Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Se on kivaa. Ai mikä? No se, että on tämä kettuiluvapaa vyöhyke. Katsos, kun on niin paljon koulukiusaamista, kaverikiusaamista, somekiusaamista, työpaikkakiusaamista ja kaikkia näiden sivumuotoja, että jokainen saa siivunsa.
En muista ihan heti, mistä minulle olisi tullut viimeksi niin hyvä mieli, kuin nuo sanat kuullessa, ”onneksi on edes tämä kettuiluvapaa vyöhyke”. Vain hetkeä aiemmin oli tämän lauseen sanojalla ollut itku kurkussa.
Jokainen tarvitsee paikan, johon on tervetullut ilman reunaehtoja. Ei painetta siitä, että pitää miellyttää ihmisiä kelvatakseen tai muuten käy huonosti. Vähintään kodin pitää olla paikka, jossa jokainen voi vain olla. Yhä harveneva turvapaikka tässä hauraassa elämässä. Jos hyvä onni käy, niin sinulla on tällainen paikka. Voit siis paeta turvaan. Laittaa puhelimen äänettömälle, ovet ja somet kiinni, ei kukaan tule puolustuksen läpi sinua kiusaamaan. Jos kotiin meno ei kiinnosta, on tuossa turvassa jokin virhe. Samaa voi sanoa ihmisistä ympärillä.
Itselläni ei ollut tuota oman kodin pakomahdollisuutta, lastenkoti oli rauhaton paikka.
Löysin teini-iän turvapaikan musiikista ja voimailusta. Katosin usein tunneiksi soittamaan kitaraa ja tekemään uusia biisejä tai sitten menin salille treenaamaan. Aikanaan omaohjaaja vei minut punttisalille ja nyt on maailmanmestaruuskisoista kultamitalia kaapissa. Uusin kappale tulee parhaillaan studiosta. Kumpaakaan ei olisi alun tullut mahdolliseksi ilman heitä. Nämä ihmiset loivat energiaa ympärilleni, josta saan olla kiitollinen niin paljolle elämässäni. Jokainen meistä tarvitsee energisoivia ihmisiä ympärille. Alkaa tapahtumaan hyvää kehitystä. Mietipä, koti, työ, harrastukset. Mitä tapahtuu, kun tulee hyvää energiaa lähelle. Aivan, kaikki alkaa onnistumaan. Onneksi on hyviä ihmisiä.
Muistan elävästi ensimmäisen musiikkitunnin lastenkodilta. Olin kaksitoista. Musiikinopettaja tuli luokkaan ja esitteli itsensä. Hän osoitti sitten sormella vuorotellen ihmisiä. Mikä sun nimi on, hyvä, sinä soitat kitaraa. Kuka sinä olet, hyvä, sinä soitat rumpuja. Näin jatkui, kunnes kaikille oli jaettu joku rooli. Sitten tuli hiljaista. Opettaja kysyi, että mikä tuli. Minä viittasin. ”Opettaja, kun minä en osaa soittaa kitaraa”. Opettaja huokaisi tuskaisena ja käveli kitaran luokse, nappasi sen ja tuli luokseni. Hän tokaisi, ota tää. Istuin siinä sitten kitara sylissä, kun hän asetti sormeni kitaran nauhalle, laittoi plektran sormiini ja pyysi rämpäyttämään kyseistä kieltä. ”Näin soitetaan kitaraa, sitten etsimme vain ne loputkin äänet sieltä”. Nauroimme kaikki yhteen ääneen. Pelko oli murrettu. Ainakin hetkeksi. Sitten opettaja meni liitutaululle ja kirjoitti siihen kolmen kappaleen nimet. Ensimmäinen oli Jimi Hendrix – All along the watchtower, pelko hiipi mieleen uudestaan. Opettaja oli kouluun ajellessa miettinyt kolme kappaletta, jotka saamme esittää koulun joulujuhlissa. Ja näin myös tapahtui. Kukaan meistä ei olisi voinut kuvitella, että esiintyy muuten, kuin suuta soittaen, yhtään missään, sen vuoden joulukuussa. Tuo oli iso opetus mielen rajoista. Rajat on mielessä.
Monia rajoja toki tarvitaan.
On yhteiskunnan rajat ja hyvän maun rajat. Rajat käytöksessä. Eli siinä mikä on oikein toisia ihmisiä kohtaan. Oirehtiva lapsi ei tarvitse lisää tuskaa pieneen nuppiinsa, vaan selkeyttä ja hyvää roolimallia.
Se on sillä lailla, että elämässä on vain kahdenlaisia ihmisiä. Olet joko roolimalli tai varoitus.
Jonkun pitää opettaa, lapsia ja aikuisia, että sinä et olisi itse se kenestä puhutaan, kun niitä varoittavia tarinoita kerrotaan. Olen sanonut vaikeilla hetkillä rauhoitukseksi, että ymmärrän, kuinka vaikeaa on olla riitelemättä, kun sitä kuraa pukkaa. Mutta elämässä se on niin, että sitä kuraa pukkaa, joka tapauksessa. Ollaan vaan. Jos ei ole pakko puolustaa tai puolustautua siinä tilanteesta johtuen, niin älä vain välitä. Keksitään muuta tekemistä ja keskityt siihen. Aina se ei ole helppoa, mutta unohdat senkin hetken päästä. Pitää vain olla sellaista tekemistä, että uppoudut siihen, että haukkuviin koiriin. Tarpeeksi etäisyyttä ja haukku ei kuulu. Lupaan sen.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Keskittyminen on vaikea laji. Lopulta kaikessa onnistumisessa on kyse keskittymisestä. Teet sitä mihin keskityt, joten sinusta tule se mihin keskityt. Ihmisestä tulee hyvä siinä mitä tekee, oli se sitten hyvää taikka huonoa.
Sain juuri äskettäin kokemuksen, kuinka ihminen, joka on keskittynyt haastamaan riitaa ja syyttämään maailmaa kaikista ongelmistaan, voi upeasti vältellä omaa vastuutaan ja syyttää kaikkia muita epäonnestaan. Sitten kun on syyttänyt kaikkia ja kaikkea muuta, niin mitä jää enää jäljelle? Opetus tulee, kun tuo vastuun välttelijä haluaisikin sen loukkaamansa ihmisen takaisin elämäänsä. Sen, ketä yritti haukkuen väitellä vääräksi. Ei se enää tulekaan. Siinä joutuu ottamaan kuuluisan hatun päästään ja opettelemaan pyytämään oikeasti anteeksi. Pyytämään mahdollisuutta. Toivottavasti ei vaan mennyt liian pitkälle. No, kyllä ihminen tietää missä meni pieleen. Ainahan voi mennä huutamaan peiliin ja tukehtua siinä samalla oman katumuksensa itsesääliin. Tai sitten voi opetella uusia parempia tapoja. Niin ne tekee siellä päiväkodissakin, kun kaveria on loukattu. Sori, voidaanks olla kavereita. Katsos, kun tuotakaan asiaa et voi päättää toisen puolesta. Voit ainoastaan kiltisti pyytää ja sitten vain odottaa. Loppu on herran hallussa. Aivan varmaa on, että yhtään mitään ei ole tulossa, jos ei opi nätisti kysymään.
Parempia tapoja opetellessa.
Paras tapa on suunnata tekemään sitä, mistä tykkää. Vielä parempaa on, jos pääset tekemään sitä seuraan, jossa viihdyt. Toiseksi parasta on yrittää kokeilla etsiä sitä missä olisit hyvä ja seuraa, jossa olisi kiva tehdä. On siis aika opetella kokeilemaan ja kuuntelemaan intuitiota. Jos joku paikka, tyyli tai tyyppi ei miellytä, niin olet ihan oikeassa. Usko kerrasta.
Suomalainen työelämä tarvitsee energiaa, olisiko aika energisoida?
Tavat tuo kaiken hyvän, jos vain opitaan ajoissa hyvät tavat. Haluan sinusta sen verran vahvan tyypin, että sinä opit tavoille ja lopulta opetat sitä muille. Mietipä mitä kaikkea hyvää se elämääsi tuo. Minkälainen olisi työyhteisö, jossa nostetaan tasoa?
Hyvä paikka aloittaa on oma keho. Pistää se kuntoon ja näyttää mallia muille.
Tiedätkö sinä kuinka oma kehosi voi?
t. Antti