Johtajan kirje
Kiitos tästä viikosta. Mitä opin työstä ja elämästä.
80/20 sääntö olikin vain aloituspaikka, kun onnistumisprosentti on 95,6. Luit aivan oikein. Itseasiassa, prosentti on täysi sata, jos ollaan ihan tarkkoja. Kun jokainen tässä organisaatiossa oli onnistunut jollakin kolmesta perusmittarista, kuuden kuukauden tarkastelujaksolla. Ja katsos, kun puhutaan kehonkoostumuksesta, niin suurin painonpudottaja ei olekaan se voittaja. Vaan hän, kenellä on samaan aikaan hankittu lihasta tilalle. Tupla potti. Ja jos mukaan on vielä tullut uusi tapa pyöräillä töihin, niin kaupan päälle suurin voittaja saa vielä hyvän happikunnon. Tulee kolmospotti. Tiesitkö, että polkupyörälläkin pääsee töihin parhaimmillaan seitsemää kymppiä, jos on vaan reidet kunnossa ja maitohapon sietokyky riittävällä tasolla. Siinä on mopopoikakin ihmeissään. Vaikka olisi kuinka laittomasti viritetty pakoputken hukkaputki porattu auki ja variaattorin isommalle vaihteelle vaihtamisen estonasta katkaistu. Onnistumisen hymyä on mukava katsella ihmisten kasvoilta. Puolisokin kuulemma tykkää ja synlab vahvistaa.
Ei pidä luulla mitään. Tulokset puhuu.
Toki tuo kuuluisa 80/20 sääntö pätee edelleen, jos katsotaan vain tuloksia. Mutta, kun jokainen on lähtenyt parantamaan, on lakia pakko hieman tarkentaa. Joukossa on toki aina sellaisia persoonia, että heistä ajattelee automaattisen ennakkoluuloisesti, että nämä tyypit ovat heikommassa asemassa, tulevaa elämäntapamuutosta ajatellen. Samaa ajattelee työkaverit. No ei olisi pitänyt. Heihin vain pitää panostaa, kuten muihinkin, oletuksista huolimatta. Tässä joutuu itsekin katsomaan peiliin ja toteamaan, että omia ennakkoluulottomuusoppeja ei ole vielä aivan sisäistetty, kun on vain kerta toisensa jälkeen parempia tuloksia edessä. Se on niin hienoa, kun yhä useampi nauraa iloiesti uutta elämäniloaan ääneen. Sanomattakin on selvää, että nämä ihmiset ovat alle vuodessa onnistuneet kääntämään terveytensä suunnan. Kehonkoostumusmittaus ja siihen liitetty ohjauskeskustelu on henkilökohtaista valmennusta parhaimmillaan ja tulokset puhuvat puolestaan.
Tiesitkö muuten, että vain n. 10 % suomalaisista treenaa punteilla lihaksiaan. Loput kävelevät metsässä sieniä keräämässä tai pelaavat padelia. Pää asia on, että liikut ja teet. Aina kun käytät lihasta, se vahvistuu, riippumatta mihin sitä käytät. Eräs mummokin kätteli, kuin vanha merikarhu. Kertoi vatkaavansa sämpylätaikinat aina käsin. Oli muuten melkoinen kädenpuristus. Lihasvoima ennustaa pitkää ikää, joten tästä mummosta luetaan aikanaan sitä henkilötarinaa me naisista. ”Näin elät yli satavuotiaaksi”. Hän kertoi treenaavansa lisäksi porraskävelyä ja seisomaan nousua. Eli kuinka nopeasti pääsee kahvipöydästä ylös. Vastasin, että tuon ylläpidon takia se olet sinä, joka sitten kuskaat ruokia kavereille sinne vanhainkodin sänkyyn, kun eivät itse enää ylös pääse. Asento, huomio, katse mummoon päin. Kättä lippaan. Lepo.
Kun töissä haetaan sitä kauan kaivattua tuotannon tehokkuutta, on parantuneella suorituskyvyllä suora yhteys porukan kuntoon.
Kehitystä pitää tapahtua. Ja nyt ei puhuta niistä vuotuisista vitsikeskusteluista, jossa esitäytettyjä kehityskeskustelulomakkeita lähetetään sähköpostilla ja tallennetaan HR järjestelmään, jotta saadaan se bonusmittari näyttämään vihreää. Ei. Nyt puhutaan ihmisen oikeasti hyvinvoinnista. Keho ja mieli parempaan kuntoon ja sitten on mahdollisuus kiinnostua, käyttää intopontta ja energiaa osallistua prosessien parantamiseen. Mietipä mitä tuo tekisi organisaatiollesi, kun porukka jaksaa miettiä tapoja tehdä työtä viisaammin. Voi tulla oikeasti sitä surullisen kuuluisaa ”nopeammin ja edullisemmin”, jos vain energinen jengi viitsii osallistua. Katsos, kun pelkkä keppi ei riitä siihen, että ihmiset kokisivat aitoa välittämistä toisia ihmisiä ja asioita kohtaan. Nämäkin ovat taitoja, joita kulttuuriin pitää opettaa. Muuten saadaan vain itsesuojelua aikaiseksi.
Vitsaile tärkeillä asioilla ja vitsailua saat palkinnoksi.
Kerro, että välität, mutta jätä ihmiset tuttuun tapaan oman onnensa nojaan, niin luovutat aina sen 20 % potentiaalista automaattisesti viemäriin. ”Kyllähän ihmisten pitää itsekin ajatella, eihän tässä mitään lapsia olla”. No kun ollaan. Jaa niin lapsenmielisiä, että mielellään näyttelee ahkeraa, suojellakseen nakkisuojaansa ja oikein huolella. Tuo energia, kun saadaan ohjattua yhteiseen hyvään, niin tulokset ovat toimialan keskiarvoihin verrattuna parhaimmillaan kymmenkertaisia. Tiedän mistä puhun, kun aiheesta löytyy OP ryhmän Ritakallion allekirjoitus seinätaulusta omassa kodissa.
On hienoa tehdä työtä, jolla ihmisten elämä paranee suoraan.
On vielä hienompaa nähdä onnistumisia yli omien odotusrajojen ja kuulla, että on enemmän kuin tervetullut jatkamaan parannustyötä. Aika moni työnantaja kertoo somessa, että henkilöstö on tärkein voimavara, mutta todelliset toimet työhyvinvoinnin parantamiseen, ovat jääneet korulauseiksi julkisiin tiedotteisiin. Sitten löytyy poikkeuksia, joista Googlen ihmeellinen maailma kertoo tilastotietoa, jolla on selvät sävelet. Siellä missä panostetaan, että jengi jaksaa, ollaan toimialan voittajia. Vuodesta toiseen. Olisi voinut kuvitella, että koronavuodet olisivat runnelleet pahemminkin, mutta ei. Tulokset ovat parantuneet juuri poikkeusaikana. Kato, kun porukasta on kiva tulla töihin ja on energiaa, niin ne jaksavat pestä niitä käsiä, treenata (eli tulla pyörällä duuniin) ja kantaa niitä eväitä töihin. Ja, kun kunto kestää, niin taudit tarttuvat huonosti, eikä palautumisaika ole kuin murto-osan normi sairasteluajan keskiarvoista. Voidaan hyvin ja ollaan luottavaisia, että jumpalla pärjätään jatkossakin. Ei huono tilanne ollenkaan.
Tasainen verensokeri mahdollistaa mielenkiintoisen paljon tulevaa onnistumista.
Syykin on aika selvä. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin. Ei tule niitä romahduksia ja insuliini piikin jälkeistä sokerisen laskuhumalan aiheuttamaa väsyä. Ehkä kivoin asiaa tässä ihmisten auttamistyössä on ne iloiset kasvot, jolla onnistuja palkitsee valmentajaansa. Voin vain kuvitella, mitä siellä elämässä tapahtuu samaan aikaan myös muualla, kun ihmisen kaunis hymy on herkässä. Äänensävy on aivan erilainen iloisella ihmisellä ja siitä saa osakseen niin työkaverit, kuin myös muut läheiset elämässä. Uusituulinen isi tai äiti on niin paljon tervetulleempi kotiin, kuin koskaan aiemmin.
Mikä voisi olla kivempaa, kuin vähentää masennusta ympäriltä ja saada ihmiset nauttimaan elämästä.
Keskustelun taso nousee välittömästi ja sivistysasteen nousun tuntee luissa. Samalla oppii kuuluisaa ennakkoluulottomuutta. Ei pidä muodostaa mitään mielipiteitä ihmisen habituksesta. Se ei kerro mitään siitä, mitä sisältä löytyy. Sitten pitää muistaa, että parhaimmatkin kärsii huonoista päivistä ja tuupertuminen on vain yhden pitämättömän tauon päässä liian pitkän sarjan keskellä.
Valmentajallakin on valmentaja, tasosta riippumatta, koska kukaan ei ne omia virheitään ja jokainen tarvitsee herätystä, haastamista, luotettavaa varmistusta, tsemppiä ja oikean määrän lepoa jaksamiseen. Oikea ravintokaan ei tee mitään haittaa.
Tänään viimeksi eräs naisihminen kysyi apua, kun ei tiedä miten pitäisi tehdä ja syödä. Tekee omasta mielestään kaiken oikein, mutta silti ei tulokset parane. Avainsana taisi olla tuo ”en tiedä”. Tieto kyllä löydetään, sitten pitää vain vielä keksiä, mikä pitää naisen ruodussa. Sieltä ne tulokset tulevat.
Ei ole olemassa heikkoa luonnetta, se on vain hetkellisesti heikentynyt. Motivaatio on suoraan suhteessa odotuksiin. Isosta montusta se pilvenpiirtäjäkin lähtee nousemaan kohti taivasta.
t. Antti