Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
Yhteiskunta voi pahoin. Ihan fiksusti puhuvat ja omillaan toimeen tulevat oppivat käyttämään yhteiskunnan hoivaa hyväkseen. Käy niin, että viisaskin alkaa sortumaan puheisiin, joissa saisi pitkään ilmaiseen lepoon johtavan diagnoosin. Ja totta tuo. Jokainen meistä sellaisen saa, jos antaa lusmun pesiytyä sydämeen. Eräs pääjohtaja totesi, että antaa lusmun olla. Ei sen ole tarkoituskaan tehdä muuta, kuin se tutkassa näkyvä. Elämän todelliset palkinnot on tarkoitettu ihan muille. Tämä diagnoosivaihtoehto pukkaa esitykseen varsin helposti, koska päästä saa nykyään mukavasti elinikäisen loman, firman piikkiin. Voi työkyvyttömyyseläke sentään. Mutta, kun eläkerahaa pitäisi jättää myös niille oikeasti sitä tarvitseville.
Asiaan herättiin liian myöhään. Kyseinen leipä ei tosin ole leveä, mutta sillä ei ole väliä ilmaisen loman tarpeessa olevalle. Oman elämän vankila voi olla turvapaikka laitostuneelle. Jokaisen säikähtäneen kasvon takana, on siis vain yksi lusmu, joka jätti lapselle vahvan itsetunnon kasvattamatta. Parhaat päätökset tekee äiti ja isi, joka on pysynyt raittiina työpolulla ja jo lapsuudestaan asti kasvattanut siskot ja veljet aikuisuuteen asti. Vanhemmat eivät känniltä pystyneet ja sossu puuttui peliin vasta siskoäidin tullessa täysi ikään. Nyt voidaan siis antaa pienemmät siskon huostaan, kun hän on käynyt töissä ja elättänyt omat sisarukset toistakymmentä vuotta. Tässä meillä on pärjääjä. Suuressa paineessa ne timantit hioutuvat.
Olen nähnyt niin monta ihmeparantumista vuosien varrella, että tämä mielisairauksien kultainen aikakausi, antaa kyllä todella hyvät eväät olla surkea, jos sitä haluaa. Tähän päälle tulee se normaali elämän turpaan veto arki, jossa lisäpalkintona koronat ja joron horinat vie mukanaan. Ja ihan ilman pyytämistä. Aika paljon kuraa pitää tapahtua, että se huostaanotto tapahtuu. Siltikin tarvitaan hieman hyvää onnea, kun jonkun pitää olla huolissaan ja toisen tietoinen tästä huolesta. Onneksi yhteiskunta tukee ja ravintoketjun huipulle pääsee myös ilman peruskoulua. Näin sen ei kuitenkaan ole tarkoitus mennä. Terveisin, iloinen veronmaksaja.
Onkohan se huipennus vasta tulossa.
Älä käsitä väärin. Sairaalla on lain mukaan oikeus sairaslomaan. Ja usko pois, me elämme ihan mielellämme lakien aikaa. Pienellä olisi muuten oikeaa syytä, surkeiden olojen pelkoon. Ilkeäksi tämä menee, kun ensimmäisestä työpaikassaan palveleva lapsukainen kyselee kaveriltaan, että tuleeko nyt potkut, kun olen sairastunut, enkä pääse töihin. Ei tule, ei. Jos vain sairaslomatodistus löytää tiensä työnantajalle, lain mukaisessa raamissaan. Yli seitsemää päivää ei kannata olla ilmoittamatta kadoksissa. Toki tämä sisältää hiuksen hienoja vivahteita, jotka eivät ole niin selkeitä. Vain mielikuvitus on rajana ihmisten purkaessa tuskaa toisiinsa ja laittomia irtisanomisia viljellään nopeammin, kuin somepostauksista ehtii lukemaan. Tuo, kun vaatii vain sen, että saikuttelija erehtyy tulemaan välissä päiväksi töihin.
Nooh, yksinyrittäjän konkurssi on vain yhden sairasloman päässä seuraavan työntekijän palkkauksesta, että ketä tässä nyt pitäisi kumartaa. Omena voi olla mätä, silti puolelta, josta et sitä näe. Tämäkin olisi ollut vältettävissä, jos siellä liiketalouden tunnilla olisi kuunneltu sitä hienoa yrittäjätarinaa rivien välistä. Ai mikä liiketalouden tunti. Ihminen lähtee monesti innolla jotain kohti, kun ajatus tulee. Voimat ja kassa vain laskettiin väärin. Kukaan ei opettanut ilkeitä yksityiskohtia. Tässä kohtaa unelmat ruokkivat vain seuraavaa pettymystä. Resepti kilahtaa. Tavoitelista pitää kirjoittaa uusiksi. Ne asiat mitkä onnistuvat, tulevat kuin itsestään. Ja ne on ne pieleen menneet, tuskaa aiheuttaneet opit, joita vastaan tulee oppia suojautumaan riittävästi. Sillä selittyy yritysten pitkäikäisyys. Turvallisuus myy aina ja luotettava varautuminen on valttia.
Kiehuntaa tapahtuu myös selkeiden karikkojen ihmissuhdemarkkinoilla.
Tästä parhaiten kertoo aikaamme suuresti kehystävä ja kaikkien aikojen alhaisuudessaan otsaryppyjä tuottava, pettymyksien kestämättömyys. Ei vaan kuula kestä mitään kuoppia tiessä. Tähän kun ei ole kasvatettu. Kaiken pitää onnistua kerralla ja olla ilmaista. Ja jumalauta jos unohdat sen leivän sinne kauppaan, niin nämä treffit päättyvät siihen paikkaan. Et ajatellut minua edes yhden leivän vertaa. Näin kertoi ystävä, joka koki lapsensa katsoessa vierestä, erittäin surkuhupaisan deittiepisodin. Tosielämän salattuja elämiä. Katsos, kun leipä ei ollut vielä unohtunut mihinkään. Sitä oltiin vasta hakemassa. Mutta toinen oli tullut liian aikaisin ja nälkäisenä oven taakse, eikä ruoka ollut valmiina odottamassa. Ja vielä leipää olisi pitänyt odottaa. Johan siinä sulake palaa.
Tervejärkinen miettii tässä kohtaa, että kyllä se ihmisen ajattelu melkoiseen dramatiikkaan venyy. Somen ulkopuolisessa elämässä sitä miettii, että mistä näitä sekopäitä oikein sikiää. Onkohan jokainen meistä vain yhden pettymyksen päässä, hullusta seuraavia. No ei ole, ei. Pääkopissa on vain yleisesti sen verran kasvatus ja hoitovelkaa, että uudelleen koodaukseen tulee menemään pari sukupolvea siitä, kun varsinainen uudelleen kasvatustyö aloitetaan. Yhteiskunta toivottavasti kestää siihen asti.
Aika huutaa armoa, mutta riittääkö motivaatio. Erotilastot ja lastensuojelun kiireellisten sijoitusten tilasto, kertoo karusti jaksamisen tasosta. Naapuri kasvattaa toisten lapset omiensa joukossa ja työpaikkaa vaihdetaan, kuin sukkia. Ajat ovat muuttuneet. Kuka hoivaisi uupunutta isukkia ja äitiä. Mitä jos hoivaisitte toisianne. Ei siis rakasteta ehjäksi, vaan tuetaan siinä huolenpidon ytimessä ja tehdään arjesta siedettävää. Kukaan ei jaksa, jos namit menevät vain toisen kippoon. Mitä jos laittaisit ruokaa ihan ilman pyytämistä.
Siihen se helppous johtaa.
Ennen oli taidot metsästää ja viljellä, mutta nyt on jääkaappi. Tämä on sellainen ihme laite, joka on tähän asti täyttynyt itsestään. Ja jatkaa täyttymistään, jos et sinä itse ole siihen kykeneväinen. Roskiin joutaa, jos ei hyllyt notku herkkuja. Missä se ruoka viipyy. Äitiii…
Kuka tahansa valitsee tällaisen ihmekaapin, jos siihen vain annetaan mahdollisuus. Sama käy parisuhteissa, itsestään peseytyvien tiskien ja vaatteiden aikakautena. Kun niiden takaa löytyykin ihminen, joka on odottanut raivon partaalla, että sinä hoitaisit osuutesi. Ai, eikö se ollutkaan ihmetiskikone. Mä kun luulin, että on. Kun tähän asti ne tiskit ovat aina löytyneet kaapista puhtaana. Minun ei oo tarvinnut tehdä yhtään mitään. Tiskaaja katsoo haavi auki sen pienen hetken, ennen räjähdystä. Tarpeeksi monta räjähdystä, niin lopun tarinaa osaamme kirjoittaa, ihan ilman apuakin.
Sitten tulee se räjähtely ei yhtään mistään. Samalla tavalla, kuin se ihmejääkaapin täyte. Hermostuneeksi kasvatettu hermostuu. Tämä on asia, joka tulee vain ymmärtää. Ei yrittää muuttaa. Ellet satu olemaan vanhempi ja vastuussa lastesi kasvatuksesta. Voi sitä kasvattamista yrittää työpaikallakin, mutta se vaatii vahvan johtajan, jonka hyväntahtoisuuteen opitaan luottamaan. Jos lasten kasvatus on kivuliasta ja aikaa vievää puuhaa, niin kokeilepa aikuislapsen kasvatusta. Aikuisen roolin ymmärtämisestä on tässä suurta apua.
Mistä tämä nykyihmisen lamaantuminen sitten johtuu.
On liian pitkään opetettu, että kaiken saa ilman työtä. Jotain ei mistään, helpolla. Sitten, kun töitä pitäisi tehdä palkkansa eteen, niin rasitus on liian suuri. Sehän on kuusi kuukautta sairaslomaa ja psyykelääkkeet. Päälle työkyvyttömyyseläke. Asia on päivän selvä. Kunto ei kestä. Yhteiskunta mahdollistaa tämän ja kasvuympäristö määrittelee etukäteen suurimman osan tästä kehityskaaresta. Sinua siis vahvistetaan pärjäämään tai sitten opetetaan loisimaan. Kylvä tai kerjää. Menneisyyden traumat kyllä saisi hoidettua, kunhan niitä vain hoidetaan. Ja aina on kivampaa olla terveenä töissä. Mutta, kun tämän vuoden sote alueiden mielenterveyden määrärahat on käytetty loppuun jo toukokuussa, niin tässä arjeksi kutsutun avohoidon tallustelussa, opettajaonnella on ratkaiseva merkitys. Ketä tulee vastaan. Ja haluaako ne sijoittaa sinuun kasvatuksellista pääomaansa. Riittääkö niillä oman pään kapasiteetti, että jaksaa auttaa sinua. Siinä kysymys. Ehkäpä, jos esiinnyt eduksesi. Tee palvelus itsellesi. Sitten voitkin kysyä, että suostuisiko se juuri loppuvuodeksi lomautettu lääkäri terapioimaan sinua hyvää hyvyyttään. Olisi kato puuhaa siellä pakkolomalla. Hetkellisesti väärälle polulle hairahtunut löytää pelastuksensa parantavasta tekemisestä. Jos vain energia saadaan kohdistettua oikein. Avun etsiminen on hyvin käytettyä aikaa. Lopulta kolahtaa kohdilleen. Tiedän tästä jotain.
Mielen ja kehon voimassa on tasoja.
Kehoa on helppo mitata. Mieltä aivan yhtä helppo. Kun vain korulauseiden sijaan katsomaan pystyykö lupaaja toteuttamaan sen mitä lupaa. Lopputulos voi olla nopeasti muuttuvassa maailmassa vaikea tarkasti ennustaa, mutta tekemisen määrää on sitäkin helpompi seurata. Ja mitä tapahtuu, kun valvontaa vähennetään. Vapauden hinta pitää olla niin selvä, että rajoja ei kokeilla. Ryhmäkurin kulttuuri toimii kuin tauti.
Viimeinen selittää ihmisen typerän käytöksen, kun jokainen idiootin lailla haluaa kuulua joukkoon. Mutta usko nyt. Valitse tarkoin. Elämän onnellisuudessa puhutaan paljon onnenpotkuista. Mutta pyhien asioiden, kuten terveyden lahjan ja hyvän syntymäperheen jälkeen, sinä valitset puolisosi, pomosi, kaverisi ja harrastuksesi ihan itse. Valitse tarkoin.
Jos et arvosta itseäsi vielä tarpeeksi, tehdäksesi hyviä päätöksiä, niin tervetuloa koulutukseen.
P.S. Sinussa on aineksia niin paljon enemmän, että voisit jo alkaa vähemmän pelkäämään niitä koukkuja, jotka eivät koskaan vahvistunutta sinua pääse repimään.
t. Antti