Poika pyysi kääretorttua, isä kävi paskalla voipaperiin, kieritti rullalle ja toi pojalle. Räkänauru päälle.

Johtajan kirje

Kiitos tästä viikosta! Mitä opin työstä ja elämästä?

8-vuotias poika pyysi kääretorttua, isä kävi paskalla voipaperiin, kieritti rullalle ja toi pojalle. Siinä sulle kääretorttua ja räkänauru päälle. Minkälainen pojasta tuli teini-ikään mennessä? No ihan helvetin väkivaltainen ja toisten ihmisten kärsimyksistä täysin välinpitämätön sadisti. Ai kasvuympäristöllä onkin vaikutusta. No, uudempi viisaus sanoo, että tasan ei mene nallekarkit tässä maailmassa, kun lapsille vanhempia arvotaan. Tämä on tosi tarina kaveristani lastenkotiajaltani. Näiden kavereiden nimiä en enää oikein muista, aivan muutama tulee mieleen oikein rajusti miettimällä. Nuo nimet, mitkä muistan, oli niitä karuimpia tarinoita, joilla oli vielä karumpi loppu. Kertoo jotain ajasta, kun ei oikein tahdo hirveästi muistella tai kysellä perään. Tajuan nyt tuon olevan kuuma peruna monelta osin vieläkin. Kuitenkin minun pelastukseni! Kiitos yhteiskunta. T. Iloinen veronmaksaja:)

Arvostelu on tärkeä osa elämää ja tämä some ajan ihmisten hätäinen arvostelu hukkaa varmuudella todelliset arvot. Olen yllättynyt taas monta kertaa edellisen kirjeeni jälkeen. Siellä missä ei pitänyt enää yllätyksiä olla ja siellä missä niitä eniten odotti. Iloisia asioita, yhdistettynä kurjuuksiin. Aivan kuten 6000 vuotta sitten siellä muinaisessa Babyloniassa poltettiin savitauluihin, ne elämän totuudet. Kannattaa muuten lukea tuo kirja, ”Babylonian rikkain mies”. Pitäisi kuulua jokaisen Jasterin yleissivistykseen. Mutta toisaalta aika harva lukee yhtään mitään. Kuten minäkin, luin 30 ikävuoteen vain Aku Ankkaa ja bodauslehteä. Ellei pakotettu. Ihmiset eivät siis yllätys yllätys tiedä, että vain se kirja, jonka luet, voi auttaa sinua. Ei se, jonka jätät lukematta. Toivotaan, että tämän kadonneen maailman salaisuudet sisältävän opuksen kanssa käy sinun kohdallasi onnellinen vahinko, ja toistuvasti. Itse olen tainnut lukea tuon jo viisi-kuusi kertaa ja pian on seuraavan luennan aika. Saa myös äänikirjana, jos lukeminen on jostain syystä häiriössä. Aika monella on. Suosittelen silti kumpaakin. Täydentävät toisiaan ja parhaan kokemuksen saakin yhdistelemällä. Se on muuten jännä, miten ääni ja sen sävyt muuttavat tarinan, joka ihmisen suusta ulos tulee.

Sota kolkuttaa naapurissa ja huomaan miettiväni, että tuleekohan ne tännepäin. En tahtoisi tarttua aseeseen, kuin treenimielessä. Uskottava puolustus on kuitenkin kaikki kaikessa. Ehkä ne ei viitsi tulla painimaan, jos me olemme tarpeeksi hyvässä kunnossa. Treenataan siis ja näkyvästi. Minulla, kun on selkärangassa, vain kaksi vaihtoehtoa. Elän itsenäisessä Suomessa tai olen kuollut sitä puolustaessani <<<<. Kiitos isovanhemmat, tiedän, että tuota velkaa en saa maksettua koskaan takaisin, ettekä te sen takia hintaa maksaneet. Ei vain ollut vaihtoehtoja, kuten ei kenelläkään tosi vanhemmalla ole.

Ajatukset kääntyvät nuoruuteen lastenkodissa. Muistan ajan ennen lastenkotia ja sen miltä kylmä rappukäytävän lattia tuntui selässä. Tänä päivänä menen monena iltana nukkumaan hymy huulilla vain sen vuoksi, koska olen niin kiitollinen tästä sääsuojasta, jota kodiksi kutsutaan ja ennen kaikkea pehmeästä sängystä. Uu wii, kun on kiva mennä nukkumaan. Ajatus sodasta, ja minitorkuista jossain kylmän kellarin kylmällä betoni lattialla, nukkumassa hetki koiran unta toinen silmä auki, tekee mielen haikeaksi. Tai kuten talvisodassa ensimmäisenä kaatunut ”Ylli” ehti opettaa nuoremmille miehille muutamia perustotuuksia sodankäynnistä. ”Ei sitä vihellystä sitten enää tarvitse miettiä, jos kohdalle osuu”.

Vaikea iloita arjessa onnistumisista, kun kaveri kärsii. Sieltä Facebookin some kulissin takaa paljastuu vaikka ja mitä. Ihmisillä olisi aika paljon helpompaa ja vähemmän henkistä kuormaa, jos vain ihmiset puhuisivat ajoissa enemmän toisilleen, kuin toisistaan. Tuohon, kun lisätään vielä päälle kehtaus puhua asioista niiden oikeilla nimillä, niin johan päästään kartalle. Ei käy niin kuin sille pitkäaikaiselle hymyilevälle yrittäjäkaverilla, jolle yhtäkkiä kaikki käy. Sitten löydetään vainaana. Ei jaksanut.

Ai miten niin puhumaan ajoissa ja oikeilla nimillä? No olisitko valmis solmimaan parisuhteen ihmisen kanssa, joka kertoisi heti ensi tapaamisella, että pitää huolta vain omista tarpeistaan, kittaa jokaisen vapaa hetken karjalaa takaisin pullo kerrallaan, eikä aio panostaa sinuun tai mihinkään muuhunkaan millin vertaa? Aivan, et hetkeäkään. Ääneen naurun saattelemana, silmät pöllön poikasena vain vaihtaisit suuntaa, samalla kun kerrot kosmokselle mitä ajattelet tuollaisista ihmisistä. Silti kuulen jatkuvasti, kuinka moni elää liitossa, jossa ei pidetä huolta. Tehdään kipeitä asioita toiselle, ei vaalita rakkautta ja ei rakenneta yhdessä yhteistä parempaa tulevaisuutta. Ai et halua masentua? No pidä huolta, että paremman tulevaisuuden imu on vahvempi, kuin menneisyyden traumat.

Sama se on työpaikan kanssa. Aika moni tekee työtä, vain selviytyäkseen. Ajauduit siis työhön, koska muuta ei ollut tai joku pyysi. Ja sama kaava toteutuu muissakin elämän osa-alueissa. Juuri puhuin tästä kollegan kanssa. Rekrytoinnissa kerrotaan vain se mikä kuulostaa kivalta. Paineensietokykyä, kun on vaikea treenata rasti ruutuun tehtävillä. Todellinen sielu paljastuu vasta, kun käsikranaatin sokka vedetään irti. Siis siellä tosi tilanteessa. Joskus kerroin Sarasvuolle, että ainoa keino varmistua, on sanoa näytä mulle. Perehdytyksen ja perehtymisen jalo taito. Rakennetaan luottamusta, jotta ei tarvitsisi seilata pettymyksestä toiseen ja masentua lopulta. Tämä on jotain mistä Suomalaisen yhteiskunnan tulee olla hyvin kartalla, ainakin jos työkyvyttömyystilastoja katsotaan. Pillerit kyllä turruttaa, mutta ei korjaa mielen haavoja. No, isompi annostus, vai? Lääkkeillä on kyllä tärkeä paikkansa. Mutta vain yhdistettynä hoitosuunnitelmaan. Ei koskaan vain työntääkseen todelliset syyt maton alle. Hoidatko oiretta, vai oireen aiheuttajaa?

Soita kaverille, pidä yllä suhteita. Niin minäkin teen. Kerro tänään, että kaipaat. Anna olkapäätä ja anna toisen hoitaa sieluaan kanssasi, pidä huolta. Kaikesta huolimatta. Kommunikoinnin haaste onkin se, että tartut siihen puhelimeen ja soitat. Tai laitat vain rohkeasti viestiä. Perheelle, ystäville, heille ketkä haluaisit ystäväksesi, mutta et ole kehdannut ajatella sen olevan sinulle mahdollista. On aika alkaa kehtaamaan. Ystävysty uudestaan, sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, jos olette erkaantuneet. Kuulet vanhan työkaverin haasteista, niin soita. Soita ja kysy mitä kuuluu. Kerro, että sinä olit tärkeä ihminen minulle. Jos viimeinen asia mitä joku sinusta muistaa, on se, että miten voisin sinua auttaa. Kaikuu kosmoksessa hyvä karma. Sillä on tapana tulla takaisin.

Näe henkilökohtaisesti ainakin sen verran vaivaa, että tiedät mihin elämänhiekkasi kannattaa sijoittaa. Sitä kun ei tule yhtään jyvää lisää, siihen elämänkaaren tiimalasiin. Viikatemies siellä kolkuttaa. Kop kop. Neppaileeko joku sinun elämääsi roskikseen?

Viisas opettaja kerran minulle sanoi. ”Antti, kun juokset sen rahan perässä, älä juokse hautaan laulamaton laulu rinnassa”. Tästä kertomassa on lauluni Maagi. Olen siis vielä elossa. Ääneni soi nyt Harrin mankassa toistolla. Ensikuuntelulla meni kuulemma 18 kertaa ja suoraan läpi. Wau, sanoisi autistinen tyttäreni Iida. Sellaisella pitkällä Wauuuuu kiljahduksella. Taidan tehdä levyni loppuun. Soittaminen on ollut yksi monista rakkaista ystävistäni. Kiitos siis lastenkodin musiikinopettajalle Jari Metzberg:lle. Joka vain nauroi, kun lapset ekalla musiikintunnilla häneen tutustuessaan sanoivat ääni väristen, että emme me voi mitään siellä koulun joulujuhlassa esittää, emme me osaa mitään soittaa. Voi kuinka väärässä ihminen voi ollakaan. Tästä musamaikasta lisää seuraavassa kirjassani. Ei siis kirjeessä. Kuten olettaa voisi:)

Olettamus on kaikkien epäonnistumisten äiti!

Herran vauhtia ja ei olla tuntemattomia, kun nähdään

t. Antti

P.S. Ajatus meni jo, enkä muista mitä tähän piti kirjoittaa. Kyllä harmittaa. Vähän niin kuin se seuraavan laulun melodia, jota hyräilin aiemmin. Ajattelin, että käyn kohta kitaralla sen tallentamassa muistiin. Arvaa muistinko sitä enää, kun sitten myöhemmin sinne kitaralle pääsin. Pitää toimia heti, eikä sit joskus. Elämä menee ohi…

Ota yhteyttä