Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Elämää kannattaa hieman pohtia. Sinusta olisi, mutta elämä vie. Kun hieman tarkemmin katsoo, niin huomaa suurimman osan olevan hieman masentuneita. Jotain puuttuu, joku on koko ajan vähän väärin. Pelot ja riippuvaisuussuhteet antavat olosuhteiden muokkautua epäeduksemme. Mieli laskee näitä kaipauksia yhteen koko ajan, välissä pitää syödäkin. Ajatuksia olisi vaikka minkälaisista täyttymyksistä. Mutta ei uskalla, ei pysty. Eikä ole mitään takeita, että tälläkään kertaa onnistuu. Silti muurahaiset onnistuvat. Tekevät kunnes. Jotain mikä olisi pitänyt opettaa jo lapsena leikkien keskellä. Välillä liian ohut legotorni kaatuu. Hyötysuhde opitaan ja omat taipumukset esittävät itsensä. Kaikista ei ole puhelinmyyjiksi, ei vaikka kuinka kaikki olisi siitä kiinni. Siksi paukut pitää osata laskea oikein. Hevosvoimista riippumatta, kaikki voi mennä siltikin pieleen. Otsikon lause tuli mieleen, kun ajattelin tämän hetken eniten mielessä pyöriviä kaipauksiani. Sitä mikä putkahtelee vähän väliä vatsan pohjan kautta, kuin salaa nurkan takaa. Kuinka koulukiusaajan lyönti välitunnin päätteeksi, vielä jännittämättömään vatsaan. Kiusaajan, jonka kotona jääkaapin ainoa täyte on valo ja elämän täyttää surkea yksinäisyys. Mistä kaverit, joiden kanssa kannattaa. Siinä kysymys.
Sitten alkaa täyttäminen.
Ensin maha täyteen. Vaikka pulloja keräämällä. Varastaako lapsi kaupasta, jos syö nälkäänsä? Raukka, kun sai ruokaa viimeksi toissa päivänä. Varastaako rahaton, kun pöllii apteekista lääkkeitä kuolevalle? Onko itseään puolustava murhaaja, kun tappaa vahingossa lapsensa päälle käyneen puukottajan? Moraaliseettisiä kysymyksiä riittää. Omalle kohdallesi tulisi miettiä, mitä sieluni tästä itseni tämän hetken kuluttamisesta oikeasti ajattelee. Onko ne todella esivaihdevuodet, jotka siellä yöllä herättelee, vai jotain muutakin. Onko omassa käytöksessä kuitenkin niitä palvelusrikkeitä. Harva toimii edukseen.
Täyden mahan jälkeen tarvitaan tekemistä. Muuten tylsyys ajaa hölmöilemään. Mitä nuorempi, sitä lapsellisemmat kujeet. Pelleilevä äänenkäyttö, saattaa kuitenkin piilottaa kauniin lauluäänen taakseen. Jotain, mistä tulisi olla selvillä, ilman rangaistuksenpelkoa. Ei niin, kuten ala-asteen laulukokeessa kävi. Kun tiesit, että koko luokka kuuntelee oven takana. Voi miten pieleen esityksesi vedit. Jännitys ja tieto yleisöstä, aiheutti äänenmurroksen alkamisen, kuin taikatempusta. Ilkeät naurut oli taattu. Mieli on pysyvästi myrkytetty. Laulujoutsen vaikenee iäksi. Tai ehkä ei, riippuu opettajaonnesta. Jos kotona ymmärretään riittävästä, annetaan kukkien kukkia. Tarkkasilmäinen opettaja huomaa taipuvaisuudet ja työntää siihen suuntaan missä sisältöä olisi. Viulu on kieltämättä epävireessä aika karmean kuuloinen laite. Mutta, kun sitä oppii soittamaan, alkaa yleisö Itkemään monesta syystä. Kahdeksantunnin päivittäiset harjoitukset tuottivat tulosta. Enää ei pidetä hulluna. Taika voi olla monessa paikassa. Kuten laulun sanojen pohjahyrinän kauneudesta, vaikka itse käytetty ääni ei olisi runon lausuntaa kummempi. Tee sitä vain sielusi kyllyydestä, niin palkan saat. Siitä sielusi kiittää.
Tie miehen sydämeen vie vatsan kautta. Olet varmasti kuullut kaikenlaisia vanhan kansan viisauksia. Päivän päätteeksi jokainen kaipaa rakkautta. Jopa siinä määrin, että keksii vaikka mielikuvituspuolison, josta alkaa kertomaan somessa. Ihan vaan sen vuoksi, että menneisyyden traumat ovat liian rajuja mielelle. Jostain tulee paine miellyttää ympäristöä, koska muuten ei kelpaa. Sanotaan, että ei haukku haavaa tee, mutta liian usein mielen haavat jätetään vuotamaan. Ei tule laastaria mielenhaavan päälle, vaikka sormeen se löytää tiensä välittömästi. Ehkä se on juuri tuo. Liikaa ollaan hiljaa, eikä keskustella. Vihaa riittää mielikuvituksen ansiosta, mutta missä on ihmistä huomioiva keskustelu. Hei, kiitos, anteeksi, miten voit? Miten voisin tehdä sinusta tänään onnellisemman? Siinä oikeat taikasanat. Huomaatko miten vaikeusaste kasvaa, vaikka kyseessä on vain sanoitus? Kenenkään ei ole tarvinnut vielä tehdä mitään. Koska olet itse viimeksi kuullut tuon viimeisen? Aivan. Kannattaa lukea Raamatun tarina siemenen kylväjästä. Hyötysuhteen sisällä on rajoja, jotka tulee ymmärtää. Joko elät ja teet eduksesi, tai odotat vain hidasta kuolemaa. Valinta on sinun. Mitään minkä taot eläessäsi, et kuitenkaan vie mukanasi. Sinulla on vain muistot ja tämä hetki. Huomisesta vasta haaveilet. Kysyvä ei tieltä eksy ja järkevä muistaa kerrasta.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Elämä vie ja jokaisen voimat rajoittuvat tuotantotehoon. Kun menee pieleen, voi iskeä masennus. Voi käydä niin, että ennakkoverot jäivät neuvottelematta uusiksi ja koska masennus pisti tarttumaan pulloon, vei viina koko ihmisen. Jäljelle jäi vain iso velka, ei mistään. Velkaisellekin tosin aurinko paistaa, joten häpeilemätön voi saadakin jotain vielä aikaiseksi. Ihmisille on tämän ajan hermolla kehkeytynyt liian helpon elämän kuva. Kaiken pitäisi olla helppoa. Miksi minun pitää, kun tuon ei tarvitse. Ehkä kyseessä on yksilön omat valinnat, säästäväinen elämäntyyli, ehkä perintö. Naapurikateus pistää elämään yhteiskunnan tuilla ilmaiseksi, koska niin se naapurikin saa. Tekemättä mitään. Miksi minun pitäisi?
Ehkäpä sijoituksena elämääsi. Toisen tavoitteita ei kuitenkaan pidä yrittää ymmärtää. Siellä voi olla niin eri ajurit, että et koskaan ymmärtäisi toisen tarpeita. Ja kyllä ihminen pysyy loppupelissä elossa aika pienellä. Se, joka tuhlaa elämänsä sirkushuveihin, on valintansa tehnyt. Toivotaan vain, että kukaan sivullinen ei joudu siitä liikaa kärsimään. Itse kyllä, voi joutua maksamaan häpeän hinnan ja se on monesti tappava. Voihan sitä sitten esittää, ettei muista mitään. Aloittaa uudestaan, kuin tyhjästä. Tässä kohtaa vain käy yleensä niin, että loukattu ei ole unohtanut. Hän, joka ei viettänyt viinanhuuruista elämää, jonka sielu kasvoi narsismista poispäin. Ei enää sulata auervaaran lepertelyitä. Nehän ovat vain lirkutteluita antamaan juopolle lisää viinaa ja helpottamaan hänen hetkellistä elämäntuskaansa. Se, mikä on työllä ansaittu, ei pidä liian helpolla turhuuksiin luovuttaa. Tunne arvosi, älä myy itseäsi halvalla.
Mitä jäljellä jää?
Ehkä lapsia tai opetuslapsia, jotka opetit laulamaan. Teitte yhdessä lauluja ja tästä syystä lapsesta tuli rohkeampi ja harjoittelevaisuuden tärkeyttä ymmärtävä. Hyvää elämää elävä poikkeuksellinen yksilö. Sellainen, joka osaa ottaa huomioon, eikä tuhlaa elämäänsä murehtimiseen. Hän laulaa laulujaan. Ei ehdi murehtia. Hän ei juokse hautaan laulamaton laulu rinnassaan, kuten niin moni meistä tekee.
Ehkä autoit ihmisiä, jotka muistelevat sinua jostain. Itse sain juuri suuren lahjan, kun entinen työkaveri kutsui häihinsä. Emme ole nähneet vuosikausiin. Ja siitä on kohta kohta kymmenen vuotta, kun teimme viimeksi yhdessä töitä. Tapanamme on ollut käydä silloin tällöin yhdessä syömässä ja monesti mukaan tulee sitä ydinporukkaa, jonka kanssa saimme ilon ja kunnian tehdä töitä yhdessä. Nämä ihmiset ovat olleet raikas tuulahdus, menetetyksi luullun ihmiskunnan keskellä. Vielä on toivoa.
Heille, kenelle on paljon annettu, on suurin vastuu. Näin sanoi työkaveri, joka herkisti minua kaikkein eniten. Sanat, jotka saavat kylmät väreet hiipimään selkäpiitäni pitkin, vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Hän piirsi meistä taulun seinälleni, jossa kaikki juoksevat vauhdikkaasti töihin. Minulla oli kuulemma tällainen vaikutus ympäristööni. Ei siksi, että piiska olisi heilunut, vaan heimomme huolenpidollinen omatunto saneli säännöt, jossa ei loisia hyväksytty keskuuteemme. Ihmisten elämästä oli tulossa parempaa. Sitä ei pilaa kukaan. Ai, että kaipaan näitä ihmisiä. Ja huomioi tämä asia, että nyt puhutaan ihan vaan työpaikasta. No, jos töissä kerran pitää käydä, niin tehdään siitä edes energiamme arvoinen paikka. Sellainen, johon on kiva tulla. Mikä estää? Aivan, ei yhtään mikään.
Ai, että kaipaan teitä!
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti