Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Muistan, kuinka olin nuorena poikasena valmis jopa satuttamaan itseäni ehdottomuuteni vuoksi. Olin mennyt lupaamaan ääneen jotain sellaista, josta syntyi kunnian velkasuhde esimieheen. Onnekseni esimiehen elinkaari yksityisellä työnantajapuolella on kovin lyhyt. Joten, kun he saavat kenkää, tuo velkasuhde päättyy. Niin kävi tälläkin kertaa. Sitä kohtaloa en tosin olisi hänelle suonut. Kokemuksieni mukaan, julkisella puolella tällainen velka olisi tälläkin hetkellä vielä suojaisasti hautaan asti mukana kulkeva. Mutta tämän päivän muutosneuvotteluiden ulkoistusvauhdilla, myös nämä suojatyöpaikat muuttuvat uhanalaisiksi. Läheltä hetken touhua katsoneena, tuo rahankäyttö valtiolla on sen tason sekoilua, että oksat pois. Näin on rahan kanssa ollut sotakorvausten jälkeen. Vaari vainaa aikanaan sanoi, että tämä pullamössösukupolvi ei enää moisista korvauksista selviäisi.
Suojatyöpaikkoja on kahdenlaisia. Yhdessä loisitaan ja toisessa ei pystytä itsestään huolehtimaan. Jälkimmäiseen laitan rahani mielelläni. Toiselle opettaisin isän kädellä, mitä loisimisesta seuraa. Enää ei nautita ilmaista lounasta. Suojatyöpaikat vähenevät. Kurjaa heidän osaltaan, jotka sitä tarvitsevat ja kurjaa maksajan osalta, kun loiset saavat edelleen mellastaa. 90 luvun alussa alkanut lamakierre saa näköjään myös tämän päivän päättäjän hyväksymään oman loisimisen, ja etsimään tehokkaampia keinoja verhoilemaan alati oheneva ruoka-apu hernekeittosi vain olosuhteista johtuvaksi. Rahankäytön älyttömyydestä mainitseminen, johtaa Siperian vankityöleirille. Hmm, tämähän on jostain roistovaltiosta tuttua. Ei kai suomessa sentään. Nooh, jumala foogle päättää, mitä sinä näet ja uskot. Korona niminen peli, on hieman muuttunut omista lapsuusvuosista. Voihan lääke-edustaja sentään.
Vuosien uskollisuus voi olla myös täysin turhaa työtä.
Kaikki minkä eteen olet tehnyt työtä, on yleensä riippuvainen sopimuksista. Ja vaikka kuinka hyvin suunnittelet kuponkisi, siltikin joku mokelo kiristää sinut luopumaan oikeuksistasi. Vornasen tyyliin. Varsinkin vahvat mokelot tekevät näin. Raiskaavat, koska pystyvät. Siihen voit siis luottaa. Mokelo raiskaa uudestaan. Heitä ei kiinnosta pätkääkään mitä sinulle tapahtuu. Harvassa on se pomo, joka suunnittelee sinulle jotain hyvää.
Sellaisiakin olen onneksi tavannut. Hyviä ihmisiä, joille toiset ihmiset ovat myös ihmisiä. Otetaan yksilöt aina huomioon, vaikka se ei olisi helpointa ja halvinta oman edun valvontaa. Suurin osa mokeloista syyllistyy alhaisuuksiin. Heille sinä olet vain limaa, joka saakin valua katuojaan. Tai ryömiä jonnekin kiven alle kuolemaan. Sinua käytetään, kunnes olet vainaa. Sitten uutta orjaa putkeen. He eivät lähetä kukkia muistotilaisuuteesi, vaan nauravat tautiaan ilmoille. Yllättyisit, miten paljon sekopäitä vastuuasemiin päätyy. Sinun hyvä elämäsi on siis onnenkantamoisista kiinni. Jos tulee hyvä kuningas tai kuningatar, olet paremmassa turvassa ja parempi tulevaisuus kutsuu. Mutta jos tulee paha ja hänet valitset, olet luovuttanut oikeutesi parempaan. Varsinkin, kun valitset tämän paskan ihan itse. Ja jos väität, että joku toinen valitsee puolestasi, kun valinnan valtaa ei sinulla ole. Niin taas valehtelit itsellesi. Vain puu joutuu ottamaan sen raiskaussahaajan lähelleen, kuka lähelle päästetään. Katsos, kun autoilija voi nostaa kytkintä. Ja sinä et ole puu.
Markkinatalous tosin toimii sillä tavalla, että se luottaa sinun lapsellisuuteesi. Ja tämän vuoksi vain rankaisijat, jotka ovat valmiita läpsimään kiukuttelevat lapset kylmästi hiljaiseksi, huomataan ja huomioidaan. Tässä mahdollisuuksien valtameressä, valta-asemien ryöstökalastuksessa. Ja ainahan joku pahaa aavistamaton tarttuu syöttiin ja ansa on viritetty. Palkkatyö ei ole koskaan tehnyt ketään niin rikkaaksi, että taloudellinen riippumattomuus olisi saavutettu. Yrityskaupoilla kyllä, mutta sekin on yleensä vaatinut niin paljon töitä, että muusta et juuri tiedä. Se on kuulemma kuitenkin kivampaa itkeä Mersun ratin takana, kuin haisevan ja ruostuneen 90 luvun mätäisen Fiatin penkillä. Eräs viisas vain sanoi äskettäin, että onneksi en ole oravanpyörässä. Auto on vanha, mutta toimii, vuokra on niin halpa, että rahaa jää säästöön. Kulut ovat niin pienet, että rahaa jää säästöön silti, vaikka joka kuukausi ei edes tarvitse tehdä töitä. Jää aikaa tuottaa omia juttuja ja niistä tulee lisää leipää. Saa tehdä sitä mitä rakastaa. Saa lempiä rakastaan. Taito ja maine on tuonut hyvää elämää. Vaimo rakastaa ja pitää huolta. Ystäviä on. Ei tarvitse laskea minuutteja, kun elämä vaan vilisee. Ei silmissä, mutta elon laadusta johtuen. Ei mene aika hukkaan. Tuli hyvä elämä. Kaukana orjuudesta. Rakenna ensin, osta vasta sitten, jos vielä tahdot. Mieti vielä. Ilmankin pärjää.
Vatsanpohjasi on täynnä tietoa.
Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, niin sitä se on. Ainoastaan sijoittaja voittaa, jos se on hänestä kiinni. Sinä velkainen pikku piru voit soutaa tuskaasi jonkun toisen järvellä. Tämän olisit tiennyt, jos olisit kuunnellut vatsaasi. Katsos, sinä et voi suunnitella tulevaisuutta, koska sinä et ole vielä siellä. Voit suunnitella vain sen minkä tiedät nyt. Kysy vaikka Kodakilta tai Robert Scottilta. Silti aniharva jaksaa syödä kaurapuuroa tarpeeksi nautiskellen.
Tulee siis vaihtoehtoja, joista et vielä ollut tietoinen tai niitä ei voinut odottaa. Jos kuitenkin suunnittelit sen mukaan, mikä on pahin mahdollinen mitä voi tapahtua ja sen kanssa voit elää. Anna mennä. Joskus selviydyt hiuskarvan varassa. Jos henki meni, se ei enää haittaa. Jos henki ei mennyt, voit aina rakentaa uudestaan. Nyt olet viisaampi. Ja sinun tienaamasi rahat eivät valu jonkun toisen kulisseihin. Fasadi, julkisivu. Yksi suurimmista remonteista, mitä linnaan tulee. Julkisivuja on riittää. Yleensä liittyy kasvoihin. Jokaisessa kulttuurissa pyritään säilyttämään kasvot toisten edessä. Siksi luottotiedottoman on vaikea myöntää tilanteensa. Oli syy tilanteeseen mikä tahansa. Eikä sekään ole mikään loppu. Vain kuolema on loppu. Siinä kuittaa sitten loputkin velat. Kysymys kuuluu, miten viisaasti sijoitat ja tienaat. Jos sinulla ei ole mitään, niin sinulla on vain aikaa. Jos tuotat jotain toisille kelpaavaa, sinulla ei tule olemaan mitään hätää. Jos tuotat toisten kanssa, on vielä turvallisempaa. Pitää vain tuottaa. Myydä ja tuottaa lisää myytävää. Kun opit elämään 90% tuloistasi, ei sinulla ole mitään hätää. Harva vain tykkää kaurapuurosta niin paljon, että se saisi jäädä osaksi jokapäiväistä leipää. Siksi menestys ei ole kuin harvoille ja valituille.
Ei riskiä, ei palkintoa. Ja uudestaan.
Palkka on se harha, jolla yksinkertainen työmuurahainen puristetaan turvallisuuden muottiin. Ja sehän sopii. Turvallisuushakuisuus on niin sisäänrakennettu ominaisuus ihmisyydessä, että sitä on turha ihmetellä. Samalla tavalla, kuin luolamiehen aikoihin, myös jokainen nykypäivän yrityskulttuuri syntyy turvallisuuden ympärille. Ilman luottamusta ei ole ketään hengailemassa, koska luottamus siihen, että palkka tulee, on se syy, miksi ylipäätään työpaikalla hengaillaan. Joku reppana yrittäjä voi yrittää änkyttää toisin, mutta vain hetkellisesti. Koska hänkin on pian jossain ”vain” palkkatöissä, mikäli kauppa ei käy. Kysymys kuuluukin, mitä olet myynyt viime aikoina. Autuas on se, joka kaupan taidon osaa ja tunnollisesti suorittaa. Hyötyä ostajalle.
Kaikessa on riskiä. Pakettitarjous tuntuu kivalta yt sekamelskassa, mutta jostain pitää silti uusi leipäpuu löytää. Ei välttämättä ihan samantasoinen ja heti tarjolla, kuin mitä haaveilit. Kun uskottelit itsellesi, että kyllä jotain sitten äkkiä löytyy. Yleensä menee vuosi. Vähän sapattia venyykin masennuslääkkeen partaalle. Ja yleensä maailmaa syytetään oikeudenmukaisuudettomaksi paikaksi, vaikka monessa asiassa se on juuri päinvastoin. Se menee sillä tavalla, että sijoitat aikaasi ja vain viisas sijoitus tuottaa. Pitää mukautua ja myydä sitä mikä kaupaksi menee. Siksi pitää olla laaja tarjonta. Ja tarjota sitä niin laajasti, että viisaus hyötysuhteesta tulee. Ensin ilmakiväärillä ja sitten tykillä. Tämän sinä jo tiedät. Ilmakiväärillä ampuminen alkaa vain puuduttaa melko pian. Jälkeä ei juuri synny. Kysymys kuuluu, jaksatko ampua puutuneena ja tarpeeksi pitkään. Vai viekö hetken tykkitulen ilotulitus huomion mennessään ja sitten tulee pitkä pimeys. Onhan niitä uudenvuoden raketteja kiva katsella talvisella taivaalla. Maksa kuitenkin laskut ensin ja osta raketteja vain, jos sinulla on varaa heittää ostosumma roskikseen. Kannattaa joskus kokeilla. Heitä viisikymppinen kaivoon ja odota hetki. Tulee mielenkiintoisia tuntemuksia. Samoja pitäisi tulla, kun heität ruokaa roskiin.
Älä seiso itsesi edessä.
Yksi potee krapulaa vuoden ensimmäisenä päivänä. Toinen vuoden jokaisena viikonloppuna. Suurin osa potee moraalista krapulaa koko elämänsä, koska ei tee itselleen palveluksia. Niitä, jotka toisivat sinulle haluamasi elämän. Sen mitä haluat rakentaa. Menestyä siinä. Kavereiden kanssa on niin kiva käydä häpällä. Maailma on ostettuja kuntosalikortteja täynnä. Mutta käyttöaste vain on sama, kuin kirjastokortilla keskimäärin. Noin kolmeprosenttia. Tuota on vaikea käsittää. Mutta täyttä totta tuo on. Kuntosalialan asiakaskunta on noin neljätoistaprosenttia alueen asukkaista. Ruotsissa tuohon kymmenen vielä päälle. Ymmärtäisin tämän paremmin kirjastokortin kohdalla, kun se on ilmainen. Mutta kuntosalikortti maksaa aina rahaa. Suurin osa on siis vain salin ihanneasiakas. Käy kerran ja sitten katoaa. Ei kuluta laitteita, eikä vie tilaa. Suostuu hymyilemään leveästi somen referenssi kuvassa. Ai, että. Vain siis tullakseen uudestaan, kun seuraava moraalinen krapula iskee. Koskaan ei tule tuloksia, mutta voi sanoa käyvänsä salilla. Kiva peppu selfie. Minulla on sinulle uutisia. homman nimi on tulokset.
Minkä tahansa pelin nimi on tulokset. Teet sitten mitä tahansa. Tuottaa pitää. Viihde ei tuota mitään, jos joku ei siitä sinulle maksa. Ei siis ole olemassa mitään tasapainoa. On vain vaihtokauppoja. Jos työt ovat tekemättä, pitää viihdettä siirtää. Mikään ei tosin este tekemästä töitä niin viisaasti, että ehtii myös viihteelle. Kiire on vain ammattitaidon puutetta.
Opi totuus sielusi eheydestä.
Mikä sinua estää, mikä sinua vie. Juu, tavat on opittu joskus ja niistä on vaikea päästä eroon. Ongelma on se, että jos teet helppoja asioita, tulet samalla helpoksi. Mielenlaatu muovautuu helppoa rakastavaksi. Tuska ei tuota mielihyvää. Tiesitkö, että itsetunto voi rapautua niin, että kuvittelet olevasi menetetty tapaus. Et enää välitä mitä sinulle tapahtuu. Et ennen kuin alat taas tekemään itsearvostuksen arvoisia juttuja. Se tarkoittaa sitä, että sinä luet kirjaa hotellihuoneessa, kun työkaverit menevät ryyppäämään ja huoraamaan. Yksinäisyys on se hinta, jota maksat, kun nostat tasoa muiden jäädessä luokalle. Etkä sinä lue enää mitä tahansa kirjaa. Vaan sitä, mistä on sinulle hyötyä. Jotain, mikä rakentaa sinusta viisasta, innostunutta ja suorituskykyistä tyyppiä. Sellaista, jolle ei tehdä ilkeitä temppuja. Ainakaan ilman seurauksia. Sellaista, joka oppii uutta ja opettaa sitä muille. Tulee hyvän kierre. Kauppa käy.
Menneisyys on muovannut sinua. Ja vain se menneisyys, jonka annat rankaista itseäsi, jatkaa matkaa sinun estämiseksesi. Mutta huomista ei ole vielä kirjoitettu. Kun joku on sinua loukannut ja sinä kannat kaunaa. Vain sinua rangaistaan. Ja sinä itse olet rankaisija. Eiköhän vain anneta ne rangaistukset sinne, minne ne kuuluvatkin.
Pitää olla hyvä, jotta houkuttelee onnetarta.
Onnetar voi suosia vain heitä ketkä pelaavat. Pitää mennä kouluun, jotta voi oppia uutta. Pitää suorittaa opinnot, jotta saa todistuksen osaamisesta. Pitää tehdä työtä, jotta osaa sen mitä opiskeli, jotta ei huijaa ensin itseään ja sitten sitä, jonka piti saada osaamista osakseen. Sitä kutsutaan uhkapeliksi, kun yrittää mennä tutkan alla, naamioituneena, kenenkään huomaamatta. Kohta jää kiinni ja paljastut.
Jos olet niin tyhmä, että pelaat uhkapeliä ja luulet voittavasi ilman huijausta. Olet todellakin tervetullut pokeri pöytään. Rajatonta luottoa tarjotaan. Se on saatanan tapa ostaa sielusi. Mietipä, miten arvokkaasta tuotteesta on kyse, kun aina joku haluaa sielusi. Oli se sitten itse kaikkivaltias tai piruista pahin. Auervaara haluaa siveytesi, kuin sarjamurhaaja lovia vyöhönsä. Tuota peliä ei kannattaisi pelata, nautiskella nyt venäläistä rulettia elokuvien lisäksi, myös ihan elävässä elämässä. Mutta elämme helpon aikaa ja helppoa rakastamaan oppinut, ei juuri hetkellistä nautintoa pidemmälle pohdiskele. Siksi saalistajat onnistuvat saastuttamaan tänä päivänä helpommin, kuin koskaan. Mikään ei ole surullisempaa, kuin turhaan menetetty sielu. Sellainen, joka päivän päätteeksi halusi vain tulla rakastetuksi. Helppo vei mennessään. Missä oli kasvattaja, kun sitä tarvittiin.
Elämänkoulu on ehkä opettanut sinua pakon edessä, mutta et sinä tuota kohtaloa omalle jälkikasvullesi halua. Tai sitten ne pallerot eivät olleet toivottuja lapsia. Lopeta aina se minkä aloitit. Tai parempi, kun et aloita ollenkaan. Riita vaati aina kaksi. Ja miten niin, riita ei johdu sinusta, jos riita poistuu, kun sinä poistut paikalta. Yritätkö pitää kiinni jostain oikeudesta, vain periaatteen vuoksi. Jos se ei maksa, niin älä välitä. Joskus pitää maksaa, jotta tietää minkä arvoista joku on. Rauhaa osaa yleensä arvostaa, vasta kun olet kokenut sodan kauhut. Kun valheet paljastuvat ja totuus lyö tuulettimeen, taisit kuitenkin jo tietää. Yrititkö vain pitää kiinni jostain, mikä ei ollut sinun alun perinkään. Vain ansaittu kulta voi olla sinun pysyvästi. Mutta tämän sinä tiesit jo. Vain tienaamaan oppinut saa pitää rahansa. Kuten kova työ ei takaa menestystä, mutta laiskuus takaa aivan sataprosenttisella varmuudella epäonnistumisen.
Kypsynyt mieli ei yritä pakottaa ihmisiä valitsemaan sinua.
Rakkaus tulee, kun on tullakseen. Samoin tekee ystävät. Samoin tekee työystävät. Pitää olla rohkeutta kertoa tunteistaan, silläkin uhalla, että turpaan tulee. Yleensä turpaan tulee yhden suhde kymmeneen. Joudut koluamaan läpi nuo kymmenen opetusta, jotta löydät yhden sinulle sopivan helmen. Monta kertaa se niin kutsuttu ystävä, onkin ollut se pahin kateellinen paska, joka sabotoi kaikki unelmasi, vain koska haluaa vetää sinut mukaan omaan surkeuteensa. Sinä kelpaat vain vertaistukena, joka hylätään heti, kun sinulla menee paremmin. Tuntuuhan se pahalta, mutta parempi on olla ilman. Tiedät kyllä, kun osut oikeaan seuraan. Kaikki pienet väreilyt osuvat kohdalleen ja sinusta ollaan kiinnostuneita, myös silloin, kun mitään seuraa isompaa ei ole tarjolla. Sitä kutsutaan ystävyydeksi. Täällä sinua ei tuomita puolikkaalla tarinalla. Mitä jos tulisit toimeen ensin ihan itseksesi. Ja sitten saat toisista lisää onneesi, eikä onnesi ole riippuvainen ulkopuolisten armosta.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti