Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työtä ja elämästä.
Kaipauksella ja siitä kertomisella, on taianomaista vaikutusta. Tämä sana lataa positiivista energiaa kuulijalleen. Ihmiset puhuvat liian vähän hyvää toisilleen. On taidettu ylisukupolvisesti oppia sotavuosien tavat pitää tunteet sisällä, eikä kehua saa, vaikka syytä olisi. Sinulla on kuitenkin vaikutusta ympäristöösi ja sinä voit oppia sieltä paljon.
Kuluneella viikolla sain monta halausta ja muistutusta menneistä kasvutarinoista.
Olen ollut tärkeä monelle. Joku kohdattu saattoi kuitenkin sanoa, että keskitytään näissä ilon hetkissä vain niihin myöhempiin vuosiin, kun ne alkuvuosien painit, ei ehkä edustaneet keneltäkään, sitä parasta versiota itsestään. Näin se usein menee. Jokainen kypsyy vuorollaan ja ajallaan. Vaatii monenlaista tajua, että sopiva käytös ja oikeat sanat tulevat suusta oikealla hetkellä. Tilannetaju, toisen tunteminen, oikeiden sanojen osaaminen. Nopeaa tietä oppiin ei ole, koska kaikki näistä edellä mainituista vaatii taitoja, kokemusta ja rohkeutta olla oma itsensä. Siltikään, ilman tärkeintä ainesosaa, ei koko hommasta tule mitään. Nimittäin asenne ratkaisee. Tässä tapauksessa sen, miten suhtaudut toisiin ihmisiin. Onko tapaamasi ihminen vain epäilyttävä tuntematon, vai kauan kadoksissa ollut ystävä. Päätit sitten kumman tahansa, niin molemmat ovat aivan oikein. Ilman jälkimmäistä asennetta, tuo ensimmäinen versio on kuitenkin takuuvarma. Näin on käynyt myös itselleni. Ainoa asia, mikä monesti on erottanut minut menestyksestä tai yksinäisyydestä, oli se fakta, että minun tapauksessani oli alkuun kyse aina energiasta ja väärinkäsittämisestä. Se lapsenomainen into, joka minusta pursuaa tänäkin päivänä, ei aina tee aina palveluksia lyhytnäköisiksi oppineitten vastaantulijoiden kanssa. Toisille se on taas ollut virtalähde, josta heidän parempi tulevaisuutensa on saanut energiansa. Menneisyys on jokaisella traumoja täynnä ja pomot ovat pahoja, kunnes toisin todistetaan. Vai miten se meni.
Jokainen haluaa, että elämästä tulee parempaa, miksi ihmiset eivät sitten toimi sen mukaisesti.
Älä lähetä sorsaa kettukouluun. Ympäristö ja sosiaalinen paine tappaa innostuksen yleensä alkumetreille. Työtön hakee töitä mistä tahansa ja pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen, kun ei kelpaa mihinkään. Kunnes löytää kaltaisensa. Sama pätee surkeaan laihduttajaan, joka etsii somesta viimeistä oljenkortta. Kun samaisessa avunpyynnössä hän kumoaa itsensä.
”Miten laihtuisin fiksusti, kun en haluaisi laukaista kireillä ruokavalioilla mitään syömishäiriötä, kun nytkin tulee jo ahmittua välillä päiviä yli äyräiden ja sitten rankaisen itseäni olemalla monta päivää syömättä.”
Ongelman syvyys määrittelee aina sen, minkälaista toimenpidettä onnistunut muutos tulee vaatimaan. Itse olen niin monta toimenpidelistaa kirjoittanut, niin yrityksille, kuin ihmisille, että joku vähemmän traumatisoitunut voisi kuvitella, että kyseisellä aktiviteetillä olisi joku vähemmän lääketieteellinen nimitys. Ja kyllähän sillä onkin. Ihan vaan toimintasuunnitelma. Se ei kuitenkaan riitä enää siinä kohtaa, kun edelliset suunnitelmat eivät toteutuneet. Ei toteudu, vaikka kuinka antaisi siimaa ja ymmärrystä. Ei siis vaan ole tulossa. Silloin ei enää tättäkuu keskustelut riitä. Lihavuusleikkaus on todella hyvä juttu, jos mikään muu ei tuottanut tulosta. Henkiset traumat voi olla liian syvällä ja kapasiteetti ei riitä vaadittuun, ilman kapasiteetin rajoittamista. Vankilatkin on vain syyttömiä neroja täynnä.
Vitsi et on makee nähdä sua, sun kanssa on aina niin kiva sparrata, kun sä katsot asioita niin rehellisesti.
Näin sanoi entinen työystävä, nykyinen ystävä. Tilanne oli iloenergisesti virittynyt. Tärkeimmäksi onnistumisen tekijäksi tämä lausuja sanoi sen, että ei kehdannut tulla näyttämään huonoja tuloksia, kun niin paljon tsempattiin ja työnnettiin eteenpäin. Päällimmäisenä kelluu kiitollisuus paremmasta elämästä. Joka ei olisi tullut ilman tsemppiä ja rehellisyyspuhetta. Sitä joka useimpien elämästä puuttuu. Asioita pitää kokeilla, analysoida, kokeilla uudestaan ja muuttaa vain tarpeen mukaan. Ei saa hukata energiaa. Ihminen on sillä tavalla tuupertuva olento, että hukkaenergia alkaa ketuttamaan. Pitää pystyä parempaan. Kun hyötysuhde on matala, ei mieli usko parempaan ja tuhoaa halut sijoittaa. Kun tulokset ei parane. Mitä tekee perusjohtaja. Aivan, ei anna enää siimaa, vaan kiristää otetta. Kyykyttäminen tuhoaa loputkin jaksamishalun rippeet. Pian etsitään uusia ihmisiä. Syy oli kuitenkin aivan jossain muualla. Kulttuurin takia, tämä kierre saa jatkua hamaan tappiin asti. Kunnes joku muuttaa kulttuuria.
Voisitko auttaa, kun siskonpoika kaipaisi miehen mallia.
Tottahan toki. Miten voin auttaa. No koevapaus päättyy maaliskuussa ja sitten saa liikkua, kun panta otetaan pois. Okei, että sellainen tilanne. Vapautuja on kiinnostunut voimailusta ja sattuneesta syystä tiedän, että terve harrastus luo ympäristön, joka voi luoda uuden kulttuurin. Jotain mikä suojelee vanhoilta tavoilta. Tässä on siis mahdollisuuksia. Kuten itsellenikin aikanaan kävi. Miehen mallit tuli mitä yllättävimmistä paikoista. Punttisalilla löysin sitten uudet idolit maailman vahvimmista ja loppu on historiaa. Siihen suuntaan minua työnsi aikanaan kaveripiirissä hengaileva, juuri kakolasta vapautunut vakivaltavanki. Joka sattui sanomaan, että mene sinne salille, äläkä ota meistä idiooteista mitään idoleita. Tajuuksä. Nyt ittu aatana sinne salille tai tulee turpaan. Äläkä näytä naamaas enää täällä. Joku voisi luulla, että kavereiden hylkäämäksi tuleminen aiheuttaisi toisenlaisia tuntemuksia, mutta se oli parasta mitä minulle oli tapahtunut. Samaa tarvitaan yhteiskunnassamme ja paljon isommalla kaavalla. Aika moni nuori on vaarassa kadota väärille teille, vain sen vuoksi, että energiaa kohdistetaan väärän kulttuurin luomiseen. Joskus narkkarin kirkkauden hetki, joka iskee onnellisena vahinkona juuri sopivaan aikaan, saa aikaiseksi liikettä oikeaan suuntaan. Näin ei ikävä kyllä käy kovinkaan usein. Tarvitaan esimerkin ohjausta ja luontaista imua, joka tulee paremman tulevaisuuden kutsusta. Ei ihminen helposti luovu siitä minkä vuoksi on töitä tehnyt. Onnistumistodennäköisyys kasvaa.
Sama avun pyytäjä, on pyytänyt apua aikaisemminkin.
Hänellä tuli siis tilanne, jossa ei enää tiennyt mitä pitää tehdä. Alkukohtaamisen pelot olivat sen verran sulaneet, että uskalsi jo pyytää apua. Vaikka takaraivossa kaikuikin vielä työkavereiden pelottelut tulevista potkuista. Tässä kohtaa hän sai kokemuksen, jota ei koskaan unohda. Ennakkoluulojen sijaan, teimme yhteistyötä, jolla ongelma ratkaistiin ja opittiin matkalla monta tärkeää läksyä. Yksi niistä oli se, että olettaminen on kaikkien epäonnistumisten äiti. Toinen oli se, että jokaisessa työssä ja harrastuksessa on tasoja, jotka voi saavuttaa, vain ongelmien kanssa painimisella. Omien työkavereiden tuki on ratkaiseva. Luottamus ansaitaan. Sitten kaikki on helpompaa.
Kaikki ei sovi joka paikkaan, mutta kaikkia tarvitaan jossain.
Lopulta kyse on siitä, että sovitko sinä kyseiseen ruutuun. Jokaisella on vahvuuksia. Niitä pitää päästä hyötykäyttämään ja vahvistamaan. On vaikea arvostaa toisen työtä, jos ei itse näe tuota arvoa. Siksi tarvitaan toisten näkemyksiä. Monta kertaa on tullut todettua, että kaava 1+1+1=5 on täyttä totta. Vaikka en koskaan koulussa tällaista oppinut. Töissä sitten aikanaan tämän tajusin, kun ihmiset alkoivat jakaa viisautta paremman tulevaisuuden eteen. Jossa yhdistyvät voimat tuottivat paljon enemmän, kuin osasi odottaa. Tärkeintä oli saada ihmiset mukaan ja pidettyä sellainen vire yllä, jossa arjen tuskat eivät nujertaneet kiva tulla töihin virettä. Joskus tehtiin hetki jotain muuta, kun jalka oli paketissa, mutta pian palattiin taas ruotuun. Ainoa vain, että nyt oltiin viisaampia, koska paketissa oloaikana tehtiin töitä siellä missä ei normaalisti hengailtu ja opittiin valtavasti lisää asioista, jotka voi tehdä paremmalla hyötysuhteella. Aika monet asiat elämässä tapahtuu kuitenkin vahinkona. Toiset onnellisempina, kuin toiset. Oli niin tai näin, pidetään huolta, että kuljetaan järkevään suuntaan.
t. Antti