Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Se tuskin tapahtui viime tiistaina työpaikan aamukahvilla. Toki itku on voinut tulla, mutta todennäköisesti et itkenyt onnesta. Aina on toki mahdollista, että joku työkaveri tai oppilas muisti sinua lahjalla, kun olet niin kiva ja hyvä. Tämä hetkellinen ilo ei kuitenkaan poista ongelmia. Olemassaolollinen kriisi tuottaa liikaa kortisolia ja terveys on mennä. Ei ne nuorten masennuseläkkeet heihin minään loismatona juomavedestä pompanneet. Kyllä siinä on kyse jo pitempään jatkuneesta virheestä, jota on viljelty woke ajan multihuipennukseen. Tai kuten sen niin hienosti sanoi, eräs tytöistä tykkäävä tyttö, jos olisi tullut valituksi seuraan vain sen takia, että kuului vähemmistöön. Hän ihmetteli, mihin se minä katosi tässä välistä. Ei ihme, jos alkaa ahdistaa. Ei tässä ihmisyydellä ole ollut mitään väliä enää pitkään aikaan. Kiintiö se on mikä kannattaa. Mummi vainaa aikanaan opetti, on muotia ostaa uusi hattu. Ei vaihtaa sukupuolta kelvatakseen muotivillityksien keskellä.
Takaisin itkuun.
Vaikka asiat olisivat kuinka hyvin, olet silti surkea. Vai miten yleisesti iloinen ja onnesta soikea ihminen käyttäytyy. On jotenkin surkea vai. Aivan, ei piirun vertaa. Ei siellä ehditä sellaisia miettimään. Vähän kuten vaari vainaa sanoi sodasta. ”Se oli sellaista, Joko se on potun keiton aika”.
Olen nähnyt ihmisen vajoavan polvilleen, kun se vähäinenkin työkuorma on liikaa. Jos psyyke ei kestä, niin ei kestä. Roolimalleja tässä kaivataan. Häntä, joka opettaa, miten ruoto suoristetaan. Aina on kitisty. Se kuuluu inhimillisyyteen. Vinku ja Tinku on osa lapsuudesta päälle jäävää sisäistä kasvajaa, joka tulee vaatimaan pitkää kypsyttämistä. Jotta rauha sitten joskus aikanaan laskeutuu. Tämän hetken kasvattamisen vajeella ongelmat kasvatat vielä ruotsin turvattomuuden mittasuhteisiin, ennen kuin pohjakosketus otetaan. Miten se voi ollakin niin, että iloisimmat ihmiset löytyvät sieltä, missä ei länsisivistyksen elintasosairaudet vaivaa nälkäistä. Taas uutisoidaan suomen olevan maailman onnellisin paikka. Ei todellakaan ole, jos työkyvyttömyyseläketilastojen kasvua ja niiden syitä katsotaan. Toki vertailussa on mukana maita, joissa ei moista kannustinloukkuvitsiä tunneta, joten vertailu on ”vähän epäreilua”. Jos et tee työtä, et syö. Siinä vaihtoehdot. Että tuohon nähden se burmalaiskatuhuoralapsi on varmuudella oppinut selviytymisen jalot taidot. Eikä siellä tule mieleen itkeä karkkihyllyn edessä, jos juuri se oma lempinami on päässyt hyllystä loppumaan.
Tasan ei taaskaan mene nallekarit. Moneen tottuu. Vankilaan joudat, jos kuvaat räjähtäviä ohjuksia someen. Ketään ei kiinnosta se, miksi ohjuksia ammutaan. Some se on mikä kannattaa. Voi onnettomuus selfie sentään. Aina voi mennä viraaliksi. Sitten se ihanan leveämpi turhan julkkiksen onnenpotkukas elämä saa alkaa. Uu wii. Ei ehdi masentua, kun rahan tuhlaaminen tuo niin paljon iloa ja onnea. Vai mitä sanoo isukki, jonka tytär täytti 18 ja otti suurimmat mahdolliset lainat mitä pikavipeistä irtoaa. Osti koko rahalla muotia. Nyt saa niitä tykkäyksiä. Ihqua. Kukaan ei vaan kertonut, että ulosotto voi viedä ne luiskat myyntiin ja nyt on velkaa ei mistään. Rytkyt menivät muodista jo aikaa sitten, eikä tykkäysten laskeva trendi sovi pääkopalle. Velan korko on pelkästään sellainen, että ikinä ei tyttö rahoja takaisin maksa. Nyt se vasta itkettääkin. Palkasta menisi leijonan osa voudille ja kituuttaa pitäisi, mutta töitä ei saa. Onneksi on tämä iki-ihana hyvinvointivaltion kannustin loukku. Ihanaa. Taisi isukilta jäädä se iltasatu aikanaan lukematta, jossa kerrottiin hetken ilosta ja pitkästä itkusta.
Tee jotain muuta, et ainakaan ole tuhlaamassa.
Mieli tietää mitä voisit olla tekemässä, siitä valittamisen sijaan. Kaikkia muita pystyt ehkä hetkellisesti huijaamaan, paitsi itseäsi. Se perkeleen hypotalamus tietää kaiken ja koko ajan. Suurin osa ihmisistä ei epäonnistu, koska ovat epäonnekkaita. He romahtavat, koska ovat tulleet pelkureiksi, jotka rakastuvat omiin selityksiinsä. Toistetaan samaa, mitään tuottamatonta vuotta, kymmenettä kertaa peräkkäin ja kutsutaan sitä elämäksi. Johan alkaa iso hihna luistamaan. Pitää lopettaa sivuaskeleet ja mennä tulta päin. Siinä riittää kipinää isompaankin tapahtumaketjuun. Mietipä, koska viimeksi teit oman sisäisen tarkastuksen. Aivan. Sieltä löytyy kaikkea ilkeää ja kovin yksityiskohtaista. Toki työpäivät voi mennä niinkin, että onanointi työajalla, lounas ja kotiin lähtö on ainoat päivän tavoitteet. Palkka tulee tekemättä mitään. Jos alkaa ahdistamaan, niin sairaslomaa ja toiset hoitavat hommat. Tämäkin tosin vaatii sen, että on työpaikka, jossa loisia. Mutta ei pidä ihmetellä sitä pitkää listaa, niitä lyhyitä työsuhteita ja sen jälkeen tulevaa tyhjiötä. Miksi kukaan enää palkkaisi hylkiötä. Ehkä tuossa kohtaa teet sen, mitä sinun piti tehdä alun perin, kun et palkkaorjaksi koskaan sopinutkaan. Ryhdyt yrittäjäksi. Saisiko oman työn herruus sinut syttymään riittävään tarmoon. Katsos, se koti missä tehdään työtä, se on peloton.
Elämäsi odottaa sinua saapumaan paikalle.
Ajatuksista ne tapahtumat lähtevät. Tarinoita elämästä ja rakkaudesta. En enää ihmettele pitkää sävellysaikaa. Oma musiikki vaati sellaista, mitä en vielä tiennyt tarvitsevani. Anna se aina anteeksi itsellesi, mitä et vielä ollut oppinut. Tärkeintä on lopulta se, että et juokse hautaan laulamaton laulu rinnassa. Se on muuten iso kivi, mikä pyörähtää selästä, kun sen juttusi teet. Katsos, joku ottaa lainaa, että pääsee näkemään nähtävyydet ulkomailla. Sinne mennään rakkaiden kanssa ja tehdään ikimuistoinen elämys. Voiko tuolle laittaa kannattavan sijoituksen arvonmääritystä. Pitää muistaa, että kauneus on katsojan silmässä. Muista siis sanoa, kun katsot kauneutta silmiin. Muuten voi jäädä kaivelemaan. Mietipäs mikä siellä kaivelee. Todennäköisesti aikaa vielä on. Jollain hyötysuhteella se on tehtävissä. Jos olet vetelehtinyt aiheen tiimoilta, niin todennäköisesti et halua sitä tarpeeksi. Yleensä ihminen tekee lopulta sen, mitä sydän haluaa. Voipi olla, että se ei ollutkaan aivan sitä, minkä mieli romantisoi. Hyvä, nyt tiedät senkin. Pitää vielä etsiä. Minulla on sinulle uutinen. Tiesitkö, että elämä on kovin riskikästä. Kaikki elämässä on riskikästä. Lapset, puolisot, työt, yritykset ja hauraat harrastukset. Kaikki menee lopulta ja penniäkään ei ahneet perijät heitä tuhkien sekaan. Jos olet onnekas, et saa yli elää omia rakkaitasi. Muuten opit tuntemaan surun, joka tulee aina vain lähemmäksi. Vielä on aikaa. Tee se mitä tehdä pitää. Tee suunnitelma. Painekoesta sitä turvallisten ihmisten kanssa, kunnes onnistut. Työmuurahainen. Tuo kovin aliarvostettu, tosielämän supersankari. Se tekee, kunnes onnistuu. siinä minun idolini. Arjessa pärjää ja vähiten masentuu se, joka tekee, eikä selitä. En koskaan unohda ahkeraa työkaveria. Hän teki teini-iästä asti kolmea työtä ja jäi eläkkeelle 45-vuotiaana. Velaton uusi auto. Velaton omakotitalo. Velaton kesämökki. Velaton sijoitusasunto. Hän oli perheetön, joten kukaan ei estellyt puurtamista. Mitä nyt välillä meinasi työsuojelupiiri tulla päälle, kun ylitöitä tuli vuositasolla muutamia satoja tunteja liikaa per työnantaja. En unohda häntä siksi, että en koskaan ole nähnyt niin väsynyttä ja elotonta ihmistä. Ihminen voi siis näyttää kauhuelokuvien pääkallolta, jos eläessään. Hän kyllä toimi, mutta ikään kuin autopitolotilla. Välillä suusta tuli kommentteja, joista hänet sitten tunnettiinkin. Ei oltu aivan varmoja, oliko tyyppi tyhmä, vai ilkeä. Ehkä hieman molempia. Kuulin hänen menehtyneen hieman erkaantumisemme jälkeen. Muistan miettineeni, että mikähän kissayhdistys sitten peri hänen omaisuutensa. Sen, mistä hän ei ehtinytkään nauttimaan, kun aikojan maallinen tarpominen päättyi ennen aikojaan. Monesti hän kyllä maalaili kuvia laiturin nokasta. Ehkäpä kissa yhdistyksen virkistysmatkat suuntautuvat nyt tuolle mökille. Niin ei mennyt aivan hukkaan.
Tuossa se muistutus tulee. Pysähdy haistelemaan kukkia ja katsomaan kauniita laineiden liplatuksia, kun laineet osuvat kohdalleen. Tänäänkin on hyvä päivä muistuttaa ystävää olemassaolostasi ja tehdä rakkaille selväksi, että rakastat. Välissä voi suunnitella sitä, mikä on vielä tekemättä.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti