Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Yksi suurimmista virheistä johtamisessa on kertoa odotuksista puhumatta myös tilivelvollisuudesta. Muista, että jokainen ihminen joutuu johtamaan vähintään itseään.
Ihmiset kaipaavat hyvää ja tuo hyvä elämä on jotain mikä rakennetaan. Oli sitten kyse ihan perus käytöstavoista tai työpaikalla toisten kanssa toimeen tulosta. Moni kaipaa muutosta, mutta on mahdotonta kehittyä paremmaksi, ellei tee muutoksia. Muutoksista yleensä ei tykätä, varsinkaan jos ne ei ole omia ajatuksia. Emme tykkää, kun joku meitä käskyttää. Kysymys kuuluukin, että mihin sinä et ole tyytyväinen? Ja pidätkö asian omana tietonasi, antaen kuran patoutua sisään. Sitten pato murtuu ja räjähdät. Onkohan kukaan koskaan pysynyt samanlaisena ja noussut korkeammalle? Aivan…
Valmius muuttua on yksi niistä hinnoista, jonka joudumme maksamaan kasvaaksemme. Odotukset pitää sanoittaa, jotta olet itsekin tietoinen siitä missä mennään. Ihminen tukahduttaa aika paljon. Olet kyllä tietoinen, että kaikki mitä sinulla tulee koskaan olemaan, on se mitä itsellesi rakennat. Jos olet rakentanut itsestäsi jostain riippuvaisen, tulet sitä olemaan. Lastensuojelun kasvattamana tiedän mistä puhun. Riippuvuuksista on vaikea päästä eroon. Ihan jokaista riippuvuutta ei tietenkään pääse ihan itse valitsemaan. Vai kuka tietää, miten raskausaikana saadut huumeet sinuun vaikuttavat sitten kouluikäisenä. Mutta miten selität avioliitot, joissa toista hakataan vuosikausia ja tuosta pahoinpitelemisestä sitten hakkaaja palkitaan jatkumolla, kun nyrkkinarkkari ei pysty irtautumaan. Kyllä, ihmistä tulee vahvistaa, jotta ihminen pelastaa itsensä. Jos olet ympäristössä, joka tätä ei tue, niin on aika vaihtaa maisemaa. Jos näet vääryyttä, niin puutu, suojele ja mene väliin. Turha kuvitella, että vahvinkaan tyranni saa jatkaa vapaana tai ehjänä, kun satuttaa tarpeeksi tai väärää ihmistä. Tyrannia tulee muistuttaa siitä hinnasta mikä tahallaan kiusaajaa odottaa. No, edelleen vankilat on syyttömiä neroja täynnä, hullujen huoneesta puhumattakaan.
Oletko kuullut fabelin (lasten satu), jossa pikkulintu nyyhkyttää menetettyä silmäänsä?
Pikkulintu nyyhkyttää siipensä alla. Ohi kulkeva kettu kysyy, että ”miksi pirpana nyyhkyttää”. Pikkulintu nostaa siipeänsä ja kettu näkee, että lintu on menettänyt toisen silmänsä. Kettu toteaa ”ai, sua harmittaa, kun oot menettänyt toisen silmäsi”. Pikkulintu vastaa. ”Ei, minua harmittaa se, kun annoin tuon toisen linnun tehdä tämän minulle”. Kettu vastaa, ”älä sie tipi nyyhkytä tuon menetetyn silmän perään, se kun on mennyttä. Mutta ajattele missä ongelmissa olisit, jos toinenkin silmäsi olisi mennyt. Sokeus olisi ollut loppusi”. Tule, mennään syömään. Sitten pyydetään pöllöä tekemään sinulle silmäsuoja tuolle ehjälle silmälle ja sitten kärppä opettaa sinulle itsepuolustusta. Ei tule enää tuo toinen lintu hyppimään silmille. Kärppä opetti sen kauhean käärmeenkin tavoille”. Pikkulintu toteaa innoissaan, ”mennään jo”.
Asiat voivat aina olla huonomminkin. Onneksi olet ihminen ja hyvinvointi yhteiskunnassa. Joku pitää huolta ja ruokkii jos sokeudut. Pikkulinnulla ei olisi ollut tuota mahdollisuutta. Siellä työpaikallakin tarvitaan yhteisöllisyyttä, jotta ihmiset kokevat olevansa turvassa.
Niinpä. Lopulta tuo pahan hyväksyminen on se mikä sinua satuttaa eniten. Olisit voinut tehdä asialle paljonkin, mutta et vain tehnyt mitään. Tuo on katastrofin kaava ja sen olen kirjoittanut monta kertaa aiemminkin. Pitäisi, voisin, mutta en tee.
Jotkut riippuvuudet voivat olla todella karmeita asioita. Sitten on taas niitä hyviä diilejä. Kuten valmentajani sanoi minulle aikanaan voimailusta yhdistettynä huippu ruokavalioon.
Hei, pahinta mitä tässä voi käydä on se, että olet sika vahva ja tosi terve. Ei huonoin diili.
Kovin monesta diilistä ei samaa voi sanoa. Siellä työpaikalla ihmiset kaipaavat kovasti tuota hyvää diiliä, siinä missä puoliso kaipaa hyvää puolisointia ja lapset hyvää kasvatusta ja vanhempien rakastavaa syliä. Tuo tilivelvollisuus varsinkin oppien perille menosta ikävästi loppuu samalla, kun koulu päättyy ja alkaa työelämä. Tuo työaika on muuten liian pitkä aika elämästä olla tajuissaan nauttimatta siitä mitä tekee. En tarkoita itse työtehtäviä, harvaa saapuu aikanaan suunniteltuna siihen työhön, jossa on. Ei, kyse on siitä, että työpaikalle on kiva tulla.
Monesti tuossa on kyse vain hyvän opettajan kaipuusta. Tarvitaan siis tapakasvattaja sinne ihmisen elämään ja työpaikalle, jotta opitaan tavoille. Johtajia pitää kasvattaa, siinä missä kaikkia muitakin. Siinä siten yhdessä kipuillaan hetkinen ja tulevina vuosina vain päivitellen muistellaan kahvipöytien sielunhoitonauruissa aikaa, jolloin ei todellakaan vielä osattu tulla toimeen. Tilivelvollisuus vaatii sopimuksen ja tuo yhdessä tehty sopimus sitoo kaikkia. Siitä pitää ihmisiä tasaisesti muistuttaa, että ei pääse unohtumaan. Tuo ei ole pelkästään johtajien tehtävä, vaikka yksin johtajia usein huonosta työilmapiiristä syytetäänkin. Yksin ja ulkopuolelle jätetty johtaja, joka ei ole päässyt osaksi heimoa, ei todellakaan saa sitä tukea, jota kaipaa työhönsä. Miten hän siis koskaan oppisi empaattiseksi edestä johtajaksi, joka välittää ihmisistä, jos siihen ei tule mahdollisuutta. Ihmisistä tulee välittää kaikilla tasoilla, eikä kukaan saa jäädä ulkopuolelle. Auktoriteetin tulee kasvaa identiteetistä ja luottamuksesta, ei suinkaan imperialistisista peloista. Joku kyllä saattaa ihailla hirmuvaltaa ja kuvitella, että se jotakin suojelee. Sitten käy kuten kaikille hirmuvaltiaille käy. Aivan, ne syödään elävältä, kun kärsimys kasvaa tarpeeksi. Näin on käynyt jokaiselle tuota koettaneelle. Kysy vaikka siltä toimitusjohtajalta, joka sai puukosta pyllyyn pikkujouluissa.
Murtakaa leipää yhdessä ja naurakaa omille virheillenne, niin johan alkaa kirous murtumaan ja toimeentulon taika tehdä temppujansa. Rohkea näyttää mallia ja häntä siitä ihaillaan. Noin syntyy ne työpaikan legendat.
On aika oppia taikasanat: Auttaisitko minua…
Hyviä lauseen jatkoja tuolle.
… ymmärtämään, oppimaan, auttamaan, selvittämään, laittamaan tiskit koneeseen😊
Kannattaa kokeilla. Takuulla yllätyt.
Ihminen sijoittaa kyllä, aikaa, vaivaa rahaa ja hoivaa, jos tuo vain koetaan järkeväksi. Mutta jätäpä toinen roikkumaan ja ihmettele sitten, että mihin tuo sijoitushalukkuus katosi.
t. Antti
P.S. Muistan kun pomo joskus töissä antoi karhun halauksen naureskellen ja sanoi, että Antin kanssa on kiva tehdä töitä. Kovin monesta asiasta ei ole tullut noin hyvä mieli.
Tilaahan tuolta ”ota yhteyttä painikkeen” kautta käytöstapakasvattaja työpaikallesi. Niin me muutkin tekee.