Tee mitä sanon, tai jätän sut – heikon itsetunnon juuret.

7.7.2024 | Johtajan kirje

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"

Johtajan kirje

Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.

Roskaposti, huijausviesti, murhenäytelmä. Mistä sitä tietää, milloin jättää huomiotta ja koska tutkia tarkemmin. Tänä päivänä on vaikea havaita kaiken roskan keskeltä ne tärkeät viestit. Arki on hulluuksineen, kuin rakennusautomaatio huonoimmillaan. Koodaus tehtiin alun perin puutteellisesti ja jatkohälytysten tärkeysjärjestykset asetettiin väärin. Katastrofi vain odottaa tapahtumistaan ja pian vuotaa koko talo.

Silloin kun omassa hälytysjärjestelmässä on virhe, antaa ihminenkin kohdella itseään jäätymisen arvoisesti. Tällaista murhenäytelmää varten ei tarvitse mennä kovin kauas omasta kodistaan. Riittää ihan tavallinen arki, jossa seurustelusuhteita muodostuu ja purkautuu yhtä nopeasti, kuin spämmi ehtii nepalin kautta puhelimeesi. Mitähän siellä muhii. Oletko tietoinen. Ja vaikka olisitkin, vain sen vuoksi, että itkuisen läheisen ohi on vaikea kävellä huomaamatta, niin tiedätkö oikeasti mitä siellä pimeässä huoneessa tapahtuu.

Meneillään oleva tilanne voi olla suorastaan halvaannuttava.

Juurisyyt sille, miksi itsensä hyväksikäytön sallii, löytyy menneisyyden kokemuksista. Kasvatettiinko sieltä suoraselkäinen yksilö, vai kasvoiko olosuhteissa jotain aivan muuta. Ei kukaan vahva itsetuntoinen aikuinen, anna kohdella itseään ihan, miten sattuu. Toki aikuiset ottavat kaikenlaisia riskejä, siinä missä teinit, mutta harkinnan odotettaisiin jo kestävän painekokeita, aivan toisella tasolla. Useimmilla ei vain kestä. Mistä se kertoo. Varsinkin lapset kärsivät kohtuuttomasti vanhempien välinpitämättömyyksistä.

Voin suoraan samaistua teinin seurustelusuhteen kiristystuskaan ja siihen alistumiseen, omista lapsuuden kokemuksista. Voin vain todeta, että ymmärrän, koska oman itsetuntoni pärjäämiskehitys, alkoi vahvistua vasta kahdenkymmenen viiden ikävuoden kohdalla. Eikä siinäkään vielä aivan tarvittavalle tasolle, mutta itsestään huolta pitämisen kynnyksen yli jo kuitenkin. Sitä ennen, hyvä vainuinen hyväksikäyttäjä, pystyi käyttämään tarpeisiinsa. Miten parhaakseen katsoi. Liian kiltin ei ole hyvä olla.

Mistä liiallinen miellyttämisen halu sitten johtuu.

Miksi yksilö antaa ruoskia itseään ja näyttelee jopa tykkäävän siitä. Perustukset liittyvät yleensä eroperheeseen tai liian vahvoihin kasvuympäristön auktoriteetteihin. Hyviin ja pahoihin. Varsinkin silloin, kun lapsi joutuu kasvamaan pelossa. Oli se sitten hylätyksi tulemisen tai isän kurinpidon pelkoa, ei mekanismi juuri eroa lopputuloksessa. Sillä turvattomuudella on kallis hinta.

Itse olen kasvanut vailla perheen suojaa. Ennen elämän pelastanutta lastenkotiaikaa, löysin turvani vankimielisairaalan ultraväkivaltavangeista. Ja heidän ympärillään parveilevista tytöistä ja pojista, jotka palvovat ”minulle ei vittuilla” idoleitaan. Kun nämä tyypit sanovat, että ” hei, älkää nyt saatana meistä mitään idoleita ottako”. Niin mitä luulet tapahtuneen. Heitä palvottiin kahta kauheammin. Nuo hullut loivat lisää turvallisuudentunnetta, kun puhuvat noin järkevältä kuulostavia lauseita.  Ymmärrät heidän yrittävän pitää sinusta huolta ajamalla pois. Ainoa vain, että tuon viisauden noudattaminen tekisi elämästä taas pelon sekaista selviytymistarinaa, joten huumeet ja lapsen raiskaukset tuntuvat oikein hyvältä kodilta.

Ajattele lasta, joka on kasvanut hakattuna ilman suojaa. Sitten hän löytää oman suojaheimon ihmisistä, jotka ovat alinta paskaa, mitä yhteiskunta suoltaa. Mutta tämä alin kasti, joka on tottunut puremaan osoittelevat sormet irti osoittelijoidensa käsistä, suojelevat nyt sinua. Ensimmäistä kertaa elämässäsi, koet olevasi turvassa. Ennen arka, koulukiusattu lapsi, joka nauttii nyt lauman voimasta, käveleekin selkäsuorassa ja katsoo ensimmäistä kertaa ihmisiä silmiin. Heikkouksien merkkejä etsien. Nyt voi kävellä kadulla ilman pimeän pelkoa. Mikä tunne. Se on jopa kovia huumeita vahvempi koukuttaja. Kun sinun vuoksesi, heimolainen hyökkää hakkaamaan, entisiä kiusaajia. Jos sitten joskus sattuu käymään niin, että omat hakkaavat sinut kamapäissään, niin se oli vaan huono päivä. Ja varmaan se oli sinun oma vikasi, mitäs auoit päätä. Olet jo niin tottunut miellyttämään toisia rauhan säilyttämiseksi, että ei se nyt niin haittaa. Perheen vuoksi joutuu vähän kärsimään. Sellaista se nyt vaan on. Ihan hyväksyttävää. Vaihtoehto on huonompi. Pelko ajaa luovuttamaan vaikka elämänsä.

Hylätyksi tulemisen pelko lamaannuttaa.

Niin lapsen, kuin aikuisenkin. Kun lapsi kasvaa kuningas alkoholin ikeen alla, oppii hän hyvin varhain miellyttämisen opit. Vaikka kuinka lapsettaisi ja haluaisi kapinoida kasvukipujaan turvallisessa kasvuympäristössä, on parempi vain miellyttää. Äiti saa vähemmän turpaan, ja kohtahan toi äijä taas sammuu. Saadaan sitten tehdä äidin ja siskon kanssa kivoja asioita. Sama toisin päin, jos se on äiti, joka ryyppää. Myöhemmin muistot ajavat voimakkaasti tytön toimintaa, kun nykyiseksi poikaystäväksi sattuu valikoitumaan ”yllätys yllätys” narsistisen vainoharhainen käskyttäjä. Hienosti käyttäytyvä poika, joka osaa puhua veden viiniksi. Aivan kuten isä toi lahjoja aina ryyppyreissun jälkeen. Jee.

Seurustelua edeltänyt pitkä tutustumisjakso, jossa ei nähty, vain viestiteltiin. Oli etsikkoaikaa sopivalle uhrille. Piti painekoestella varmaksi se, että pystyykö tyttöä kontrolloimaan vai ei. Lukemattomat ”ei meist tuu mitään, kun sinä olet niin lapsi” viestit, olivat vain osa koetta.  Poika osoittautui sitten suljetun osaston arvoiseksi tyypiksi, joka tarkastelee ja ohjaa tytön jokaista liikettä. Tuhat viestiä päivässä ja suhteen päätymisen uhkailu heti, kun käskyt ympäristön videokuvauksesta, mahdollisen pettämisen estämiseksi laiminlyödään. Narsisti on tullut mestariksi toisen alistamisessa. Myös lääkärin vastaanotolla käyntiin, pitää kysy lupa. Ja jumalauta, jos sieltä odotusaulasta kuvattu video myöhästyy, niin se on itsarilla uhkailun arvoinen suoritus. Ja jos joskus haluat äidin kanssa elokuviin, niin ilman lupaa on turha edes kuvitella. Tai tämä oli sitten tässä. Pojan kasvutraumat osoittavat sen, mitä turvattomuudessa kasvaminen ihmiselle aiheuttaa. Puolin ja toisin. Ei poika ole syypää tilanteeseensa. Se ei silti tee oikeaksi sitä, minkälaisia rikoksia hän itse on tehtaillut. Vankilat ovat syyttömiä neroja täynnä.

Miksi kukaan alistuu moiseen.

Ylisuojeleva hallitsija, tuntuu niin kovin turvalliselta ja imartelevan ihanalta. Nyt on joku, joka välittää. Sinä saat kaiken katkeamattoman huomion ja se tuntuu niin hyvältä. Se on niin mielikieli ja ihku. Mitä nyt hieman joudutaan juoksemaan huumevelkojia yössä karkuun, mutta sekin tehdään yhdessä. Ihkua. Se on vähän sama, kun iskä sammui lattiakaivon päälle ja piti vetää pois, ettei tulva vie taloa.  Ja tuo jatkuva raportointi, on ihan samaa mitä äitikin joutui aina tekemään. Tuttua ja turvallista. Eikä se edes lyö mua. Mitä nyt vähän uhkailee itsarilla, joka toinen päivä.

Seuraava suhteen päättymisuhkailu on päivittäin aina vain yhden tottelemattomuuden päässä toteutuksesta.

Sitten aikanaan, kun suhde vihdoin, niiden tuhansien päättymisuhkailujen jälkeen oikeasti päättyy. Tyttö miettii, mitä ihmettä hän koskaan näki tuossa surkeassa jäbässä. Vastaus löytää lähempää, kuin arvaatkaan. Riippuvuussuhteen vuoksi hän käy vielä laitoksella vierailemassa. Sen verran vaikea on irtautua vuosien kontrollista. Kato, kun muuten itsari. Et kai halua omalletunnolle.

Tytön isä ihmettelee autuaan tietämättömänä, miksi ei ole nähnyt tytärtään enää vuosiin. Ja molemmat käyvät sitten terapiassa kertomassa ongelmistaan. Syy on aina tytön. Välissä voi sotella kännisiä vittuilupuheluita, kun syyllistä pitää rankaista. Ei näy tyttöä vieläkään. Ihme juttu.

Miten terveitsetuntoinen käyttäytyy.

Kysyy kerran, että olitko tosissasi ja sitten tekee johtopäätökset. Terve ei juo kuravettä yhtään pidempään, kuin on välttämättä pakko. Terveitsetunto tuntuu olevan kovin harvinainen löydös, näin muutaman kymmenentuhannen kokemuksen jälkeen. Aina välillä kuitenkin valo pilkahtaa. Kun työtön kertoo, että pitää pari kuukautta omaa irtisanoutumislomaa töiden välissä ja suorittaa tässä tutkintoa loppuun. Uusi työ on sitten luvattu. Ja kertoo, että lähti edellisestä työpaikasta pois, koska henkilökohtelu oli huonoa. Yleisin syy työpaikan vaihtoon, toteutui jälleen kerran. Tulee mieleen ajatus, että tuossa on kaikki kohdallaan. Ei draamaa ja kuohua, vaan rauhallista harkittua toimintaa ja itsekunnioitusta. Uuden rakentamista. Pois sieltä, missä oli asiat huonosti. Hatunnoston arvoinen suoritus. Aikana, jolloin ei niin kovin paljon hatunnostonarvoista kohtaa.

Ei niin hatunnoston arvoinen suoritus.

Edellinen työpaikka, jossa kävin. Siellä tutkinnonsuorittaja kertoi, että alemmuuden tunteesta kärsivä humalainen pikkupomo, oli lyönyt häntä pikkujouluissa nyrkillä kasvoihin. Vain koska tämä oli sanonut henkilökunnan palaverissa kehitysmielipiteensä lupaa kysymättä ääneen ja näin osoittanut mieltä pomoaan vastaan.

Terve miettii, että voiko tuo olla edes totta ja voiko tuollaisesta selvitä ilman rangaistuksia. Mutta kyllä voi. Pikkupomo oli selittänyt mustan valkoiseksi ja luvannut palkankorotuksen, jos tyyppi on hiljaa. Päälle tuli tuttuun tapaan uhkauksia ties mistä. Samaa harrasti muillekin. Tykkäsi lyödä ihmisiä. Varsinkin kännissä. Selvinpäin oli muuten vain törkeä suustaan.

Kun kysyin kaverilta, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Tuli sieltä ihan topakasti vastaus. ”Olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus ja hakea tuomion kera korvauksia, samalla kun vaihtaa työpaikkaa.” No miksi et sitten tehnyt niin. No kun aiemmin oli käynyt niin, että pikkupomon isä, joka sattui olemaan samassa työpaikassa töissä, oli kertonut, että täytyy ymmärtää, kun pikkupomolla on ollut vähän vaikeaa. Se on kärsinyt koko elämänsä heikosta itsetunnosta, kun on niin lyhyt ja tullut kiusatuksi siitä lapsuudesta asti. Älä koskaan aliarvioi surkuttelutarinoiden voimaa. Pikku pomo oli saanut kasvaa hyvässä ydin perheessä, mutta se ei ollut pelastanut koulukiusaamiselta. Kaikilla tasoilla kärsitään.

Se on uhriutuminen, mikä kannattaa.

Tai sitten voit alkaa hoitamaan tonttiasi. Haluat suoremman selkärangan, niin se ei ole tulossa heikoilla selkälihaksilla. Vahvat tulevat aina kiusaamaan pienempiä, kunnes se ei ole enää kannattavaa. Siellä kokeillaan kaikenlaista, jolla sinut halutaan omistaa. Mutta, kun mikään ei toimi, etsitään seuraava uhri.

Niin se menee, että erot ja uusioperheet ovat osa luonnollista kiertokulkua. Pyörretuulet tulevat aina olemaan osa arkipäivää. Seuraava lastensuojeluilmoituskin on vain yhden klikkauksen päässä turhasta prosessista, jolla sinut revitään tahtomattasi mukaan toisten terapiointiin. Sellaista se vain on. Älä yritä muuttaa sitä mitä ei voi muuttaa. Opit vain elämään sen kanssa. Kiinnitä huomiosi toisaalle. Älä palkitse kiusaajaa ja rankaise itseäsi toisen teoista. Ne ovat niiden omia virheitä ja niistä jää ennen pitkää kiinni. Sinä olet menossa eteenpäin. Menestyksesi on paras palkinto. Moni löytää pelastuksensa urheilun parista. Tulee terveempi seura ympärille. Selkä vahvistuu.

Mitä tulee tehdä.

Ihan ensi alkuun, lopeta se vouhottaminen. Jos sinä suostut, niin usko pois, sinua viedään kuin pässiä narussa. Jos puhelimesi pommittaa, niin laita se puhelin pois. Jos toinen puhuu rumasti, niin lakkaa puhumasta, kunnes tulee jotain fiksua. Jos sinua lyödään, niin opettele nyt edes sen verran väistämään, että voit toisella kädellä jatkaa torjumista, kun vapaa käsi soittaa virkavallan paikalle. Sitten, kun poliisi on näkemässä, niin annat toisen lyönnin hieman hipaista sinua. Poliisi osaa suhtautua oikein. Sitten vain katsot vierestä, kun se tollo lähtee ja lujaa. Jonkun olisi varmaan kannattanut sanoa, että poliisin nähden ei kannata huitoa ja varsinkaan poliisia ei kannata yrittää lyödä. Taisi mennä kaverilta tuo neuvo ohi.

Paras lääke, lähes kaikkiin ongelmiisi, löytyy omasta käytöksestäsi. Kun ajattelet oikein, toimit ajatustesi suuntaan ja pidät rauhasi, et tule tehneeksi mitään, joka alentaisi sinua. Toiset vouhottaa ja särkee päätään. Samaan aikaan sinä nautit elämästä ja rakennat lisää suojaa.

Maailman mahtavimman kaupungin Babylonin portteja ei koskaan murrettu. Se oli vain inhimillinen tunteellisuus, joka lopulta ne portit avasivat. Näin pääsi vihollinen valtaamaan kaupungin. Troijan Helenan tarina kertoo, mistä ihmiset on tehty. Sydämellisiä olentoja.

Turha räpiköidä, kun maito on jo kaatunut. Nyt vain siivotaan jäljet ja pidetään huolta, että sama ei jatku. Turvallinen ympäristö se on, mikä antaa traumoille mahdollisuuden tulla parannetuksi.

Tänäänkin on hyvä päivä aloittaa seuraava vahvistuminen.

t. Antti

Antti Nevalainen

Kirjoittaja on palkittu kulttuurimuutosjohtaja, joka on kirjoittanut kultti-ilmiöksi muodostuneen kirjan "#Ajatusten herättäjä - Johtajan kirjeet, johtamistekoja"