Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Mistä nämä ympäristöt tunnistaa? Tiedät olevasi paikassa, missä muodollisuuksien sijaan vaalitaan yhteistä hyvää. Kyse ei tietenkään ole ympäristöstä, vaan ihmisistä. Heistä, ketkä pitävät nuotiosta huolta, vaikka oma vuoro on jo mennyt. Sieltä on seuraavat nälkäiset tulossa ja itsekkyyden aika ei kuulu lämpimään yhteisöön. Katsos, elämä pyörii jo ihan riittävästi minä minän, tykkäysten keräämisen ja itsensä esiin tuomisen ympärillä. Jatkuva vaatiminen, tee tai sinut uhrataan ja jäät yksin. On omiaan aiheuttamaan pysyvän kauhutilan pienen ihmisen sieluun. Siksi ilo ja merkitys tulee olla lämmön lähde. Ei itsesuojelun alitajuinen pakko. Älä nyt käsitä väärin. Ei kaikki tyypit ole sinun elämässäsi pitämisen arvoisia. Tärkeintä on oppia tunnistamaan terveet tyypit ja sitten kaikki peliin. Vähän joutuu kuitenkin panostamaan, jos meinaa ottaa selvää.
Kasvu alkaa, kun ymmärrät, että helppo tie ei vie sinua mihinkään olemisen arvoiseen.
Olen tavannut taisteluharjoituksissa vain yhden Majurin, joka piti ovia auki alhaisille tavaran kantajille. Ei turhia tervehtimisiä, vain asian tilanteen mukaista toimintaa. Olisi ollut helppo käskeä joku alempi ovelle tai olla välittämättä tilanteesta ja antaa rahvaan hoitaa asiansa. Eikä mennyt kauaa, kun joku tarjoutui ottamaan hänen paikkansa oven aukipitolaitteena. Vastausta en unohda koskaan. ”joku funktio minullekin”. Hän opetti jotain sellaista, jolla ne taistelut sitten oikeasti voitetaan. Jotain, minkä Nato komentaja kenraali Stanley McChrystal opetti omille joukoilleen. Viestikapulan nappaa se, jonka eteen se sattuu tippumaan. Hänen johtamismallinsa keskittyi verkostomaiseen toimintaan, läpinäkyvyyteen ja hierarkioiden purkamiseen. On aivan eri asia tehdä jotain koska rangaistuksen pelko on ainoa ajuri. Kuin tehdä se siksi, että se on yhdessä sovittu tehokkain malli, joka tuottaa parhaat tulokset. Siinä ei pokkuroinnille ja pään aukomiselle ole sijaa. Liian moni tekee yhdessä töitä, mutta ei yhteistyötä. Jotain, millä kuormat tasaantuvat ja pullonkaulat paljastuvat. Sitä kutsutaan oppimiseksi. Lakkaat siis arvaamasta ja opiskelet, mikä on oikeasti pielessä. Sitten etsitään korjausta yhdessä ja tehdään vahvempaa. Ei siis vain tehdä niin kuin on tehty ja toivota hölmönä parempaa. Vie tämä mihin tahansa asia yhteyteen ja katso tuloksia. Jollain ne mitalit on kaapissa, joka lajissa.
Ihmisiä on paljon ja jokaista tarvitaan jossain. Siinä se onni lepää. Ison on vaikea ryömiä pieneen tilaan. Ihminen ei syntyessään ole taipuvainen mihinkään suuntaan. Mutta jos vanhemmat syövät vain roska ruokaa, niin on aika todennäköistä, että lapsi tekee samoin. Jos kukaan ei opeta terveellistä ruokavaliota, niin myöhemmin se voi tuntua kohtuuttomalta rangaistukselta. Tätä se ehdollistuminen teettää. Pitää siis valita vaikuttimensa suotuisasti, heti kun siihen tulee mahdollisuus.
Itselleni kävi juuri niin, kun tottui valmistelemaan ruuat purkkeihin. Jotain, mitä en kuvitellut koskaan tekeväni. Tai joutuvani koskaan tekemään. Ei tulee enää yhtään ruokahävikkiä ja aikaa säästyy. Voi siis tehdä jotain muuta, kun ruoka on mikrossa. Yht. äkkiä keittiö on kunnossa. Aika moni koti säästyisi monilta riidoilta, kun näin tapahtuisi. Eli kyseessä on niin hieno ilmiö, että sitä ei haluta koskaan lopettaa, jos sinne asti pääsee. Harva pääsee, kuten ylipäätään mihinkään muutenkaan elämässään.
Aihe aiheuttaa välitöntä raivoa, syömishäiriöisten puolustajien ry. n keskuudessa. Kyllähän ihmisen pitää osata valita ruokansa järkevästi, ilman purkkipakkoa. No mutta kun ei osaa. Suomi on jo Euroopan kolmanneksi lihavin maa. Väite perustuu tietenkin vain tilasoihin, jossa painoindeksi määrittelee tuloksen. Se ei siis katso sitä, kuka on liian lihaksikas ja sen takia painaa yli suosituksen. Mutta lihas on sen verran harvinainen ilmiö, että sitä ei tarvitse pelätä. Pieni toteamus vain siitä, että aina joku löytyy joku normaalivaihtelun poikkeama, jota ei osattu ottaa tieteessä huomioon.
Ruokaa on yltäkylläisesti saatavilla edullisesti, ja annoskoot ovat kasvaneet. Ihminen siis syö silmillään. Samaan aikaan fyysinen aktiivisuus vain vähentyy, niin työssä, kuin vapaa-ajalla. Jos luulit, että olemme vajonneet pohjaan, niin odotas vaan. Todellinen leiju alustalla liitelevä luuton hyytelömassa on vasta tulossa. Johonkin sitä droonitekniikan osaamista pitää hyöty käyttää, kun kaupunkien pommittaminen aikanaan loppuu. Toisaalta, johan ne julkkiksetkin tulevat iltapäivälehtien lööpeissä esille, kun kärsivät huonosta omatunnosta, joka johtuu jatkuvasta wolttaamisesta. Siellä kerrotaan, että kuukaudessa saattaa mennä kolme tonnia lähettiruokaan. Ihminen on hassu olento. Pakko tehdä rahaa ja rikastua, jotta voi käyttää paljon lähetti ruokaa. Ja siten maksaa kallista rahaa, kun käy terapiassa kertomassa heikkouksistaan ja elämän tyhjyydestä. Mitä jos hieman panostaisi itseensä ja kanssa ihmisiin. Olisiko siinä ajatusta. Toki elämän tavoite voi olla ikuinen wolttaus ja käsi kädessä hautaan. Saahan sitä päättää, juuri kuten haluaa. Huonompiakin vaihtoehtoja kaiketi on olemassa. Kuten seitsemäntoistavuotias Liisa, joka raiskattiin hetkeä ennen heroiinin yliannostusta.
Kukaan meistä ei päässyt tähän yksin.
Joku on rakentanut itsensä, elämänsä yrityksensä, perheensä ja antaa nyt sinulle. Tietoa, taitoa rahaa ja mahdollisuuksia. Sitä se yhteiskunnallinen korkoa korolle on. Opettelet ensin itse kaiken, mikä maksoi sinulle kaiken ja sitten lopulta annat kaiken pois ja vielä ilmaiseksi. Missään ei ole mainostaulua, joka ylistää uhrauksiasi. Ehkä joku vielä hakee sankarivainajia kunnailta ja tuo kotiin. Antaakseen viimeisen leposijan hänelle, joka antoi sinulle isänmaan. Uutisotsikon lukija vain luulee, että kyseessä oleva sankari on se palomies, joka meni lähi prisman kivijalan mukana. Nuorempi sukupolvi kun ei uutisia lue. Sama käy Elisan maikkari ongelmille. Katsooko joku vielä televisiota.
Opettajaonnesta tässä on lopulta kyse. Kuka tekee rankemman kasvatus työn. Englanniksi on sanonta Tough love. Jonkun pitää välittää tarpeeksi, että ei anna vätystelyn jatkua. Sitä tarvitaan vain niin monessa paikassa, että ei taida rippeet riittää. Aikana, jolloin koko valtio on nesteessä, ei riitä se, että joku yksinäinen yrittää. Tarvitaan voimakas kulttuuri ilmiö. Ei väliä kuka sen aloittaa. Se sukupolvi, joka ihaili aikanaan Kekkosen ehdottomuutta, on vaihtunut yltäkylläiseksi pullasorsaksi, joka luulee, että sillä on itseoikeutettu etuoikeus kaikkeen ympärillään. Mitään ei tarvitse itse tuottaa, kun tuottajaa riistetään jo tarpeeksi. Mitäs, kun tuottaja saa tarpeekseen ja siirtyy ottamaan samaa lomaa yhteiskunnallisista velvoitteistaan. Kuten eräs viisas sen sanoi, pian ne ketkä ovat kaiken maksaneet, eivät enää maksa sorsalle pullaa.
Arjen ilmiöt rehottavat.
Uusia termejä oppii lähes päivittäin. Ja kyllä, sinutkin tullaan ghostaamaan. Jos ei vain treffipalvelussa, niin juuri sen rekrytoijan toimesta, joka väittää somessa, ettei koskaan tekisi niin. Juu, yrität saada lapset harrastuksille, jotka lopetaan jo ennen kalliin alkeiskurssin loppua. Monella opetat matkalla keksimiäsi asioita, jotka pomo esittää kaikille omana keksintönään. Palkinnoksi saat potkut niskuroinnista, jos et osoita riittävää nöyryyttä. Tiedä paikkasi. Edellinen esimerkki on se kohta, jossa yrittäjyys yleensä saa alkunsa, jos on ylipäätään saadakseen.
Elä elämääsi, opi uutta ja ota opiksesi. Opeta eteenpäin.
Mitä ajattelit oppia seuraavaksi?
Sinusta on, usko siihen.
t. Antti