Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Konfliktien käsittely työyhteisössä– mitä voimme oppia riitaisuuksista?
Omien kasvutarpeiden kohtaaminen. Vaikuttaa ympäristöä tarkkaillessa olevan kovin kivuliaalta näyttävä kokemus. Itsestäänselvyyksien kanssa tulee varomattomaksi, hinta on kallis. Alitajuisesti oppii, että riidanhaastaminen on helppoa. Huomio muualle. Kasvuhaasteita tarjotaan, silti kypsymistä ei juuri tapahdu. Monelle vaaditaan jonkinlainen rajumpi herätys. Oma käytös voi muuttua suotuisammaksi, mutta ensin pitäisi antautua sille ajatukselle, että ei alistu enää vain liikehtimään heijastusten perässä. Kehittää siis ihan omia ajatuksia, jotka eivät sidoksissa muiden vitsailuihin. Joku viisas joskus sanoikin, että kärsivällisyys on vahvojen laji. Kun lauma päättää hypätä kaivoon, yllättävän moni menee perässä. Minne katosi oma päättäväisyys? Pelko on hyvä herättäjä, mutta kovin huono isäntä. Mikä on pahinta mitä voi käydä? Lähteekö henki? Lopulta se henki lähtee joka tapauksessa. Olisiko kuitenkin parempi elää sellaista elämää, jonka voi allekirjoittaa.
Kohtasin rapanarkkarin perjantaina kaupan edustalla.
Sellaisen puolimetriä liian lyhyen ja kovin kapisen laihan tyypin. Hyvä, että pystyssä pysyi. Suu napsui, vaahto suupielissään. Luulisi nesteytyksen olevan kunnossa, kun sitä pussikaljaa oli molemmissa käsissä. Mutta alkoholi ei taida ravita kehoa, aivan tarvittavalla tavalla. Tai riippuu tietysti tarpeesta. Päihtymykseen sopii vallan mainiosti. Kuulin jo kaukaa huudot. Iso mies. Iso mies. Kika kika. Vastasin tyypille, arvaa vaan, paljonko pitää syödä? Tyyppi ratkesi hervottomaan lapsinauruun. Hän varmasti näki mielessään hallusinaation, jossa ruokatornit horjuivat kallellaan, kuin Jalin suklaatehtaalla. Vieressään oleva kaveri puhui itsekseen ja uhitteli ohikulkijoille. Teki varjonyrkkeilijän tanssiliikkeitä. Samaiset narkkarit tekevät juoksukaljoja rakennuksen S-marketista. Mieleen tulee se tyyppi, joka muutaman viikko taaksepäin, esti varasta lähtemästä kaupasta ja on nyt itse syytteessä. Onko oikeusaika kääntynyt jo liikaa itseään vastaan. Uskaltavatko ihmiset enää auttaa toisiaan? Tämäkin taitaa olla yks niistä valinnoista, mikä täytyy vain ihan itse tehdä. Mikä on sallittua, sinun vahtivuorollasi?
Tuo narkkarin elämä olisi voinut helposti olla oma kohtaloni lapsuudessa. Niitä huumeita oli niin paljon liikkeellä. On suorastaan ihme, etten edes kännipäissään koskaan kokeillut. Taisi pelottaa liikaa. Kaverit kyllä vetivät senkin edestä. Eli lauluni, kakstoista ja huostaan, kertoo viinan huuruisesta lapsuudesta. Huumehörhöjä vain katseltiin, kännissä tietenkin. Ai, että. Onneksi on veronalainen yhteiskunta. Rahaa kerätään, ja osa sentään menee ihan oikeisiin auttamisiin. Nyt sitä koittaa antaa takaisinpäin. Vaikka kuinka ympärillä joku yrittää haukkua ja ihmetellä verojen väärinkäyttöä, täytyy itse silti olla vain iloinen veromaksaja. Hengissä ja hyvin voivana, vain koska veroja tuhlataan. Tuskin sieltä muuten tippuisi luita koirille. Toista se on aika monessa muussa maassa. Siellä koirat syödään. Tämäkin on niitä valintoja. Mitä tehdä ongelmille?
Itse veisin lapsia pois hölmöilystä, tarpeeksi kauas, kuten minulle tehtiin. Ja sitten opettaisin yritteliääksi. Valmistamaan jotain, mistä todella tykkää. Opettaisin, että vaikea ja pitkään kestävä ei ole huono asia. Kunhan aika ei mene hukkaan. Tee jotain tarpeeksi hienosti, niin kyllä joku ostaa. Sitten vain monistamaan. Uutta voi aina valmistaa, mutta aikaa ei saa takaisin. Se on se pitkä tuottava elämä, joka pitää tiellä. Some sotkee tähän välittömän palkinnon ja sitten ei enää tehdä pitkäjänteisesti mitään. Maailma opettaa, heti pitää saada jotain ei mistään. Mistä löytyy se tyyppi, joka soittaa ensin tuhat puhelua ja sitten niin paljon, kuin tarvitaan? Odotukset tulee olla sidoksissa hyötysuhteeseen, ei odotuksiin. Hyötysuhde on jotain mikä opitaan.
Ihminen ampuu itseään jalkaan.
Riitely vie huomion aiheesta pois. Tai niinhän sitä luulee. Mutta helppoa se on, kuten jatkuva somen selailu. Huomio toisaalle, pois ohi lipuvasta elämästä. Johan siinä hulluksi tulisi, jos asian kanssa joutuisi elämään. Tai siis hetkinen. Juuri sen kanssahan tässä joutuu elämään. Ei ihme, että niin moni on tullut hulluksi. Mieti omalle kohdalle…
Töissä lyödään jo vetoa, että kuka ottaa nirrin itseltään ensimmäisenä. Kenellä on siis itsetuhoisimmat tavat. Ja vaikka ei heti olisikaan omaa henkeään riistämässä, niin monen käytös lupaa nopeaa raivoa kohtalokseen. Aika koulii ihmisistä kiihtyvästi välinpitämättömiä itseään kohtaan. Se on huolestuttavaa. Onneksi välissä on myös raikkaita tuulahduksia, kaiken hullunmyllyn keskellä. Kuten ihmisiä, jotka vielä havaitsevat ja kuuntelevat. Etsivät aktiivisesti parempaa vipua. Huomaavat hyvät tavat ja ottavat niistä itseensä. Eivät siis kiukkuunnu huvikseen, vaan etsivät aktiivisesti parempia työkaluja. Täytyy ihailla. Näitä on tosin liian vähän. Eräs gurua etsivä kaipasi ohjausta, kun etsi valmentajaa. Siellä tuli tarjolle vapahtajaa, yhtä jos toista. Totesin etsivälle, että kaikista tuhansista ihmisistä, kenen kanssa olen saanut kunnian tehdä töitä näiden vuosikymmenien aikana. Vain noin kolme prosenttia on tehnyt elämästään jotain muuta, kuin orjan roolin. Heillä menee hyvin, muista riippumatta. Sinä tarvitset heitä. Yhteistä on se, että kukaan heistä ei ole tarjoamassa itseään sinulle tähän rooliin. Ei ole tarvetta. Löydät heidät vain sattuman kautta ja suurella todennäköisyydellä et pääse koskaan edes keskustelemaan heidän kanssaan. Miksi ihmeessä he sinua kaipaisivat? Sitten voitkin miettiä, että minkä palveluksen heille tekisit, jotta saisit tuon mahdollisuuden. Samaa kannattaa miettiä kaikkien sijoitusten kohdalla. Miksi joku haluaa olla kanssasi. Mitä tuot pöytään?
Pari asiaa yhdistää näitä menestyjiä.
Heillä kävi hyvä onni. Osalla se kävi jo lapsena, kun omat vanhemmat lukivat iltasatuina sellaista tekstiä, jolla lähdetään pois toisten määrittelemiltä poluilta. Iskät lukivat, vaikka lapsi alkuun kitistä vinkuikin, tekstin olevan tylsää ja tarkoitettu vain tylsille aikuisille. Isukki tunnollisesti jatkoi lukemista ja välissä kysyi, haluaako lapsi, että isi jatkaa lukemista, vai lähteekö isi pois? Lapsi ei halunnut isin lopettavan.
”Sitten pitää olla aivan hiljaa ja keskittyä, ettei tärkeät, koko elämän pelastavat opit, mene hukkaan”.
Toisille on käynyt hyvä opettajaonni myöhemmin elämässä. Kaikista tuntemistani menestyjistä, siellä on todella yksinkertaisia ihmisiä lamppujen takana. He siis oppivat näyttämään, että heihin kannattaa sijoittaa. Heillä ei ole muuta, kuin sinnikkyytensä ja siksi heihin kannattaa panostaa. Siksi he panostavat itseensä. Tuota kannattaa hetki pohtia.
Olen monelle sanonut, että vain luettu kirja auttaa. Jos toinen lukee kirjan, sitten täytyy todeta, että pelkkä kirjan lukeminen ei auta. Ne opit pitää muistaa ulkoa ja vielä koestaa käytäntöön. Tuo on nyt se maaginen luku, joka tulee opetella itsestään. Kauanko sinulla kestää opetella muistamaan lukemasi ulkoa. Sitten tulee se hyötysuhde. Mitä kannattaa lukea. Jos hyvin kävi, olet ohjautunut sellaiselle polulle, jolla löysit sen mitä halusit tehdä. Tämä ei todellakaan tapahdu, kuin pienelle osalle ihmisistä. Suuri lahja, jos sattuu omalle kohdelle osumaan. Kuin vuosisadan rakkaustarina. Puolisot sopivat toisilleen ja rakastavat toisiaan. Uskollisuus ja rakkauden vaaliminen tulevat automaattisesti. Siellä kerrotaan kaikki. Jotain, minkä harva ihminen saa osakseen. Mietipä omalle kohdalle, millaista rehellinen elämä olisi?
Lukemisessa ei riitä se, että muistat iskulauseet hienoista myyntimenestyksistä. Jotta voit työpajan kahvitauolla osallistua virnistelevän vähättelevin elein ”ai, siellä on luettu samat kirjat” virneisiin. Vähän kuin myyntimies, joka tulee rämäisellä Kiialla kertomaan, kuinka hän on kaikkien aikojen kovin myyntimies, vaikka verottajan vuotuinen tarina kertoo jotain aivan muuta. Käy kuten edellisessäkin pestissä. Se oli joku muu, joka teki ne työt ja myi kaiken. Kiinni jäit perkele. Ja siksi sinä olet nyt jossain muualla kertomassa tarinoitasi.
Mikä sitten riittää? No, sen määrittelee lopulta jokainen itse. Mutta iso kirja kertoo, että ihminen arvostelee aina ensin kirjan sen kannen mukaan, vasta sitten ehkä katsoo sisään. Hyvän kommunikaation kaavan kohdassa neljä, lukee sanat, ole vakuuttava. Tuota kannattaa pohtia omalle kohdalle.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti