaan meni hukkaan, eikä takaisin saa. Näin käy, jos malli puuttuu. Kukaan ei ole rasisti syntyessään. Se on jotain, mikä opetetaan. Kuten mustalaisten tähtäily kiväärillä kerrostalon parvekkeelta. Sehän on ihan normaalia, että ihmisiä tähtäillään aseella. Kirkkaassa päivänvalossa ja keskellä kaupunkia. Ai, eikö. On suuri vaara, että tuollainen käytös jää päälle, jos sitä jatketaan sen aikaa, että se muuttuu osaksi luultua normaalia. Jos epäilet, niin suosittelen lukemaan kirjan ”poika, joka kasvatettiin koirana”. Alkaa meinaan uudet ajatukset tuottamaan parempaa ajattelumallia. Harva näkee omia virheitään ja tuhoisien käytösmalliensa vaarallisen liukkaita polkuja. Olen usein sen sanonut ja sanon sen taas. Ole periaatteellinen, mutta älä itsetuhoinen. Harva saa terveen kotikasvatuksen kehykset elämälleen.
Lepoa sinä kaipaat. Et pelkästään tämän viikon rääkistä, vaan koko siltä taakalta, jota kannat sisälläsi. Se pitää päästää ulos. Vain siten voit antaa itsellesi oikeaa parantava lepoa ja päälle reilun mahdollisuuden olla oma itsesi. Toki voit tehdä kuten lapsuudessa opetettiin. Kilju apua, kun et muuta osaa. Ainahan on mahdollisuus, että se kuuluisa joku tulee ja pelastaa. Kuten tämä sama joku, siivoaa siellä töissä ja kotona. Vie roskat ja vaihtaa lakanat. Sitten on olemassa sellainen mahdollisuus, kun seuraavan kerran ruohonleikkurisi hajoaa, etkä saa sitä enää itse käyntiin. Tilaat korjaajan, jonka olkapään yli katsot ja opiskelet, miten laite korjataan taas käynnistymään. Et ole enää avuton. Kyse ei ole vaikeista asioista, joten utelias pääsee pitkälle. Samaa filosofiaa, kun toteutat omaan puolisoosi ja lastesi kasvatukseen, niin voi tulla vielä jotain hyvää. Mitään takeita ei tosin ole, kun elämä ei niitä jakele. Kuten hyvällä työystävälläni oli tapana sanoa ”ai, sinulla oli murheita”. Kun hetkeä aiemmin oli opettanut minulle lämmöntalteenoton hyötysuhteen laskemisen. Ihminen voi halutessaan ymmärtää paljon. Paljon enemmän, kuin lähtökohdiltaan voisi päätellä. Onneksi tiedon määrä, ei edelleenkään ole mikään älykkyysosamäärän mittari. Vaikka joku työpaikan kahvipöydässä yrittääkin leikkiä kovaa jätkää, kun on lukenut viikkovisan vastaukset etukäteen ja leijuu nyt suurella viisaudellaan. Itsevarmuus on kovin tilannesidonnainen asia. Kokemus huokuu ja rauhoittaa mieltä kummasti ja ei enää jännitellä turhia. Kannattaa ottaa onkeensa, kun seuraavan kerran kuulet sanat, olisinpa tiennyt tuonkin aikaisemmin.
Näytelmä jäi päälle, kun taustat jäi selvittämättä.
Kuten eversti Kaarnalla oli tapana sanoa. Ymmärtäisin hiustyylin paremmin edellisen presidentin aikaan. Sanon samaa, mutta liitän tähän rekrytointiyrityksen tavat olla selvittämättä taustoja. Kerran eräs entinen työkaveri soitti perään ja kysyi, olisikohan tässä tyypissä jotain, mikä pitäisi vielä tietää. Kun rekrytointi oli kehunut niin maasta taivaaseen. Totesin, että turpaan tulee kyllä pyytämättäkin. Hän kysyi, voisinko tarkentaa tätä hieman. Kerroin, että kyseessä on fantastinen tekijä. Sellainen, joka menee tarvittaessa läpi harmaan kiven. Mutta sen toisen tyypin kanssa, en halua olla missään tekemisissä. Hetken hiljaisuus ja sellainen naurunremakka, että luuria piti nostaa pois korvalta. Kyllähän kaikenlaisesta voi parantua. En minä sitä kiellä. Ja ihmeparantumisiakin tapahtuu jatkuvasti. Sen verran monta sairaslomalaista on tullut välittömästi terveenä takaisin töihin, kun on saanut tietää, että palkkaa ei enää kotona loikoilusta makseta. On se jännä, miten äkkiä masennuksesta voikin parantua. Juurisyy jää, koska ei tiedetä paremmasta. Olen kerta toisensa jälkeen ihmetellyt tätä ihmisten heikkoa itsetuntoa, sen tuomaa itsearvostuksen puutetta. Ollaan valmiita ottamaan kaikki solvaukset vastaan ja jatkamaan yhteiselämää siellä, missä hälytystila on osa tullut osaksi normaalia elämää. Usko pois, vaikka ukrainassa ei enää juosta pommisuojaan vihellyksen alkaessa, ei heistä kukaan haluaisi elää nykyistä tilannetta, jos valita saisi. Sota on melko raju vertaus, mutta ymmärrät asian. Jos sinulla on sota sisälläsi, eikö kaikki keinot tulisi käyttää sen korjaamiseen. Jottei elämä valu hukkaan. Kysy vaikka unitutkijalta, mitä hän tekisi, jos uni ei tule kuten pitää. Yllättyisit toimenpiteiden rajuudesta. Hän tietää jotain, mitä sinä et vielä tiedä. Kannattaa pohtia, minkälainen ihminen olisit, jos saisit nukkua sinulle sopivan määrän tervettä unta joka yö. Olisit valmis seuraavan päivän taisteluihin täydellä päällä ja sydämellä. Maitohapot eivät tule, kun tavoitteesi on asetettu siten, että saavutat sen helposti päivittäin ja kunto vain kasvaa. Parempi tulevaisuus imee vahvemmin, kuin menneisyyden traumat. Lentokoneesi lentää nopeammin, kuin vihollisen ohjukset pysyvät perässä. On siinä lapsen riemussa pitelemistä.
Sitten herää kysymys, mistä tuota saa? Vastaus, siellä missä lapsi jaksaa leikkiä ja tekemisen into luo jatkuvasti uutta. Ei tule markkinat sotkemaan, eikä korona haittaa. Tilillä on katetta, vaikka viiteen korona sulkuun ja muut lopettivat jo ensi metreillä. Nyt niitä töitä vasta riittääkin. Hmm, tällaiseenhan se kuuluisa joku, voisi vaikka vähän sijoittaakin. Tai ainakin sinua nautiskeleva puoliso. On tervetullut tunne. Sinne haluaa jokainen. Voi tätä ilon ja onnen päivää.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti