Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Kun ensimmäinen sokea saa aikanaan keinotekoisilla silmillä näkönsä takaisin, hän heittää ensimmäisenä pois sen kepin, joka on auttanut häntä läpi koko sokeutensa. Näin käy myös monen elämäsi ihmisen kanssa. Sinua tarvittiin johonkin ja kun tavoite on saavutettu, sinua ei enää tarvitakaan. Rakkaus ei siis ollutkaan ehdotonta. Ja tottahan tuokin. Kasvuhan tarkoittaa luopumista sinulle hyödyttömistä asioista ja jos et rakastanut, käytit vain hyväksesi. Seuraava looginen toimenpide on poistua paikalta. Vaikka kuinka toista sattuu. Etsi uusi ja paremmin seuraavaa tavoitetta palveleva ympäristö. Eihän se siis periaatteessa mitään väärää tehnyt. Toiset vain joutuvat kärsimään, kun tämän pääsivät kestämään. Ja sinä olisit kyllä huomannut matkanvarrella ne tienvarsimerkit, jotka tästä varoittivat, jos olisit ollut hieman viisaampi. Vai ajattelitko ehkä, että kyllä minä sen saan minua vielä rakastamaan, kunhan olen tarpeeksi hyvä. No, jos äitisi ei halannut sinua lapsena, niin sillekin oli syynsä. Sitten etsit ehjäksi halaajaa, koko loppuelämäsi. Jos viisastuit, niin ehkä myös löysit sellaisen. Ei jää halit saamatta.
Tutut kasvot nauravat puliukkojen välissä.
Katson ohi kulkiessa, kun järjestyksenvalvoja poistaa puliukkoja kauppakeskuksen aulasta. Vilkas lounasaika ja torstai päivä. Siinä kävellessä katsahdan puliukkojen suuntaan ja tajuan, että yksi näistä spurguista on nuoruudesta tuttu kaverini. Kylmät väreet kulkivat käsivarsiani pitkin. Jäbä katsoi suoraan minua silmiin, mutta jätti ilmeisen kohteliaasti noteeraamatta. Häpeä oli varmasti liian suuri. Parempi säästä itseään, kuin edes yrittää jäädä vaivaantuneesti muistelemaan menneitä. Yhdellä on selkeästi elämänpolku ollut suotuisampi, kuin toisella.
Muistan tämän kaverin oikein hyvin. Edellisestä näkemiskerrasta onkin jo kulunut parikymmentä vuotta. Silloinkin hänellä oli pussikaljat mukanaan, mutta päivä oli perjantai. Viikon työt tehty. Näin hän kertoi. Mies oli silloin vielä selvästi asiansa hoitava ja skarppi jäbä. Ajoi kuulemma kuorma-autoa kuljetusliikkeelle. Lemppasi, sittemmin omilla termeillään kerrottuna. Kuljetti kauppoihin rompetta myytäväksi. Muistan jäbästä myös sen, että nuoruudessamme hän ei viettänyt yhtään vapaapäivää selvin päin. Huomenna töihin, tarkoitti siis vain viittä tuoppia tiistai illassa. Ehtii selvitä aamuksi. Väitän, että tällä jäbällä kävi kuitenkin poliisillisesti hyvä tuuri vuosikausia. Sen verran pahasti hän puhalteli useampana aamuna töihin tullessaan ja usein pahasti myöhässä. Tähän ne työt sitten katkesivatkin. Myös tiemme erkanivat.
Kuulin vuosien välissä yhteisiltä tutuilta, että hän oli löytänyt uuden työn ajohommista, mutta ajanut siellä kuorma-autonsa lunastukseen. Eikä yrityksellä ollut yllättäen halua sitä korvata. Pääsivät siis näin ongelmatapauksesta eroon. Helpompi säilyttää neutraalisti kasvot, kun sopivan käytännöllisesti tuli tuotannollistaloudelliset potkut. Yritys osti uuden kuorma-auton vasta takaisinottovelvollisuuden suoja-ajan päätyttyä. Mutta tuho oli jo ehtinyt tapahtua. Tai olihan se tapahtunut jo paljon aiemmin, kun juoppogeeni oli pohjalla koko ajan olemassa. Kuka tietää, mitä sankareille, kuten Myllylälle olisi aikanaan käynyt, jos hiihto olisi saanut jatkua. Sama geeni, kun antoi selkeästi molemmat ääripäät. Taipuvaisuus maailmanmestaruuteen taittuu yhtäkkiä, itsensä hengiltä juomiseen. Ja koska kyseessä on sisäinen voima, ei mikään ulkoinen vaikuttaja pysty tilannetta muuttamaan. Ihminen voi päättää suuntaan ja toiseen. Ei sen tarvitse ulospäin mitenkään järkevältä näyttää. Päätös on oma.
Jäi hieman kaivelemaan.
Oltiin joskus hyviä kavereita. Vietettiin monen monta hetkeä yhdessä, milloin missäkin. Kaveripiiri oli laaja. Muistan vielä ajan, kun urheilu kuului kuvioon ja viihteellä voitiin olla myös hyvän elokuvan tai pizzan parissa. Ei aina tarvinnut olla viinaa. Mutta tällä jäbällä aina suu napsui, kunnes viinasta tuli vakio. Hän tosin kuittasi kyselyt sillä, että kassissa oli vain maitokaupan kaljaa. Ei mitään oikeaa viinaa. Toisilla jää huikka päälle. Muistan, kuinka rippikoulukaverini, potki lapsuuden ystäväni hengiltä. Viinanhuuruiset äänet näin käskivät. Ei pystynyt edes kuuluisa lakimies poikaansa pelastamaan. Ehkä nerouden tuoma loistelias ura ei ollutkaan niin upea asia. Ainakaan perheenjäsenille. Hulluuden ja nerouden raja on joskus todella ohut. Voi skitsofrenia sentään.
Kun itselleni alkoi aikanaan pelastuksen kultaiset ovet hohtamaan huostaanoton muodossa. Ei kaverilleni tarjottu muuta, kuin lisää viinaa. Pullo kiertää, niin kuulemma kaverit tekevät. Tarkkasilmäinen näki jo tässä vaiheessa surkean lopputekstin. Mitään ei ollut tehtävissä.
Itse olin onnekas. Pääsin lastenkotiin. Tuli säännöt ja rutiinit. Tuli harrastuksiin vieviä aikuisia elämään. Edelleenkään kukaan ei halannut, mutta turvallisuutta ja ruokaa kyllä oli. Aikuisuuden kynnyksellä sitten hali pula ottikin kuristukseen, joka johti suunnattomiin sydänsuruihin. Ainakin hetkellisesti. Siitäkin onneksi kasvoi yli. Sääntöjen rikkominen ei tullut kenellekään edes mieleen, kun vain minuutin myöhästymisestä joutui julkiseen piinapenkkiin. Asia puitiin seuraavassa aamunavauksessa, kaikkien edessä. Ja monta kertaa se rangaistus oli sen verran hurja, että hölmöilyt loppuivat. Ihan kaikilta. Ei lähdetty mihinkään, jos oli pieninkin mahdollisuus siihen, että paluu bussi voisi olla myöhässä. Tämän päivän touhua, kun katsoo, niin onko meidän lapsillemme annettu edes mitään mahdollisuutta. Sen verran loivat ovat vaatimukset. Työpaikkojen kasvatusvajeesta puhumattakaan. Kyykytys, koska pystyy, on hieman eri asia, kuin treeni, jolla tiedät elämästäsi tulevan parempaa. Jokainen haluaa sellaisen pomon itselleen.
”Ei se ole niin justiinsa, jos vähän tulet joka aamu vähän myöhässä. Kunhan vain tulet ja sinulla on kivaa”.
Näin sanoi koulujen alkaessa opettaja, myöhästelijälle. On kuulemma niin paljon kuormaa jo muutenkin. Läksytkin ovat vain mahdollisuus, niitä harrastaville. Ei mikään pakollinen juttu. Katso vain puhelinta, jos ahdistaa. Ei tässä tuhota, kuin sinun tulevaisuutesi.
Elämässä kärsii, koska ei osannut lopettaa ja luopua ajoissa.
Kaikessa on tuhoisuuden rajat. Liikaa mitä vaan tekee narkkarin. Heikko itsetuntosi voi alkaa selittämään pääkopalle, että pitää vain yrittää enemmän. Vaikka mitään positiivista vastetta teoillesi ei tule. Vuodet ja vuosikymmenet menetetään, kunnes paluuta ei enää ole. Babylonin rikkain mies, olisi pitänyt lukea lapsille jo toistuvana iltasatuna. Mutta jäi tekemättä, koska kuunneltiin vikinää typeristä aikuisten kirjoista. Aikuisen rooli tuntuu unohtuvan aika monelta. Olit sitten kasvattaja, ystävä tai pomo.
Et ole ehkä paha ihminen, mutta on olemassa rajat, jolloin kiltteys ei enää palvele. Kiltteys ilman rajoja, tuottaa itsepetosta. Ja se on häijy rankaisija. Ei pidä luulla, että toiset ajattelevat asioista samalla tavalla. Ei tarvitsekaan. Meillä ei olisi mitään vääryyksien oikaisua, jos oikaisijat puuttuvat. Pitää valita taistelunsa tai kuolla ei minkään puolesta. Jokainen täältä lähtee, joka tapauksessa. Joskus kritisoidaan, koska se on tapa. Oma elämä on kaaoksessa ja kurimuksessa, eikä valoa näy. Itse ei olla valmiita tekemään mitään toisia auttaakseen, mutta sormella osoitellaan ja dramaattisesti. Minä sanon, että anna osoitella. Ei haukku haavaa tee. Ja sinä tarvitset heitä koska? Aivan. Sinulla on pyhä tehtävä ja sen sinä teet. Muuten ei mikään tulisi koskaan tehdyksi. Sinun tarinasi on kuin musiikki. Kaikki musiikki ei sovi joka paikkaan, mutta joka tunnelmaan löytyy sopiva musiikki. Sinun kappaleesi ei kuulu muiden tuotelistalle, se on yksin sinun. Sitä saa arvostella, jos siitä ei tykkää, mutta se ei tee siitä arvotonta. Sille on oma yleisönsä. Ja yleensä lipun ostaneet haluavat kuulla juuri sinua. Ei siis pidä olla pettynyt, jos oma lähipiiri ei ole superfaneja lippuluukulla. Miellyttämällä jätät tekemättä sen, mikä oli sinun tarkoituksesi alun pitäen. Älä luovu itsestäsi, toisia miellyttääksesi. Anna laulusi raikaa.
Et pysty muuttamaan toista, joka ei näe itsessä olevan mitään virheitä.
Ihmisen oma harhaisuus jatkuu helposti vielä eron, konkurssin tai kadulle joutumisen jälkeenkin. Mikään mitä teet, ei poista ongelmia toisen yksilön puolesta. Mutta itsesi voit tuhota jakamalla rakkauttasi liian hövelisti tai loukkaantumalla heille, ketkä eivät sinua ansaitse. Sitten ehkä lopetatkin luottamisen elämään. Et enää edes yritä. Olet voinut johtaa itsesi polulle, jossa ajattelet olevasi menetetty tapaus. Miksi siis enää edes yrittää. Onnettomuudet ja kaltoinkohtelut ovat sitä, mitä elämä kaltaisilleni tarjoaa. Turha säästellä itseään, kun mitään ei ole tulossa. Saasta vetää saastaa puoleensa. Leiriytyköön kukin oman kastinsa kanssa. Alikulku oli jo graffiteja täynnä, turha yrittää pitää seiniä puhtaana.
Voi kuinka väärässä yksilö voikaan olla. Suurin lahja, mitä itselleni voit antaa, on oma loistelias polkusi. Vapaus toisten ihmisten harhoista. Rauhasi alkaa siitä hetkestä, kun et enää etsi toisten hyväksyntää. Hyväksynnän hakeminen on kuin yrittäisit saada puolisosi rakastamaan sinua, antamalla itsestäsi aina vain lisää. Vaikka toinen ei arvostanut sinua alun perinkään. Työnnät siis pyhintäsi sinne, missä sillä ei ollut mitään arvoa. Rakkaus paljastuu rakkaudellisissa teoissa, ei jatkuvalla suostuttelulla kerjättyihin vaihtokauppoihin.
Harva panostaa itseensä, jotta tulisi vahvaksi ja kiinnostavaksi. Liian moni on pysyvästi riippuvainen toisten huomiosta. Vähennät näin itseäsi, kunnes sinussa ei enää ole mitään kiinnostavaa. Sitten ihmettelet, miksi olet yksin. Paras pääoma on aina sellainen, jota sinulta ei voi ottaa pois. Lue sitä kirjaa.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti