Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Ihminen on yleensä todella hätäinen arvostelemaan. Niin kaikkia muita, kuin myös itseään.
Kuulin ohi mennen rumia sanoja ihmisestä, joka aikanaan opetti minulle ja monelle paljon. On kuulemma mies muuttunut. Nyt hulluna pidetään. Kaikki puheet pyörivät tuon herjan ympärillä. Mietin, että eikö kellään ole mitään hyvää sanottavaa tästä ihmisestä. Sama mies, kun on aikanaan opettanut jokaista näistä nyt selän takana pahan puhujista ja antanut paidan päältään, kun sitä ovat tarvinneet. Eikö kenellekään ole tullut mieleen kysyä, että mitä kuuluu. Osoittaa hieman kunnioitusta entistä opettajaa kohtaan. Johonkin se uskallus olla inhimillinen näyttää laumassa näyttää katoavan. Sinne meni kunnioitus. Niin oma, kuin toisten. Jos joskus kuuntelisi noita niin kutsutun hullun tarinoita edes hetken, niin voisi oppia jotain. Vai onko se niin, että leimaudut samalla itse hulluksi. Voi meitä ihmisapinoita. Aika paljon on vielä opittavaa vuorovaikutuksesta, käytöstavoista ja elämänarvostuksesta.
Arvokasta on pitää huolta myös siitä vanhasta höperöstä, joka aina kirkkauden hetkillä kertoo kadonneet viisaudet.
Onko tämä entinen opettaja nyt vaarallinen tyyppi, josta ei tiedä satuttaako tuo arvaamatta toisia. Ei ole. Onko hän nyt sellainen, että rikoksiensa vuoksi hänet pitäisi lukita loppu elämäksi pimeään koppiin ilman päivän valoa, jotta ei vie meitä muita mennessään. Ei ole. No, miksi tätä opettajaa sitten niin kovin herjataan?
No, koska tuo hänen puhumansa pistää miettimään sitä omaa elämää ja se vihloo siellä omatunnossa, on pakko puolustautua. Ei muuta osaa. Se arjen ongelmien varpaiden alle lakaisu ei ole kivaa enää hetken päästä, kun ne ongelmat tulevat takaisin astumaan varpaille. Ymmärrän kyllä. Varpaille astuminen ei ole kenestäkään kivaa. Suurin osa ihmisistä suuttuu siitä. Harva osaa äkisti tulkita, oliko kyse tahattomasta tilannevahingosta, jossa lapsi vain etsii hoiperrellen jalansijaa. Vai jotain tahallisesti ilkeämielisempää. Pitää oppia erottamaan tarkoitus ilmaisusta. Missä sitä opetetaan? Parhaiten päiväkodissa. Lapset eivät mieti siinä yhteistyössä varpaitaan, vaan sitä tornin korkeutta. Jotain, mikä opittiin hyvin nopeasti Harvardin ihmiskokeissa, joissa eri ihmisryhmät laitettiin rakentamaan torneja yhteistyössä. Siellä missä huippu asiantuntijat vielä kiukuttelivat keskenään, että kuka nyt tietää eniten tästä tornin rakentamisesta ja kuka astuu nyt kenen varpaille. Olivat lapset jo vieneet kaikki rakennusmateriaalit mennessään ja aloittivat jo seuraavaa tornia, kun edellisessä katto tuli vastaan. Aivan, totuus sattuu. Joskus hauskasti, usein ei. Kun pitää saada yhdessä aikaan, tulee katsoa eniten sitä, miten ihmiset tulee toimeen, ei kuvitella pelkkien taitojen ratkaisevan voittajaa.
Kunnon kotikasvatus ja hyvä opettajaonni.
Tuon jälkimmäisen ansiosta olen itse tässä näitä kirjeitä teille kirjoittamassa. Terapioimassa näin itseäni jaksamaan arjen haasteissa. Ja kyllä, niitä haasteita riittää. Meillä kaikilla. Turvallinen kotikasvatus on muuten niin pyhä asia, että sen arvoa ei yleensä kypsytä arvostamaan, ennen kuin itse kasvat aikuiseksi. Hyvästä sellaisesta puhumattakaan. Usko pois. Minä kasvoin lastenkodissa ja ilman niitä traumatisoituneiden katulapsien usein hulluiksi tituleeraamia opettajia en olisi tässä. Kasvaminen, ei mikään helppo juttu. Sen verran monta aikuislasta on tullut vastaan. Uskon, että myös sinä olet saanut osasi vielä kypsymättömien kasvukipuiluista.
Ihminen kypsyy aikanaan henkisesti aikuisuuteen, jos on kypsyäkseen.
Kaikki ei kypsy koskaan ja siksi ihminen joutuu kärsimään. Ja jokainen meistä, pääsee nauttimaan elämässään jompaa kumpaa. Kurin kipua tai katumuksen tuskaa. Valinta on oma. Aivan kuten entinen opettajani, jota arvostettiin niin kauan, kun ui virran mukana. Sitten, kun yritti hieman avata keskustelua kypsymisestä viisaampaan suuntaan, tuli hullujen huone vastaan. Kypsymättömät ihmiset keskittyvät aina enemmän esitystapaan, kuin itse asiaan. Tästä syystä puhuja leimataan nopeasti hulluksi. Aika trendikäs sana tuo hullu. Sitä on kiva viljellä.
Hyvän kommunikaation kaava on tärkein taito elämässä.
Opettele hyökkäämään ongelman kimppuun ilman, että hyökkäät ihmisen kimppuun samalla. Olen tästä kirjoittanut paljonkin. Aihe, josta muistuttelen myös itseäni, varsinkin silloin, kun huomaan, että meinaan käyttäytyä epäedullisella tavalla. Kyllä aina mokankin jälkeen voi korjata tilanteen, mutta on se vaan helpompaa, kun aloittaa oikealla jalalla. Parasta mitä voit tehdä, on olla hetken hiljaa ja ostaa aikaa järkevälle ajattelulle. Miettiä parempi tapa esittää asiasi ja valita vähemmän loukkaavat sanat. Siellä se parempi elämä asuu.
Jos muistat hetkessä mikä siinä väittelyn keskellä on tärkeää, et ehkä vahingossa loukkaa toista, vain voittaaksesi tilanteen. Parempi puoliso-onni tai lastenkasvatus onkin vain omaa kurinalaisuutta. Ja jokainen meistä joutuu opettelemaan hyväksi jommassakummassa. Kylvä keväällä tai kerjää syksyllä. Edes pieni huomaavaisuus toimii ihmisten kanssa paremmin, kuin uskoisitkaan. Loukkaa toista, niin tulee hieman toisenlainen diili. Tämän päivän eduskunnan kyvyttömyys yhteistyöhön ja yhteiskunnan herkkähipiäisyys ei tee palveluksia huomiselle. Jos luulet, että nyt on vaikeaa, niin odota vain, kun lapsillesi ojennetaan aikanaan lasku tästä yleisestä velttoudesta.
Aina on hyvä päivä oivalluksille. Kuten se kerta, kun tyttäreni metsäkävelyllä alkoi valittamaan, että au au jalkoihin sattuu. Kun sitä kipukohtaa hieman tutkittiin, paljastui kivunaiheuttajaksi pohjelihakset, jotka alkoivat pitkässä ylämäessä vain hieman hapottamaan. Ihan turvalista kipua siis. Tauko ja matka jatkuu. Treeni, jotain mitä tarvittaisiin tämän päivän yhteiskunnassa aika paljon enemmän, jotta elämästä tulisi vielä joskus vähemmän kivuliasta.
Tänään on hyvä päivä soittaa vanhalle opettajalle ja kiittää kaikesta.
Kysyä mitä kuuluu ja mennä hetkeksi muistojen polulle. Antaa arvostusta siitä työstä mitä joskus on tehty, jotta nykyinen elämä on mahdollista. Muistuttaa, ettei pääse unohtumaan se työ, mitä toiset ovat vuoksemme tehneet. Velka, jota ei koskaan makseta, mutta kunnioituksesta yritämme tehdä parhaamme omalta osaltamme, jotta viisaus annetaan eteenpäin. Kuin itsenäisyys, jota niin itsestään selvästi nautimme.
Vanhat opit sanoivat, että tärkeintä on koti, uskonta ja isänmaa.
Uskoa on monenlaista ja usko pois, että uskoa tarvitaan. Enemmän kuin uskotkaan. Ja jos edes hetken väität, että et ole uskovainen, niin menetkö huomenna töihin, jos et usko, että palkka tulee palkkapäivänä. Aika nopeasti lähdetään sinne, missä palkka maksetaan. Sama pätee ihmisiin elämässäsi ja se läksy kannattaa oppia ajoissa.
Paljon enemmän voit vielä valaistua ja korjata elämääsi. Lopetat vain velttoilun, arvostat itseäsi, elämää ja lähimmäistä. On aika ottaa ohjakset omiin käsiin.
t. Antti