Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Arkinen kohteliaisuus, johon yleensä saa yhtä kohteliaan ohi kiitävän yleisvastauksen. Ja kulttuurista toki riippuen, tämä kysymys vain kuuluu esittää ja sitten jatketaan eteenpäin. Aina välillä tulee kuitenkin pysähdys. Sinulle tämä tapahtuu silloin, kun lähipiiriisi kuuluvalle tapahtuu jotain kauheaa. Muutenhan ne avioerot ovat vain jotain, mikä tapahtuu naapuri pitäjässä. Itsemurhat luetaan vain uutisista ja ne tapahtuvat vain siellä poliisitalon kellarissa, tai presidentin virka-asunnolla. Jotain, mikä tapahtuu jossain kaukana ja vain huhuilevissa tarinoissa, kaukana poissa tästä oikeasta elämästä.
Kunnes osuu kohdalle.
Kysyt mitä kuuluu ja sinulle kerrotaan avioerosta. Yllätyt haavi auki, koska tämä pari on ollut onnellisesti yhdessä yläasteelta ylempään keski-ikään. Sosiaalisesti kokenut aistija ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen huomannut mitään epävirettä soinnuissa, joilla pari toisilleen keskustelee. Sitä on miettinyt monta kertaa vuosien varrella, että tuolta sen huolenpidon ja lemmen hereillä pitämisen kutkuttelun tuleekin näyttää. Sitten putoaa pommi. ”Ollaan erottu jo toista vuotta sitten”. Ympäristö vain on pysynyt autuaan tietämättömänä tästä vyyhdistä. Keskustelun lomasta huomaa sivulauseen muotoja, joissa toinen vielä yrittää hakea ymmärrystä tapahtuneelle, ja toinen yrittää selittää nykytilanteen kiemuroilla omaa huonoa omatuntoaan. ”Onneksi tulemme toimeen”. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Ainakin jos erotarinoiden varoittavia kauhutarinoita kuuntelee. ”Lasten ja lastenlasten vuoksi, sitä jaksaa yrittää hieman enemmän”. Omatunto on mielenkiitoinen matkakumppani. Yleensä pahassa. Sitä ei pääse karkuun. Jokaisella on elämässä tärkeysjärjestyksensä. Ja todennäköisesti minä, tulee ennen sinua. Totta kai olosuhteita tulee ymmärtää. Sinä et voi tietää mitään siitä, mitä heille on tapahtunut ja minkälaista kuormaa he ovat eläneet. Ihmiset ovat myös niin hätäisiä arvostelemaan toisia ihmisiä, että ei edes viitsitä ottaa selvää, ennen tuomiota. Somen luvatulla aikakaudella älykkyysosamäärä ei ole kasvamassa. Siitä on niin monta asiaa pitämässä huolta yhtä aikaa. Kohta on paljon jengiä ilman merkitystä elämälleen. Se jolla ei ollut mitään alun perinkään, on melkoisen voittamaton näissä karkeloissa. Kun elämän sitkeyttä mitataan. Jokin sanoo, minulle, että ei niin kovin pitkää aikaa ja sitä pinnaa mitataan ihan huolella.
Luova ongelmanratkaisukyky on katoamassa.
Otin näyttöä vastaan peruskoululla. Työpaikkaohjaajana toimiva rakennusmestari kertoi kokemuksistaan, kun lapsia, kuin opettajia pitää auttaa arjessa mitä ihmeellisimmissä asioissa. Oma-aloitteisuutta ei ole keskiverto treenikenkää enempää, eikä mitään luovaa ongelmanratkaisukykyä tunnu ilmaantuvan, ilman ulkopuolista ohjausta. Varsinkin lasten kohdalla on huomattavissa jo pitkään trendinä ollut kehityskaari, jossa lasten rasitusta pyritään lieventämään kaikin mahdollisin keinoin. Siis kasvattamisen sijaan päästetään tuuliajolle. Joka toisella piltillä on jo jokin erityisentuen tarpeen kuponki, jolla helpotusta haetaan, vaikka todellisuudessa tarvittaisiin vain kuria ja järjestystä. Hieman tönimistä siihen suuntaan, missä luontaista liikettä tapahtuu. Jokaisella on vaikuttimensa, joku saa sinut liikkeelle.
Sitten alkaa hilpeily. Lasten vanhemmille soitetaan kesken työpäivän, että hakekaa lapsi pois täältä koulusta, kun ei se pärjää. Herää kysymys, että jos koulutettu ammattilainen ei pärjää, niin miten se yksin huoltajaraukka, sieltä kaupan kassalta sitten pärjäisi. Aivan, poissa silmistä, poissa mielestä. Mitä sitä nyt turhaan kiukuttelevaa kasvatustarpeista lasta itselleen rasitteeksi pitämään, kun yksi soitto riittää ongelman pois noutoon. Mitä nyt siirretään hieman ongelmaa toisaalle ja kyllähän se lastensuojelu sitten lopulta hoitaa, kun äippä saa sieltä S-marketista kenkää lapsen ongelmien takia, eikä yksinkertaisesti jaksa enää hoitaa tonttiaan. Ihan ymmärrettävää. Eihän se ole työpaikan ongelma, että edes ammattikasvattajat eivät jaksa. Koita pärjäillä. Tehdään siis juuri se vihoviimeinen karhunpalvelus kasvaville pilteille, joiden pitäisi hetken päästä pärjätä tässä maailmassa ihan itse. Kuka auttaisi ammattilaista, ennen kuin on myöhäistä. Kyllä hylätty lapsi oppii sitten yksin selviytymään. Jatko kannattaa kysyä Immulta. Keskiarvot eivät ole tässä puolellamme.
Kouluarki tarjoaa myös komiikkaa. Kun erityislapsen isä saa soiton koulusta, että erityislapsi ei nyt jaksa koulua. Kotiin vain kesken päivän ja kotona taas kaikki hyvin. Keskustelin tässä viime viikolla kaupan parkkipaikalla erään toisen erityislapsen isän kanssa, joka kertoi, että hänelle juuri soitetiin erityislasten koulusta sadannen kerran vuoden sisään, että haepas erityislapsesi pois täältä erityislasten koulusta. Kun sinun lapsesi käyttäytyy kuin erityislapsi. Heti haun jälkeen lapsi käyttäytyi normaalisti. Palkinto oli tullut. Katsos, lapsi on sen verran fiksu, että jos ylimääräisellä kiukuttelulla pääsee kotiin kesken päivän, niin palkinto on varma. Ja ihminen on sen verran älykäs olento, että jos jokin taktiikka toimii, niin sitä käytetään niin kauan, kuin se toimii. Ei tullut siellä koululla mieleen, että tästä voisi olla kyse. Kunnes tuli. Omalle erityislapseni opettajalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Hän soitti vain kertoakseen, että tänään oli ollut puhetta, joka paljasti lapsen suunnitelman. Ja sitähän ei palkittu sillä, että isä tulee hakemaan kotiin kesken päivän. Ei tule ilmaisia vapaapäiviä kiukuttelijoille. Joutuikin koulutöihin. Tulikin toisenlainen vaikutin. Siihen loppui vanhalla taktiikalla yrittäminen. No, kyllä kettu keinot keksii. Pisteet siitä. Tämä taktiikka vain ei enää toimi.
No, nyt ei arvostella erityislasten koulun henkilökuntaa, sen enempää kuin ihan tavallisenkaan. Todetaan vain, että kuormaa on ja sitä työnnetään sinne, minne voidaan, jotta jaksetaan jatkaa. Onneksi on ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa ja venyvät vielä yli. Kuka venyttäisi iskää ja äiskää, kun jos siellä kotona ei jakseta, niin sinä ja minä maksetaan lopulta koko lysti, joka tapauksessa. Laitospäivä lastenkotikoulussa maksaa viisisataa euroa päivä, ja kotona asuminen pennosia. Siinä hieman katsantokaavaa, jotta ymmärrät mitä vaihtoehto kustantaa. Pohjalle jää kysymys. Jos ammattilainen ei jaksa ja kykene, niin missä mennään pieleen. Kiire on kuulemma vain ammattitaidon puutetta. Ihminen ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Mutta kovan työmoraalin omaava yrittää, kunnes kuukahtaa. Jonkun pitää puuttua ajoissa. Voi kun oppisit ajoissa, ei sinulla ole kiire mihinkään. Keskity olennaiseen.
Ikkya shihonage kiittää.
Uutisissa kauhistellaan, kun riehuvia ihmisiä joudutaan rauhoittamaan pitämällä kiinni. Varsinkin tilanteita, joissa lapsia pitää rauhoittaa. Ikään kuin piltin hauras koskemattomuus olisi sitä luokkaa, että lapsi saa tehdä mitä vain ja koskea ei saa. Opettajaa saa lyödä. Varsinkaan siihen omaan pikku palleroon ei saa koskea. Sehän on nyt niin kiltti ja ihana. Kysyin kerran eräältä asian päivittelijältä, että mitä teet, kun joku alkaa lyömään sinua naamaan? Tuli hiljaista. Sitten oltiin soittamassa poliisia. Kysyin, että mitä se poliisi tekee, kun riehuja ei lopeta riehumista. Aivan, laittaa hallintaotteella lattiaan pitää siellä, kunnes rauha tulee. Jos kyseessä on hajonnut mieli, eli psykoositapaus, niin rautaa niveliin ja joku rauhoituslääkintäannostelukelpoinen paikalle. Hmm, tulipas pitkä sana. Onkohan ennen käytetty missään. No, miten tämä rauhoittaminen eroaa siitä, että rauhoittamistoimenpiteen tekee kuka tahansa muu, kuin itse poliisi. Vastaus, koulutustaso. Aivan, eikö siis kuka tahansa pysty oppimaan kyseiset rauhoituskeinot. Kyllä. Sitten se miljoonan euron kysymys. Jos työskentelet ympäristössä, jossa on todennäköistä joutua väkivallan kohteeksi, eikö ammattikunnan koulutussuunnittelussa ja viimeistään työpaikan vaarojen arvioinnissa tulisi huomioida tämä asia siten, että sinua valmistetaan väkivallan kohtaamiseen. Harjoitellaan niin paljon, että refleksit vievät ja ollaan turvassa. Tiesitkö, että ketään ei tarvitse satuttaa. Ihmistä voi hallita ihan ilman vaurioita. Tärkeintä on osata reagoida oikein. Siksi pitää harjoitella. Oletko harjoitellut? Aivan, ei kovin moni muukaan. Elämässä on paljon tarjottavaa, jos treeni saadaan kiinnostaman enemmän kuin sohva. Tiedätkö mikä erottaa tämän pelin voittajat toisistaan? Vai yksi asia. Seura jossa vietät aikaasi.
Olen elänyt suurimman osan nuoruudestani vankien keskuudessa.
Siellä on kaikki yleensä hyvin siihen asti, kun porukka ympärillä on rauhallista. Sitten, kun joku alkaa oirehtimaan, niin kaikki muutkin alkavat oirehtimaan. Käy kuten siellä erityislasten koulussa tuuraavalle, itsekin vielä teini-ikäiselle koulunkäyntiavustajalle. Lapsi haistaa pelon ja sitten alkaa tapahtumaan. Muutostilanteet hämmentävät jokaista. Toiset ovat vain normaalia herkempiä aiheelle. Tee muutos yhdessä, niin ei ole muutosvastarintaa. Siinä opiskeltavaa jokaisella kasvattajalla ja joskus johtajaksi haaveilevalla.
Vangit ovat ihmisiä siinä, missä kaikki muutkin. Siihen maailmaan vain kuuluu paljon niin pahaa, että pelon ilmapiiri ja siitä johtuva itsesuojelutila ovat pysyvästi päällä. Siellä missä puukot otetaan herkästi esille, joku puukotetaan herkästi. Ja vaikka Immu sanoo podissa, että kulman Peralta ei kannata lähteä puukkoa pois ottamaan. Kun siitä itsepuolustuskurssistasi huolimatta, se ei sieltä niin helposti lähde. On todellisuus kuitenkin se, että selkä seinää vasten on parempi osata itsepuolustusta, kuin ottaa puukosta vatsaan. Lupaan, että tykkäät vaihtoehdosta enempi. Katsos, kaikki Peran uhkavoimat ja pelottelukyky liittyy nyt siihen veitseen. Hallitse veistä, hallitset tilannetta.
Ei sinua nyt kannusteta menemään kulmille Peraa haastamaan. Vaan ymmärtämään, että on oikeat ja väärät tavat tehdä asioita. Tuhansien vastaanotettujen näyttötutkintojen jälkeen, olen liian monesti kuullut sanat, vaaroja ei ole arvioitu. Niistä ei siis olla tietoisia ja katastrofi on vain yhden asiakastapaamisen päässä toteutumisesta. Lupaan, että jokaisessa työssä on vaaransa. Vai mitä luulet toimistotyöläisen sanovan, kun kysyt, mitä meiltä olet toimistotyön vaarojenarvioinnin tarpeellisuudesta. Hän oli aikanaan noussut toimistotuolille ottamaan mappia hyllystä. Tuolin pyörät olivat olleet erimieltä paikallaan pysymisestä. Loppu on työkyvyttömyyseläkettä. Ja taas sinä ja minä maksetaan loppuelämä. Puu-ilosta saa porrasjakkaran kahdella kympillä. Nyt meni vain miljoona euroa. Halpaa huvia. Luulen kuitenkin, että tämäkin halvaantunut neitokainen olisi mieluummin terveenä töissä. Vai mitä luulet?
Missä meni pieleen, kun ammattilainen ei jaksa?
Hei mitä kuuluu? No mitäs tässä. Isä ampui itsensä ja vähän on jaksamisen kanssa haastetta. Sinäkin olet kuullut tämän uutisen, joka kohahdutti koko maata. Samassa uutisessa kerrottiin myös toisesta, presidentin virka-asunnolla tapahtuneesta poliisin itsemurhasta. Minä jäin miettimään näitä lapsia ja puolisoita. Surevia ja ymmällään olevia läheisiä. Muistan elävästi, kuinka oma isäni kuoli, kun olin neljäntoista vanha. Rehtori tuli viemään sivuun ja tarjoamaan tupakkaa. Isä ei tule enää. Elettiin minulle kriittistä kasvunaikaa ja omakin hengenlähtö oli lähellä, monta kertaa. Tajusin vasta aikuisella iällä, mitä se tarkoitti omalle kohdalleni, että auktoriteettista isää ei ollut minua kasvattamassa. Vaikka vain omat vanhemmat ovat eniten motivoituneita kasvattamaan omat piltit pärjäämään, olin kuitenkin onnekas. Minulle kävi hyvä opettaja onni. Ja siksi pelastuin. Sain eväät oppivaan ja työstä tykkäävään mielenlaatuun. Kaikki eivät saa samoja nallekarkkeja. Koitetaan sinä ja minä hieman tasata puntteja, ja autetaan niin montaa, kuin ehditään. Itsekkäitä paskoja on maailmassa jo ihan tarpeeksi.
On vaikea antaa apua toiselle, kun ei tiedä, että sitä apua tarvitaan. Itsensä ampunut poliisi oli tuttavani, samoin hänen poikansa, kuten myös pojan äiti. Mietin niitä kymmeniä kertoja, kun vietimme aikaa yhdessä treenatessa, kuinka en nähnyt mitään viitettä sellaiseen synkkyyteen, jota itsensä surmaaminen vaatii. Tämä vain todistaa sen, kuinka totaalisen pihalle olemme toistemme sielunelämästä. Emme tiedä mitään, siitä pinnan alla vellovasta valtamerestä. Ehkä näin jälkeenpäin tietyt reaktiotavat muistuttivat siitä, että jotain mustaa siellä pinnan alla oli. Se tietynlainen kylmyys ja kyynisyys, joka varovaisesti tuli turvallisessa ympäristössä esille, sopien kuitenkin poliisin arvovallalle ja hillityn hallitulle esiintymistyylille. Paljasti, että jotain lohdutonta pohdintaa oli meneillään. Ja kun kyseessä on päättäväinen henkilö, täytyy muistaa, että päätös voi olla omaan päähän ampuminen ja se päätös pitää, siinä missä muutkin päätökset. Ihmistä pitää auttaa päättämään paremmin. Jos vain ehditään ajoissa.
Ehkäpä kokenut psykologi olisi haistanut kyynisyydestä ja terapian tarpeettomuuden vitsikkäästä puolustelusta, että jotain on keitoksissa. Jotain mikä ainakin vaatii pikaista selvittämistä. Muistan, miten isä oli ylpeä pojastaan. Oli itseohjautuvuutta. Oli itsenäistä pärjäämistä. Koulusta tuli kiitettävät arvosanat. Matka hienoon ja vaikeasti sisään päästävään kouluun oli varmistunut. Oli harrastuksia ja ystäviä. Oli kilpaurheilumenestystä ja lupaava tulevaisuus. Oliko siinä lupaa jo riittävästi ottaa ovi ulos. Tiedä häntä, mutta tuota keskustelua ei päästä koskaan käymään. Hurja ajatus, että huominen voi yllättää sinut tavalla, johon mielikuvituksesi ei riitä. Onneksi ympärillä on myös ihmisiä, jotka välittävät. Pakkopaita on joskus ainoa, mikä sinut pelastaa, mutta vain jos on joku tarpeeksi sinusta kiinnostunut, sinut siihen pukemaan. Tuohon päälle pitää löytää yhdessä syitä ihmisarvolle ja saada syyt elää takaisin mieleen.
Mieti mitä tiedät huomenna.
Koskaan et tiedä, mitä seurakavereiden tapaaminen pienen tauon jälkeen voi paljastaa. Karvat nousevat pystyyn kerta toisensa jälkeen, kun mietin näitä kirjeen tarinoita. Pitää todella oppia nauttimaan pienistä asioista ja kiittää ääneen, että tänäänkin on asiat hyvin. Yksi johtaja laittoi viestiä, että miinus on enää vain tosi iso. Kun hetkeä aiemmin näytti siltä, että se on jo tekemätön paikka. Vain tämän johtajan sitkeys, harvinainen ylijoustavuus ja silmitön periksiantamattomuus ovat säästäneet yhtiön konkurssilta. Työt jatkuvat, vaikka palkintona suuresta pelastustyöstä, hän joutui äänestykseen, että saako jatkaa enää työtään. Ihminen, joka juuri palkattiin tähän pelastustyöhön. Joskus nämä valtaapitävien haihatukset tuntuvat kohtuuttomilta. Ihminen voi olla yhtä oikukas, kuin neiti onnetar. Järki voitti ja työt saivat jatkua. Onneksi päättäjiä on monta ja enemmistö kuitenkin järjissään. Harvoin johtajaa kannattaa kriisin hetkellä vaihtaa, vain vaihtamisen ilosta. Mietipä mitä tapahtuu, kun tilannetietoinen vaihtaa maisemaa ja tilalle tulee opiskelija. Kun jokainen liike pitää olla ennalta mietitty ja virheet tarkoittavat kaiken loppumista. Ei ole varaa olla olematta kartalla. Kun kukaan ei näe omia virheitään, tulee huolenpitäjien määrä ympärillä olla riittävän suuri. Oikeat ihmiset ympärillä tarkoittavat sellaista osaamista ja elämän puhaltamista, että tulee toiveikas olotila.
Nyt ei puhuta hölmön toivosta, vaan sellaisesta uskosta, joka perustuu tapahtumiin, joista muodostuu luottamus tulevaan. Mitä enemmän joudut kuuntelemaan selityksiä ja tekosyitä etenemättömyydestä, sitä kauemmas tuo toiveikkuus työnnetään. Tarpeeksi pitkä matka ja pikainen ulko-ovi voi alkaa näyttämään ainoalta vaihtoehdolta. Usko nyt, ihminen ilman uskoa on surkea olento, joka ei valoa näe. Tuttua huttua suomalaisilta ryöstötuhlauksen työpaikoilta. Vaikka, kuinka yritetään osallistua kilpailuun, jossa parhaasta työpaikasta äänestetään. On tosi asia vain sellainen, että koko maailmaa johdetaan samalla tavalla. Ja sielläkin missä väitetään, että meille tehdään toisin, tavoitteet kuitenkin oksennetaan ihmisen niskaan ja vähintään kerran kuussa tullaan pistoolin kanssa vaatimaan tuloksia. Tulos tai ulos. Missä on se, joka saa ihmisen syttymään jatkuvaan parantamiseen ja huokumaan intoa paremmasta tulevaisuudesta, itsesuojelun sijaan. Jos jotain olen kilpaurheilusta oppinut kahdenkymmen seitsemän vuoden ja lukemattomien arvokilpailumitalien aikana. On se, että vain se, joka jaksaa jatkaa, vaikka välillä jalka meneekin poikki, on se, joka kaiken lopulta voittaa. Kysymys kuuluukin, että minkälaisessa ympäristössä elät, jotta paraneminen voi tapahtua viisaasti ja sinua kannustetaan jatkamaan, vaikka välillä pitääkin ottaa sata askelta taaksepäin. Sekin kuuluu peliin. Sinä et vain tiennyt sitä vielä. Ihmisiä on edelleen vain kahdenlaisia. Heitä ketkä kantavat sinua, kun et itse jaksa ja heitä ketkä vain odottavat, että sinä katoat vinkumasta. Valitse viisaasti.
Sinusta on, usko siihen.
t, Antti