Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Yleensä haasteet ja demonit asuvat siellä oman pään sisällä. Toki demonin riivaama naapuri voi aiheuttaa pahennusta terrorisoimalla ja se on niitä käytännön asioita, jotka oikeasti tapahtuvat sinulle tahdostasi riippumatta. Moni asia olisi siis helpompaa, jos vain kehtaisit mennä nätistä kauppaamaan hiljaisuutta ja ilman yhtään riidan haastamista. Elämä muistuttaa niin paljon kaupankäyntiä, että perusmyyntitaidoista ei olisi kenellekään haittaa sopujen aikaansaamiseksi. Tarina kertoo, että Jumala ja saatanakin ovat käyneet kauppaa. Ensin pitää vain suostutella itsensä hoitamaan homma nätisti kotiin ja miettiä samalla elämää, jos ei tuossa onnistukaan. Varsinkin jos muutto olisi ollut parempi vaihtoehto, kun naapurin tappo. Siinä se haaste. Kun harmitus dominoi jo valmiiksi, eikä pää meinaa kestää. Pitäisi vielä muka miellyttää sitä kiukuttelevaa naapuria. Mielen hallinta on se kaikista vaikein laji. Ei ne Jedimestarit turhaan, niin ihannoituja ole. Tee palvelus itsellesi ja elämällesi.
Elämä tapahtuu ensin pään sisällä ja sitten vasta ulkona.
Kukaan ei sitä donitsia työnnä sinne suuhusi, ellet itse sitä kaupasta hae. Tuon oletkin jo kuullut. Mutta jatkojalostuksessa onkin jo ideaa. Kävele sinne kauppaan. Se on terveellistä. Haaste on vain siinä, että sen porkkanoiden takia kukaan ei sinne kauppaan yleensä kävele. Ellei porkkana ole sitten välitön snickers patukka. Toi olis muuten mun lemppari! Twelve pack snigua. Tai ehkä ottaisin kuitenkin ärrältä tuoreen korvapuustiparin, sen kahvin kanssa. Ai, että. No, ne pullat kannattaa ansaita oikealla kehonkoostumuksella ja sitten ne mahtuvatkin arkikalorien normaaliin vaihteluväliin.
Yksi modernin elämän perushaasteista on se, että elämässä pitää olla välitöntä palkintoa.
Visa, pikavippi, karhukirje, maksuhäiriö. Ennen kannettavia puhelimia oli paperi kirjeet. Oli ihan ok, että vastausta odoteltiin kolme viikkoa. Nyt se vastaus pitää tulla minuutin sisällä tai se on sinulta huonoa käytöstä. Lue ne whatsup viestit, nyt heti kun mä kerran sulle sellaisen lähetin. Ja herran jumala, jos käyt paikalla, mutta et lue mun viestiä. Se oli ystävyys sitten siinä. ittu aatana. Yritä nyt tässä ajassa ja paikassa saada porukka tekemään mitään ilman välittömiä palkintoja. Eihän palkan takia kukaan enää mene enää työpaikalle. Sen palkan saa sairaslomallakin. Niitä bonuksia sieltä mennään hakemaan. Mitä jos on yrittäjä, hmm…
Karkki kuuluu kaikille ja hauskaa saa olla ilman viinaa.
Mulla on sellainen periaate, että kun pääsen voimanostokisoihin asti, niin yhtään kisaa ei ole nostettu ilman useampia pullakahveja. Jotain rajaa sentään. Ja usko pois, kyllä ne fitnesskisaajat kävelevät kisan jälkeen suuhymyssä, karkkipussi kädessä, siellä messualueella. Karkki kuuluu kaikille ja nuo karkit on ansaittu. Kuten leveä hymy. Hyvin ansaittu karkkipussi hulahtaa nieluun nopeammin, kuin ehdit sanoa vastaan tulijalle sanan dieetti. Tuokin sana on muuten harhaan johtava. Kyseessä on ruokavalio, jolla on joku tavoite. Vähintään terveys edellä. Mutta painonhallinnan kanssa ollaankin enempi siellä pääkopan sisällä ja tuo vaatii usein valmentajia ympärille. Ai, että miksi? No jokainen osaa laskea ne kalorit, jos vain aihe kiinnostaa. Se, että löytää itselleen sopivat vaihtoehdot ja pysyt polulla. Siinä se haaste. Saada kroppa toimimaan. Tilivelvollisuus on se mitä sinä oikeasti kaipaat. Niin minäkin! Siksi mullakin on niitä valmentajia. Voi, kun vain näkisit itsesi, mihin pääsisit, kun lakkaat hukkaamasta potentiaaliasi. Rajat on mielessä.
Ei pitäisi joutua olemaan liikennepoliisi oman pään sisällä.
Se on rasittavaa. Mielen pitää antaa rullata ja olla vain. Kiitos tuostakin ajatuksesta. Onneksi se oli vaan ajatus. Kiitos on muuten tärkein rukous, koska ihan kaikki liikenne siellä omassa universumia laajemmassa mielessä ei todellakaan ole tervetullutta. Elämä tarjoilee jo ihan tarpeeksi draamaa ilmankin. Joku hälinä siellä päässä on melkein aina päällä. Toisilla ei muuta tunnu olevankaan. Perhe, ystävät, parisuhde, laskut, ruuhka, sää, illan ruoka, joku sinua jatkuvasti ahdistelee. Mutta vai jos sen sallit. Tämä jos joku on harjoituksen arvoinen paikka.
Sano kiitos ja vedä henkeä. Älykkyys kasvaa. Ei tarvitse heti reagoida.
Siellä salitreeneissäkin on ne kolme perusasiaa, jotka vaikuttavat kehitykseesi eniten. Usein kysyn ihmisiltä, että tiedätkö, mikä on tulevan voimakehityksesi kannalta asioiden tärkeysjärjestys. Aika usein ei tiedetä.
Tässä ne tulee.
- Liike valinnat. Tiedätkö mikä sinua vie seuraavaksi eteenpäin, vai arvaatko?
- Liike tekniikka. Onko tekniikkasi optimoitu?
- Liike mielessä. Luotatko? (Tästä tulisi liian pitkä lause).
Jokainen näistä edellä mainituista ansaitsee oman kappaleen tulevaan voimanosto kirjaan. Juu, sellainen on tekeillä. Ja usko pois, että tuossa on se kaava, joka sinun tulee ymmärtää. Sama kaava toimii, ihan jokaisella elämän osa-alueella. Olen huomannunt, että kun kysyn keneltä tahansa itsensä ylittäneeltä ja saan aina saman perusvastauksen. Mutta yksi asia on varmaa. Se ei ole se, että kiireisessä arjessa tavallisen ihmisen on kiva tehdä vähän sitä sun tätä, mikä nyt sattuu sopimaan. Tärkeintä tietenkin kenelle tahansa, vaikka ihan vaan terveellisemmästä elämästä haaveilevalle, on ymmärtää nämä tosi asiat. Mitään ei pidä tehdä ilman tarkoitusta. Jos et tiedä, niin kysy ja kokeile, kunnes tiedät.
Mistä tiedät, että tuli polttaa, jos et ole kokeillut.
Jokainen lapsi työntää sormet kynttilään. Mutta vain kerran. Tarvitaan kokemusta. Mestari ja oppilas. Tavoitteita pitää olla ja ne lasketaan aina tulevaisuudesta katsoen. Kyllä tuuliajolla voi käydä myös onnellinen vahinko ja ajelehdit sinne mihin toivoit pääseväsi. En kuitenkaan löisi vetoa tuon puolesta. Ja haluatko todella vain ajelehtia? Mihin se sinut johtaa? Viime aikojen keskusteluita on siivittänyt sellainen havainto, että useimmilla systeemi ontuu. Ja lopulta niitä omia päätöksiäsi varten tarvitaan vahva mieli, joka ei tee valintoja pelosta, vaan rakkaudesta. Aika moni tarvitsee eniten apua juuri tuon mielentilan kanssa. Treenivuosia voi olla jo takana, mutta yleensä tekniikat on niin pielessä, että ne välilevyn pullistumat ja repeämät voi jo osata ennustaa. Ja sattuu sitä paremmissakin piireissä. Jos se olisi helppoa, jokainen olisi vahva. Mistä siis tiedät, että kehitytkö hyvällä vauhdilla, vai onko vielä alhaalla roikkuvia hedelmiä, jotka olisi helppo poimia. Viisas sanoisi, ei niin paljon kuin pystyy, vaan niin vähän kuin on tarpeen, vaikka ei itse niin kykenisi tekemään. Mestari näyttää mallia.
Meidän kanssamme se psyykkinen valmennus kuuluu osaksi pakettia. Ihan jokaiselle.
t. Antti