Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta, mitä opin työstä ja elämästä!
Tällä kertaa aikainen kirje. Ai, että! Paremman tulevaisuuden imu on hyvää energiaa.
Tänäänkään ei ehtinyt treenaamaan, mutta pysyisiköhän sitä vielä yhden Netflix tunnin hereillä, hmm…
Kaikki vaivan arvoinen mitä elämääsi haluat, on kuin työntäisit samaa kiveä ylämäkeen, joka vierii aina takaisin. Ai miten niin muka. No koska ihminen luopuu vapaaehtoisesti ominaisuuksista, joita hän ei käytä. Sitten on ne satavuotiaat mummot, jotka nostaa vielä 140 kg kisoissa maasta. Selitäpä tuo. Paino, joka on terveelle nuorellekin jo hyvä suoritus, joka ei ilman vuosien treeniä liiku mihinkään. Miten sitten satavuotias mummo siihen pystyy, kun sen ei yleisen mielipiteen vuoksi pitäisi pystyä edes enää kävelemään ilman apua.
Vastaus: Mummo treenaa kivusta huolimatta. Siellä ne kaveritkin on ja uusin tutkimus yhdysvalloista kertoo, että noin elää 80% pidempään.
Miksi kaikki ei sitten treenaa? No, joku myi sille väärän suunnitelman. Vai oletko joskus kuullut ihmisestä, joka haluaa, että elämästä tulee huonompaa?
Pitää siis jaksaa työntää sitä kiveä ylämäkeen. Mutta kun se alamäkiluisu on vaan niin paljon kivempaa.Ja niinhän ne muutkin tekee. Miksi mun pitäisi jaksaa ponnistella? No sen takia, että mikä tahansa asia, jota elämääsi kaipaat, on kuin saman kiven ylämäkeen työntämistä.
Ensin opettelit kävelemään ja sitten aikanaan se kävely vaan loppuu. Kuka haluaa, että kävely loppuu, aivan. Kaikki ei vaan vielä tiedä paremmasta.
Jotta jaksaa, pitää olla kova kunto ja usko siihen, että tämä kunto kantaa ja sillä pärjätään, kun hetki koittaa. Kumpikaan noista ei tule treenaamatta. Miksi sitten yritysten strategioita pitäisi pystyä vartin powerpoint slide shown jälkeen toteuttamaan, tai ootte vaan tyhmiä ja laiskoja? Mihin se treenin tarve katosi.
Erään ”on kiva tulla töihin” fiiliksensä menettäneen ”saikku on osa palkkaa” tyypin suusta kuultuna:
”Seuraava pitämätön sairaslomahan on vain yhden etävastaanoton päässä ja sen odotteluajankin ajan voi katsella mukavasti töllöä. Jäikin eilen se yksi sarja pahasti kesken. Katselin sitä, kun päätin illalla, että ei ole vaan yksinkertaisesti ole aikaa lähteä mitään treenailemaan. Siinä menikin taas yhteen asti yöllä ja sitten pitikin jo miettiä, että pysyisiköhän sitä vielä yhden tunnin Netflixin äärellä hereillä, jos oikein siristelee. No, eipä hätiä mitiä, päätin hakea ”jee” saikkua, niin voi sinnitellä tunnin ihan rauhassa ja jatkaa sitten aamulla, kun aikanaan herää. Pomolle vaan viestiä, että saikku. Mutta hei, koittakaa pärjäillä”.
Olen tuosta onnistumisuskon vahvuudesta sijoittamishalukkuuteen kirjoittanut jo paljonkin. Monilla työpaikoilla toivotaan, että porukka olisi enemmän mukana. Kaivataan sitä vastuullisuutta, parempia viestintätaitoja ja sitä kuuluisaa me henkeä. Markkinatutkimukseni aiheen parissa osoittaa, että jokaisella työpaikalla on kolme yhdistävää tekijää noissa kolmessa onnistumiselle, joissa ei ole sijaa heikolle itsetunnolle, uskonpuutteelle ja keskenään kiukutteluille. Kaikkia kolmea kyllä esiintyy. Ja mitä vanhempi työpaikka, sitä varmemmin asiat on sydänjuurissa.
Ai mitkä on ne kolme onnistujia yhdistävää tekijää, sieltä tuhansien työpaikkojen yhteenvedosta. Ja mikä erottaa ne kiva tulla töihin fiiliksen menestystarinat pakkasen puolella olevista? Mikä saa siis jengin tulemaan paikalle ja työntämään sitä kiveä ylämäkeen, kerta toisensa jälkeen, vaikka itseään satuttaen. Pelkät tulokset eivät tuota ilmiötä selittäneet, vaan mikä?
No, tässä tulee. Selitän kyllä.
1. Ylpeys omasta työstä näkyy ja kuuluu.
2. Jokainen on kartalla, missä mennään ja mitä vielä tarvitaan.
3. Hyvää fiilistä vaalitaan korkeimpana arvona.
Nämä ovat kaikki laajoja käsitteitä, eikä mikään yksitäinen ja yksinkertainen pysty ilmiöitä helposti selittämään. Muutenhan kaikki työyhteisöt menestyisivät kultamitalisijoituksille. Vai oletko kuullut työyhteisöstä, jonka tavoite on menestyä huonosti? Pikainen Googlaus kertoo armottomasti isosta kuilusta halujen ja ihmisten sanomanvälillä. No onko onnea sitten jotenkin vähemmän jaettavissa, kuin aiemmin? Mihin se on hävinnyt? No ei se ole hävinnyt mihinkään, se sataa vain sinne kilpailijan laariin. Tsi tsing.
Tärkeintä on siis ymmärtää, minkälainen filosofia on menestysajatuksien takana ja soveltaa sitä kaikkeen mitä tekee. Niin ne parhaat tekee.
Ongelma nro 1: Miksi työyhteisöt eivät saa organisaatiotaan kukoistamaan?
No se, että useimmilla on ylämäkeen eteneviä suunnitelmia ja haaveita, mutta vain alamäkeen vieviä tapoja. Ollaan opittu filosofia ”antaa liukua vaan”. Mihin katosi ”mä hoidan asenne”? No tietysti kasvatuksen puutteeseen. Aikuisiahan tässä ollaan, kyllä pitäisi jo vähän itsekin ajatella. Ai niin, ei ne tehnyt sitä aikaisemminkaan, joten mun pitää vaan ajatella niiden puolesta. Ei ku, nythän tää kiertää kehää.
Miten siis saada ihmiset ajattelemaan paremmin ihan itse.
Kondis ja pää, eivät siis kestä sitä tarvittavaa jumppaa. Miksi näin?
No, se työpaikan aloitelaatikko on ollut jo vuosia huutonauruvitsi. Samoin ne työtyytyväisyyskyselyt ja kehityskeskustelut, joista luvataan tulospalkkiota, jos tulokset nousee. Nouseehan ne, kun rahaa luvataan. Menikö oikein? Paraniko luottamus? Annetaanko itsestä yhtään enempää? Onko työtyytyväisyyttä syövät ongelmat nyt poistettu?
Ei ole, vitsaillaan vain taas tärkeillä asioilla ja opetetaan kaikille, että se on ihan ok. Näin on meillä tehty. Annetaan nyt vaan hyvät pisteet, niin perhe syö paremmin.
Ongelma nro 2: Tärkeillä asioilla saa vitsailla.
Ai miten niin turhat työtyytyväisyyskyselyt? No lue ny ne edellisen vuoden lätinät, ei näitä samoja jaksa joka vuosi kirjoitella. Jaksamisinto ja onnistumisusko poltettiin jo, enää tarttee vaan esittää. Noi on maksavinaan ja mää oon tekevinään.
Vaari vainaa sanoi aikanaan, että ”tarvittais taas yksi sota, että opittais tavoille”.
Kun nyt kiertelen työyhteisöissä keskustelelemassa, niin palautteesta päätellen tuota sisällis-sotaa on käyty jo pitemmän aikaa. Tai luovutettu kokonaan. Ei siis pidä ihmetellä, mistä se muutosvastarinta ja kapinahenki, innostumattomuus kumpuaa. Ai, että mistäkö?
Ongelma nro 3: Suurin syy miksi ihmiset vaihtavat työpaikkaa?
Aivan, ei suinkaan se pieni palkan korotus. Aina löytyy kauniimpi ja nuorempi heila, jos sitä etsimään lähtee. Usein se oma vain se oma rakastava puoliso, joka tekee kaikki temput pitääkseen sinut onnellisena, on parempi vaihtoehto, kuin vaihtuva heila. Ainakin jos syöpä iskee ja sinua arvostavaa hoivaajaa kaipaat. Siis hetkinen, pitikö tässä joku pitää onnellisena vai? Ja mistä tempuista tässä nyt oikein puhutaan. Niin, no ei siitä mitään hyötyä olisi? Kysymys, jota aika harvoin kuulee, sitä parasta hyötysuhdetta etsivien työyhteisöjen jäsenten suusta.
Niin siis mikä se syy sitten on: No huono henkilökohtelu.
Paikalla ei ole väliä, kohtele ketä tahansa huonosti, niin pitkä ystävyyskin katkeaa verisesti sillä hetkellä. Sen korjaaminen on vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa, jossa vain hyvä henkilökohtelu palkitaan. Niin, olisiko siitä hyötyä, että harjoiteltaisiin ratkaisevia käytöstapoja, toisesta huolenpitoa ja vastuullisuuden rakentamista siellä työpaikalla. Siinähän voisi käydä niin, että elämästä tulee parempaa ja sitä iloa jaetaan vähän sinne työpaikallekin. Vai milloin viimeksi olet kuullut, että pomoltasi olisi kysytty, että miten sillä menee? Harvinaista.
Kuten eräs asiakasyhtiöni hallituksen puheenjohtaja kerran minulle sanoi, kun kysyin häneltä, että miten heillä meidän työntekijämme kanssa siellä menee. En ikinä unohda mitä hän vastasi.
”Meillä menee hänen kanssaan todella hyvin ja sen takia tekin saatte olla täällä meidän kanssa. Ehkä joku sieltä työpaikaltakin voisi joskus kertoa tämän tälle meidän luottoihmiselle. Tätä asiakkuutta ei ole kilpailutettu vuosikausiin ja maksamme selvästi korkeampaa markkinahintaa teille, vain hänen vuokseen”. Että onko tää teille tärkeä tyyppi? Voisitte edes kerran hakea sen täältä etäkohteesta kahville sinne työpaikalle teidän porukan keskelle. Se sanoi tuossa meidän aamukahvilla, että ei oo nähnyt pomoa, eikä työkavereita ikinä. Olis kuulemma kiva nähdä työkavereita. Vaikka ne esimiehet vaihtuvatkin jostain syystä neljä kertaa vuodessa. Mutta hei, jos mentaliteetti on ”älä korjaa jos se ei oo rikki” niin jatkatte vain samoin. Täällä kyllä kävi teidän kilpailija juuri tarjoamassa palveluitaan ja pyysi tuon meidän luottopelaajan puhelinnumeroa, kun kerroin, että haalarit voivat vaihtua, mutta henkilö pysyy.
Mutta ei kait tässä mitään kiirettä. Eihän sillä henkilökohtelulla olluna niin suurta väliä, vai oliko, miten tää ny meni?
Oletko ajatellut, miten voisit saada oman työpaikkasi kukoistamaan? Niin, se tuottavuuskapasiteetti, kun on siellä omassa hallussasi.
T. Antti
P.S. Energiaa oman työpaikan kulttuurimuutokseen saa ottamalla yhteyttä.