Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
On jo opittu, että jokaista meitä tarvitaan jossain. Toisin sanoen, myyt mitä tahansa, niin lopulta joku ostaa. Kysymys kuuluu, mitä myyt? Yksi haaveilee parisuhteesta ja yrittää myydä itsensä puolisoksi. Kaikki muu tuntuu hieman turhalta. Ikään kuin hukuttaa kaiken muu alleen. Tärkeysjärjestys piirtyy niin selvästi sydämeen. Siksi hänestä tuntuu usein, että kassajonossa toisilleen kiukuttelevat parit, eivät osaa arvostaa toisiaan. Ja oikeassahan hän on. Tavat opitaan ja niihin totutaan. Ei tule omien hölmöjen ajatuksien kanssa ajatelleeksi, että nälkäinen etsii vain seuraavaa ateriaa, ei ehdi valittaa mausta.
Maatalon isäntä on opettanut meille suurimman osan elämän tosiasioista.
Siellä missä töitä on tehty pienestä pitäen ja aamusta iltaan. On opittu tekemään töitä. Kaupunkilaislapsosista kasvaneet aikuiset eivät osaa vastuuta, koska ei ollut vastuuta, joka oisi vastuuseen kasvattanut. Juu, kyllä väsynyt äiti antaa teinipalleroille huutia, kun illalla keittiössä odottaa sama tiskivuori, joka piti ennen kotiin tuloa laittaa tiskikoneeseen. Harmittaa niin vietävästi, kun raskaan päivän päätteeksi pitää ensin raivata keittiö, ennen kuin pääsee laittamaan ruokaa. On jo valmiiksi nälkä ja väsyttää. Työluokan yksinhuoltajaäidit ja isit yrittävät, mutta yksi tärkeä elementti puuttuu, jotta pilttien vastuulle ehdollistumista voisi tapahtua. Vanhemmalta lapselle tämä vastuu tapahtuu automaattisesti, mutta ei toisin päin. Kyseessä on biologinen vaikuttaja. Tosin, eivät kaikki pysty vetämään omaa pulkkaansa, vaikka kykyä olisi. Sen verran monta vasaa kasvaa jonkun toisen navetassa. Pitäisi olla joku muistuttaja, muuten tärkeät asiat unohtuvat.
No mistä tuossa elämän suurimmassa salaisuudessa on sitten kysymys?
Miksi tarvitaan maatalo esimerkiksi, että saadaan tuhatvuotiset totuudet ilmoille? Koska maatalon isäntä opettaa lapsilleen, että lehmä pitää lypsää. Lehmä ei anna maitoa, se pitää siltä lypsää. Elämä ei anna mitä haluat, saat sen mitä pystyt siitä ottamaan. Oikein hoidettu ja terve lehmä tuo paljon maitoa, jos se lypsetään. Moottorin viritys, parisuhteen hoivaaminen. Lisää tehoa ja lisää lempeä. Näin on aika monen asian kanssa elämässä. Teollisuustuotanto on jo pidemmän aikaa liputettu ulkomaille edullisemman työvoiman ja kasvavien markkinoiden vauhdittamana. Uudempaa vaihetta on ilmiön teholaajeneminen, kun palvelutoimintojen ulkoistaminen ja siirtäminen ulkomaille on varsin yleistynyt suomalaisyrityksissä. Mutta toista se on, kun lehmä on omassa navetassa, täällä kotisuomessa. Lehmä pitää lypsää, ja ihan joka ikinen päivä. Ei ole vapaata. Ei ole välipäivät neuvoteltavissa. Ilman lomittajaa ei ole lomaa. Jos kevään kylvö jää tekemättä, on syksyllä kerjuu edessä. Tämä ei ole vaihtoehto maatalon väelle, mutta miksi entisen hyvinvointiyhteiskunnan valtamassalle on vaikeaa saada edes ilmainen hammasharja suuhun? Johan se Hulkon Andykin jaksaa hoilata, vaikka on sekaisin, kuin seinäkello. Toisin kuin luullaan, hänen kohdallaan heroiini ei vienyt hampaita, vaan toi uudet. Mikä on sinun tekosyysi? Voi Mallorcan aurinko sentään.
Kävin taannoin kuuntelemassa Andya. Ja täytyy yllätyksekseni sanoa, että kyllä siellä hyviä elementtejä on. Kitara on opeteltu nuorena, jolloin lihasmuisti tuottaa automaatilla sen mitä tänään tarvitaan. Osa porukasta tietenkin tulee vain katsomaan, että pysyykö mies ylipäätään pystyssä. Toiset ihan vaan nähdäkseen kenestä niissä sketseissä aina puhutaan. Itse keskityin kuuntelemaan tarkasti ja tajusin, että tämä mies lypsää. Ei ole kiinnostunut muiden mielipiteistä, vaan toimii. Tosin välillä unohtuu missä ollaan ja mitä piti olla tekemässä, mutta onneksi yleisö muistuttaa ja kitara sylissä ottaa lihasmuistin kautta epäsäännöllisesti vallan. Ja kun esityslistaa ei ole, niin sieltä tulee mitä sattuu tulemaan. Katsos, sanoja ei tarvitse muistaa, jos vetää lonkalta. Kuten suurmestari Bruce Dickinson sen niin hienosti sanoi. ”jos unohtaa sanat, laulat vain roskaa, ja kukaan ei huomaa mitään”. Eräitä rockmusiikin salatuista hienouksista.
Ihminen pitää saattaa kiinnostumaan.
Siksi paras opettaja vie opiskelijat kirjastoon. Ja näyttää kädestä pitäen, miten kirjoja lainataan. Jos luulet, että tässä on jotain vitsikästä, niin olet pahasti hakoteillä. Tämän kaltaiset toimet ovat monille täysin tuntemattomia. Lukemisen aloittaminen on tahmeaa tai suorastaan mahdotonta, jos ei ole siihen tottunut. Hullua tässä on se, että edellinen opettaja, jonka tiedän toimineen näin nerokkaasti. On suomalainen yliopistolehtori, joka ei jätä asioita puolitiehen. Vielä hullumpaa on se, että kyse on yliopisto opiskelijoista. Siis aikuisista ihmisistä, jotka haluavat olla siellä, opiskelumaailman huipulla. Miten voi olla yliopisto-opiskelija, ja ei osaa lukea. Ymmärtäisin asian paremmin Trump maassa, jossa pääkaupungissa kolmannes asukkaista ei osaa lukea. Oletko yllättynyt? Amerikkalaisen jalkapallon luvatussa maassa, jopa kaksikymmentäprosenttia yliopisto valmistuneista ei osaa lukea. Minkä arvon antaisit kyseisen opinahjon tutkinnolle? No, kun kirjat on haettu yhdessä ja ne on pakko lukea osana opiskelua, niin kyllä se sitten alkaa sujua, jos siis on sujuakseen. Parantava pakko on hyvä ajuri. Oppii kysymään ohjeita.
Onneksi tiedonmäärä ei vieläkään ole älykkyyden mittari. Muuten oltaisiin ongelmissa. Siis pahemmissa, kuin nyt jo ollaan. Väärän tiedon luvattuna aikakautena, sinulle syötetään pavunköyttä sellaisella vauhdilla, että hälytykset jäivät sekamelskaan. Kukaan ei jaksa enää kiinnittää huomiota ja sinne meni. Vakuutus ei korvaa silti mitään. Olisit lukenut pienen printin. Tiedän, puuduttaa, ei jaksanut. Käyttöehtosopimukset ovat vain olemassa ja välttämätön paha. Pakko hyväksyä, jotta saa jatkaa. Microsoftin käyttöehdot ovat vähän niin kuin väärä avioliitto. Lopulta rullaat vain loppuun ja suostut kaikkeen. Voimat oli jo käytetty.
Yksi haaveilee omasta uima-altaasta ja toinen antaa kartanonsa altaan mädäntyä.
Yksi säästää rahaa, jotta saisi joskus auton. Työmatkat olisivat helpompia autolla. Samaan aikaan joku toinen on ajanut unelmiensa autolla jo vuosia, mutta silti etsii aina uutta. Mistä tässä onnettomuudessa on siis kysymys.
Ilman unelmointia me kaikki kuolemme. Täytyy olla tasoja, joille nousta. Jotain minkä perään unelmoida. Ilman tätä, ihminen odottaa vain hitaasti kuolemaa. Kiipeilyn välissä pitää muistaa harjoittaa kiitollisuutta siitä mitä on. Pitää olla ymmärtäväinen sille, että on olemassa enemmän ihmisiä, jotka antaisivat mitä tahansa saadakseen sen mitä sinulla jo on, sen mitä sinä et osaa arvostaa.
Vähän niin kuin johtaja, josta ei koskaan tule hyvää johtajaa, ennen kuin ymmärtää arvostaa ihmisiä tarpeeksi. On hyvä oppia sanomaan, en pysty tähän yksin. Tarvitsen sinua. Johtajasta tulee mahtava, kun hän ymmärtää, että se on hän, joka tarvitsee ihmisiä, ei toisin päin. Toki meillä on säännöt, jotka tekevät elämisestämme reilua kaikille. Ja niin pitääkin olla. Tätä pitää myös valvoa. Välillä hieman ravistella häkkiä, jotta johtaja tekee asian selväksi kaikille. Ilman tätä, ihmisviidakko olisi aika raju paikka. Vai mitä mieltä olet eläinten kohtalosta ihmisten käsissä? Planeetan valtias on julma hallitsija. Joka ampuu autonsa ikkunasta harrastuksekseen apinoiden perheenjäseniä. Ja my sitten niiden käsiä tuhkakupeiksi rikkaiden pöytiin. Ei siellä yritysjohtajan pöydässä paljon rahvasta mietitä, siis jos ei ole jo mietitty. Ja tällä en tarkoita sitä, että saat kuulla päätöksistä, kun sinulle niistä kerrotaan. Vaan sitä, että olit pöydässä mukana, kun asioista päätettiin. Martin Saarikangas sanoi hienosti, että ihmiset nousevat juuri sille tasolle, mihin heidät päästetään. Parhaimmat nousevat ihan itse. Heitä usein yrittäjiksi tai yrittäjähenkisiksi kutsutaan ja he muistavat kiittää kanssa matkustajiaan. Tällaisia ihmisiä me kaipaamme. Paljon sanottu legendaariselta ”pullamössösukupolvi” käsitteen luojalta.
Kasvaminen vie paljon enemmän aikaa, kuin luulet.
Johan sen ihminen hienosti todistaa. Lopulta se tapahtuu kuitenkin paljon nopeammin, kuin ikinä olisit osannut kuvitella. Kysypäs asiaa, vaikka ihmiseltä, joka joutui kasvamaan ilman vanhempia, sieltä varhaisesta lapsuudesta asti. Ihminen pysyy hengissä, vaikka pulloja keräämällä. Savannilla tilanne on hieman erilainen. Ja hyvästä syystä. Ilman selviytymistaitoja tulet syödyksi. Ihminen on luomakunnanolennoista siitä erikoinen olento, että aivojemme ansiosta olemme kykynevaisiä punomaan juonia. Osaamme olla todella katalia olentoja, jotka saavat vanhemmat hylkäämään lapsensa, ilman syytä. Riittää yksi mielenvikainen ja väärän itserakas ihminen, joka ei välitä mitä sinun lasillesi tapahtuu. Alkaa vastaan kääntö. Sitten juodaan viiniä ja lyödään. Minne katosi huolenpito ja kasvatusvastuu. Taisi mennä aikanaan oman pesuveden mukana. Älä siis koskaan aliarvioi ihmisten aivopesuohjailun voimaa ja tosiasioita. Kaikki eivät saa samoja lähtökohtia, joten tiedät vain sen minkä näet. Kysyminen auttaa. Avautumaan saaminen vielä enemmän. Useimmat miljonäärit ovat entisiä kerjäläisiä. He vain oppivat kanavoimaan halunsa tuottamiseen. Eivät osanneet kaivata, kun ei alun perinkään ollut mitään. Vertaus on hyvä siinä, että oli sinussa sitten mitä tahansa piileviä kykyjä, ne eivät anna sinulle mitään, vaan ne pitää lypsää sinusta ulos.
Kun ensimmäisen kerran kuulin sanat, lauluäänesi menee suoraan läpi.
Oli vaikea uskoa, että hän puhuu minusta. Uskottava oli, kun hän sanoi sen uudestaan. Muistan kyllä, että olin harjoitellut. Ymmärsin joskus kasvupolullani, että harjoittelu on avain kaikkeen. Sitten pitää katsoa ja kuunnella itseään. Kun kukaan ei tehdessään näe omia virheitään. Kuten televisiojuontaja ei tiedä, että hänellä on joku hauska maneeriksi kutsuttu poseerausasento tai tahaton pakkoliike, ennen kuin joku siitä hänelle kertoo. Tai ehkä huomaa itse, jos on viisas. Katsos, lauluäänen sävyllä ei ole väliä, jos et pysy nuotissa. Ja äänenpaineen laskut ja nousut ymmärtää vasta sitten, kun on kokenut ja nähnyt ihan itse. Ihminen tykkää laadukkaasta ja laatu on tasaista, myös epäharmonioissa.
Jos selitys ontuu, niin senkin tietää ihan itse. Yleensä johtajat syyllistyvät tähän, kun tekevät päätöksiään, epäinhimillisin perustein. Rasitteista pitää päästä eroon. Johan siellä savannilakin loukkaantuneet syödään ensiksi. Miksi ihminen olisi mitenkään erilainen. Eihän ihmisillä ole kykyä suojella toisiaan. Siellä missä on selityksen makua, ei selitys riittänyt selittämään. Kaikki kyllä tietää taustat, mutta yritetään säästää kasvot. Jos työt loppuvat, ei sillä ole enää väliä. Jos työt kuitenkin jatkuvat yhdessä, lauletaan samoja lauluja, muuten käy kuten pienimmälle. Ja kaikki tietä mitä pienimmälle kävi. Tai kävi siihen asti, kunnes se hankki aseen. Sitten virneet hyytyivät. Tämä pitää aina pitää mielessä.
Muistan, kun siskoni kävi aikanaan laulaja Anastacian konsertissa.
Kun näimme seuraavan kerran, hän sanoi hurmaantuneena, miten voi niin pienestä ihmisestä lähteä noin iso ääni. Katsoin muuten huvikseni, että daamin suosituimpia kappaleita on toistettu yli miljardi kertaa eri toistopalveluissa. Huonompiakin suorituksia käsittääkseni on. Itse koin samankaltaisen hämmentävän kokemuksen nuorempana, kun harrastin thainyrkkeilyä. Sparrasin sellainen pienen mitättömältä näyttävän miehen kanssa, eräänä perjantain treeneissä. Hän osoittautui taianomaisen taitavaksi. En saanut yhtään mahdollisuutta lähestyä häntä, ilman, että minut oli torjuttu ja minua kohti tehty joku liike, joka kertoo mitä jatkuvista virheistäni olisi tapahtunut. Hän vain sattui olemaan Thaimaan kansallisaarre ja 14-kertainen maailmanmestari Jomhod Kiatadisak. Tämä tyyppi oli saman ikäisenä jo kokenut bambujen potkija, kun minä vielä taputtelin santakakkuja hiekkalaatikolla. Meillä oli siis vähän erilaiset leikit tahoillamme. Molemmille kuitenkin yhteistä oli se, että nuorena piti oppia puolustautumaan pakon edessä. Molemmat saivat elää maailmassa, jossa hakataan tai tullaan hakatuksi. En väitä, että Thaimaan kasvuolosuhteet olisivat jotenkin verrattavissa espoolaislähiön maisemiin. Mutta lyönti on lyönti ja potku on potku. Tuli se sitten takaraivoon koulun käytävällä kiusaajan toimesta, kun opettajat loistavat poissaolollaan tai Lumpinin kaduilla, kun vedonvälittäjät haluavat nähdä kuka seuraavaksi päästetään kehään. Kumpikaan ei käynyt peruskoulua. Kumpaakaan ei heikoksi enää sanota. Mikään muisto ei taida tuntua ihan yhtä makealta, kun se hetki, jolloin kiusaajat vaihtoivat kävelyreittiä kadun toiselle puolelle. Olen tässä vuosien varrella usein huomannut samanlaisia vaikutuksia, elämän osa-alueesta riippumatta.
Aina, kun tekemisen laatu, määrä, ammattitaito, saavutukset, käytöksen hienous nousee ihailtavalle tasolle, alkaa väärintekijät vaikenemaan. He juovat kenellä on maitoa. Oletko lypsänyt?
Sinusta on siihen, usko pois.
t. Antti