Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Jos kuvittelit, että orjakauppa on historiaa, niin väärin meni. Vaikka suomessa viimeinen orja myytiin alle sata vuotta sitten, niin silti tänä päivänä orjuus rehottaa laillisen valtoimenaan. Se mikä ei ole suoraan laitonta, on sallittua. Missään kun ei lue, että on kiellettyä antaa potkut neljälle suomalaiselle ja ottaa puolalaisesta henkilöstövuokrausfirmasta tilalle yksi pahaa aavistamaton burmalainen. Kun suoja-ajan jälkeen maahantulija työllistetään vaikeasti työllistyvän palkkatuella ja pistetään ylipitkälle oppisopimusajalle, normaalia pitemmän perehdyttämistarpeen vuoksi. Ei ainoastaan säästetä karmeita palkka ja työnantajamaksuja. Vaan saadaan valtio maksamaan orjan työ. Tuo on vasta nerokkuutta, jos joku. Siinä tulee riittävästi aikaa, ehdollistaa reppana sopivaan käytökseen työnantajaa kohtaan. Lainsäätäjillä olisi vielä hieman töitä jäljellä.
Juttelin burmalaisen kanssa. Hän on super-iloinen. On töitä ja ruokaa. On katto pään päällä ja lämmin lattia, jolla nukkua. Ei haittaa se, että pitää tehdä tehokkaasti töitä palkkansa eteen ja ihan koko vuoro. Se, että työvuoro ei katkea ollenkaan, eli saattaa kestää hieman normaalia työehtosopimuksen määrittelemää työaikaa pitempään. Ei haittaa. Enää ei tarvitse olla seksiorjana Pattayalla. Vielä, kun saisi siskon lahjottua sieltä pois, niin olisi kaikki hyvin. Suomi on hieno maa.
Aina kannattaa palkata pari burmalaista.
Jos historiaan hieman tutustuu, niin alkaa ymmärtämään, miksi sieltä tulee niin kuuliaista kansaa. He eivät katsos osoita mieltään. Tämänkin burmalaisen veli ammuttiin poliisin toimesta nakkikioskin taakse, kun oli mennyt sanomaan pahasti työnantajasta. Kaikki on hyvin. Pelko elää voimakkaana. Aikanaan, kun työnantaja jää kiinni orjatyön tuottamisesta, on suurin ongelma saada burmalainen uhri avaamaan suunsa. Poliisi ei ole ensimmäinen taho, johon hän uskaltaa luottaa. Poliisi ampuu.
Ei tämä juuri eroa tämän päivän suomalaisen työpaikan pelkotiloista. Jokaisella olisi kehitysideoita, mutta istutaan hiljaa. Ei ole koskaan seurannut mitään hyvää, jos menee vahingossa avaamaan suutaan. Tämän päivän muutosneuvottelut ovat sitä, että siivotaan saasta ulos talosta. Kysymys kuuluu, että miksi piti odottaa niin kauan, että menee tarpeeksi huonosti, jotta voi käyttää tuota YT-korttia viimeisenä oljenkortena. Yleensä syy löytyy johtamisesta. Tai paremminkin sen puutteesta. Meni kolmetoista vuotta ja sitten yksi ihminen muutti koko systeemin paremmaksi. Jos ei vanhalla tullut, niin ei ole tulossa. Usko jo. Tarvitaan uusi systeemi, jossa mittaustulos kertoo, mitä on oikeasti olemassa. Lopetaan ne mielipideväittelyt. Tiede voittaa, joka kerta.
Burmalainen ei valita. Ei vaadi taukoja. Syö aina lennosta, mitä sattuu käteen osumaan. Hän ei tunne työehtosopimuksia, eikä osaa vaatia ylityökorvauksia. Se, että viikon jokaisena päivänä saa tehdä töitä, on vain palkinto. Ei kaikilla ole töitä. Kuten pomo sanoi.
Ihmeelliseksi tämän tekee se, että Burmalainen todella tekee neljän suomalaisen työt. Ei että tämä kepitys olisi jotenkin oikein, ei ole. Mutta fakta on se, että työn teko olisi voinut olla todella paljon tehokkaampaa ja kannattavampaa. Syy ei ole laiskojen suomalaisten. Ihminen on sen verran älykäs olento, että jos annetaan nukkua nakkisuojassa ja palkka tulee, niin antaa tyhmän maksaa. Pitääkin siis tarkastella systeemiä. Kaukana on ne ajat, kun metsurin tauko oli 12 minuuttia kannon nokassa. Peltorit ohimoilla, leipää ja mehua. Tankki täyteen ja seuraava tauko, kun tankki on tyhjä. On hieman tuottavuus eroa tuntityöllä ja urakalla.
Se on kuin aikanaan Läkkitorilla.
Kiinteistönhoidon sopimusmyyjä oli kiireissä tehnyt huoltotarjouksen, jossa oli laskenut tiukan hinnan vain kohdekäynnin perusteella. Sopimus tuli samana päivänä. Työt aloitettiin jo ennen edellisen huoltoyhtiön irtisanomisajan päättymistä, kun edellistä ei enää kiinnostanut hoitaa kohdetta.
Teimme vuosia hyvää työtä. Asiakas kiitteli vuolaasti ja tekijät olivat tyytyväisiä. Kohde ei ollut kannattava, mutta otettiin iso kohde riskillä sisään, jos vaikka lisätöillä tulisi sitten kannattavaksi. No eipäs tullut.
Asiakas oli tarkan euron pankkiiri ja teki asioita vain pitkän tähtäimen suunnitelmalla. Mitään ylimääräistä, joka ei ollut pakollista, ei tehty. Saatiin siis maksaa siitä, että tehdään töitä. Eikä tässä vielä kaikki, kuten Simo vaatehuoneelta, aikanaan televisiossa sanoi.
Naapuritalon duunarit, olivat jo vuosia olleet jotenkin erityisen ystävällisiä meitä kohtaan. Ja tarjonneet jopa pullakahvit kiinteistönhoitajalle talon terassikahvilassa. Olivat monen monituista kertaa huitoneet meille ystävällistä käden heilutusta, meitä tervehtien, suurin piirtein samaan aikaan joka aamu. Siellä ne katselivat meitä iloisesti, kun teimme ulkoalueiden puhdistustöitä.
Tarkempi katseinen olisi voinut aavistella jotain, kun kerran naapurifirman tekijä osoitteli sieltä terassilta sormellaan tupakan tumppia, jonka ohi kävelimme. ”hei tonne jäi vielä yksi. Ystävällinen apu vain. Pidetään yhdessä toimialan lippu korkealla”.
Hoitamallamme kiinteistöllä ei ollut omia ulkoalueita ollenkaan.
Koulimaton sopimusmyyjä ei ollut osannut vaatia tonttikarttaa nähtäväksi ennen tarjouksen jättämistä. Koska ei osannut vaatia, ei myöskään tiennyt missä tontin rajat menevät. Tarjous laskettiin olemassa olevan tiedon valossa. Kävi vain sitten niin, että teimme vuosia ilmaiseksi toisten työt. Ne naapurifirman jätkät, jotka vilkuttivat meille sieltä terassilta kahvikupin ääreltä, vain katselivat, kun joku idiootti tekee heidän työtään. Miksi ihmeessä he olisivat tulleet kertomaan asiasta, kun saivat näin hienon lahjan. Itse tuli kyllä mietittyä monta kertaa, että kyllä nuo naapurit ovat aina jotenkin niin hyvän tuulisia. Pitäisi varmaan mennä sinne töihin. Selvisihän tuo hymyn syy sitten aikanaan.
Asiakas oli kerran onnellisena vahinkona samaan aikaan kohdekäynnillä ja kysyi, että miksi siivoamme pihoja, kun ne ovat kaikki kaupungin katualueita ja niitä hoitaa toinen alueurakan voittanut huoltoyhtiö. Voit vaan kuvitella meidät ilmeet. Surkeita olivat kyllä myös naapurifirman jätkät, kun heidän joka aamuinen ja vuosia jatkunut terassikahvittelu muuttui työnteoksi. Saatoimme kyllä joskus ohi kävellessä naljailla, että tuohon taisi jäädä yksi tumppi. Pidetään lippu korkealla.
Eikä se Burmalainen tiedä paremmasta. Mutta olisiko se kristillisten arvojen mukaista opettaa orjalle tieto paremmasta. Mietipä omalle kohdalle.
Mitä jos sinun nimelläsi otettaisiin satatonnia lainaa
Kun suomalainen tekee töitä viikon jokaisena päivänä, hänelle maksetaan tuntipalkka, ylityökorvaukset, pyhäkorvaus ja viikkolepokorvaus. Siis sunnuntaina saa nelinkertaista tuntipalkkaa. Mitähän tuo iloinen burmalainen sanoisi tähän.
Äkkiseltään laskettuna tuo satatonnia on hieman alakanttiin, koska emme tiedä tekijän tuntipalkan suuruutta. Alan palkkahaitari on aika iso. Emmekä ole myöskään laskeneet tähän mukaan työn tuottamisen kuluja. Koska ei sinne kohteelle kukaan kävellyt, vaan ajettiin firman autolla. Ei niitä roskiksia tyhjennetty syliin, vaan jätesäkkiin. Uuden säkit haettiin firman autolla. Tappio on siis huomattavasti paljon isompi.
Kenen syy. Oli ensimmäinen herja, joka tuli vastaan. Tekijöitä ketutti, kuin pientä eläintä, eikä mitään helpotusta tullut. Ensin pomo yritti etsiä syyllistä jostain muualta, kun oma pää oli vadilla. Tosi asia oli kuitenkin se, että ei pomolla ollut mitään tekemistä tämän vahingon kanssa. Hän oli vain vuosia tehnyt hyvää työtä ja järjestellyt pitkin viikonloppuja työvuoroja taustalla, että hommat tulee hoidettua. Prosessissa oli virhe. Suomalaiseen mentaliteettiin vaan kuuluu, että joku toinen pitää hakata, kun kukaan ei ota vastuuta.
Jonkun se aikuisen rooli täytyy vetää.
Valtio velkaantuu hurjaa vauhtia. Sote alueilta kuuluu lomautusvaroituksia. Kukas ne potilaat hoitaa, kun hoitohenkilökunta on lomautettu. Ei tuota tarvinnut miettiä Sotea suunnitellessa. Kyllä sitä rahaa säästyy niin paljon. Exel näyttää säästöjä, niin sen täytyy olla totta.
Senaatilta juuri eläkkeelle jäänyt L&T.n entinen toimitusjohtaja Jari Sarjo, joka oli kunnioitettu upseeri ja herranmies, sekä pidetty työkaveri kaikkien keskuudessa. Piti meille päälliköille vuosittaista toimialapäivien avauspuhettaan vanajanlinnassa. Hän otti vasemmasta taskusta nenäliinan, niistä nenänsä ja laittoi liinan oikeaan taskuunsa. Sitten hän kysyi kolmesataapäiseltä pörssiyhtiön pyörittäjä yleisöltä, että mitä juuri tapahtui. Joku vitsaili ” sä niistit nenäs” Kaikki nauroivat. Oliko muita ehdotuksia.
Sitten Jari sanoi, että hän teki juuri sisäistä laskutusta. Se ei tuota meille mitään, mutta kyseisen työn tuottaminen maksaa rahaa. Ja jos me emme opi tekemään tuottavaa yhteistyötä, niin ensi vuonna teille puhuu täällä joku toinen. Tuli aivan hiljaista. Vuoden päästä tuo oli todellisuutta.
Jari itse sanoi minulle pari kuukautta sitten, kun nähtiin pitkästä aikaa. Että hän oli aivan liian pitkään L&T.n ruorissa. Olisi pitänyt itse tajuta lähteä jo paljon aiemmin. Se harmitti. Mutta nyt ennen eläkettä hän oli iloinen. Hän on pitkään ollut työssä, jossa ollaan lähempänä asiakasta. On aikaa tavata ja jutella. Kuten minuakin. Hän pääsi vaikuttamaan valtion omaisuudenhoidon päättäjiin ja nyt lainsäädäntö on paremmin kohdallaan. Hän sai käydä asiakaskohteilla ja tehdä näkyvästi hyvää työtä. Ennen aika meni vain jättimäisen pörssiyhtiön muodollisten velvollisuuksien hoitamiseen. Jari ei koskaan tykännyt tuosta pelkästä kumileimasimena olemisesta. Hän sanoikin aina, että strategia ei saa koskaan olla asiakaslähtöinen, koska emme halua, että asiakas lähtee yhtään mihinkään. Haluamme olla asiakasläheisiä ja sitä varten pitää mennä lähelle. Samaa tehtiin sisäisesti. Henki oli voitokas.
Viisaita sanoja, jotka jäivät kaikumaan moneen mieleen.
Muisteltiin Jarin kanssa menneitä. Hän oli sitä mieltä, että aika on kullannut muistot. Pyysin kuuntelemaan sanojeni viestiä. Sävyssä ei ole piiruakaan imartelua. Hänen huolenpitonsa vuokseen oltiin kaikki valmiita tekemään se mitä tehdä piti. Ei hän lepsu ollut, ei todellakaan. Mutta hän pisti porukan treenaamaan ja sen vuoksi oltiin markkinoilla kilpailijoita paremmassa kunnossa. Tuli parempaa elämää ja menneisyyden traumat jäivät menestyksen alle. Pörssin ahneus ja väärä seuraaja sitten veivät yhtiön turmiolle. Omistajat hetki sitten ilmoittivat etsivänsä kiinteistöpalvelut liiketoiminnalle ostajaa. Surullista maassa, jossa samalla toimialalla osa tekee samaan aikaan suuria voittoja ja upeita työpaikkoja. Ei ole aivan sama, kuka ruorilla seisoo ja onko meillä sellainen yhteisöllinen tunne, että tämän vuoksi olen valmis tappelemaan kovaa.
Tämä kirje on omistettu Senaatilta juuri eläkkeelle jääneelle Jari Sarjolle. Suuri ajattelija ja viisaan toiminnan mies. Mukavia eläkepäiviä, olet ne ansainnut.
P.S. Sinulta opittiin myös sivistyneen keskustelun tuoma ihmisten kunnioitus, joka ei mene koskaan hukkaan.
P.S.p.s Jari hieman muutti myyntiprosessia, kun Läkkitorin kaltainen virhe paljastui. Ei tuo nyt jäänyt viimeiseksi virheeksi, mutta samaa ei kyllä kukaan enää toistanut.
t. Antti