Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
On arkisen tuttua pelätä reaktioita. Niin omia, kuin toisten. Vaikka reagoinnissasi on aina kyse omasta asenteesta, ei suojautuminen käytösmyrkyltä ole kuitenkaan ihan suoraan tähän verrattavissa oleva asia. Syy on sinä, että olemme ylisosiaalisia olentoja. Luontaisista taipumuksista riippumatta, kaipaamme kuulua joukkoon. Usein hinnalla millä hyvänsä. Pelkäämme jäädä ulkopuolelle, hylätyksi tulemista. Lapsuudessa koettu kiusaaminen kairaa sydämeen loputtomalta tuntuvan onkalon, joka putkahtaa aina esille, kun ympärillä nitinä kasvaa. Olen pitkään opettanut, kun tunnistat pelkääväsi jonkun toisen reaktioita, hengitä vain rauhassa syvään ja sano itsellesi hiljaa mielessäsi. ”Antaa tuon vouhottaa ja tuntea juuri kuten tuntee”. Toisen tunteet ja ajatukset eivät ole sinun hallinnassasi. Sinä hallitset ainoastaan itseäsi, jos olet oppinut hallitsemaan hermosi. Toiseksi tärkein taito elämässä on oppia ymmärtämään, että ajatukset ovat vain ajatuksia. Ei todellisuutta. Mielikuvitus on rajaton ja sinä olet tuon rajattomuuden soitin. Kun ajatusten levysoitin alkaa pyörimään, tulee sinun vain sanoa, kiitos tästäkin ajatuksesta. Kerta toisensa jälkeen.
Rauhallisuus on hyvä lähtökohta.
Mutta ei sitä siihen kannata jättää. Sinä voit tönäistä niin paljon enemmän vaikutuksia lopputuloksiin. Ihminen, kun yleensä tarvitsee vain ajatuksen toimiakseen sen mukaisesti. Ajatus on yleensä hyvä, varsinkin kun se on oma. Ongelmat alkavat siitä, kun odotat toiselta ajatuksia, joiden pitäisi olla automaattisesti omasi kaltaisia. Saadaksesi haluamasi, yrität vielä ohjata toista haluamaasi suuntaan, vastoin hänen todellista etuaan ja tahtoaan. Kanssaihminen haistaa tämän kaukaa ja eturistiriita on valmis. Hyvätkin tarkoitukset hautautuvat kokemushistorian jalkoihin. Tulee kiusaamiskokemus.
Tosi asia on, että kaikissa turvallisissa suhteissa, niin töissä kuin kotona, on tilaa tuoda esiin omia ajatuksia, tunteita, toiveita ja myös rajoja. Arkea on sitten se, että ihmiset ihmettelevät ja arvostelevat lähes kaikkea mitä eteen tulee, osana normaalia sielunhoidollista vaiheilua. Joten tämä on jotain, minkä kanssa opitaan vain elämään, ei lähdetä mukaan tunnekoukkuihin. Suhtaudutaan näihin ääniin, kuin hissimusiikin sointuihin. Osana normaalia hälinää. Sen ei ole tarkoituskaan olla keskittymisesi arvoista, ellei joku tosiasiallisesti vaadi sinulta jotain.
Sitten tulee todeta, miten asia lepää.
Kysyn usein johtamisluennoilla, mitkä ovat johtajan tärkeimmät tehtävät. Vastaukset vaihtelevat aiheiden ympärillä, kuten innostaa, ohjata ja tukea, luotsata tiimiä kohti yhteisiä tavoitteita. Sitten, kun kysyn, että miten olet innostanut, alkaa tuttu hiljaisuus. Moni on kyllä ohjannut kyykyttämällä, eli suoraan käskenyt ja arvostellut. Määritellyt ihmisiä yllin kyllin. Mutta miten olet oikeasti auttanut. Olen kuunnellut urani aikana niin paljon hiljaisuutta, että olen tullut jo todella hyväksi siinä. Todiste siitä, että mitä tahansa taitoja voi oppia, vaikka kuinka epätodennäköisenä asiaa pidetään. Totuus on aina lopulta siinä ja suorastaan huutaa ilman ääntä. Jokaisen omatunto ymmärtää, missä mennään. Tämä ei ole parasta mihin pystytään. Se on sinun tehtäväsi haastaa itsesi parempaan ja opettaa samaa muille. Mestari ansaitsee tittelinsä, siksi häntä kutsutaan mestariksi. Arvoistasi sinut tunnetaan.
Käsityö unohtuu, eikä pääse jalostumaan oikeaksi ajatustyöksi.
Itsensä johtaminen on aivan yhtä vaikeaa, kuin toisten ihmisten johtaminen. Ellei jopa vaikeampaa, koska kukaan ei näe omia virheitään. Vaatii siis yksilökohtaista ohjausta. Harva on niin onnellisessa asemassa, että tulee kasvatetuksi kädestä pitäen, niin kauan, että toiminta vakioituu. Jokaisen työyhteisön unelma, tasainen laatu. Tämä on lopulta kovin henkilökohtainen juttu. Kokemus on osoittanut, että paikat ovat sotkussa, jos ei harrasteta siisteyttä. Sotkut ja sotkijat pitää ohjata parempiin ajatuksiin. Sillä sotkemisella pitää olla hinta ja siisteydellä pitää saavuttaa jotain. Rotat pesiytyvät taatusti asumaan, kun niille tarjotaan vaivaton ruokailupaikka. Paremmat tavat tulevat siis kytkemällä ajatuksiin, jokin todellinen asia, kuten kokemus tai hintalappu. Olen nähnyt ihmisten juoksevan kissan kokoista rottaa kadulla karkuun ja sen jälkeen voimakkaasti ohjaavan ihmisiä laittamaan roskat roskiin. Jos ei mahdu, niin roskapussi takaisin kotiin ja soitto sinne astioiden tyhjennysyritykseen. Jos näin ei tapahdu, niin jonkun tulee ravistaa häkkiä niin kovaa, että ei tule enää mieleen toimia väärin. On siis lähes mahdotonta saada toisen ajatuksiin siirrettyä mielikuvia, ilman hinnoittelukokemuksia. Ei tapahdu, ellei joku suhtaudu asiaan vakavasti ja vakuuttavasti. Vaatii siis kokemusasiantuntijaa. Se on johtajan roolinottajan vastuulla. Samalla pitää ymmärtää, että lapsi ei suurella todennäköisyydellä opi valvomatta pesemään käsiään, ellei osaa yhdistää edellistä noroviruksen aiheuttamaa oksennustautiaan kyseiseen asiaan. Sama pätee lapsenomaisesti käyttäytyvään aikuiseen. Muistuttaa pitää ja usein. Kokemusten jälkeen on hyvä kysyä, että mitä kävi viimeksi. Ai niin, pitää pestä kädet ja viedä roskat roskiin. Monesti niistä perusasioiden kuntoon laitosta puhutaan, mutta toteutus ontuu. Syytellään ajan vähyyttä. Ongelma onkin tuo syyttely. Senkin ajan voi käyttää tehokkaaseen muistuttamiseen. Ja jos arjen taikatemppuja haluat nähdä, niin mene perään katsomaan. Ai, että.
Onko olemassa kiusaamisvapaata työpaikkaa?
Näin kajahtaa väsyneen kysymys. Vastaus on, että tietenkin. Kun yhteisöillä on johtajansa luoma kulttuuri, noudattaa jäsenet tätä lakia. Aina välillä vierelle eksyy joku todellisen luonteensa paljastava yksilö, joka kokeilee hyvän maun rajoja. Tämä kuuluu ihmisyyteen. Tämäkin yksilö kuitenkin välttää julkista paljastumistaan viimeiseen asti, eli pyytää anteeksi tietämättömyyttään, kun kulttuuri sitä vaatii. Psykopaattikin muuttaa käytöstään ja yrittää selittää tilanteet aina uudella tekosyyllä, jolla koittaa välttää paljastumistaan. Siksi sinun tulee olla tietoinen myös siitä, että ihminen voi olla pysyvästi työkyvytön, vaikka sairastumisen syy olisikin aina eri. Tässä tulee se mitä vaaditaan. Mikä on meidän yhteisössämme toimintapa. Tätä pitää suojella kaikella voimalla. Nyt opetetaan rajoja, joiden turvasta jokainen pääsee nauttimaan. Yhtäkään hiljentynyttä ei ohiteta ja asiaa jätetä puhumatta. Johtaja opettaa erottamaan jyvät akanoista ja tähän opitaan luottamaan. Ei tule ylilyöntejä. Ei enää muillakaan. Nyt tuli kiusaamisvapaa työyhteisö.
Ihminen kaipaa kannustusta ja ohjausta
Niin ihmisellä, kuin olalta laukaistavalla singolla on toimintaperiaate. Ei laukea, jos ruuti on kastunut, ei jaksa, jos e ole energiaa. Pisteiden välillä on lyhyin matka ja sitten vain virheellistä liikerataa. Ensimmäinen hajoaa rasituksen alla ja toinen vain vahvistuu. Mutta vain, jos käyttö on oikeaa. On vain yksi oikea suunta saada parempia tuloksia. Eikä siitäkään saa selvää, ilman kokeilua. Sitä varten tarvitaan uusi ajatus. Usein onnellinen vahinko. Asiasta satuttiin keskustelemaan juuri oikealla hetkellä, kun tilanne oli päällä. Ympäristöllä on ratkaiseva vaikutus. Kuka tahansa saadaan puhuttua pois ajatuksista, kun ihmiset ympärillä jankuttavat paluuta vanhaan. Täytyy sen olla oikein, kun nuokin niin tekevät. No, ei ole. Ei vaikka kuinka hoet sitä oman pääsi sisällä. Paraniko tulokset, säästettiinkö jotain. Onko ihminen täysillä mukana, iloa uhkuen, vai jotain muuta.
Työkaveri aikanaan joi kaljaa ja meinasi menettää tämän vuoksi työpaikkansa. Kun kysyin, että miksi juot, niin vastaus oli, että unohtaakseen miten kurjaa työtä tekee. Kun kysyin, että miksi et tee työtä, joka ei ole kurjaa. Niin vastaus oli, että ei minusta ole siihen. Kun kysyin, että miksi ei. Oli vastaus hiljaisuutta. Aivan, Olet aivan oikeassa, päätit sitten kumman tahansa.
Tänäänkin on hyvä päivä päättää loppuelämän suunta. Se on asia, jonka voit muuttaa heti.
Valmentajan suurin ilo, on nähdä valmennettavan ilo. Ja kyllä muuten tapahtuu.
t. Antti