Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Näitä käytöshäiriöitä riittää tänä päivänä. Lapset ja teinit oireilevat, ja aikuiset mukana. Keittiötä ei ehdi siivoamaan, kun pitää ehtiä meikkaamaan. Homma saa jäädä niille ketä kiinnostaa. Vain ilmainen ja huvintäyteinen elämä on elämisen arvoista. Huomista ei ole. Kovin tuttua myös työpaikoilta. Harvassa on tekijät, jotka saavat aikaan. Ennen vanhaan sentään kumarrettiin kuninkaalle, joka kaiken maksaa. Ja samalla myös kuningattarelle, koska ymmärrettiin, että tämä on se peppu, jota kuningas pussaa. Jokainen pussaa siis jotain peppua. Eikä valtaa kannattanut ärsyttää. Valta, kun pystyi päättämään päiväsi silmänräpäyksessä. Kannatti miellyttää. Kaukana on ne ajat, jolloin väärä oikeusturvantuntu ja päivän trendiheikkoudet eivät olleet pelastamassa. Älä pure kättä, joka ruokkii. Yt- potkut voi koittaa nopeammin, kuin ehdit kissaa sanoa. Aina kannattaa aukoa päätä toimitusjohtajalle. Kuten juuri kuuntelin. Maansiirtoyrityksen työntekijä ei tykännyt, kun piti mennä kaivinkoneesta kuoppaan lapion kanssa. Mene tittu itte.
Kaukana on ne ajat, jolloin mestari osasi ja häntä siitä kunnioitettiin.
Nyt saa sanoa ihmiselle ihan mitä vaan, kunhan keksii sitten päälle jonkun erityisdiagnoosin pelleilylleen. Oikeusvaltioaika suojelee reppanaa. Pitää katsos ymmärtää. Joskus oli aika, jolloin Kartanonomistaja oli johtaja ja muut pitivät huolta, että tätä johtajaa kunnioitettiin. Ei siellä sanottu vastaan, jos arjen askareet työllistivät ja päivän ruoka ei miellyttänyt. Aina sai pitää päivän paaston ja huomenna nälkä taas maustoi veden kielelle. Töitä ei kuitenkaan saanut jättää tekemättä. Koitapa tehdä, kun energiaa ei ole ja vatsa murisee tyhjyyttään. Alkaa hyvä käytös nopeasti kiinnostamaan. Oli se ruoka sitten mitä tahansa. Mummi, eli äitini äiti, opetti myös, että jopa väärä äänensävy oli kiellettyä. Sanoit sitten mitä tahansa. Mielenosoituksellinen kielenkäyttö oli rumaa käytöstä. Eikä sitä siedetty ollenkaan. Toista on tänään. Ajattelepa, jos jokaisesta valittamisesta ja kirosanasta jäisi päivän ruuat syömättä. Olisi meillä aika lailla kunnioittavampi maailma. Tänä päivänä hintaa ei vain aseteta. Kun pitää ymmärtää. Tuilla elää mukavasti. Saa kettuilla vapaasti. Kukaan ei tule suojelemaan sinua toisten huonolta käytökseltä. Itse tykkäisin, jos toisten ihmisten kunnioitusta olisi enemmän. Jos nyt ajattelit, että kartanon johtaja on mies, niin mistä sinä sen ajatuksen sait. Eikö kyseessä voi olla nainen? Kukas nyt syyllistyy kapeaan ajatteluun?
Aina kannattaa olla ylimielinen ja ajattelematon.
Sain juuri tietää, että ystävää on epäkunnioitettu raskaasti. Hyväntekeväisyys vaihtui lennosta syvään pettymykseen. Ja vielä sellaisella tavalla, että hänestä täysin riippuvaiset ihmiset, joutuvat nyt loukkauksen jälkeen etsimään apunsa muualta. Kymmenen vuoden hyväntekeväisyys päättyi, kuin seinään. Yhden tötöilystä. Olisi hieman voinut loukkaaja ajatella eteenpäin. Nyt siellä on myös kymmenkunta muutakin tarvitsijaa, jotka jäävät apua vailla, tämän ajattelemattoman rajaloukkauksen vuoksi. Kuka opettaisi hyviä käytöstapoja.
Ei pidä koskaan aliarvioida ihmisten sydämen herkkyyttä. Siellä on tasoja, jotka tulee pitää puhtaana. Aina ei tarvitse edes sanoa mitään väärin, riittää, että menet ylittämään hyvän maun rajat. Tuo sopimus on voinut syntyä jo ihan siitä, että olet ottanut vastaan jotain sellaista arvokasta, jonka vastavuoroisuutena sinulta odotetaan uskollisuutta. Oli sitten kyseessä rakkaus, ystävyys tai ihan vaan työkaveri. Loukkaa, niin menetät oikeutesi jatkoon.
On toki ihmisiä, joita ei pidä lähelleen päästää. Jos olet normaalilla terveellä itsetunnolla varustettu ihminen, osaat suojella itseäsi näiltä tyypeiltä. Et tarvitse tähän mitään ulkopuolista ohjausta. Intuitiosi kertoo sinulle jatkuvasti, kuka on tervettä seuraa ja kuka ei. Harmillinen tosiasia on vain sellainen, että todennäköisesti kuulut sakkiin, joka ei ui vahvan itsetunnon keitoksissa. Ai miten niin? No koska muuten osaisit opettaa sataprosenttisella varmuudella läheisillesi, mitä vahva itsetunto on. Mistä sitä saa. Ja koska olen kysynyt jo tuhansilta, mistä se vahvaitsetunto tulee ihmiseen, enkä koskaan ole saanut vastausta. Olen melko varma, että annat kohdella itseäsi ihan, miten sattuu, eikä loppua näy. Kunnes saat tarpeeksesi. Olet ehkä viisas ja et lyö takaisin. Mutta terveenä ihmisenä haluat tuomion ja opetuksen sinua satuttaneelle. Sitä päivää siis odotellessa.
Onneksi välissä pilkahtaa valo.
Toinen ystäväni pääsi juuri työtyrannista eroon. Ai, että. Hän on kuin toinen ihminen. Ei enää jokapäiväistä päivittelyä väärinkohteluista, vaan silkkaa energian hyötykäyttöön kohdistamista. On muuten mukava kuulla iloa ystävän suusta. Hymy kuuluu kauas. Nyt tehdään parantavia asioita ja rakennetaan tulevaisuutta kohti unelmia. Tämä on hienoa. Tämä, jos joku, vahvistaa sitä itsetuntoa. Ihmisestä on. Jatkuva alistuminen on ohi ja hauska palannut elämään. Unelmointi on taas sallittua.
Pitää taas todeta, että oikeassa seurassa kaikki toimii. Muuten siinä voi käydä niin, että uusi yhteistyökumppani ei saa muuta aikaan, kuin sen, että häntä vihataan ensi metristä lähtien. Paikalle kaivataan aina vain sitä osaajaa, joka hallitsee asian, opettaa sitä opettavaisesti, eikä sorru opetettavien julkiseen nöyryyttämiseen. Aina kannattaisi miettiä sanojaan, eikä olla vain vastavoimaisen kipakka kärkkäissä kommenteissaan. ”Mutta kun pitää näyttää voimaa, päteä ja antaa takaisin”. Aivan, et voi hillitä itseäsi. Toisaalta suurien voimien mukana tulee suuri vastuu. Sinulle, jolle on paljon annettu, tulee vain ymmärtää, että tämä ihmisten keskenkasvuisuus kuuluu osaksi elämää, ja sen pois opettaminen on osa sinulta vaadittavaa kasvatuksellista palvelua. Tosin tässä tulee myös vaatimus mukana. Sinun kuuluu opettaa ja vasta sen jälkeen vaatia. Tämä ei toimi toisin päin. Vaikka kovasti työyhteisöt yrittävätkin käyttää ohituskaistaa. Oletus on edelleen kaikkien epäonnistumisten äiti.
Toiset tulevat paikasta nimeltä kipu ja tuska, joten sinulla on hommia, opettaa rauhaa sieluille.
Johan ne laulun sanatkin opettavat, että kerran purtu, on kaksi kertaa ujo. Luottamusta ei saada kertaheitolla. Varsinkaan loukattujen sieluista. Melua pitää ymmärtää. Ja samalla muistaa, että haukkuva koira ei välttämättä pure. Ellei tule yllätetyksi. Kuten lapsena meille kävi. Luokkakaveri kanssa, ”siis silloin ala-asteen neljännellä, ennen lastenkotia, kun vielä kävin koulussa”, olimme skeittaamassa kaupalle. Kun tulimme seinän vierustaa ja kaupan kulman ohi, kun näimme siinä pyörätelineeseen hihnastaan kytketyn Rottweilerin. Oli jo liian myöhäistä. Kaverini ei ehtinyt kissaa sanoa, kun koira hyppäsi kohti tulevan päälle ja puri son palasen hänen hauiksestaan. Se muuten näyttää aika hurjalta, kun iho lähtee isolta alueelta kokonaan. Lihas tulee esille. Siitä ei juuri vuotanut verta, kun itse lihas ei vaurioitunut, mutta nahkaa lähti sellainen kymmenen sentin ympyrän muotoinen palanen. Itku ei tullut. Vain kauhistunut katse kaverini kasvoilla. Minä tuijotin lamaantuneena tuota reikää hänen kädessään. Koira nielaisi nahan ja läähätti päätään pyöritellen. Sitten ohikulkijat alkoivat pysähdellä ihmettelemään. Koiran omistaja tuli kaupasta juuri silloin ulos. Ja ymmärsi heti mitä oli tapahtunut. Meni kauppaan sisään ja pyysi kauppiasta soittamaan ambulanssin. Ei ollut vielä kännyköitä. Sitten tuli rauhoittamaan kaveriani. Hän kysyi, mitä oli tapahtunut. Paikalle tuli poliisi. Koiran omistaja aneli, että koiraa ei lopetettaisi, kun näin on tapana, jos koira puree ihmistä. Sanoimme, että tulimme yllättäen nurkan takaa suoraan koiran päälle ja se varmaan säikähti. Koira tulikin pää alhaalla ja korvat luimussa lipomaan kaveriani, anteeksiantoa pyytäen. Rekku sai pitää henkensä. Tilanteita pitää oppia ymmärtämään. Kaverini vamma vaati ihonsiirtoa. Se on jännä, mitä yksi kauppareissu voi tuoda tullessaan. Suunnitelma oli hyvä siihen asti. Mutta kesä oli hänen osaltaan pilalla. Vai oliko? Mietin, että minähän olin juuri hetkeä aiemmin kaverini edellä, mutta hän halusi kisata vauhdilla ja minä jännitin kokemattomana sen veran, että jäin taakse. Mitä jos olisin ollutkin edessä. Kohtalon arpa on arvaamaton. Tosin kaverini sai sairaalassa syödä mitä halusi, kun koiranomistaja kantoi sinne hyvittelyksi hampurilaisia, cokista, jätskiä ja karkkia sen mitä kaverini jaksoi syödä. Olin sittenkin hieman kateellinen, kun kuulin tästä. Ehkä mieluummin kuitenkin näin. Moni on kateellinen työkaverin sairaslomista, kunnes itse sairastuu. Ja sen jälkeen vain rukous oman terveyden pelastumisesta on mielessä. Kiitos, anteeksi ja auttaisitko minua, siinä hyviä rukouksia jokaiselle päivällesi, uskontokuntaan katsomatta.
Sittenhän meillä ei ole mihinkään kiire.
Näin sanoi kiukustunut kapteeni, kun hetkeä aiemmin alokas Uuno oli ajanut hänen päänsä kaljuksi. Hän oli Uunon tuleva komppanian päällikkö. Enää ei ollut kiire mihinkään. Uunon viihtyvyys oli taattu, vähän kapteeninkin. Tähän sopii siis hyvin se sanonta, jossa varoitetaan astumasta kenenkään varpaille. Et tiedä missä ne tulevat seuraavan kerran vastaan. Se verenkaivuu nenästä ei vaan ole tarpeellista. Vihamiehiä on helppo haalia. Suosittelen pysymään tutkan alla, jos vain suinkin mahdollista. Jos jotain olen huomannut, niin sinulle tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät vain yksinkertaisesti kohtaa. Kateus seuraa mukana ja sinua vihaavat tahot kostavat pahan mielensä, jos vain siihen mahdollisuuden saavat. Kyllä sinä tiedät keitä nämä tyypit ovat. Pysy heistä kaukana. Mielisairaudet rehottavat yhteiskunnassamme sellaisella liehulla, että arkipäiväsi koostuu suurelta osin näiden traumojen kohtaamisesta. Ei ihminen siellä töissä tai bussipysäkillä kiukuttele sinulle, koska haluaa tehdä omasta elämästään huonompaa. ”Minä haluan satuttaa sinua ja päästä siitä tuomiolle” Ei suinkaan, siellä ei vain osata hallita tunteita ja erottaa näitä omista ajatuksista. Vamma on tunnetasolla ja niin syvällä, että vain paksunahkainen opettaja pystyy heitä koulimaan, jos vain jaksaa itse tähän sijoittaa. Mietipä, mitä muita vaihtoehtoja sinulla on. Aivan…
Juttelin tästä erään ylituomarin kanssa. Psykopaatit ovat kuulemma harvassa. Suurin osa pahantekijöistä katuu tekojaan aivan karmeasti ja rukoilee armoa. Ei siis todellakaan haluaisi olla siinä missä ovat. Oikeuden edessä, se on todella harva, joka jokerihymyllä nostaa päätään ja kertoo, kuinka nautti toisten satuttamisesta. Onhan näitäkin, mutta onneksi todella vähän. Suurin osa on vain tavallisia kipuilevia ihmisiä, jotka eivät hallitse enää itseään. Donitsi vie ja sinä vikiset, käsi liukuu kauppavitriinissä paistoksien laariin, kuin suloinen hunajaviini putoaa alas juopon kurkusta. Vain tajuaminen ja eristyminen huumeiden maailmasta voi enää pelastaa. Tai sitten pohja kyllä pysäyttää. Pitää oppia kuuntelemaan ja lukemaan rivien välistä, kun joku vitsailee tykkäävänsä bensiinistä ja dynamiitista.
Hakisitko vammaisen lapsesi pois vammaishoidosta, kun se on vammainen.
Kelan vammaisetuuksien piirissä on tällä hetkellä yli kaksisataaviisikymmentätuhatta ihmistä. Päälle tulee vielä ne satatuhatta, jotka ovat Kelan etujen ulkopuolella. Tukea saamattomien luku tosin kasvaa, kun hallitus leikkaa parhaillaan näiden yhteiskuntamme kaikkein heikompi osaisten tukia rankasti. Tiesitkö, että juuri on irtisanottu kaikkien omaishoitajien tuet. Siis myös heiltä, kenen lapset pitää kantaa ja ruokkia vuorokauden ympäri. Jokainen joutuu hakemaan tukensa uudelleen. Siis satutetaan ihmisiä, jotka eivät voi itseään auttaa. Päälle omaishoitajien henkinen romahtaminen, jotka ovat ylistressaantuneita jo alun perinkin. Nooh, johan sitä kansallisissa uutisissa ilmaistun ministerin virallisen kannan mukaan, tukia odottavat ovat luusereita, jotka ovat köyhyytensä ansainneet. Ihan sama mitä ruumiinosia heiltä puuttuu. Ehjän on helppo haukkua pientä. Sieltä eduskunnasta, puolet katukeittiötä halvemman lounaskahvion lehteriltä, on kiva huudella rahvaalle törkeyksiä. Eihän ne ongelmat enää heitä kosketa. Onneksi on sopeutumiseläke. Halleluja.
Tämän tukienpoistotilanteen minä toki järkeni rajoissa ymmärrän. Valtion talous on epäpätevien päättäjien ansiosta ryssitty paskaksi sellaisella voimalla, että rahaa ei yksinkertaisesti ole. Tili on tyhjä. Velkaa on tuleville sukupolville itsemurhaan asti. Eivätkä ne päättäjät omista eduistaan luovu, jonkun vammaisen takia vai?
On siis nerokkaasti keksitty, että osa väsyneistä omaishoitajista ei kuitenkaan jaksa enää tukien uudelleen hakemisen prosessia ja luovuttavat. Säästöä tulee, säästöä tulee. Ei ne ihan tyhmiä siellä Arkadianmäellä ole. Ei todellakaan. Tulee vain mieleen, että kukahan niitä on käynyt siellä opettamassa. Kun tämä kuulostaa niin tutulta rakennustyömaiden takuukorjausten välttelyltä. Kun eräs rakennusliikkeen toimitusjohtaja sanoi, että tänä päivänä saa rakentaa ihan mitä paskaa tahansa, kun ei ne tyhmät ja köyhät asukkaat kuitenkaan vie takuureklamaatioprosessia loppuun asti. Eivät jaksa ja uskalla. Myydään vain asunto jollekin pahaa aavistamattomalle ressukalle ja pistetään vahinko kiertämään. Kika, kika.
Yhteistä tuen menettäneille on se, että perheessä on vammainen ihminen ja väsynyt aikuinen. Kirjo on laaja, kuten autismipäiväkeskuksessa on tapana sanoa. Itselläni yksi lapsista on autisti. Tuo siis elävöittää elämäämme. Vammaisen lapsen vanhemmalle ja ihan jokaiselle omaishoitajalle, kuuluu lain mukaan omaishoidon vapaat. Siis ne päivät, jolloin saa ladata akkuja ja kerätä voimia seuraavaan katkeamattomaan valvontavuoroon. Tätä ei tunnu ymmärtävän, kuin vammaisten kanssa elänyt. Kuinka monta yötä sinä jaksaisit valvoa nukkumatta ja täydessä hälytystilassa? Aivan. Ehkä yhden yön. Toinen olisi jo kidutusta. Tosin, olen kuullut välinpitämättömän suusta, että spartan lait vain käyttöön. Eli jokainen vammainen kuuluisi lukita upotettavaksi määrättyyn laivaan, jonka korkki potkaistaan pois siellä avomerellä. Ei rasitteita kenellekään ja reppanat pois elämästä, ei elämisen arvoista elämää. Kaikki virheelliset yksilöt vain kalliolta alas, kuten Spartassa oli tapana. Poikkeavia ei siedetty. Vain todella sivistymätön ihminen voi sanoa, jotain näin ajattelemattoman tunteetonta. Siinä muuten sanojalla ääni muuttui, kun kerroin, että itselläni on erityislapsi.
Se mitä en ammattilaisena ymmärrä, on se, että joku ammattilaiseksi itseään kutsuva ei pärjää omassa työssään. Jouduin juuri tilanteeseen, jossa poliisi ja ensihoito on hälytetty hoitoyksikköön, jossa yksitoistavuotias tyttö on tehnyt sitä mitä hän on aina omana itsenään tehnyt. Käynyt samassa hoitopaikassa koko lapsuutensa ja jokainen hoitaja tuntee hänet, kuin omat taskunsa. Sitten tulee soitto, jossa hysteerinen hoitaja kirkuu, että lapsi pitää hakea pois, kun se on läpsinyt hoitajaa ja nauranut päälle. Kyllähän se lapsi nyt pitää vähintään hakea pois ja päättää omaishoidon vapaa turhan takia. Onneksi olkoon. Olet juuri saanut ylennyksen vammaishoitajien sieluhoitajaksi.
Poliisin sanat jäivät mieleen. ”Mitä te ajattelitte, että me poliisina tekisimme pienelle lapselle. Viedään putkaan vai?” Tyttö oli rauhallinen pois hakiessa. Ihanaa nähdä, pääsee kotiin. Ensihoito ihmetteli, että mitä tässä heiltä odotettiin. Sitä, että iloisesti leikkivä lapsi lyödään rauhoittaviin lääkkeisiin, että se ei olisi oma vammainen itsensä. Mietipä itse, jos vammainen lapsi pitää hakea pois vammaishoitoyksiköstä, kun se on vammainen, jossain on mennyt jotain pahasti pieleen. Onneksi ylin johto on pitkällä sivistyksessä ja korjaavaa liikettä tapahtuu nopeasti. Kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen ja sillä on seurauksia. Joskus tällaisia. Jos jotain hyvää, niin systeemi toimii. Tarvitaan vain muutama kriisi, että alkaa tapahtumaan. Oletko itse valmis kriisiin, vai elätkö ikuisen rauhan aikaa? Pitäisikö jotain taitoja kohtentaa?
Keskustelin taannoin erään mielenterveyden erityissairaanhoitajan kanssa.
Hän kertoi, että yli kolmekymmentävuotisen uransa aikana, hän on nähnyt paljon parantumista, kun lääkecocktail osuu kohdelleen. Aina välistä tulee siis ihan yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Olemme itse olleet jonossa osastojaksolle seuraavan lääkkeen kokeiluun, mutta mitään kiirettä ei tunnu olevan. Ei vaikka, kuinka hoitavat tahot saisivat turpaan. Kukaan ei siis vastaa puhelimeen, kun asioista pitäisi keskustella. Tämä on vain terveydenhoidon vallitseva tilanne. Hyvää on se, että kun poliisi, ensihoito ja lastensuojelu ottaa osaa, niin sitten alkaa yleensä tapahtumaan. Ehkäpä tämä tästä.
Mitä mieltä olisit karateopettajasta, joka ei osaa karatea? Itselle tulee mieleen näyttelijä Jim Carreyn tähdittämä Saturday Night live, jossa hän esittää toistuvasti puukosta saavaa entistä karaten maailmanmestaria. Joka verta vuotaessaan arvostelee oppilasta, kun tämä hyökkää häntä kohtaan väärin. Sitten näyttää mallia, miten pitäisi hyökätä ja antaa tälle kunnolla turpaan. Samalla kertoo, että entisiä maailmamestareita on kuulemma paljon, kun kukaan oppilaista ei ole ikinä kuullutkaan hänestä.
Kaikki pärjääminen työssä palaa siis aina osaamiseen. Joka osaat tai et. Voisin kuvitella, että erityislasten kanssa työskenteleville opetettaisiin erityislasten kanssa toimeen tulemista, mutta väärässä olin. Onneksi joukossa on aarteita, jotka pärjäävät. Ikkyo sihonage ja rauha on palautettu. Ei se poliisikaan ensimmäisenä ammu, vaan käyttää kaikkia muita hallintakeinoja ja pärjää ihan hyvin, varsinkin lasten kanssa. Osaaminen huokuu ja sen tuoma valta muuttaa tilannetta jo heti kättelyssä. Osaajaa yleensä uskotaan. On siis parempi osata.
Tiesitkö, että toisen ihmisen kehon liike-energiaa voi hallita. Varsinkin silloin, kun toinen hyökkää sinua kohti. Pieni harjoittelu opettaa paljon ja varautuminen vielä enemmän. Pelko haisee kauas, kuin koiran nenään. Tuo on omiaan saamaan varsinkin herkän lapsen kokeilemaan saisiko sinut mukaan hippaan. Kaikki on vähän varpaillaan. Kauanko sinä jaksat seisoa varpaisillasi? Kannattaa kokeilla. Pohkeet hapottavat yllättävän nopeasti. Samoin käy työtehtävissä, jos ei kunto kestä. Miten jaksaisit juosta, jos et jaksa kävellä. Ja tällä hetkellä työmarkkinat vaativat, nyt pitää jaksaa jo hieman hölkätä. Loppu taitaa tulla melko äkkiä. Tai sitten alat treenaamaan. Valinta on sinun.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti