Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Kerroin viimeksi ihmisiä vaivaavien kammojen listasta. Se on pitkä se. Yhteistä kaikille kammoille on se tosi asia, että tiedä mitään omista kammoistasi, ennen kuin kohtaat niitä. Sitten alkaa itsesuojelu. Tyypin pitäisi mennä katolle töihin, mutta korkeanpaikan kammo estää kiipeämisen. Siellä työhaastattelussa pitää tosiaan oppia kysymään, ne oikeat kysymykset. Sitten, kun olet ottanut selvää, on aika tehdä selväksi. Johtajan toiseksi tärkein tehtävä. Tämä on se kohta, jossa yleensä lupaillaan pitkää ja huolellista perehdytystä. Mutta junaonnettomuuden lailla murskaudutaan palavan materiaalin sekaan. Ei, nyt ei puhuta siitä vitsikupongista, jonka kaikki muodollisesti täyttävät. Koska nyt kyseessä on se käytännön läheisempi asian kohtaaminen. Harvasta on siihen, mitä vaaditaan. Yleensä epäonnistumisessa on kyse suunnitteluvirheestä. Koska tämä kammojen selvittäminen ja kohtaaminen vaatii aikaa. Niiden kiertäminen vaatii aikaa ja uudelleen suunnittelua. Pitää olla harjaantunut silmä, jotta näkee oireet selitysten takana. Miksi joku ei suoriudu. Vain tekemällä oppii. Ja niin kauan kuin ohjaamista tarvitaan, ei kaivattua itseohjautumista tapahdu. Energiaa kuluu ja hyötysuhde ei parane. Kaksi tekee yhden työt. Tulokset heikkenevät, ote kiristyy. Ihminen palaa loppuun. Pitää siis opettaa siten, että oppilas tekee ihan itse. Kuulostaa helpolta. Miksi sitten suorituskyky ei kasva ja tulokset parane? Google on raju tarinankertoja.
Näyttämön etureunalla voi ramppikuume iskeä.
Ei sitä turhaan kuumeeksi kutsuta. Oireet ovat aika lailla samat, kuin oikeassa kuumetaudissa. Syke nousee, huimaa, posket punoittavat (sitäkin muuten joku pelkää, että punastuu julkisesti), huimaus, vapina ja kuumat aallot. Muistuttaa kyllä kovin kuumetautia. Itselläni oli aikanaan työkaveri, jonka dödö niin sanotusti petti. Aivan karmea kissan kusen katku, jos mitään esiintymistä oli edessä. Itse hän oli täysin tietämätön tästä oireilusta. Aivan karmea hikoilu. Kävimme keskustelun, jossa kysyin häneltä, että mikä on pahinta mitä voi käydä, kun esiinnyt, kuoletko, jos mokaat porukan edessä? Tästä lähti parantava keskustelu. Hän todella osasi asiansa, joten mitään oikeaa hätää hänellä ei ollut. Jostain hänelle vain tuli karmea esiintymispelko. Tätä et voi itsestäsi tietää, ennen kuin käyt esiintymässä. Työkaveria helpotti, kun hän oppi itsestään lisää. Varapaitaa töihin mukaan. Vähän vahvempaa hajua kainaloon. Hieman harjoittelua ja homma oli pulkassa. Hän käytti samaa tekniikkaa aikanaan omille suojateilleen ja sehän toimi. Se on jännä mitä hieman syvällisempi keskustelu voi saada aikaan. Hän oli kärsinyt tästä pitkään, mutta riitti, kun joku otti asian esille. Jonkun täytyy nostaa kissa pöydälle. Oli asia sitten mikä tahansa. Onko mahdollista, että jännität tätä hieman. Ai, miten niin? No koska huomaan että hikoilet voimakkaasti, joka kerta.
Ei päivääkään ilman kuolemaa
On se jännä juttu. Ihmisiä lähtee, kuin sieniä putkahtaa sateella. Onkohan tuossa joku yhteys. Luonto tasaa. Tiesitkö, että tieteilijät kertovat maapalluralla olevan vain kaksi oikeaa ongelmaa. Jos maapallo tuhotaan, niin se on siinä. Ja jos ihmiset lähtevät vaeltamaan ruuan ja parempien olojen perässä maailman yli, niin meidän elämä sellaisenaan on siinä. Mikään pommi ei heitä pysäytä. Että kehitysapua vaan maailmalle. Niin ne muutkin tekevät. Vaihtoehto on se, että ne tulevat tänne. Valitse siitä. Toivon, että siitä avusta edes osa menee sotaruhtinaan roskien seasta köyhän ruokapöytään. Tai ainakin käytetään kontrolloimaan orjatyövoimaa siten, että pysyvät edes hengissä. Ystävä kertoi, että Dubain jalkapallostadionin rakennustyössä kuoli päivittäin porukkaa. Siis joka päivä, joku reppana tippui telineiltä tai puristui hengiltä. Työ kesti vuosia, laske siitä. Mutta tuolla ei kuolema haittaa. Katsos, kun sitä lahdattavaa porukkaa riittää jonoksi asti. Se on ihme mitä kupillinen riisiä tekee nälkäisen köyhän moraalille. Varsinkin, jos siellä kotimaassa on lapsia ruokittavana. Eräs duunari oli kertonut, että hyvin tämä menee. Vaimo pärjää siellä mukavasti itseään myymällä. Ei vain ole rahaa kondomeihin, joten eliniänodote ei ole kovin kummoinen. Hän lähettää sitten hieman maitorahaa päälle. Tasan ei mene nallekarkit. Dollarin päiväpalkka riittää ihmeisiin. Samainen ystävä kertoi, että tämä orjatyövoima ei saa tulla kaupunkiin ollenkaan. Heitä kuskataan Busseilla autiomaaleiriltä, aamuisin työmaalle ja illalla sieltä pois. Siten, että nämä orjaiset ihmisapinat eivät saa olla kontaktissa kaupunkilaisiin. Mietipäs omalle kohdalle. On tämä maapallura hurja paikka, muuta ei voi sanoa. Vuosi on kaksituhatta kaksikymmentä viisi ja ihminen ei ole yhtään sen sivistyneempi. Avaruusaika, ja satelliitti kertoo, että maapalloa joukkoraiskataan ilmaiseksi, mutta nolla motiivia puuttua. Mitähän tarvitsee tapahtua, että alkaa kiinnostamaan. Onko vain liian myöhäistä. Nooh, ydinsodankestävät bunkkerit myyvät maailmalla kuin häkä. Rikkaus rahassa, se jos joku, on se mikä kannattaa. Pitäisikö kuitenkin yrittää estää katastrofi ennen h-hetkeä. Ei siitä mitään hyötyä olisi? Aika hyvä kysymys monessa kohtaa ihmiselämää. Ainahan sitä voi sitten katsella valoshow’ta sieltä bunkkerin monitorilta ja toivoa, että varavoima pitää pakkasen ja ilmanvaihdon toiminnassa. Muuten tulee aika ikävä lähtö. Taitaa vain korjaustaitoiset olla jätetty ulkopuolelle. Lähtö tulee siis kuitenkin. Menisitkö itse mieluummin isossa paukussa, vai tukehtuisit pikkuhiljaa minuutteja laskien. Uskon, että suurin osa valitsee paukun. Mitä sitä kuolemaa pelkäämään. Se tulee joka tapauksessa. Itse lähtisin mielelläni rakkaita suojellessani. Siinä olisi sellaista runollista alkuvoimaa, joka heijastaa persoonaani. Viimeinen kunnon raivo. Jotain, jolla osoittaa ehdotonta rakkautta omilleen. Taitaa olla harvemman herkkua. Ainakin jos tämän päivän kiukuttelijoiden elämiä hieman tarkkailee. Ei rakkaus paljoa päätään näytä. Siksi ystävän onni tekeekin niin onnelliseksi. On niin hienoa nähdä onnellista rakkautta. Toivottavasti heillä tärppää pian. Tulisikohan sieltä kutsu kummiksi.
Apua joutuu etsimään ja oikeasta paikasta, kunnes löytää.
Sitten saat tietää, että se ketä ajattelit apuun, onkin jo kuollut. Ei tiedottamista, ei muistokirjoituksia, vain hiljainen katoaminen. Voi kerpetin kerpetti. Mistä tätä kuolemaa pukkaa. Ei mene päivää, ettei kuule jonkun kuolemasta. Tai joukkokuolemasta. Kun ystäviä on lähtenyt kasa kerralla. Mistä haet apua, jos apu on kuollut. Siinä hyvä muistutus. Jos joku tulee mieleen, niin soita jo tänään. Huomenna voi olla myöhäistä.
En kovin usein pääse keskustelemaan vertaistuen kanssa. Tarkoitan tällä sitä, että lastenkodissa kasvaneena poikasena, minulla ei usein tule vastaan hengenheimolaista, joka olisi kokenut samat värinät kasvupolullaan. Turvallinen koti ja normaali perusopetus, hyvine arvosanoineen ei toteudu kaikille. Kohtasin siis heimoveljen. Ai, että. Tarinaa riittää. Tiesitkö, että 1-vuotias toipuu todennäköisesti aikuista paljon paremmin aivovammasta, jonka oma isä on aiheuttanut hakkaamalla pinnasängyssä kiljuvaa pienokaista. Millä läpi lapsuuden jatkuneesta hakkaamisesta pääsee yli? Joku taannoin päivitteli kirjeitteni rajua sisältöä. Hänelle totean vain, että sellaista se elämä on. Jokainen tietysti päättää ihan itse, mikä on rajua ja mikä ei. Toiselle ystävän isän itsemurha on rajun mittari, toiselle taas pienen vauvan hakkaaminen teho-osastolle voisi olla rajun ylitys. Rankkaa on. Ihmiset kipuilevat tavallisen arkensa kanssa niin paljon, että draamaa riittää. Surkeita kasvoja, surkeitten tilanteidensa kanssa. Kodit ovat täynnä draamaa. Niitä pahoja tarinoita, joita kuulee vain kauhujen uutisista tai kaverilta. Eihän ne koskaan omaa elämää kosketa. Päälle jokainen on menettänyt jonkun ja sama ralli jatkuu omaan monttuun asti. Sitten et menetä enää mitään. Eihän sinulla mitään ollutkaan, kun kaikki jää tänne. Jos jotain olen oppinut matkalla, se liittyy aina siihen mitä kuulin taas tänään hetkellisen kauhun ohittaneen suusta. Hyvässä seurassa kaikki on parempaa.
Mikä parantaa, kun kauhu tulee uniin?
Yrittäjä voisi sanoa, että ei ikinä enää. Kunnes kokeilee palkkatyötä ja muistaa mikä etu oli yrittäjyydessä. Samaa sanoo vihdoin uuden työn löytänyt, joka joutui kokemaan yt-potkujen palkkion pitkästä urasta, sekä päälle pitkän työttömyyden ja perheen leivän ohentumisen. Vastuut painavat yön pimeinä tunteina, joskus liikaa. Onneksi useammin käy hyvin. Siihen kannattaa luottaa. Aktiivinen löytää lopulta hommia. Ei ne työt ole vielä mihinkään loppuneet. Eikä lopu. Mietipä, kun palkintopotkujen päälle, tulee myös uhkailut oikeustoimista, koska pienelle voi tehdä mitä vaan. Aina kannattaa edes yrittää kiristää pieni pois hänelle oikeutetuista korvauksista. Ei se kuitenkaan jaksa ja uskalla viedä prosessia loppuun, puhumattakaan oikeudenkäyntikustannuksista, jotka köyhää pelottavat jo valmiiksi. Joku onneksi uskaltaa ja siitä palkkioksi saa oikeutta, jota häneltä yritettiin varastaa. Joskus oikeus toteutuu. Ei kuitenkaan läheskään niin usein kuin pitäisi. Se on diili mikä kannattaa ja eteenpäin. Nyt oli onneksi valo palannut sorretun kasvoille, kun oli löytänyt tiensä uuteen hyvään työyhteisöön, jossa kulttuuri tukee edistystä ja yksilön hyvinvointia laumassa. Ai, että. Ei enää, sitä vanhaa tyrannia kusemassa aamulla muroihin. Kaikkea se ihminen kestää, vain säilyttääkseen orjan paikan. Onneksi on vaihtoehtoja.
Luottamusta on tai sitten ei.
Ei sitä usko, mikä vaikutus luottamuksella on, ennen kuin kokeilee. Päälle tulee tietysti mahdollisuus siihen, että hyväntahtoisuuttasi käytetään hyväksi ja sinua vastaan. Siksi kannattaa mennä hieman virran mukana, ja koittaa sitten uida oikealta tuntuvaan suuntaan. Opit kyllä, kehen kannattaa luottaa ja kehen ei. Parhaaksi palkinnoksi voit saada ystäviä, jotka kulkevat mukana läpi elämän. Mikään ei ole sen arvokkaampaa. Olen tästä luottamuksesta kirjoittanut paljonkin. Eli tiedät jo varsin hyvin minkälaisesta voimasta tässä on kysymys. Ilman luottamusta ei ole mitään. Menet töihin vain palkan vuoksi. Ota se pois, niin keksit äkkiä muuta tekemistä. Luottamus voi viedä sinut ihmeellisimpiin paikkoihin. Sain itse lukea juuri mitä kauneimman muistokirjoituksen, kun isä oli menettänyt poikansa. Hän ei ollut kertonut tästä kenellekään. Olin ensimmäinen, joka sai tämän lukea. Ja vain sen vuoksi, että avasin oman takkini, kun turinointi siihen suuntaan meni. Vaihdoimme muistokirjoituksia, kun luin oman Johanna lauluni sanat. Tätini eli vain viisi päivää. Ja aiheutti sukuumme murheen aallon, jossa äidit hylkää tyttärensä. Suvun hiljaisuudet saivat vihdoin selityksen. Ei se vuosien murheita korjaa, mutta auttaa ymmärtämään. Ja se onkin jo ihan toinen juttu se. Aina on parempi yrittää saada toinen ymmärtämään, kuin väittää olevansa oikeassa. Hyötysuhde on tässäkin korkeassa roolissa. Älä lähde mukaan mielipideväittelyihin. Ulkona joko sataa, tai sitten ei.
Saankohan enää töitä mistään, kun olen sellainen pahan paljastelija.
Nämä sanat tulivat ulos työystävän suusta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka on kärsinyt paljon. Henkilökohtaisen elämän kärsimyksien päälle, hän on sellainen tyyppi, joka ei ole hiljaa, kun pomot kiusaavat pienempiään. Matkalla hän on paljastanut suoria rikoksia ja puuttunut lukemattomiin väärinkäytöksiin. Lähtö on tullut monesta paikasta, kun eihän se sovi, että joku tällä tavalla ilkeyksiä paljastelee. Keskustelimme tässä taannoin aiheesta ja muustakin elämästä. Yleensä keskusteluitamme vie ero narsistista, joka on aiheuttanut melkein aina jotain lisädraamaa, joka vaatii käsittelyä. Mieltä pitää hoivata, ettei haavat jää vuotamaan. Päälle tulee se tosi asia, että hän on älykäs ja hyväsydäminen ihminen, jonka kirouksena mukana kulkee kyky havaita vääryyksiä ja automaattinen tahto puuttua niihin välittömästi. Useinkaan tämä ei tee palveluksia elämälleen. Kovin tuttua monen työystävän elämästä. Ja vielä tähän päälle hänellä on tapana olla rehellinen ja suora. Hienoja ominaisuuksia ihmisessä, mutta ei auta, kun rekrytoijat etsivät vain veitsenteroittajia. Siis tyyppejä, jotka tekevät mitä käsketään, eivät kiukuttele työn tasaisuudesta ja pitävät suunsa kiinni, mikäli ei kysytä mitään. Huoli on siis ihan todellinen. Mutta minä olen monesti ajatellut, että joku päivä soitan hänelle, että tulehan töihin sieltä. Olen ollut vuosia suuri työnantaja ja mikään ei estä sitä, että vielä joku päivä sitä olen taas. Silloin hyppäisin riemusta mahdollisuuteen, että saisin tämän fiksun ja filmaattisen ihmisen sulostuttamaan meitä läsnäolollaan.
Tämä on vähän sellainen asia, kuin itse sain aikanaan sakin hivutusta työpaikalla. Nyt ei puhuta perinteisestä joukkoturpaanvedosta, mutta siihen rinnastettavasta asiasta kyllä. Johtaja päätti muiden päälliköiden pyynnöstä siirtää kaikkien vihaaman pääluottamusmiehen minun yksikkööni. Katsoin vierestä, kun he supisivat ennalta päättämistään asioista ja naureskelivat minulle kahviautomaatilla. Sitten asia vain ilmoitettiin. Itse mietin, että mikä siinä ihmisessä voi olla niin pahaa, että kaikki haluaa siitä eroon. Kun kyseinen työntekijä sitten ilmoittautui minulle aloitusaamuna. Kävimme perusteellisen tutustumiskeskustelun. Lopulta siinä kävi niin, että ystävystyimme ja olemme sitä tänäkin päivänä, vielä toistakymmentä vuotta myöhemmin, ystäviä. Hän kertoi, että olin ensimmäinen, joka kohteli häntä ystävällisesti. Palkinnoksi tuli ystävyyttä ja lukemattomia kertomuksia työnantajan tekemistä vääryyksistä työntekijöitä kohtaan. Jokainen päällikkö tuli mainituksi. Ei mennyt kauaa, kun nuo muut päälliköt johtoa myöten alkoivat ihmettelemään, että miksi niitä perinteisiä ongelmatarinoita ei enää kuulu. Ei yhtään. Mitä on tapahtunut, kun tilanne oli niin mukavasti rauhoittunut. Siinä kävi vain sillä tavalla, että ystävien kanssa tehdään yhteistyötä. Ja aina kun minulla tuli joku ongelma, joka piti hoitaa. Menin tämän työystäväni luokse ja kysyin, että miten tämä pitäisi hoitaa. Meillä oli sen jälkeen nolla ongelmaa. Tämä tietenkin vaatii sen, että et tee vääryyksiä toisia ihmisiä kohtaan. Ja teet yhteistyötä heidän kanssaan, muut ihmiset huomioiden. Silloin ei voi päättää itse asioita, toisilta niistä kysymättä. Puhutaan oikeasta tavasta toimia ja toisten ihmisten kunnioituksesta. Jotain, mitä muut päälliköt eivät ymmärtäneet, kun yrittivät minua kiusata. Voi kuinka vähän nuo raukat tiesivätkään. Kohdattujen kiusattujen sanoista, voi rivien välistä lukea, että kahdella heistä on *tht uhka päällä tänäkin päivänä, jos loukatuille siihen mahdollisuus joskus tulee. En silti naura päälle. Tuo ei ole kivaa kenellekään. Perheellisiä ihmisiä. Sitä vain pitäisi miettiä omaa käytöstä hieman aikaisemmin. Siinä mietittävää yön pimeille tunneille. Aina voi tehdä käännöksen parempaan. Voi pörssin vaatimukset sentään.
*Tulla hakatuksi tunnistamattomaksi.
Maksoi, mitä maksoi.
Yhdellä *tht pomoista oli tapana sanoa, ”maksoi mitä maksoi”. Hän viljeli lausetta aina, kun tuli sopiva paikka. Sitä käytettiin, milloin kahvikuppien hankintaan ja milloin harmia aiheuttavista ihmisistä eroon pääsemiseen. Hän oli oikeastaan aika hauska. Siis hirviömäisellä tavalla. En koskaan lakannut hämmästelemästä, miten sairas ja sikamainen, joku voi mieleltään olla. Tuollainen on yleensä elokuva, jossa tehdään paljon rahaa. Tämä on omiaan vangitsemaan katsojansa ruudun ääreen. Eli mistä me kirjoittaisimme, jos näitä saastoja ei olisi. Kiitos siis siitä, että yhtään tylsää ja tasasykkeistä päivää ei ollut. Mieleen tulee myös se, että nämä reppanat eivät itse tee koskaan likaista työtään, vaan laittavat aina jonkun tekemään sen puolestaan. Ellei kyseessä ole tasaisin väliajoin tarvittu nautiskeluhetki. Narkkari tarvitsee annoksensa. Sitten voikin antaa palautetta ja teloittaa väärintekijät. Ja ainahan heidät voi lahjoa hiljaiseksi, jotta pölyt pysyvät maton alla. Älä koskaan aliarvioi lahjomisen voimaa, kun sitä köyhälle haaveilijalle tarjotaan. Kuten itsellekin aikanaan sanottiin. ”Antti, on tämä järjestötie tai sitten tämä työnantajan tie. Toinen johtaa ylennykseen ja ensimmäinen potkuihin”. Valitsepas siitä. Onneksi esimiesasema oli jo löytynyt toisesta organisaatiosta. Halleluja.
Jos jotain haluan sinulle opettaa, niin tuo maksoi mitä maksoi, on yksi elämäsi tärkeimmistä opeista. Vaikka se tuli tyrannin suusta ja sitä käytettiin aivan karmeissa yhteyksissä. On se silti sinun elämäsi onnellisuutta eniten määrittää tekijä. Väärä puoliso, väärä pomo, väärä ystävä. Ja olet kusessa loppu elämäsi. Heistä pitää hankkiutua eroon maksoi, mitä maksoi. Vain oikeassa seurassa elämä on elämisen arvoista. Ja sinne ei *tht tyyppejä mahdu, ei yhtään. Sinussa on voimaa, minä tiedän sen. Pystyt kyllä niihin asioihin, joita elämäsi kaipaa. Joskus voi joutua hetken tarkkailemaan tilannetta ja keräämään voimia. Mutta, kun treeni tuottaa tarpeeksi turpaan vetokykyä, niin paha saa nenään. Joka kerta.
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti