Johtajan kirje – Kiitos tästä viikosta. Palkittu kirjesarja jatkuu.

Johtajan kirje – kiitos tästä viikosta!

Mitä opin työstä ja elämästä? Uusi kirjesarja.

Kaupasta ulos kävellessä tulin huomanneeksi, että peliautomaatit on taas avattu. Nuo olivat Koronan takia pitkään suljettuina. Sulun alkaessa muistan alkuun miettineeni, että ”hyvä juttu”. Nyt nuo rahansa kaivoon heittävät saavat vihdoin rajoittavan happitauon, kuin pakkopaidan riippuvuudellensa. Välissä ehdin miettiä, että kyllähän tuohon kurjaakin liittyy, kun ainakin osa pelirahoista menee hyväntekeväisyyteen, siis heidän avukseen kenellä on kovin vähän tai ei ollenkaan. Sitten tuli ajatus mieleen, että noinkohan niitä pelikoneita enää edes avataan, kun tämä kriisiaika joskus helpottaa. Tarpeeksi pitkään käyttämättä, niin ihmiset unohtavat ne, tai ehdollistuvat etsimään uuden riippuvuuden jostain muualta. Ei siis olisi enää käyttäjiä näillä hyväntekeväisyyskoneilla. Nyt, kun katselin sivusilmällä hetken tuota touhua, oli yksi asia aika selvää. Samat tutut kasvot olivat palaneet kolikkopussiensa kanssa narkkaamiensa pelikoneiden ääreen. Ah, nyt sitä saa ja suoraan suoneen. Oi joi, sitä riemua ja nappuloitten hakkaamista.

Yksi hipsutti konetta kolikkoaukon kohdalta ja kuiski saamelaisten taikaloruja kliimaksin maksimoidakseen, kuin kauan kaipaamansa elämänkumppanin takaisin saatuaan. Toinen ärisi ja lässytti vuorotellen laitteelle pelikierroksen loppuessa kuin elävälle, että ”miksi sinä mulle näin teet, minä tässä, an ny vähän”. Kolmas antoi neuvoa vieressä pelaavalle heimolaiselle, että ”paina niitä pokerintuplauksen pieni ja suuri painikkeita samaan aikaan, niin kone sekoaa ja antaa voiton, kun se ei tiedä mitä painettiin”. Kaveri kokeili. Arvaatte varmaan lopputuloksen. Ja myös sen vastuunkiertelyn, kun toisen peli meni ohjeilla pieleen, eikä voittoa tullutkaan. Alkoi kauhea papatus selityksistä. ”No kun mä kuulin, se sano niin”. Erityisen kivaa on varmasti painekoestaa huhut kaverin turmioksi. Eipähän tarvitse itse näyttää idiootilta, kun kokeilee.

Ei siis mitään hätää, ihmiset eivät todellakaan hylänneet vanhoja tapojaan, päin vastoin, nyt on paineet kohdillaan, kun pääsee taas heimolaisten kanssa jakamaan elämäntuskaa ja niitä kuuluisia, vain koneiden korjaajien heimossa legendoiksi kasvaneita ”salaisia koodeja”, joilla pelikoneen painikkeita tietyssä järjestyksessä painamalla, saa koneen syytämään pajatson tyhjäksi, eli rahat kaukaloon. Ei ollut sulku parantanut tätäkään riippuvuutta.

No kun se nyt sattuu olemaan sillä lailla, että pelikoneriippuvuutta ei paranneta antamalla vieroitusoireiden ajaksi suositusta, että pelaa vaan vähän. Kleptomaanille, eli ihmiselle, joka ei pysty olla varastamatta asioita, ei sanota lääkkeeksi, että varasta vaan vähän. Anorektikolle, joka on juoksemalla tehnyt itsestään nälkäkuolemanlaihan saattohoitopotilaan, ei sanota, että juokse vain vähän. Pornoriippuvaiselle ei sanota, että kirjaudut sinne sivustolle sitten vain iltaisin töiden jälkeen ja pornoilet vaan vähän. No söör, se on virrat pois ja sellainen ympäristö, jossa eheytyminen on ylipäätään mahdollista.

Työyhteisön hyvinvointia uhkaa eniten vanhat tavat ja se ihmismielen itsetuhoisuus, yhdistettynä mukavuudenhaluun. Juu, kyllä töitä tehdään, mutta työinnostus, tilivelvollisuus ja paluutiedon keruu ontuvat sillä tasolla, että ollaan nyt sit tekevinään, kun noi on maksavinaan.

Eniten motivaatiota syö energiahukka ja huono henkilökohtelu. Jälkimmäinen on muuten suurin syy miksi ihmiset vaihtavat työpaikkaa. Kuka haluaa tulla työpaikallaan mopotetuksi tai, että omat ja työpanokset valuvat hiekkaan? Aivan, hyvä fiilis ja onnistumisusko on aika tärkeä asia.

Miten tämä pelikoneavaus sitten liittyy työhön ja työelämään. No sillä tavalla, että töissä harvoin näkee suunnitelmia, jotka perustuvat olemassa olevaan suorituskykyyn. Mitä parhaimmat saavat aikaiseksi, sen mukaan isketään tavoitteet niskaan ja vaaditaan kaikilta samaa, tai olet luuseri, jota ei tarvita. Imperatiivi on aika selkeä, pysty tai etsimme jonkun, joka pystyy. Aika lailla samanlaiseen hullun toiveikkuuteen liittyy tuo pelikonekuiskaajan nappuloiden hakkaaminen. Tai no, kuluuhan siinä pelatessa aikaa, kuten töissä iltalehteä lukien, siinä viimeisen työssä kitumistunnin alkaessa. Eikä tuossa mitään, parastahan se onkin, jos ihmiset vastuuta kantaessaan pitävät taukonsa sitten, kun se työhön parhaiten sopii. Ja parhaiten työn oikeat tauonpaikat tuntee se, joka työtä tekee. Mutta töissä pitäisi kaikkien olla kartalla, että mikä on fiksua tekemistä ja millä se luottamus kaikin puolin ansaitaan.

Muutoksesta ja työhyvinvoinnista haikaileva joutuu työstämään tosiasiat.

  1. Selkeät sävelet, eli pelisäännöt, toimintaohjeet, toimintasuunnitelmat ja samat säännöt kaikille.
  2. Muutos vaatii muuttajan. Muutoksella on oltava energiaa tuova johtaja, sinä tai joku muu.
  3. Vanhat traumat pitää pystyä käsittelemään ja purkamaan ilman rangaistuksen pelkoa, luottamusta pitää rakentaa heti.
  4. Kallisarvoisin idea tulee aina avautumishaluisilta ihmisiltä, jokainen mukaan touhuun.
  5. Kulttuurimuutos ei tule asemavallan käytön seurauksena, vaan mukaan kutsumisena johonkin parempaan.

Ihmiset eivät muuta vanhoja tapojaan, jos vanhojen tapojen annetaan jatkua. Tarvitaan uutta ohjaavaa keskustelua, mielien avaamista ja uusia ideoita. Alkuun tämä on kaikille hämmentävää. Kiukuttelijoita on aina. Silti karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Muista, että kukaan ei halua huonontaa elämäänsä. Ihminen saattaa vain aluksi pelätä, joten muutos vaatii aikaa ja mielien kypsyttämistä.

Arvostelemalla ihmistä, vaikka sitä rahakoneen pelaajaa, saadaan tuttu puolustusreaktio aikaiseksi ja ilmi riita. Mutta ujuttautumalla pienin panoksin itsensä sinne pelaamaan (töissä työn sekaan), voit ystävystyä ja saada ihmiset avautumaan. Pian olet polulla, jossa peliaddiktiot eli ”huonot työtavat” paljastuvat. Ei siis sinun kuulustelujen ja käskyjen takia, vaan koska ihmiset itse tajuavat tilanteensa ja haluavat kaipaamaansa parantavaa muutosta. Muista, että ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä ja auttaa vain tuntemiaan hyviä ihmisiä.

Johtajan tärkeimmät tehtävät listalla, kolmanneksi tärkein tehtävä on pyytää apua.

Muistan, kun kerran minua pyydettiin avuksi alkoholisoituneen työntekijän pois potkimiseksi. Tähän asti häntä oltiin vain syytelty juopoksi puhumalla selän takana, vihjailemalla ja syrjimällä, että hänellä olisi alkoholiongelma. Ei kuitenkaan vielä oltu päästy irtisanomiskynnyksen yli. Esimiehet eivät pärjänneet oikeustajuisen ja oman arvonsa tuntevan verbaaliakrobaatikon kanssa ja pyysivät apuani.

Muistin tämän johtajan tärkeän tehtävän ja lähestyin juoppoa avun pyynnöllä. ”Tarvitsen apuasi erään tärkeän tehtävän selvittämiseksi, voisitko auttaa minua siinä?” Apua luvattiin heti ja yllättävän iloisesti. Sovittiin tällit iltapäiväksi, kun hänelle muilta kiireiltä sopii. Kun tuo työntekijä tuli huoneeseeni, pyysin häntä sulkemaan oven perässään. Sanoin, että en halua, muiden kuulevan nolosta ongelmastani. Sitten istahdettiin juttelemaan.

Kerroin hänelle, että olen huolissani omasta alkoholin käytöstäni. Pelkäsin, että juon liikaa ja siitä on tulossa minulle ongelmia. Kysyin, että onkohan käytöksessäni näkynyt jotain tuleviin ongelmiin viittaavaa. Sitten käytiin läpi alkoholin käyttöni.

Tämä oli hieman haastavaa, kun en käyttänyt alkoholia ollenkaan, mutta eihän hän sitä tiennyt. Keksin juovani usein lounaalla pullon olutta lounaan kanssa. Muistan elävästi juopon äänekkään lausahduksen, ”no eihän tuo ole mitään”. Kysyin häneltä, että miten niin ei mitään, että mitenkäs hän sitten itse käyttää alkoholia. Tuli hetkeksi hiljaista. Sitten kysyin, että maistuuko hänelle itselleen lounasolut. ”No kyllä maistuu, se on ihan normaalia”. No maistuuko sitten muuten. ”No tuleehan sitä iltaisin muutama olut lipiteltyä”. Maistuukos muuten, kuin noin? ”No kyllähän sitä tulee vielä ennen nukkumaan menoa muutama vielä juotua”. No maistuukos muuten? ”No kyllähän sitä aamusta muutama korjaava tulee nautittua”. No maistuukos muuten? No kyllähän sitä tulee viikonloppuna jonkin veran nautittua”. Ai kuinka paljon? ”No kossu ja kori kaljaa, päivässä”.

Lopuksi kysyin, että oletko laskenut yhteen paljonko tuosta tulee viikossa. Ei ollut. Lasketaanko. Päädyimme siihen, että hän juo noin 100 pulloa olutta viikossa ja kossut päälle. Kun sanoin lukeman ääneen ja kysyin avoimen kysymyksen, että mitä mieltä olet tästä, työntekijä huudahti. ”EI HELVETTI, MÄHÄN OO IHAN JUOPPO”. Sanomattakin on selvää, että tästä keskustelu jatkui aika lailla eri tavalla, kun ihminen on itse oivaltanut ongelmansa olemassaolon. Päädyttiin sitten hoitoonohjaukseen ja nykyään hän elää jo tavallista elämää ilman alkoholia. Ei mennyt elämä, eikä tullut sitä syyttelyä, riitaa ja sitä oikeudella uhkailua mihin esimiehet olivat jo tottuneet. Asia ratkesi onnellisella lopulla.

Totuus on aina syvällä, syvemmällä kuin pinta kiukuttelu ja paras tapa kaivaa totuus esiin on kysyä avoimia mieltä prosessoivia kysymyksiä, joista ei tule syyttelyn tunnetta. Niin kauan, että ollaan maalissa. Lukea ihmistä ja jatkaa. Hyökätä siis ongelman kimppuun ilman, että hyökkäät ihmisen kimppuun samalla. Taito, josta hyötyy, niin parisuhde, kuin lasten kasvatus. Työyhteisön hyvinvoinnista puhumattakaan.

Johtajalla on lukematon määrä tärkeitä tehtäviä ja taitoja. Kirjoitan niistä sinulle kerran viikossa. Pistä sähköpostisi minulle tulemaan, niin pääset mukaan postituslistalle.

Tsemppiä sinne verbaaliakrobaatti harjoituksiin.

Terveisin,

Antti

Ota yhteyttä