Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Tiesitkö, että voit ääneen puhumalla vähentää omaa stressitasoa. Kirjoitin joskus aikanaan hengityksen merkityksestä. Eikä tätä voi vieläkään liikaa korostaa. Arjen muuttuessa yhä vaativammaksi ja tavan tallaajien ulospäin suuntatuvan oman tuskan purkamisen kanssamatkustajaan kasvaessa, huomaan ottavani syvään hengityksestä kiinni yhä useammin. Kyllä helpottaa. Muutama oikein syvä henkonen ja keho rauhoittuu, samalla mieli. Pidetään näin ei toivottu pulssinnousu alhaalla, kun meinaa muuten lähteä laukalle. Samalla tulee etsityksi terveellisempiä tapoja esittää asiansa, eikä tule sanottua jotain harkitsematonta. Jotain, minkä vuoksi monelle urheilijalle tai sellaiseksi haluavalle, valmentaja on se tärkein hölmöilyn suitsija, lajista riippumatta.
Ai, että nyt pitäisi alkaa ruuhkabussissa höpöttelemään itsekseen?
No, saisit ainakin tilaa. Mietipä miten hauskaa sinulla olisi, jos tuohon pystyisit. Täysin häpeästäsi välittämättä vedät jokerit, kuin viisivuotias kyselyikäinen ja annat mennä vaan. Melko harvasta on, yhtään mihinkään. Mutta voit tehdä kuten isoisäni opetti. Kirjoita päiväkirjaa, kuten minä näitä kirjeitä. Annat ajatuksillasi itsellesi elämänohjeita ja suuntaa seuraaville toimille. Luen usein nämä kirjeeni ääneen, kun kukaan ei ole kuulemassa. Voin näin purkaa mieltäni ja yksi nerojen lause elinikäisestä oppimisesta toteutuu. Tosin aina välillä pitää lähteä lenkille, siitä puhumisen sijaan. Kuten ääneen kertominen tekee asian todeksi muille, niin myös itselle. Tekee muuten hyvää tekemisen meiningille. Ah, tilivelvollisuus, kuin kilpailupäivän tulostaulu. Mikään ei paranna, kuten keskustelu ystävän kanssa, joka haluaa parastasi. Kiitos valmentajalle.
Vagushermo on tärkein tekijä parasympaattisessa, eli kehoa rauhoittavassa hermostossa. Tämän vuoksi itselleen ääneen puhuminen toimii laukaisevana mekanismina. Puhuminen, kuten syvään hengittäminen siis aktivoi tämän hermon, joka alentaa pulssiasi ja kertoo samalla puolustusjärjestelmällesi, että et ole jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Lukemani tutkimus kertoo, että mielen pitää sulattaa tunteita, kuten vatsa sulattaa ruokaa. Liikaa mitä tahansa, tekee ähkyn. Samalla paljastui synkkä tilastotulos. Ihmiset, jotka pitävät kaiken sisällään, osoittivat huomattavasti suurempaa immuunijärjestelmän vajetta ja herkkyyttä sairasteluun. Tätä ei varmasti tarvitse vääntää sinulle rautalangasta. Pikakelaus loppuun ja päätelmä. Ihmisen immuunijärjestelmä peilaa kommunikaatiota. Se, mitä et suostu ulkoisesti ilmaisemaan, sitä keho ei koe enää tarvetta puolustaa sisäisesti. Krooniset sairaudet alkavat siis hiljaisuudessa, lukittuna ihmisen omaan hermojärjestelmään. Aika järkevä tulos, kun tuota hieman miettii. Kuinkahan moni sairastuu vain puhumattomuuttaan. Pimeys velloo mielessä, vaikka elämä olisi elettävänä. Äläkä nyt väitä, että komerossa ei ole mitään. Henkaritko ne siellä itsekseen kalisevat.
Äänitin juuri laulun, jossa kerron omasta lapsuudesta, kuinka voitin pelkoni. Yksin se ei tapahtunut ja aika syvällä oltiin. Mutta ei sillä edelleenkään ole väliä mistä se viisaus tulee, kunhan sen saat. Oli se sitten, vaikka lastenkodin yövuorolainen, joka sukeltaa yöllä sohvan alle, kertoakseen, että ei täällä mitään mörköjä ole. Opettaa vetämään mörköä turpaan. Älä jää yksin pelkojesi kanssa. Ne pitää kohdata. Suoraan päin. Syväys ei myöskään määrittele sitä, kuinka pitkälle voit uida. Kyllä ne jotkut melovat maailman ympäri, kun oikein tahtovat. Vuorillekin kiivetään, mutta ei ilman lisähappea. Kysymys kuuluu, laskitko kuinka monta happipulloa pitää olla matkassa, jos pahin mahdollinen käy? Ja katsoitko lähtiessä, että pulloja on tarpeeksi ja niissä on painetta. Mitä teet happipullolla, jos ainoa maski hajoaa.
Eikä tätä tarvitse kauaa miettiä. Sen verran monta kertaa olen yksilöllistä johtajaterapiaa antanut, että tiedän jo turvallisen ja suodattamattoman keskustelun vaikutuksen. Ihminen uudistuu silmissä, kun hän saa puhua ilman rangaistuksen pelkoa suunsa puhtaaksi. Samalla kirkastuu sisäinen toimintasuunnitelma. Vene saa tuulta purjeisiin ja alkaa tapahtua. Aivan, kuin jostain olisi pudonnut muutama kappale Fazerin halloween marmeladikuulia avautujan suuhun ja yhtäkkiä on virrat päällä. Yleensä ihminen odottaa liian pitkään. Avautuminen nostaa tietoisuustilaa ja tekee tilanteet selvemmäksi. Yleensä, kun jotain tarpeeksi pahaa tapahtuu, toimitaan automaattisesti. Tämän dialogiin opettamisen tarkoitus on kirkastaa mieli ennen h-hetkeä. Onneksi aikaa on, niin kauan, kuin henki pihisee.
Kipu rakentaa vapautta.
Muistan, kun ensi kertaa laitoin potkunyrkkeilyn joka perjantaisissa sparraustreeneissä suojakypärää päähän. Hammassuojat eivät unohtuneet kertaakaan. Ei myöskään alasuojat, ei ainakaan ensimmäisen vahingon jälkeen. Miksi aina pitää tapahtua tuo kuuluisa kantapäänkautta oppiminen, ennen autonomista muistamista. Väitän, että säikähdys on edelleen paras opetus, kipu tulee hyvänä kakkosena. Ei sitä muuten muista. Ja elämässä tulee silti yllätyksiä vastaan. Kuuluisa herra Murphy on meille tästä antanut kuolemattoman lain. Yllätyksiä tulee aina ja kaikkiin niihin et ole mitenkään osannut varautua. Siksi mielentila on tärkein voimavarasi. Ja perään tulee kysymys. Mietitkö kesällä yhtään tulevaa talvea. No arvaa mitä. Nyt on talvi. En sano, että teit virheen, sen tiedät vain sinä itse. Ehkä taustalla on niin iso pähkinävarasto, että hengissä pysyt, kävi mitä kävi. Onko siis tarpeeksi pähkinöitä?
Ensin lämmitellään. Koska kylmä tarkoittaa kylmää myös kyytinä, kun vastustaja on lämmin ja sinä et. Jotain, mikä opittiin jo vauvana. Kylmä huono, lämmin hyvä. Ehkä hieman ottelutekniikkaa alle ja sitten ollaan valmiita illan koitokseen. Aivan, harva työssäkäyvä pystyy päivällä treenaamaan, varsinkaan lajeja, jotka vaativat muita ihmisiä paikalle. Ei muuta, kuin potkuralli käyntiin. Vastustajat vaihtuvat kellon äänestä. Kaksi minuuttia matsia ja minuutin tauko. Väitän, että kymmenen erää tätä ja uni maistuu seuraavana yönä. Olo on kuin voittajalla, aivan sama, kuinka olisi tullut turpaan. Ei muuten enää silmät räpsähtele, kun hyökkäykset tulevat kohti. Melko mieluisa kehityssuunta. Mutta mitäs sinä pelkäät? Nyt olisi hyvä aika kirjoittaa ylös ja lukea ääneen. Jos et yksin löydä tiedä, niin soitto tohtorille auttaa. Ei niitä kokemusasiantuntijoita huvin vuoksi palkata. Ja muista, että johtajan tärkein tehtävä on edelleen, ottaa selvää. Koska mikään suunnitelma ei perustu todellisuuteen ilman oikeaa tilannekuvaa. Ja meistä jokainen johtaa vähintään itseään. Terveimmät meistä, eivät ole ihmisiä, jotka eivät koskaan koe stressiä. Päinvastoin. Mutta he ovat parhaita puhaltamaan ylimääräisen stressin ulos systeemistä. Ei ole olemassa kotia, jossa ei joskus riidellä. Tarkoitus on pitää ilma puhtaana.
Jos huomaat usein murehtivasi, niin sinulla on liian hyvä olla.
On liikaa aikaa murehtimiselle. Terve pakko tehdä ja saada aikaiseksi puuroutuu johonkin ei tärkeään. Yksi pelaa, toinen juo, kolmas katsoo pornoa viisituntia päivässä. Ei tarvitse, kuin avata päivälehti ja luet ensimmäisenä miljonääristä, joka surkuttelee elämänsä tyhjyyttä. Nyt pitää lähteä maailmanympärimatkalle, että saa sisältöä elämäänsä. Eräs viisas valaistuja opettaa, että toivoo kaikkien tulevan rikkaiksi ja luuluisiksi, jotta näkisivät, että se ei ole vastaus onneen. Päinvastoin. Vaari vainaa kyllä totesi, että raha ei tuo onnea, mutta kyllä se vaan helpottaa. No sitten kysymys kuuluu, että mikäs sinulta on ryöstänyt mahdollisuuden tienata. Jos alat hieman miettimään, niin keksit kyllä esteesi. Sitten ratkaisua kohti. Ensin pitää ryömiä, jotta voisi joskus nousta jaloilleen.
Muistan harvoja asioita lapsuudestani niin elävästi, kuin sen, miltä kerjäläisen ensimmäisen itse tienattu ateria maistui. Nälän tunnetta en myöskään unohda koskaan. Tarpeeksi nälkä, niin teet mitä tahansa, että maha täyttyy. Olen jo kirjoittanut, että jokainen ihminen valitsee elämässään tulla hyväksi jommassa kummassa. Kylvä keväällä tai kerjää syksyllä. Minä päätin nälkäisenä pikku poikana ehdottaa, jo kauan sitten Tapiolassa lopetetun Jasen grillin Satu tädille, että saisinko kerroshampurilaisen, jos siivoan tämän epäsotkuisen grillin ympäristön roskista. Ai, että. Oli muuten hyvä hampurilainen. Melkein yhtä hyvä, kuin se, jonka muutamavuosi myöhemmin, vain hetkeksi takaisin elämääni putkahtanut isäni, tarjosi lastenkodin läheisessä mäkkärissä.
Tarinan tunteellisin osa tulee siitä, että vuosia myöhemmin, kun Jasen grilliä ei enää ollut, minä olin rimpuillut tieni elämään ja Satu tuli seuraavan kerran vastaan. Oli tilanne se, että toimin yksikönpäällikkönä samaisessa yrityksessä, jossa hän nyt työskenteli siivoojana. Arvaa vaan Sadun ilme, kun jotenkin tutulta vaikuttavat kasvot hymyilivät ystävällisesti ja lämmin käsi kiitti aikaisesta huolenpidosta. Joitain ilmeitä ei sitten unohda koskaan.
Menestys ei ole kiinni tunteistasi, vaan sitä mitä teet seuraavaksi.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti